Humanismi on korvaamassa kristinuskon

Monet nykyisistä kristinuskon ongelmista on selitettävissä sillä, että kirkkoihin on hiipinyt sisälle vieras ideologia, joka on kaikessa hiljaisuudessa syrjäyttänyt alkuperäisen kristinuskon.

Kirkonmiehet ja -naiset ovat liittoutuneet humanismin kanssa. Humanismista on tullut niin yleisesti hyväksyttyä ja se on pesiytynyt kulttuuriimme niin voimakkaasti, että monet kuvittelevat sen olevan autenttista kristinuskoa. Erilaiset liberaalin kristinuskon muodot ovat usein kirkolliseen kaapuun puettua humanismia. Kristinuskon kanssa tällä on kuitenkin vain löyhiä liittymäkohtia.

Humanistinen maailmankuva on jyrkästi ristiriidassa kristillisen maailmankuvan kanssa. Modernin humanismin perusta laskettiin jo antiikin Kreikassa, jossa Protagoras lausahti kuuluisan lausahduksensa: "Ihminen on kaiken mitta." Humanismissa siis korkein kuviteltavissa oleva arvo on ihminen itse. Sen sijaan kristinuskon mukaan Jumala on luonut ihmisen ja luojana hän on ylempänä kaikkea luotua. Jumala tuomitsee ja mittaa ihmisen eikä ihminen itse.

Humanismi ja kristinusko eroavat radikaalisti ihmiskäsitykseltään. Kristinuskon mukaan ihminen on langennut ja syntinen, ja tähän langenneeseen tilaansa hän tarvitsee ulkopuolista pelastusta. Omassa varassaan ja voimassaan hän ei pysty parantamaan omaa tilaansa. Ihminen on siis perisynnin alainen, josta häntä ei voi kukaan muu pelastaa kuin Jumala. Humanismin ihmiskuva on päinvastaisesti täysin positiivinen. Sen mukaan ihmiset ovat moraalisesti autonomisia persoonia, joilla on kyky korjata parempaan suuntaan itseään ja maailmaa, jossa he elävät. Erilaiset ongelmat ja kauheudet, joita ihmiset aiheuttavat toisilleen, selitetään sosiaalisilla tai taloudellisilla syillä. Kristillinen puhe synnistä on unohdettu kokonaan. Tilalle on tullut puhe erilaisista vähemmistöryhmien oikeuksista ja tuloeroista.

Kristillinen etiikka ei ole samaa kuin humanistinen etiikka. Kristillinen versio humanismista painottaa kyllä lähimmäisen rakastamista, mutta lähimmäisen rakastaminen on erotettu alkuperäisestä kontekstistaan, jossa se oli osa moraalista systeemiä, jonka alkuperä oli Jumalassa. Jumalan sijaan ihmisen tarve on nostettu kaiken etiikan suurimmaksi periaatteeksi. Kokonaan on unohdettu se, että lähtökohtaisesti lähimmäisen rakastaminen ei nouse ihmisoikeuksista, vaan Kristuksen käskystä. Kristillinen etiikka pohjaa siis Jumalan käskyyn, kun taas humanistinen etiikka nojaa ihmisen tarpeeseen.

Humanismin sävyttämässä kristillisyydessä Kristus on enää kiinnostunut vain oikeudesta ja hyvinvoinnista, eikä enää synnistä ja vanhurskaudesta. Tällöin Kristuksesta on tehty humanismin sanansaattaja ja ensimmäinen humanisti. Autenttisen kristinuskon mukaan taas Kristuksen sanoma oli niin radikaali, että ihmiset eivät sietäneet sitä kuulla ja sen vuoksi tuomitsivat hänet ristille. Tämä sanoma on kaukana humanismin ihmismielipiteitä myötäilevästä sanomasta.

Humanismissa on kaikissa muodoissaan kyse ihmiskunnan ja sen tarpeiden suvereeniteetistä. Tähän suvereeniteettiin ei kuulu Jumala millään tasolla. Humanismissa ihmisellä ei ole mitään päämäärää itsensä ulkopuolella. Ihminen on olemassa vain itseään varten ja lopulta yksin maailmassa. Kristinuskossa taas ihmisen päämäärä on hänen luojansa. Ihmisen olemassaolo selittyy luojasta käsin ja jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja syy elämäänsä. Tämän elämän jälkeen ihmistä odottaa ikuinen elämä luojan yhteydessä tai sen yhteyden ulkopuolella.

Näillä kahdella ideologialla on myös täysin vastakkaiset eskatologiat. Humanismin mukaan ihmiskunta kehittyy koko ajan kohti loistavampia ja parempia aikoja. Ennen valistusta ihmiskunta oli taikauskon ja tietämättömyyden vallassa, mutta valistuksen jälkeinen ihminen on jättänyt uskontojen pimeyden taakseen ja nousee koko ajan tieteen kehityksen avulla kohti uusia korkeuksia. Kristinuskon mukaan taas Jeesuksen ylösnousemus oli maailmanhistorian huippu ja käännekohta. Tuohon hetkeen koko siihenastinen maailmanhistoria oli tähdännyt. Sen jälkeen alkavat lopun ajat, jotka ovat kaikin puolin vaikeampia aikoja. Silloin ihmisen pahuus vain lisääntyy ja elämä käy monin puolin haastavammaksi. Maailman lopussa kristityt odottavat Herransa paluuta. Humanistit sen sijaan ihmiskunnan kultakautta.

Humanismi on usealla tasolla täysin vastakkaista kristinuskon kanssa. Se on oikeastaan kristinuskon antiteesi ja kristinuskolle täysin vieras ideologia. Nyt se on kuitenkin ujuttautumassa kirkkoon ja korvaamassa kristinuskon. Tämä muutos on tapahtunut huomaamatta ja monet ovat ehkä ajattelemattaankin hypänneet tähän junaan. Nyt olisi aika avata silmät ja palata takaisin sille asemalle, jolta alunperin on lähdetty liikkeelle.

Kommentit

  1. Kiitos. Lainasin tänne:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11524611#comment-62248047

    Jumalan siunausta
    jyrki
    http://evotuhat.wordpress.com/

    VastaaPoista
  2. Samoin lanasin tekstiäsi, toivon ettet pahastu. Erittäin hyvä teksti.

    Laitoin vastineeksi eräälle Ei Tom of Finland ketjussa, keskustelussa.
    http://www.adressit.com/keskustelu/93271/start/1850

    VastaaPoista
  3. Ajatuksia herättävä teksti. Moni kristitty pitää varmasti edelleen oman identiteettinsä pohjana suhdettaan Jumalaan ja se on täysin suotavaa - ja uskonnon kannalta tietysti olennaisinta. Aito kristitty kuitenkin allekirjoittaa myös ihmisoikeusajattelun perustan, sillä samalla häm ymmärtää, että ihmisoikeusjulistuksen avulla myös kristityt voivat harjoittaa omaa uskontoaan rauhassa kaikkialla maailmassa ja levittää oman uskontonsa ilosanomaa. Lisäksi YK on tänä vuonna julistanut, että maailmassa on tällä hetkellä käynnissä pahin humanitaarinen kriisi sitten YK:n perustamisen. Vastakkainasettelu vie usein fokuksen tästä asiasta. Kaikkien toimijoiden pitäisi yhdessä tehdä töitä sen eteen, että saataisiin kaikista hädänalaisimmassa asemassa olevat ihmiset turvaan. Jokainen voi auttaa omalla, itselleen parhaaksi näkemällään tavalla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti