Saarna 16. sunnuntai helluntaista
Luuk. 10:38–42
Elämämme arvojärjestys paljastuu usein pienissä valinnoissa. Jos kotiisi tulee vieras, ryhdytkö laittamaan ruokaa, kattamaan pöytää ja järjestämään kotia? Vai istutko hänen kanssaan alas ja kuuntelet, mitä hänellä on sanottavana?
Kumpikaan ei tietenkään ole sinänsä väärin. Silti juuri tällaisissa tilanteissa joudumme valitsemaan kahden hyvän asian välillä. Ja silloin alkaa näkyä, kumpaa pidämme tärkeämpänä.
Tänään kohtaamme kaksi naista ja kaksi erilaista valintaa ja sitä kautta kaksi erilaista arvojärjestystä. Martta ottaa Jeesuksen kotiinsa. Hän ryhtyy palvelemaan vierastaan. Maria puolestaan istuutuu Jeesuksen jalkojen juureen ja kuuntelee hänen puhettaan. Kumpikaan ei tee mitään pahaa. Se tekeekin tästä kertomuksesta kiinnostavan.
Martta palvelee. Luukas käyttää hänen toimistaan sanaa, josta tulee meidän sanamme diakonia. Martta siis harjoittaa diakoniaa. Hän palvelee lähimmäistään. Se on kristinuskon näkökulmasta mitä parhainta ja hienointa toimintaa.
Mutta Jeesus sanoo silti Marian valinneen paremmin. Miksi? Koska elämässä ei riitä, että valitsemme hyvän pahan sijasta. Meidän täytyy myös oppia asettamaan hyvät asiat oikeaan järjestykseen.
Kun puhumme Jumalasta, emme puhu mistä tahansa näkymättömästä olennosta. Kristityt ovat pitkään käyttäneet hänestä määritelmää korkein hyvä, summum bonum. Jumala ei siis ole vain yksi hyvä asia muiden joukossa. Hän on se hyvä, jonka perusteella kaikki muut hyvät asiat saavat oikean paikkansa.
Jokainen ihminen joutuu tekemään valintoja. Jokaisessa valinnassa asetamme jonkin asian korkeammalle kuin toisen. Siksi jokaisella ihmisellä on jonkinlainen arvojärjestys. Kukaan ei pääse sitä karkuun.
Sanomme helposti, että joku asia on meille tärkeä. Mutta vasta silloin, kun kaksi tärkeää asiaa joutuu ristiriitaan, paljastuu, kummalla on enemmän painoa. Jos väitämme jonkin asian olevan meille tärkeä, mutta emme esimerkiksi koskaan anna sille aikaamme, kannattaa kysyä, kuinka tärkeä se meille todellisuudessa on. Ajankäyttömme näyttää usein todellisen arvojärjestyksemme. Jos et anna jollekin aikaasi, silloin käytännössä joku muu asia on syrjäyttänyt sen. Tämä on karua, mutta totta.
Korkein hyvä tarkoittaa sitä, että kun elämässämme tulee valintatilanteita ja ristiriitoja, joudumme painottamaan jotain asiaa tai arvoa toisen edelle. Kun näitä valintoja tulee tarpeeksi, paljastuu ikään kuin pudotuspelin kautta, mikä arvo tai asia lopulta voittaa kaikki muut näissä valintatilanteissa. Jokaisella voi lopulta olla vain yksi asia tai arvo siellä kaikkein korkeimmalla, joka jyrää kaikki muut. Jos siellä ei ole Jumala, kyse on aina epäjumalasta.
Oli sitten kyse kuinka hyvästä asiasta tahansa, jos laitamme sen valintatilanteessa Jumalan edelle, se on saanut liian suuren roolin elämässämme. Perhe on hyvä. Työ on tärkeää ja raha on tarpeellista. Terveyskin on lahja. Mutta mikään niistä ei ole Jumala.
Me ajattelemme helposti epäjumalaa jonkinlaisena pahana ja vastenmielisenä asiana. Mutta useimmat epäjumalat eivät näytä pahoilta ja vaarallisilta asioilta. Ne ovat usein hyviä asioita, jotka ovat joutuneet väärälle paikalle.
Hyvästä asiasta tulee epäjumala silloin, kun vaadimme siltä sellaista asemaa, joka kuuluu vain Jumalalle. Kun ihmissuhteesta tulee tärkeämpi kuin Jumala, ihmissuhteesta tulee epäjumala. Kun ihmisten hyväksynnästä tulee tärkeämpää kuin Jumalan hyväksynnästä, siitä tulee epäjumala. Kun työ, raha, asema tai oma hyvinvointi voittaa valintatilanteessa jatkuvasti Jumalan, se on saanut sydämessämme liian korkean paikan.
Tämän päivän evankeliumissa varoitus menee vielä pidemmälle. Jopa lähimmäisen rakastamisesta ja palvelemisesta, diakoniasta, voi tulla jotakin, joka menee Kristuksen itsensä edelle. Rakkauden kaksoiskäskyssähän sanotaan, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakkaus Jumalaan on ensin ja kaiken yläpuolella.
Luukas käyttää Martasta kiinnostavaa sanaa. Hän sanoo Martan olleen suuren palvelemisen vuoksi ikään kuin vedetty pois, hajaantunut eri suuntiin. Kuva on osuva. Maria on Jeesuksen jalkojen juuressa. Marttaa jokin vetää pois Jeesuksen luota. Ja se jokin on hyvä asia.
Siinä on ehkä yksi tekstin vakavimmista opetuksista: Meitä eivät vedä pois Jumalan luota ainoastaan pahat asiat. Joskus kaikkein vaarallisimpia ovat hyvät asiat, joille annamme liian suuren roolin elämässämme.
Vähitellen Martan sisäinen tila alkaa näkyä. Hän ei vain tee paljon. Hän huolehtii ja hätäilee. Jeesus sanoo: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.” Martan elämä on hajonnut moneen suuntaan. On ruoka. On tarjoilu. On koti. On vieras. On sisar, joka ei auta. On kaikki se, mikä pitäisi vielä saada tehdyksi. Keskellä kaikkea tätä seisoo Jeesus.
Mutta Martta ei enää kuuntele häntä. Martalle vieraiden palveleminen, siis se, että hänen huushollinsa näyttää heidän silmiinsä hyvältä ja vieraanvaraiselta, oli tärkeämpi kuin Jeesuksen sanojen kuunteleminen. Kuuntelemisen sijaan Martta alkaa kertoa Jeesukselle, mitä hänen pitäisi tehdä: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.”
Huomatkaa, kuinka pitkälle tilanne on edennyt. Ensin hyvä asia vetää Martan pois Jeesuksen luota. Sitten se tekee hänet levottomaksi. Sitten se kääntää hänet sisartaan vastaan. Lopulta se saa hänet epäilemään itse Jeesusta: ”Etkö välitä?”
Martta ei enää näe Mariaa oikein. Maria näyttää hänen silmissään laiskalta sisarelta, joka on jättänyt hänet yksin. Eikä hän enää näe Jeesustakaan oikein. Jeesus näyttää välinpitämättömältä, koska Jeesus ei toimi niin kuin Martan mielestä hänen pitäisi toimia.
Kertomus näyttää syvällisen hengellisen mekanismin. Kun jostakin asiasta tulee meille liian tärkeä, alamme helposti arvioida jopa Jumalan hyvyyttä sen perusteella, antaako hän meille tämän asian. Jos terveys on korkein hyväni, Jumala alkaa näyttää pahalta, kun sairastun. Jos menestys on korkein hyväni, Jumala alkaa näyttää välinpitämättömältä, kun epäonnistun. Jos muiden hyväksyntä on korkein hyväni, Jumala tuntuu olevan minua vastaan silloin, kun hänen sanansa johtaa minut ristiriitaan muiden ihmisten kanssa.
Epäjumala on lopulta asia, jonka perusteella alamme arvioida Jumalaa sen sijaan, että arvioisimme itseämme hänen sanansa perusteella. Se laittaa meidät Martan tavoin kysymään: ”Herra, etkö välitä?”
Jeesuksen vastaus alkaa: ”Martta, Martta.” Juuri siinä hetkessä, jolloin Martta epäilee Jeesuksen välittämistä, Jeesus osoittaa, että hän näkee Martan paljon syvemmin kuin Martta itse. Martta tahtoo Jeesuksen ratkaisevan hänen ongelmansa niin, että Maria nousee pöydän äärestä töihin. Jeesus tietää, että todellinen ongelma ei ole Maria. Todellinen ongelma on se, mikä hallitsee Martan sydäntä.
Jeesuksen sanat kääntävät koko tilanteen: ”Vain yksi on tarpeen.” Ne eivät tietenkään tarkoita, että kristityn pitäisi lakata tekemästä työtä, hoitamasta lapsiaan, laittamasta ruokaa tai palvelemasta lähimmäisiään. Kristinusko ei ole toimettomuutta. Silti järjestyksellä on väliä. Ensin Kristus palvelee meitä. Sitten me palvelemme lähimmäistämme. Kaikki kristillinen tekeminen kuivuu ennen pitkää, jos sen yhteys lähteeseen katkeaa.
Sama arvojärjestys koskee myös kirkon lähetystehtävää. Kristillinen lähetystyö ei ole ensi sijassa hyvän tekemistä, kehitysyhteistyötä tai ihmisten aineellisten tarpeiden helpottamista, vaikka kaikki nämä voivat kuulua siihen. Kirkolla on maailmassa tehtävä, jota mikään muu yhteisö ei voi sen puolesta hoitaa: sen tehtävä on välittää Kristuksen sanaa.
Ihminen tarvitsee leipää, lääkkeitä, koulutusta ja oikeudenmukaisuutta, mutta kaiken tämän keskellä hän tarvitsee ennen kaikkea Kristusta. Siksi diakonia ei voi korvata julistusta. Jos kirkko lakkaa välittämästä tätä sanaa ja tyytyy vain palvelemaan, se tekee ehkä edelleen paljon hyvää, mutta se on Martan tavoin vaarassa tulla niin kiireiseksi lähimmäisen palvelemisessa, ettei enää ehdi antaa maailman kuulla Kristusta itseään.
Tämän tekstin äärellä jokaisen kannattaa kysyä itseltään: Kuinka paljon olen valmis käyttämään aikaani Jeesuksen jalkojen juuressa? Meiltä löytyy nimittäin aikaa hämmästyttävän monelle asialle. Kotitöitä riittää aina. Työasiat painavat päälle. Puhelimeen ilmaantuu aina uusia lyhytvideoita. Uutiset eivät lopu koskaan. Sarjoja on olemassa enemmän kuin ehdimme elämämme aikana katsoa. Aina on jokin hyödyllinen asia, jonka voisi vielä tehdä.
Mutta kuinka paljon aikaa meillä on Jumalan sanalle? Rukoukselle? Jumalanpalvelukselle? Päivittäiselle pysähtymiselle Jeesuksen jalkojen juureen? Muista, että elämässä vain yksi on tarpeen.
Meidän aikamme arvostaa tekemistä. Meiltä kysellään jatkuvasti, mitä sait aikaan, mitä tuotit ja kuinka tehokkaasti käytit päiväsi. Tätä vasten Luukkaan evankeliumi piirtää hämmästyttävän kuvan ihmiselämän korkeimmasta hetkestä. Nainen istuu lattialla Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei tuota mitään. Hän ei järjestä mitään. Hän ei suorita mitään. Hän kuuntelee. Ja Jeesus sanoo: ”Maria on valinnut hyvän osan.”
Ehkä juuri sinä tunnistat itsesi Martasta. Teet ja suoritat, jotta kelpaisit toisille, itsellesi – ehkä Jumalallekin. Ostat jatkuvasti toisilta hyväksyntää, etkä saa mitään tilalle. Mutta Maria ei ansaitse Jeesuksen jalkojen juuressa mitään. Hän vastaanottaa. Mitä jos lakkaisit hetkeksi todistamasta kelpaavuuttasi ja antaisit Kristuksen palvella sinua? Juuri sitä varten olemme täällä. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee meitä sanallaan ja sakramenteillaan. Jätä itsesi ja kelpaamisesi Jumalan käsiin.
Tietenkin tässä maailmassa täytyy tehdä työtä, ruokkia nälkäisiä, hoitaa sairaita ja julistaa evankeliumia. Mutta kaikki tämä loppuu kerran. Iankaikkisuudessa ei enää ole nälkäisiä ruokittavaksi eikä sairaita hoidettavaksi. Se, mitä Maria tekee, ei sen sijaan lopu. Hän on Herran luona ja iloitsee hänestä.
Siksi voisi sanoa: Martta kuvaa sitä, mitä meidän täytyy tehdä matkalla. Maria kuvaa sitä, mitä varten koko matka tehdään. Kristillisen elämän päämäärä ei ole ikuinen työnteko vaan Jumala itse: hänen tuntemisensa, rakastamisensa ja hänen yhteydessään eläminen.
Jeesus sanookin Marian osasta: ”Sitä ei oteta häneltä pois.” Ilmaisussa ”hyvä osa” kuuluu Vanhan testamentin kaiku. Psalmeissa sanotaan: ”Herra on minun perintöosani.” Ja: ”Jumala on minun osani iankaikkisesti.”
Maria ei siis ole vain valinnut hyvää tapaa käyttää aikaansa. Hän on valinnut Kristuksen – tai vielä paremmin: hän on saanut Kristuksen omaksi osakseen. Ja juuri siksi sitä ei oteta häneltä pois. Työ, terveys, omaisuus, maine ja lopulta tämä elämäkin voidaan ottaa meiltä pois. Mutta jos Herra on meidän osamme, kuolemakaan ei voi ottaa sitä meiltä pois.
Siksi Kristus kutsuu meidät Marian paikalle: kuulemaan ja vastaanottamaan. Sanassaan hän antaa meille armonsa ja itsensä. Mikään tekeminen ei ole siihen verrattavaa.
Martta haluaa antaa Jeesukselle paljon. Maria saa Jeesukselta enemmän: Kristuksen itsensä. ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”
Elämämme arvojärjestys paljastuu usein pienissä valinnoissa. Jos kotiisi tulee vieras, ryhdytkö laittamaan ruokaa, kattamaan pöytää ja järjestämään kotia? Vai istutko hänen kanssaan alas ja kuuntelet, mitä hänellä on sanottavana?
Kumpikaan ei tietenkään ole sinänsä väärin. Silti juuri tällaisissa tilanteissa joudumme valitsemaan kahden hyvän asian välillä. Ja silloin alkaa näkyä, kumpaa pidämme tärkeämpänä.
Tänään kohtaamme kaksi naista ja kaksi erilaista valintaa ja sitä kautta kaksi erilaista arvojärjestystä. Martta ottaa Jeesuksen kotiinsa. Hän ryhtyy palvelemaan vierastaan. Maria puolestaan istuutuu Jeesuksen jalkojen juureen ja kuuntelee hänen puhettaan. Kumpikaan ei tee mitään pahaa. Se tekeekin tästä kertomuksesta kiinnostavan.
Martta palvelee. Luukas käyttää hänen toimistaan sanaa, josta tulee meidän sanamme diakonia. Martta siis harjoittaa diakoniaa. Hän palvelee lähimmäistään. Se on kristinuskon näkökulmasta mitä parhainta ja hienointa toimintaa.
Mutta Jeesus sanoo silti Marian valinneen paremmin. Miksi? Koska elämässä ei riitä, että valitsemme hyvän pahan sijasta. Meidän täytyy myös oppia asettamaan hyvät asiat oikeaan järjestykseen.
Kun puhumme Jumalasta, emme puhu mistä tahansa näkymättömästä olennosta. Kristityt ovat pitkään käyttäneet hänestä määritelmää korkein hyvä, summum bonum. Jumala ei siis ole vain yksi hyvä asia muiden joukossa. Hän on se hyvä, jonka perusteella kaikki muut hyvät asiat saavat oikean paikkansa.
Jokainen ihminen joutuu tekemään valintoja. Jokaisessa valinnassa asetamme jonkin asian korkeammalle kuin toisen. Siksi jokaisella ihmisellä on jonkinlainen arvojärjestys. Kukaan ei pääse sitä karkuun.
Sanomme helposti, että joku asia on meille tärkeä. Mutta vasta silloin, kun kaksi tärkeää asiaa joutuu ristiriitaan, paljastuu, kummalla on enemmän painoa. Jos väitämme jonkin asian olevan meille tärkeä, mutta emme esimerkiksi koskaan anna sille aikaamme, kannattaa kysyä, kuinka tärkeä se meille todellisuudessa on. Ajankäyttömme näyttää usein todellisen arvojärjestyksemme. Jos et anna jollekin aikaasi, silloin käytännössä joku muu asia on syrjäyttänyt sen. Tämä on karua, mutta totta.
Korkein hyvä tarkoittaa sitä, että kun elämässämme tulee valintatilanteita ja ristiriitoja, joudumme painottamaan jotain asiaa tai arvoa toisen edelle. Kun näitä valintoja tulee tarpeeksi, paljastuu ikään kuin pudotuspelin kautta, mikä arvo tai asia lopulta voittaa kaikki muut näissä valintatilanteissa. Jokaisella voi lopulta olla vain yksi asia tai arvo siellä kaikkein korkeimmalla, joka jyrää kaikki muut. Jos siellä ei ole Jumala, kyse on aina epäjumalasta.
Oli sitten kyse kuinka hyvästä asiasta tahansa, jos laitamme sen valintatilanteessa Jumalan edelle, se on saanut liian suuren roolin elämässämme. Perhe on hyvä. Työ on tärkeää ja raha on tarpeellista. Terveyskin on lahja. Mutta mikään niistä ei ole Jumala.
Me ajattelemme helposti epäjumalaa jonkinlaisena pahana ja vastenmielisenä asiana. Mutta useimmat epäjumalat eivät näytä pahoilta ja vaarallisilta asioilta. Ne ovat usein hyviä asioita, jotka ovat joutuneet väärälle paikalle.
Hyvästä asiasta tulee epäjumala silloin, kun vaadimme siltä sellaista asemaa, joka kuuluu vain Jumalalle. Kun ihmissuhteesta tulee tärkeämpi kuin Jumala, ihmissuhteesta tulee epäjumala. Kun ihmisten hyväksynnästä tulee tärkeämpää kuin Jumalan hyväksynnästä, siitä tulee epäjumala. Kun työ, raha, asema tai oma hyvinvointi voittaa valintatilanteessa jatkuvasti Jumalan, se on saanut sydämessämme liian korkean paikan.
Tämän päivän evankeliumissa varoitus menee vielä pidemmälle. Jopa lähimmäisen rakastamisesta ja palvelemisesta, diakoniasta, voi tulla jotakin, joka menee Kristuksen itsensä edelle. Rakkauden kaksoiskäskyssähän sanotaan, että rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakkaus Jumalaan on ensin ja kaiken yläpuolella.
Luukas käyttää Martasta kiinnostavaa sanaa. Hän sanoo Martan olleen suuren palvelemisen vuoksi ikään kuin vedetty pois, hajaantunut eri suuntiin. Kuva on osuva. Maria on Jeesuksen jalkojen juuressa. Marttaa jokin vetää pois Jeesuksen luota. Ja se jokin on hyvä asia.
Siinä on ehkä yksi tekstin vakavimmista opetuksista: Meitä eivät vedä pois Jumalan luota ainoastaan pahat asiat. Joskus kaikkein vaarallisimpia ovat hyvät asiat, joille annamme liian suuren roolin elämässämme.
Vähitellen Martan sisäinen tila alkaa näkyä. Hän ei vain tee paljon. Hän huolehtii ja hätäilee. Jeesus sanoo: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.” Martan elämä on hajonnut moneen suuntaan. On ruoka. On tarjoilu. On koti. On vieras. On sisar, joka ei auta. On kaikki se, mikä pitäisi vielä saada tehdyksi. Keskellä kaikkea tätä seisoo Jeesus.
Mutta Martta ei enää kuuntele häntä. Martalle vieraiden palveleminen, siis se, että hänen huushollinsa näyttää heidän silmiinsä hyvältä ja vieraanvaraiselta, oli tärkeämpi kuin Jeesuksen sanojen kuunteleminen. Kuuntelemisen sijaan Martta alkaa kertoa Jeesukselle, mitä hänen pitäisi tehdä: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.”
Huomatkaa, kuinka pitkälle tilanne on edennyt. Ensin hyvä asia vetää Martan pois Jeesuksen luota. Sitten se tekee hänet levottomaksi. Sitten se kääntää hänet sisartaan vastaan. Lopulta se saa hänet epäilemään itse Jeesusta: ”Etkö välitä?”
Martta ei enää näe Mariaa oikein. Maria näyttää hänen silmissään laiskalta sisarelta, joka on jättänyt hänet yksin. Eikä hän enää näe Jeesustakaan oikein. Jeesus näyttää välinpitämättömältä, koska Jeesus ei toimi niin kuin Martan mielestä hänen pitäisi toimia.
Kertomus näyttää syvällisen hengellisen mekanismin. Kun jostakin asiasta tulee meille liian tärkeä, alamme helposti arvioida jopa Jumalan hyvyyttä sen perusteella, antaako hän meille tämän asian. Jos terveys on korkein hyväni, Jumala alkaa näyttää pahalta, kun sairastun. Jos menestys on korkein hyväni, Jumala alkaa näyttää välinpitämättömältä, kun epäonnistun. Jos muiden hyväksyntä on korkein hyväni, Jumala tuntuu olevan minua vastaan silloin, kun hänen sanansa johtaa minut ristiriitaan muiden ihmisten kanssa.
Epäjumala on lopulta asia, jonka perusteella alamme arvioida Jumalaa sen sijaan, että arvioisimme itseämme hänen sanansa perusteella. Se laittaa meidät Martan tavoin kysymään: ”Herra, etkö välitä?”
Jeesuksen vastaus alkaa: ”Martta, Martta.” Juuri siinä hetkessä, jolloin Martta epäilee Jeesuksen välittämistä, Jeesus osoittaa, että hän näkee Martan paljon syvemmin kuin Martta itse. Martta tahtoo Jeesuksen ratkaisevan hänen ongelmansa niin, että Maria nousee pöydän äärestä töihin. Jeesus tietää, että todellinen ongelma ei ole Maria. Todellinen ongelma on se, mikä hallitsee Martan sydäntä.
Jeesuksen sanat kääntävät koko tilanteen: ”Vain yksi on tarpeen.” Ne eivät tietenkään tarkoita, että kristityn pitäisi lakata tekemästä työtä, hoitamasta lapsiaan, laittamasta ruokaa tai palvelemasta lähimmäisiään. Kristinusko ei ole toimettomuutta. Silti järjestyksellä on väliä. Ensin Kristus palvelee meitä. Sitten me palvelemme lähimmäistämme. Kaikki kristillinen tekeminen kuivuu ennen pitkää, jos sen yhteys lähteeseen katkeaa.
Sama arvojärjestys koskee myös kirkon lähetystehtävää. Kristillinen lähetystyö ei ole ensi sijassa hyvän tekemistä, kehitysyhteistyötä tai ihmisten aineellisten tarpeiden helpottamista, vaikka kaikki nämä voivat kuulua siihen. Kirkolla on maailmassa tehtävä, jota mikään muu yhteisö ei voi sen puolesta hoitaa: sen tehtävä on välittää Kristuksen sanaa.
Ihminen tarvitsee leipää, lääkkeitä, koulutusta ja oikeudenmukaisuutta, mutta kaiken tämän keskellä hän tarvitsee ennen kaikkea Kristusta. Siksi diakonia ei voi korvata julistusta. Jos kirkko lakkaa välittämästä tätä sanaa ja tyytyy vain palvelemaan, se tekee ehkä edelleen paljon hyvää, mutta se on Martan tavoin vaarassa tulla niin kiireiseksi lähimmäisen palvelemisessa, ettei enää ehdi antaa maailman kuulla Kristusta itseään.
Tämän tekstin äärellä jokaisen kannattaa kysyä itseltään: Kuinka paljon olen valmis käyttämään aikaani Jeesuksen jalkojen juuressa? Meiltä löytyy nimittäin aikaa hämmästyttävän monelle asialle. Kotitöitä riittää aina. Työasiat painavat päälle. Puhelimeen ilmaantuu aina uusia lyhytvideoita. Uutiset eivät lopu koskaan. Sarjoja on olemassa enemmän kuin ehdimme elämämme aikana katsoa. Aina on jokin hyödyllinen asia, jonka voisi vielä tehdä.
Mutta kuinka paljon aikaa meillä on Jumalan sanalle? Rukoukselle? Jumalanpalvelukselle? Päivittäiselle pysähtymiselle Jeesuksen jalkojen juureen? Muista, että elämässä vain yksi on tarpeen.
Meidän aikamme arvostaa tekemistä. Meiltä kysellään jatkuvasti, mitä sait aikaan, mitä tuotit ja kuinka tehokkaasti käytit päiväsi. Tätä vasten Luukkaan evankeliumi piirtää hämmästyttävän kuvan ihmiselämän korkeimmasta hetkestä. Nainen istuu lattialla Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei tuota mitään. Hän ei järjestä mitään. Hän ei suorita mitään. Hän kuuntelee. Ja Jeesus sanoo: ”Maria on valinnut hyvän osan.”
Ehkä juuri sinä tunnistat itsesi Martasta. Teet ja suoritat, jotta kelpaisit toisille, itsellesi – ehkä Jumalallekin. Ostat jatkuvasti toisilta hyväksyntää, etkä saa mitään tilalle. Mutta Maria ei ansaitse Jeesuksen jalkojen juuressa mitään. Hän vastaanottaa. Mitä jos lakkaisit hetkeksi todistamasta kelpaavuuttasi ja antaisit Kristuksen palvella sinua? Juuri sitä varten olemme täällä. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee meitä sanallaan ja sakramenteillaan. Jätä itsesi ja kelpaamisesi Jumalan käsiin.
Tietenkin tässä maailmassa täytyy tehdä työtä, ruokkia nälkäisiä, hoitaa sairaita ja julistaa evankeliumia. Mutta kaikki tämä loppuu kerran. Iankaikkisuudessa ei enää ole nälkäisiä ruokittavaksi eikä sairaita hoidettavaksi. Se, mitä Maria tekee, ei sen sijaan lopu. Hän on Herran luona ja iloitsee hänestä.
Siksi voisi sanoa: Martta kuvaa sitä, mitä meidän täytyy tehdä matkalla. Maria kuvaa sitä, mitä varten koko matka tehdään. Kristillisen elämän päämäärä ei ole ikuinen työnteko vaan Jumala itse: hänen tuntemisensa, rakastamisensa ja hänen yhteydessään eläminen.
Jeesus sanookin Marian osasta: ”Sitä ei oteta häneltä pois.” Ilmaisussa ”hyvä osa” kuuluu Vanhan testamentin kaiku. Psalmeissa sanotaan: ”Herra on minun perintöosani.” Ja: ”Jumala on minun osani iankaikkisesti.”
Maria ei siis ole vain valinnut hyvää tapaa käyttää aikaansa. Hän on valinnut Kristuksen – tai vielä paremmin: hän on saanut Kristuksen omaksi osakseen. Ja juuri siksi sitä ei oteta häneltä pois. Työ, terveys, omaisuus, maine ja lopulta tämä elämäkin voidaan ottaa meiltä pois. Mutta jos Herra on meidän osamme, kuolemakaan ei voi ottaa sitä meiltä pois.
Siksi Kristus kutsuu meidät Marian paikalle: kuulemaan ja vastaanottamaan. Sanassaan hän antaa meille armonsa ja itsensä. Mikään tekeminen ei ole siihen verrattavaa.
Martta haluaa antaa Jeesukselle paljon. Maria saa Jeesukselta enemmän: Kristuksen itsensä. ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”
Kommentit
Lähetä kommentti