Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Pyhän katoaminen kristinuskosta

Uskonto ylittää sen arkisen todellisuuden, jossa ihminen elää. Lähtökohtaisesti se puhuu jostakin tuonpuoleisesta eli transsendentista. Maallistuminen ajaa puolestaan pelkän tämänpuolisen eli immanentin todellisuuden piiriin. Se pyrkii karsimaan elämästämme ja arkitodellisuudestamme tuonpuoleisen.

Uskonnollinen usko näkee, että tässä ei ole kaikki. Se mitä aistein havaitsemme, ei ole vielä koko totuus maailmasta. Maailma ja koko olemassaolo on suuri mysteeri, joka viittaa jonnekin itsensä ulkopuolelle.

Charles Taylor on kuvannut kirjassaan Secular Age syitä ja kehityslinjoja sille, miksi länsimaiset yhteiskunnat ovat maallistuneet ja miksi elämme maallistunutta aikaa. Syitä on tietenkin monia ja takana on pitkä historiallinen prosessi.

Mielenkiintoisesti Taylor toteaa, että ennen maallistumista ihmiset elivät maailmassa, jonka nähtiin osoittavan itsensä ulkopuolelle. Oli siis olemassa jotain enemmän kuin luonto. Koko todellisuus oli tietyllä tapaa lumottu. Luonto oli täynnä läsnäoloa,…