Naispappeudesta
On kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta siitä, kun kirkolliskokous päätti avata papinviran naisille. Silti kysymys on kirkossa kaikkea muuta kuin ratkaistu. Tuoreimpana tapauksena pari viikkoa sitten muutama teologi sai pappisviran Inkerin kirkosta, jossa naispappeutta ei ole hyväksytty. Tämä herätti kauhean äläkän siitä, kuinka kirkon lähetysjärjestöt eivät ole sitoutuneet kirkon päätöksiin.
Avaan vähän sitä, mistä tässä keskustelussa on kysymys. Miksi kaikki eivät sitoudu kirkon yhteisiin päätöksiin? Miten joku voi ylipäätään vielä vastustaa naispappeutta? Uskon nimittäin, että tätä kysymystä ei ikinä saada ratkaistuksi. Naispappeuden vastustajia riittää niin kauan kuin kristittyjä kävelee maan päällä ja niin kauan kuin Raamattua luetaan sunnuntaisin kirkoissamme.
Syrjintää?
Suomalaiselle naispappeudessa on yleensä kysymys tasa-arvosta. Naisilla pitää olla oikeus samoihin asioihin kuin miehillä ja tämän vuoksi heillä täytyy olla oikeus päästä papiksikin. Näin yleinen ajattelu menee ja ehkäpä tämä oli se syy, miksi naispappeus ylipäätään hyväksyttiin kirkossa. Tällä tavoin asia olisikin, jos papin virka olisi samanlainen virka kuin mikä tahansa muu ammatti yhteiskunnassamme. Papin virka on kuitenkin siitä erikoinen virka, että pappeja on olemassa vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Jumala itse on asettanut papin viran.
Puhtaasti sekulaarista näkökulmasta papit ovat tarpeettomia ja koko kysymys naispappeudesta on turha. Tämän vuoksi emme voi lähteä tutkimaan papin virkaa pelkästään sekulaarista tasa-arvoajattelusta käsin, vaan meidän täytyy kiinnittää huomiota Jumalan ilmoitukseen. Kun se astuu kuvaan, naispappeus ei olekaan enää käytännöllinen sukupuolten tasa-arvoa koskeva kysymys vaan teologinen sanan ja sakramenttien virkaan liittyvä opin kysymys.
Käytännöstä ei voi johtaa teologiaa, vaan teologiasta on johdettava käytäntö. Näin ollen naispappeuden kannattajien täytyy löytää tasa-arvoargumenttien sijaan teologisia perusteluita omalle kannalleen. Ymmärrän, että tämä on monille ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Naispappeuden vastustaminen ei ole naisten syrjintää tai naisten pitämistä alempiarvoisina vaan uskollisuutta Jumalan sanalle. Jeesus valitsi itselleen kaksitoista apostolia, jotka kaikki olivat miehiä. Jos se, että kirkko valitsee papeiksi vain miehiä, on naisten syrjintää, niin silloin Jeesuskin syrji naisia valitessaan apostoleiksi pelkästään miehiä. Jos taas Jeesus syrji naisia, niin miksi olla kristitty ylipäätään? Eikö koko kristinusko silloin ole naisia syrjivä ajatusrakennelma?
Todellisuudessa Jeesus ei syrjinyt naisia valitessaan apostoleja, vaan hän valitsi heidät olemaan Jumalan kansan uusia kantaisiä Jaakobin poikien sijaan ja näin tällä valinnalla oli puhtaasti teologinen sisältö. Samoin kirkko pitäytyessään vain miesten pappeuteen valitsee miehiä puhtaasti teologisin perustein syrjimättä naisia. Kukaan johdonmukainen kristitty ei voi siis väittää naispappeuden vastustamisen olevan naisten syrjimistä tai hän samalla kaivaa maata oman uskonsa alta.
Ekumenia ja traditio
Kysymys ei ole siis syrjinnästä, mutta miksi silti olla pitäytymättä kirkon yhteisiin päätöksiin? Meidän täytyy lähteä liikkeelle siitä, että Suomen kirkko ei ole koko yleismaailmallinen Kristuksen kirkko. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vain vähän yli neljä miljoonaa jäsentä ja näiden yhdessä tekemät päätökset eivät millään voi olla kaikkia kristittyjä kaikkialla sitovia päätöksiä. Itse asiassa suurin osa maailman kristityistä on naispappeutta vastaan. Naispappeuden kannattajat ovat Kristuksen kirkossa pieni vähemmistö, vaikka Suomessa tilanne saattaa näyttää muulta.
Suurista kirkkokunnista roomalaiskatolinen kirkko ei tule ikinä hyväksymään naispappeutta. Tästä on selvä paavin ja kirkon opetusviran julkilausuma, joka on käytännössä julistettu erehtymättömästi, eikä se muuksi muutu, vaikka Kirkko ja kaupunki -lehdessä kirjoiteltaisiin mitä. Itse asiassa katolisessa kirkossa se, joka yrittää vihkiä naisia papeiksi, saa välittömän ekskommunikaation. Samaten on useita luterilaisia kirkkoja, jotka eivät ole hyväksyneet naispappeutta. Näistä mainittakoon Latvian luterilainen kirkko ja yhdysvaltalainen Missourin synodi. Näin ollen Suomen kirkon päätös avata papin virka naisille oli ekumeenisesti hajottava päätös. Se rakentaa kristittyjen välille uusia raja-aitoja ja erottaa kristittyjä yhä syvemmin. Pelkästään tämän seikan pohjalta voi kysyä, oliko päätös Jumalan mielen mukainen vai sellaisen tahon mielen mukainen, jonka nimi suomennettuna tarkoittaa erilleen heittäjää.
Mitään kristinuskon opinkappaletta ei tulisi tarkastella pelkästään nykyhetken valossa. Tämä tarkoittaa, että meille ei riitä se, että pääsemme tällä hetkellä yhteisymmärrykseen jostakin asiasta, vaan konsensus on löydettävä ajan yli siten, että kaikki kristityt kaikkina aikoina ovat yksimielisiä opista. Kristinuskon sisäinen demokratia ottaa siis huomioon edellisetkin sukupolvet. Naispappeus on 1900-luvulla keksitty teologinen uutuus, jota ei ole sitä ennen ollut missään eikä milloinkaan. Tai otetaan vähän takapakkia, sillä ensimmäisten vuosisatojen aikana naispappeja esiintyi gnostilaisten parissa. Asia on siis ensimmäisen kerran käsitelty jo silloin. Kirkkoisät tuomitsivat gnostilaiset jyrkästi harhaoppisiksi eikä naispappeja ensimmäisinä vuosisatoina esiintynyt kristillisen kirkon parissa.
Menneet sukupolvet pitivät papin virkaa miehille varattuna. Nämä sukupolvet ovat nyt taivaassa. Niinpä naispappeus ei juuri ääniä saisi, jos siellä järjestettäisiin kirkolliskokous. Jos naispappeuden vastustaminen on väärin, juuri kukaan ennen 1900-lukua ei ole ollut oikeassa. Ovatko naispappeuden vastustajien vastustajat valmiita tekemään tällaisen johtopäätöksen? Tämän pohdiskelun jälkeen on selvää, että ekumenian lisäksi myös kirkon traditio on naispappeutta vastaan.
Raamatun kanta
Avaan vähän sitä, mistä tässä keskustelussa on kysymys. Miksi kaikki eivät sitoudu kirkon yhteisiin päätöksiin? Miten joku voi ylipäätään vielä vastustaa naispappeutta? Uskon nimittäin, että tätä kysymystä ei ikinä saada ratkaistuksi. Naispappeuden vastustajia riittää niin kauan kuin kristittyjä kävelee maan päällä ja niin kauan kuin Raamattua luetaan sunnuntaisin kirkoissamme.
Syrjintää?
Suomalaiselle naispappeudessa on yleensä kysymys tasa-arvosta. Naisilla pitää olla oikeus samoihin asioihin kuin miehillä ja tämän vuoksi heillä täytyy olla oikeus päästä papiksikin. Näin yleinen ajattelu menee ja ehkäpä tämä oli se syy, miksi naispappeus ylipäätään hyväksyttiin kirkossa. Tällä tavoin asia olisikin, jos papin virka olisi samanlainen virka kuin mikä tahansa muu ammatti yhteiskunnassamme. Papin virka on kuitenkin siitä erikoinen virka, että pappeja on olemassa vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Jumala itse on asettanut papin viran.
Puhtaasti sekulaarista näkökulmasta papit ovat tarpeettomia ja koko kysymys naispappeudesta on turha. Tämän vuoksi emme voi lähteä tutkimaan papin virkaa pelkästään sekulaarista tasa-arvoajattelusta käsin, vaan meidän täytyy kiinnittää huomiota Jumalan ilmoitukseen. Kun se astuu kuvaan, naispappeus ei olekaan enää käytännöllinen sukupuolten tasa-arvoa koskeva kysymys vaan teologinen sanan ja sakramenttien virkaan liittyvä opin kysymys.
Käytännöstä ei voi johtaa teologiaa, vaan teologiasta on johdettava käytäntö. Näin ollen naispappeuden kannattajien täytyy löytää tasa-arvoargumenttien sijaan teologisia perusteluita omalle kannalleen. Ymmärrän, että tämä on monille ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Naispappeuden vastustaminen ei ole naisten syrjintää tai naisten pitämistä alempiarvoisina vaan uskollisuutta Jumalan sanalle. Jeesus valitsi itselleen kaksitoista apostolia, jotka kaikki olivat miehiä. Jos se, että kirkko valitsee papeiksi vain miehiä, on naisten syrjintää, niin silloin Jeesuskin syrji naisia valitessaan apostoleiksi pelkästään miehiä. Jos taas Jeesus syrji naisia, niin miksi olla kristitty ylipäätään? Eikö koko kristinusko silloin ole naisia syrjivä ajatusrakennelma?
Todellisuudessa Jeesus ei syrjinyt naisia valitessaan apostoleja, vaan hän valitsi heidät olemaan Jumalan kansan uusia kantaisiä Jaakobin poikien sijaan ja näin tällä valinnalla oli puhtaasti teologinen sisältö. Samoin kirkko pitäytyessään vain miesten pappeuteen valitsee miehiä puhtaasti teologisin perustein syrjimättä naisia. Kukaan johdonmukainen kristitty ei voi siis väittää naispappeuden vastustamisen olevan naisten syrjimistä tai hän samalla kaivaa maata oman uskonsa alta.
Ekumenia ja traditio
Kysymys ei ole siis syrjinnästä, mutta miksi silti olla pitäytymättä kirkon yhteisiin päätöksiin? Meidän täytyy lähteä liikkeelle siitä, että Suomen kirkko ei ole koko yleismaailmallinen Kristuksen kirkko. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vain vähän yli neljä miljoonaa jäsentä ja näiden yhdessä tekemät päätökset eivät millään voi olla kaikkia kristittyjä kaikkialla sitovia päätöksiä. Itse asiassa suurin osa maailman kristityistä on naispappeutta vastaan. Naispappeuden kannattajat ovat Kristuksen kirkossa pieni vähemmistö, vaikka Suomessa tilanne saattaa näyttää muulta.
Suurista kirkkokunnista roomalaiskatolinen kirkko ei tule ikinä hyväksymään naispappeutta. Tästä on selvä paavin ja kirkon opetusviran julkilausuma, joka on käytännössä julistettu erehtymättömästi, eikä se muuksi muutu, vaikka Kirkko ja kaupunki -lehdessä kirjoiteltaisiin mitä. Itse asiassa katolisessa kirkossa se, joka yrittää vihkiä naisia papeiksi, saa välittömän ekskommunikaation. Samaten on useita luterilaisia kirkkoja, jotka eivät ole hyväksyneet naispappeutta. Näistä mainittakoon Latvian luterilainen kirkko ja yhdysvaltalainen Missourin synodi. Näin ollen Suomen kirkon päätös avata papin virka naisille oli ekumeenisesti hajottava päätös. Se rakentaa kristittyjen välille uusia raja-aitoja ja erottaa kristittyjä yhä syvemmin. Pelkästään tämän seikan pohjalta voi kysyä, oliko päätös Jumalan mielen mukainen vai sellaisen tahon mielen mukainen, jonka nimi suomennettuna tarkoittaa erilleen heittäjää.
Mitään kristinuskon opinkappaletta ei tulisi tarkastella pelkästään nykyhetken valossa. Tämä tarkoittaa, että meille ei riitä se, että pääsemme tällä hetkellä yhteisymmärrykseen jostakin asiasta, vaan konsensus on löydettävä ajan yli siten, että kaikki kristityt kaikkina aikoina ovat yksimielisiä opista. Kristinuskon sisäinen demokratia ottaa siis huomioon edellisetkin sukupolvet. Naispappeus on 1900-luvulla keksitty teologinen uutuus, jota ei ole sitä ennen ollut missään eikä milloinkaan. Tai otetaan vähän takapakkia, sillä ensimmäisten vuosisatojen aikana naispappeja esiintyi gnostilaisten parissa. Asia on siis ensimmäisen kerran käsitelty jo silloin. Kirkkoisät tuomitsivat gnostilaiset jyrkästi harhaoppisiksi eikä naispappeja ensimmäisinä vuosisatoina esiintynyt kristillisen kirkon parissa.
Menneet sukupolvet pitivät papin virkaa miehille varattuna. Nämä sukupolvet ovat nyt taivaassa. Niinpä naispappeus ei juuri ääniä saisi, jos siellä järjestettäisiin kirkolliskokous. Jos naispappeuden vastustaminen on väärin, juuri kukaan ennen 1900-lukua ei ole ollut oikeassa. Ovatko naispappeuden vastustajien vastustajat valmiita tekemään tällaisen johtopäätöksen? Tämän pohdiskelun jälkeen on selvää, että ekumenian lisäksi myös kirkon traditio on naispappeutta vastaan.
Raamatun kanta
Tärkein peruste sille, miksi naisia on mahdotonta vihkiä papeiksi, on tietenkin Raamattu. Kirkko ei voi rakentua minkään muun kuin Jumalan sanan varaan. Kun siitä poiketaan, kirkko menettää lopulta oman luonteensa kristillisenä kirkkona ja siitä tulee vain yleisuskonnollinen yhdistys. Kuten on jo tullut selväksi, Jeesus valitsi itselleen kaksitoista apostolia, jotka olivat kaikki miehiä. Täysin raamatullinen ajatus on se, että nämä kaksitoista apostolia sitten perustivat seurakuntia, joihin he asettivat miehiä papin virkaan ja jatkamaan Kristukselta saamaansa apostolista tehtävää. Tämän vuoksi olemme sidottuja tuohon Jeesuksen valintaan ja valitsemme miehiä papeiksi. Papin virka tulee itseltään Kristukselta. Se ei ole ihmiskeksintöä, jonka suhteen voisimme tehdä mitä mielemme tekisi.
Raamatussa on kohtia, jotka viittaavat suoraan naispappeuteen. Paavalin mukaan nainen ei saa opettaa. (1. Tim. 2:11-14) Tällä viitataan kristilliseen opetukseen, joka on papin tehtävä. Naiselle on varattu muut tärkeät tehtävät seurakunnassa. Toisaallakin Paavali kirjoittaa samoin, että naisen ei tulisi opettaa jumalanpalveluksissa. (1. Kor. 14:34-38) Paavali myöskin sanoo, että paimenen tulisi olla yhden vaimon mies. (1. Tim. 3:2), (Tit. 1:6) Moni vetoaa siihen, että näitä kohtia voidaan tulkita monella tapaa. Tavallaan se onkin totta, sillä kyllähän Raamattua pystyy tulkitsemaan miten haluaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen tulkinta olisi kirjoittajan alkuperäisen tarkoituksen mukainen. Totuuteen ei päästä mielivaltaisilla tulkinnoilla.
Olen vakuuttunut, että Raamatun kirjoittajat tarkoittivat sitä, mitä kirjoittivat, eivätkä hyväksyneet naispappeutta. Antiikin pakanauskonnot olivat täynnä papittaria ja naispappeja. Jos Raamatussa olisi kannatettu naispappeutta, olisi sen seurauksena alkukirkossakin ollut niitä. Näin ei kuitenkaan ollut, joten Raamattu ei naispappeutta kannata. Tähän johtopäätökseen päästäksemme meidän ei tarvitse edes välttämättä mennä yksittäisten Raamatun jakeiden eksegeesiin kovin tarkasti.
Moni pitää naispappeutta käsitteleviä Raamatun tekstejä Paavalin henkilökohtaisena mielipiteenä, joka ei sido meitä modernin maailman kristittyjä enää ollenkaan. Tällöin mennään vaarallisille vesille. Paavali kirjoittaa mainitsemassani Korinttilaiskirjeen kohdassa: "Tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." (1. Kor. 14:37-38) Itse en suoraan sanottuna uskalla ottaa vapauksia tässä naispappeuskysymyksessä näiden sanojen äärellä. Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa.
On erittäin ongelmallista erotella Raamatusta inhimillinen Paavalin puhe ja jumalallinen ilmoitus. Tällainen erottelu on aina mielivaltaista. Tilannetta ei tee yhtään paremmaksi, jos tekstissä on jae, joka sanoo asian olevan Herran käsky. Yleensä tällainen erottelu tehdään niin, että sitä, mistä ollaan samaa mieltä, pidetään jumalallisena ilmoituksena ja sitä, mistä ollaan eri mieltä, pidetään inhimillisenä ja hylättävänä. Suomeksi tämä tarkoittaa vain sitä, että tulkitsija pitää omaa mielipidettään Jumalan ilmoituksena ja varsinainen Jumalan ilmoitus kadotetaan. Tämän vuoksi meidän täytyy pitää koko Raamattua Jumalan ilmoituksena, josta emme voi poistaa mitään inhimillisyyteen vedoten.
Raamatussa on vielä yksi näkökulma, jota emme ole käsitelleet. Kristuksen äiti Maria on "naisista siunatuin." (Luuk. 1:42) Oikeastaan Herran äitinä hän oli vielä arvostetummassa asemassa kuin apostolit. Hänestä, jos kenestä, olisi pitänyt tehdä alkukirkon piispa. Siltikään häntä ei vihitty papiksi. Tämäkin puhuu sen puolesta, että papin virka oli varattu yksinomaan miehille.
Raamatussa on kohtia, jotka viittaavat suoraan naispappeuteen. Paavalin mukaan nainen ei saa opettaa. (1. Tim. 2:11-14) Tällä viitataan kristilliseen opetukseen, joka on papin tehtävä. Naiselle on varattu muut tärkeät tehtävät seurakunnassa. Toisaallakin Paavali kirjoittaa samoin, että naisen ei tulisi opettaa jumalanpalveluksissa. (1. Kor. 14:34-38) Paavali myöskin sanoo, että paimenen tulisi olla yhden vaimon mies. (1. Tim. 3:2), (Tit. 1:6) Moni vetoaa siihen, että näitä kohtia voidaan tulkita monella tapaa. Tavallaan se onkin totta, sillä kyllähän Raamattua pystyy tulkitsemaan miten haluaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen tulkinta olisi kirjoittajan alkuperäisen tarkoituksen mukainen. Totuuteen ei päästä mielivaltaisilla tulkinnoilla.
Olen vakuuttunut, että Raamatun kirjoittajat tarkoittivat sitä, mitä kirjoittivat, eivätkä hyväksyneet naispappeutta. Antiikin pakanauskonnot olivat täynnä papittaria ja naispappeja. Jos Raamatussa olisi kannatettu naispappeutta, olisi sen seurauksena alkukirkossakin ollut niitä. Näin ei kuitenkaan ollut, joten Raamattu ei naispappeutta kannata. Tähän johtopäätökseen päästäksemme meidän ei tarvitse edes välttämättä mennä yksittäisten Raamatun jakeiden eksegeesiin kovin tarkasti.
Moni pitää naispappeutta käsitteleviä Raamatun tekstejä Paavalin henkilökohtaisena mielipiteenä, joka ei sido meitä modernin maailman kristittyjä enää ollenkaan. Tällöin mennään vaarallisille vesille. Paavali kirjoittaa mainitsemassani Korinttilaiskirjeen kohdassa: "Tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä." (1. Kor. 14:37-38) Itse en suoraan sanottuna uskalla ottaa vapauksia tässä naispappeuskysymyksessä näiden sanojen äärellä. Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa.
On erittäin ongelmallista erotella Raamatusta inhimillinen Paavalin puhe ja jumalallinen ilmoitus. Tällainen erottelu on aina mielivaltaista. Tilannetta ei tee yhtään paremmaksi, jos tekstissä on jae, joka sanoo asian olevan Herran käsky. Yleensä tällainen erottelu tehdään niin, että sitä, mistä ollaan samaa mieltä, pidetään jumalallisena ilmoituksena ja sitä, mistä ollaan eri mieltä, pidetään inhimillisenä ja hylättävänä. Suomeksi tämä tarkoittaa vain sitä, että tulkitsija pitää omaa mielipidettään Jumalan ilmoituksena ja varsinainen Jumalan ilmoitus kadotetaan. Tämän vuoksi meidän täytyy pitää koko Raamattua Jumalan ilmoituksena, josta emme voi poistaa mitään inhimillisyyteen vedoten.
Raamatussa on vielä yksi näkökulma, jota emme ole käsitelleet. Kristuksen äiti Maria on "naisista siunatuin." (Luuk. 1:42) Oikeastaan Herran äitinä hän oli vielä arvostetummassa asemassa kuin apostolit. Hänestä, jos kenestä, olisi pitänyt tehdä alkukirkon piispa. Siltikään häntä ei vihitty papiksi. Tämäkin puhuu sen puolesta, että papin virka oli varattu yksinomaan miehille.
Muita huomioita
Sakramentteja jakaessaan ja sanaa julistaessaan pappi toimii Kristuksen sijassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos joku kastetaan, varsinainen kastaja ei ole pappi vaan Kristus. Synninpäästöäkään ei pappi anna omassa personassaan, vaan Kristus tekee sen käyttäen välikätenä papin persoonaa. Eihän kenelläkään muulla kuin Kristuksella ole valtaa antaa syntejä anteeksi. Koska Kristus oli mies, on luontevaa, että pappikin toimittaessaan Kristukselta saatua tehtävää ja toimiessaan Kristuksen sijassa on mies.
Yleensä naispappeutta puolustetaan teologisten argumenttien sijaan käytännöllisillä argumenteilla. Moni tuntee jonkun naispapin ja on sitä mieltä, että tämä on saanut aikaan paljon hyvää. En kiistä tätä. Eittämättä naiset voivat saada Jumalan valtakunnan työssä paljon aikaan, monesti enemmän kuin miehet. Kaikki kristityt ovat osallisia yleisestä pappeudesta. Sen pohjalta naiset ovat kutsuttuja todistamaan Kristuksesta ja varmasti tämä todistus kantaa paljon hedelmää. Yleinen pappeus on kuitenkin eri asia kuin erityinen sanan ja sakramenttien pappeus, josta tässä puhun.
Jos tarkastellaan naispappeuden hyötyjä ja haittoja, ei pidä tarkastella vain yksittäisiä henkilöitä tai lyhyttä ajanjaksoa. Asiaa pitäisi pohtia pitemmällä aikavälillä. Käypä yksikkö voisi olla sata vuotta, joka on kirkon elämässä lyhyt aikaväli. Uskon, että tällaisella aikavälillä naispappeuden hyväksyneet kirkot katoavat olemasta tai kutistuvat pieniksi marginaalikirkoiksi. Kaikki tilastot viittaavat tällä hetkellä siihen. Nimittäin melkein kaikki naispappeuden hyväksyneet kirkot kutistuvat. Naispappeudesta on ollut myös opillisia seurauksia, joista olen kirjoittanut täällä.
En kiellä sitäkään, etteikö nainen voisi tuntea kutsumusta papiksi. Kutsumus on kokonaan oman tekstinsä aihe, mutta sanottakoon lyhyesti, että Raamatussa kutsumus on yleensä Jumalan ulkoinen kutsu. Harvalla profeetalla oli minkäänlaista sisäistä kutsua profeetaksi, mutta Jumala kutsui ulkoisesti heidät työhönsä. Papinkin kutsu tulee ensisijassa seurakunnalta ja Jumalan sanasta, eikä niinkään sisäisestä kokemuksesta. Jumala ei myöskään toimi sanaansa vastaan. Jumala ei sano Raamatussa toista ja ihmisen sisällä toista. Sisäinen kutsumus ei täten yksistään oikeuta vihkimystä papin virkaan.
Näiden seikkojen pohjalta olen tullut siihen lopputulokseen, että päätös avata papin virka naisille oli Raamatun, ekumenian ja tradition vastainen virhe, joka kaipaisi korjaamista. Ehkä mallia voisi ottaa Latvian luterilalisesta kirkosta, jossa naispappeus ensiksi hyväksyttiin, mutta sitten päätös kumottiin ja tämän jälkeen naisia ei enää ole vihitty papeiksi. Suomessa naispappeuden hyväksynyt kirkolliskokous totesi, että esittämäni näkökanta ei ole harhaoppi. Kun tämä ei ole harhaoppi, voi tätä näkemystä rohkeasti opettaa kirkon sisällä. Joka tapauksessa siitä voi olla varma, että naispappeuden vastustamisesta ketään ei tuomita viimeisellä tuomiolla.
Suosittelisin kaikille pitäytymistä miespappien toimittamissa messuissa, koska teologiasta on johdettava käytäntö. Naispapin toimittaman sakramentin vastaanottaminen tarkoittaa käytännössä hänen virkansa hyväksymistä. Tämän vuoksi ymmärrän niitä pappeja, jotka eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa, koska se on lopulta johdonmukainen tapa toimia.
Yleensä naispappeutta puolustetaan teologisten argumenttien sijaan käytännöllisillä argumenteilla. Moni tuntee jonkun naispapin ja on sitä mieltä, että tämä on saanut aikaan paljon hyvää. En kiistä tätä. Eittämättä naiset voivat saada Jumalan valtakunnan työssä paljon aikaan, monesti enemmän kuin miehet. Kaikki kristityt ovat osallisia yleisestä pappeudesta. Sen pohjalta naiset ovat kutsuttuja todistamaan Kristuksesta ja varmasti tämä todistus kantaa paljon hedelmää. Yleinen pappeus on kuitenkin eri asia kuin erityinen sanan ja sakramenttien pappeus, josta tässä puhun.
Jos tarkastellaan naispappeuden hyötyjä ja haittoja, ei pidä tarkastella vain yksittäisiä henkilöitä tai lyhyttä ajanjaksoa. Asiaa pitäisi pohtia pitemmällä aikavälillä. Käypä yksikkö voisi olla sata vuotta, joka on kirkon elämässä lyhyt aikaväli. Uskon, että tällaisella aikavälillä naispappeuden hyväksyneet kirkot katoavat olemasta tai kutistuvat pieniksi marginaalikirkoiksi. Kaikki tilastot viittaavat tällä hetkellä siihen. Nimittäin melkein kaikki naispappeuden hyväksyneet kirkot kutistuvat. Naispappeudesta on ollut myös opillisia seurauksia, joista olen kirjoittanut täällä.
En kiellä sitäkään, etteikö nainen voisi tuntea kutsumusta papiksi. Kutsumus on kokonaan oman tekstinsä aihe, mutta sanottakoon lyhyesti, että Raamatussa kutsumus on yleensä Jumalan ulkoinen kutsu. Harvalla profeetalla oli minkäänlaista sisäistä kutsua profeetaksi, mutta Jumala kutsui ulkoisesti heidät työhönsä. Papinkin kutsu tulee ensisijassa seurakunnalta ja Jumalan sanasta, eikä niinkään sisäisestä kokemuksesta. Jumala ei myöskään toimi sanaansa vastaan. Jumala ei sano Raamatussa toista ja ihmisen sisällä toista. Sisäinen kutsumus ei täten yksistään oikeuta vihkimystä papin virkaan.
Näiden seikkojen pohjalta olen tullut siihen lopputulokseen, että päätös avata papin virka naisille oli Raamatun, ekumenian ja tradition vastainen virhe, joka kaipaisi korjaamista. Ehkä mallia voisi ottaa Latvian luterilalisesta kirkosta, jossa naispappeus ensiksi hyväksyttiin, mutta sitten päätös kumottiin ja tämän jälkeen naisia ei enää ole vihitty papeiksi. Suomessa naispappeuden hyväksynyt kirkolliskokous totesi, että esittämäni näkökanta ei ole harhaoppi. Kun tämä ei ole harhaoppi, voi tätä näkemystä rohkeasti opettaa kirkon sisällä. Joka tapauksessa siitä voi olla varma, että naispappeuden vastustamisesta ketään ei tuomita viimeisellä tuomiolla.
Suosittelisin kaikille pitäytymistä miespappien toimittamissa messuissa, koska teologiasta on johdettava käytäntö. Naispapin toimittaman sakramentin vastaanottaminen tarkoittaa käytännössä hänen virkansa hyväksymistä. Tämän vuoksi ymmärrän niitä pappeja, jotka eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa, koska se on lopulta johdonmukainen tapa toimia.
Kiitos tyhjentävästä ja selkeyttävästä tekstistä!
VastaaPoistaminkä ihmeen takia sinun pitää olla joka uskon asiassa samaa mieltä isäsi kanssa?
VastaaPoista:D Tämän kysymyksen suhteen olen samaa mieltä, mutta se johtuu siitä, että se on vakuuttavin vaihtoehto.
PoistaMää ajattelen, että Jeesuksen aikana naisia ei olis ollut oikeesti vaan mahdollista asettaa apostoleiks, koska naiset yleensä hoiti kodin ja lapset ja ruoat ja pyykit. Naisilla ei ollut silloin myös melkeinpä ihmisarvoa, mutta kyllä mun mielestä Jeesus tuli muuttaan tän koko asian. Esimerkiksi samarialainen nainen kaivolla ym. kertomukset viestivät siitä, että juuri JEESUS nosti naisten asemaa: Jeesus JUTTELI TUNTEMATTOMALLE NAISELLE. Sehän on jo tosi vallankumoksellista!
VastaaPoistaMä en halua kuulostaa siltä, että tulkitsen Raamattua jotenkin tosi hövelisti tai että haluaisin vaan lukea sieltä naispappeutta puolustavia argumentteja, mutta tässä kuitenkin muutama pointti myös naispappeutta puolustavaa näkemystä :) Tässäkin tekstissä sulla on hyvä asenne, oot jyrkästi omaa mieltäs ja sulla on hyvät perustelut, mutta et lyttää toista mielipidettä. Ja se jos mikä on hyvä!
Kiitos Anni rakentavista kommenteista tähän ja muuallekin!
VastaaPoistaItse olen naispappeudesta vähän toista mieltä. Jeesuksen aikaan juutalaisuudessa naiset eivät juurikaan olleet mukana hengellisessä elämässä, taisiis heitä opetettu eivätkä he tietenkään voineet myöskään sitä kautta toimia opettajina. Sen sijaan, että naiset vain juoruilisivat omista kuulumisistaan seurakuntatilan takaosassa, heidän tulisi kuunnella opetusta ("nainen vaietkoon seurakunnassa!"). Myös Jeesus totesi Martalle, että Maria oli valinnut hyvän osan eikä sitä oteta häneltä pois = Maria siis kuunteli Jeesuksen opetusta ja Martta keskittyi vain siivoamiseen. Kuinka nainen voisi opettaa, jos häntä ei olisi ensin itse opetettu?
VastaaPoistaNaista ei opetettu --> Maria oli hyvän osan valinnut. Minkä osan? Hän oli Jeesuksen opetuksen alla. Siis eikö argumentissasi ole mielestäsi ristiriitaa?
PoistaKuinka nainen voisi opettaa, jos häntä ei olisi ensin itse opetettu
PoistaMyös Jeesus totesi Martalle, että Maria oli valinnut hyvän osan eikä sitä oteta häneltä pois = Maria siis kuunteli Jeesuksen opetusta
Onko argumentointisi kovin johdonmukaista?
Kiitos kommentista! Minusta on edelleen virhe asettaa naisten ihmisarvo ja pappeus samaan kategoriaan. Jeesus tosiaan asetti naisen tärkeään asemaan ja monet Jeesuksen seuraajista olivat naisia, naiset tulivat haudalle ensin, jne., mutta tämä ei vielä tarkoita, että Jeesus olisi tehnyt heistä pappeja. Missään ei näin sanota, eikä alkukirkossa ollut naispappeja, vaikka antiikin patriarkaalinen kulttuuri oli täynnä naispappeja ja sen kulttuurin pohjalta olisi ollut hyvinkin suotavaa naisten olla pappeja. Ei siis voi sanoa, että patriarkaalisen kulttuurin vuoksi naisia ei hyväksytty papeiksi vaan yksinkertaisesti joudumme pitäytymään Jeesuksen tekemään valintaan apostolien kohdalla. Joka tapauksessa mies ja nainen ovat siis tismalleen samanarvoisia, mutta tästä ei vielä seuraa suoraan naispappeus.
VastaaPoistaSanoit että kirkon päätöksiä tehtäessä on kuultava myös menneitä kristittyjä sukupolvia. Mitähän nämä sanoisivat esim siitä ettei naista enää kirkoteta synnytyksen jälkeen? Miksei tämä ole ongelma?
VastaaPoistaAivan hyvin voitaisiin tällainen tapa ottaa käyttöön nykyäänkin. Sehän olisi huomaavaista, että äiti ja tuore lapsi otetaan yhdessä erityisellä seremonialla mukaan kirkon elämään. Menneiltä sukupolvilta on tosiaan paljon opittavaa.
Poista"Ennen vastasynnyttäneitä äitejä oli pidetty saastaisina, poikkeavina, ja heidän pelättiin pahimmillaan saastuttavan myös kotinsa ja perheenjäsenensä.
VastaaPoistaNiinpä äidit eivät saaneet käsitellä elintarvikkeita, syödä samassa pöydässä muiden kanssa tai koskea toisten astioihin. Äidit eivät myöskään saaneet kätellä, tavata vieraita, nukkua miehensä vieressä tai olla sukupuoliyhteydessä.
Äitien eristäminen päättyi kirkottamiseen noin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä."
Juuh. Paljon oppimista tosiaan.
Toki traditiot voivat myös vääristyä. Tällainen käsitys kirkottamisesta ei ole mikään 2000-vuotinen koko kirkon ylittävä traditio, joka löytyisi jo kirkkoisiltä tai Raamatusta kuten pappeudessa on kyse, vaan luterilaisissa kirkoissa paikallisesti reformaation jälkeen muovautunut käsitys, josta on hyvä päästäkin eroon.
PoistaTutkittuani nämä viime viikot Raamattua ja Lutherin kirjoituksia.Olen pohtinut kysymystä miksi Kirkot ovat tyhjiä ja kohta ei ole sitä 6 mummuakaan?
VastaaPoistaVastauksena olen ymmärtänyt että,opetus ei ole totuudellista.Lörpötellään hyvistä teoista ja laadukkaasta elämästä ja välillä ihan tulee sitä ihtiäänkin...Naispappeus on osa sitä korvasyyhyyn saarnaamista.Raamattu ei ole enää opetuksen lähde.
Evankeliumin saarnalla on kaikille pelastava merkitys.
Syntisen ainoa lohtu.Tällä menolla Luterin kirkot muuttuvat minareeteiksi.Piispat ovat lyöneet vuosikymmenet tehtävänsä laimin.Konstantinnopoli hyvä esimerkki,söi ensin lihoi sitten ja tuli ylpeäksi.Tuho oli järkyttävä.En silti hellitä,rukoilen luen Raamattua ja uskon sen opetuksen.Käyn Luterin Kirkossa,kunnes pois ajavat.(tai isäntä kokonaan vaihtunut)
Oikein virkistävän selkeästi kirjoitettu asia. Yksi huomio: naisia ei kielletä opettamasta, esim. Tiitus 2:3-5 kehoittaa vanhempia naisia opettamaan nuorempia naisia niissä asioissa, jotka ovat tärkeitä.
VastaaPoista"niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4. voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5. olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi."
Uskon, että moni opettamisen lahjalla varustettu nainen kokee turhautumista seurakunnassa, jos siellä ei löydy kanavia lahjan käyttämiseen.
Mainitsen vielä, että uskon, niin kuin Paavali opettaa, että naisen ei tule opettaa seurakuntaa/miehiä pappina tai pastorina. Mutta tuossakin Timoteuskirjeen kohdassa käsketään naisia oppimaan. Eli ei ole tekstin oikeaa tulkitsemista sanoa, että eihän siihen aikaan naiset oppineet mitään eikä heille opetettu mitään. Alkuseurakunnassa naisia opetettiin ja heidän oletettiin oppivan ihan niin kuin miestenkin. Edelleenkin naisten tulee oppia teologiaa ja käyttää sitten ymmärrystään omalla palvelupaikallaan.
Kaipaan naisten perinteisten palvelupaikkojen arvostamista ja esiin nostamista. Ei ihme, jos naiset eivät arvosta omia töitään, kun ei niita muuten mainita kuin "miten näistä pääsisi eroon"-tyylillä.
Tässä kohtaa voi hyvällä syyllä miettiä, että MIKSI raamattu kieltää naispappeuden.
VastaaPoistaJokin ihmiselämän kannalta suotuisa juttu luulisi tässäkin olevan kuten niin monissa muissakin raamatun ohjeituksissa vaikka niitä kuinka vanhanaikaisina nykyään pidettäisiinkin.
Raamattu haluaa selkästi vaalia sellaista ihan tavallista perhettä mihin kuuluu isä, äiti ja lapset. Sellaista nykyajatuksissa täysin outoa ja epätrendikästä elämänmuotoa missä naisella ja miehellä on sellaiset selkeät tehtävät elämässä. Lisääntyä ja täyttää maa.
Mieheltä hommaan ei kulu niin paljon aikaa ja voimavaroja joten on järkevintä että hän hoitaa hengen opetuksen koska siihen tarvitaan melkoista antaumusta. Jos nainen lähtee tälle tielle, niin hän ei kykene hoitamaan työtä jonka Jumala on naiselle asettanut. Lasten synnyttäminen ja heistä huolehtiminen.
Voi että kuulostaa niin takahikiän ajatusmaailmalta nykyään kun kaikki tämä on heitetty menemään ja mikä tahansa elämäntapa on parempi kuin perusperhe/ ydinperhe. Mitään yhtä epämuodikasta ei yksinkertaisesti löydy koko maailmasta!
Eli sillä on vahva syy miksi Jumala raamatussa kieltää naispappeuden. Ei todellakaan ole kyse mistään ihmeellisistä opillisista kiemuroista vaan siitä mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Jumala on meille antanut sukupuolet ja niille eri tehtävät. Tämä tehtävä on täysin selkeä.
Nykyään tosin kun katsoo kaikkialta tunkevaa mädätystä niin on helppo ymmärtää miksi nykynuoriso pahoittaa mielensä ihan kaikesta ja että heille sukupuoli-identiteetti on vaikea asia.
Jokaisen pitää ilmeisesti nykyään vähintään kokeilla samaa- ja eri sukupuolta olevan kanssa, jotta tietäisi mihin sukupuoleen kuuluu.
Pahasti on väki sekoitettu.