Saarna 12.07.09
Mark. 3:13-19
Armo ja rauha teille meidän Jumalaltamme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tämän päivän evankeliumi puhuu kirkosta. Ei siitä komeasta rakennuksesta, joka seisoo Kemijärven keskustassa hienolla paikalla. Eikä edes siitä hallinnollisesta kokonaisuudesta, jota kutsutaan Suomen evankelisluterilaiseksi kirkoksi ja jonka jäseniä mekin kaikki luultavasti olemme, vaan nyt puhutaan Kristuksen kirkosta. Kirkosta, johon kuuluu jokainen, jonka Jeesus on kutsunut ja uskoo häneen, ja joka on kasteessa sen jäseneksi otettu.
Heti evankeliumin alusta käy selväksi miten tuo kirkko muodostuu: ”Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa.” Kristillinen kirkko ei ole muodostunut sillä tavoin, että jotkut ihmiset olisivat keksineet jonkun idean ja kokoontuneet sen idean ympärille ja perustaneet sitten jonkun organisaation, jota lähtevät levittämään. Ei, vaan kristillinen kirkko muodostuu siten, että Jeesus käskee luokseen ne, jotka hän on valinnut ja he lähtevät hänen mukaansa. Jeesus on siis kirkon perustaja ja luoja.
Tämän seurauksena kirkko on hengellinen, eikä maallinen yhteisö. Toisin sanoen kirkon työkalut ovat Jumalan sana ja sakramentit. Maallisiin asioihin tai politiikkaan kirkon ei niinkään pitäisi sotkeutua ja toisin päin: maallisella vallalla ei voi olla mitään sanottavaa siihen, jos kirkko julistaa Jumalan sanaa ja noudattaa sitä. Nämä molemmat puolet meinaavat täällä nykysuomessa unohtua. Kirkosta tulee helposti maallisen hallinnon jatke, yksi konttori vain lisää valtion koneistoon ja sitä pyritään sitten sieltä valtion taholta kontrolloimaankin. Kuitenkin kirkon pää ja auktoriteetti on Jeesus, sillä hän on sen perustanut ja kirkko muodostuu niistä henkilöistä, jotka seuraavat häntä. Niinpä kirkon tulisi kaikissa päätöksissään tutkia ainoastaan Raamattua ja mitä siellä sanotaan, eikä kuunnella heinämiehen tavoin heiluvaa yleistä mielipidettä.
Koska Jeesus on kirkon perustaja ja kutsuu sen jäsenet, niin ei ole olemassa mitään kirkkoa ilman Jeesusta. Niinpä siellä missä ihmiset eivät usko Jeesukseen, siellä ei mitään kirkkoa ole. Luther kirjoittaa, että ”Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen.” Kirkko on Jumalan oma kansa, Jumalan perheväki, Kristuksen ruumis, johon kuuluvat ne, jotka uskovat häneen ja pelastuvat. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa kirkosta sanotaan vielä, että se on pyhien yhteisö, jossa sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein jaetaan. Tällainen on siis oikea kirkko ja sellaisen jäsenyyteen meidän tulisi hakeutua.
Tästä kaikesta pitäisi meidän mieleemme herätä yksi kysymys: Olenko minä Kristuksen kirkon jäsen? Se on oikeastaan sama kysymys kuin pelastunko minä? Tässä asiassa emme voi tuudittautua siihen, että kunhan maksamme kirkollisveromme ja olemme Suomen ev.lut. kirkon jäseniä, niin pelastumme, sillä juuri käsittelimme sitä kuinka Kristuksen kirkko ei ole täysin sama asia kuin se kirkko, jonka jäseniä olemme. Niinpä meidän tulisi kysyä vakavasti se kysymys itseltämme, kuulunko minä Kristuksen kirkkoon?
Kristuksen kirkko on siis pyhien yhteisö, jotka uskovat Jeesukseen. Kun tutkimme omia tekojamme, niin ei sieltä kovin paljon pyhyyttä löydy ja sen uskonkin laita on vähän niin ja näin. Helposti sen perusteella tekisi mieli tehdä se johtopäätös, että en minä kuulu Kristuksen kirkkoon, se on varattu niille pyhille ja hyville ihmisille. Tilanteemme ei ole silti näin toivoton. Voimme joka hetki kääntyä Jumalan puoleen katuvina syntisinä ja pyytää anteeksiantamusta, sillä Kristuksen kirkon pyhyys ei ole meissä itsessämme olevaa pyhyyttä, vaan se on meidän ulkopuoleltamme tulevaa pyhyyttä. Pyhyyttä, jonka Jumala meille lahjoittaa, jonka Jeesus meille ansaitsi ja jonka Pyhä Henki meille kirkastaa. Se pyhyys perustuu Jumalan rakkauteen ja siihen mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Sanan ja sakramenttien kautta pääsemme osallisiksi tuosta Jumalan pyhyydestä.
Me ihmiset haluaisimme luonnostamme kaiken kunnian omasta kääntymisestämme itsellemme. Kuitenkin syntiinlankeemuksen seurauksena olemme kaikki niin turmeltuneita, että emme osaa kääntyä Jumalan puoleen ellei Jumala meitä käännä. Niinpä kirkko syntyy juuri kuten tässä tekstissä sanotaan: Hän käski luokseen ne, jotka oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Jokainen kristitty on Jeesuksen kutsuma ja sen kutsun seurauksena olemme lähteneet hänen mukaansa. Kääntymys tulee siis Jeesuksen kutsun kautta. Joka päivä voimme rukoilla, että Jeesus meitä kutsuisi ja kääntyisimme sen kutsun seurauksena. Ja kyllä Jeesus tuon kutsun toteuttaakin: Jo kasteessa meistä on tehty Kristuksen kirkon jäseniä ja taivaan valtakunnan osallisia ja koko ajan meitä Jumala kutsuu sanassaan ja sakramenteissa.
Tästä sanotaan Efesolaiskirjeessä, että ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Edes usko ei ole meidän suoritusta Jumalalle, vaan Jumala antaa senkin meille, jotta pelastuisimme. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo tästä samasta asiasta, että ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.”
Eräs esikuva kirkosta oli Vanhassa testamentissa Israelin kansa. Se oli Jumalan valittu kansa, joka edeltä käsin kuvasi Kristuksen kirkkoa ja sitä kuinka kirkko on Jumalan oma kansa. Israelin kansa jakaantui kahteentoista sukukuntaan Jaakobin poikien mukaan. Nyt Jeesus nimitti kaksitoista opetuslastaan eli apostolia, jotka ovat kuten Jaakobin pojat uuden Jumalan kansan kantaisät.
Noilla apostoleilla on erityisasema, sillä he olivat Jeesuksen kanssa hänen elämänsä ajan. He olivat ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat ja juuri heidät Jeesus lähetti saarnaamaan, sillä lähetyskäskykin annettiin nimenomaan apostoleille. Itse asiassa sana apostoli tarkoittaa lähettilästä. Heissä Jeesus jatkaa omaa lähetystehtäväänsä, sillä Jeesus sanoo, että ”niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät.”
Ja Jeesus antaa heille myös suuret valtuudet, sillä hän sanoo Luukkaan evankeliumissa apostoleille, että ”joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.” Muistamme, että apostolit kirjoittivat Uuden Testamentin. Niinpä voimme sanoa, että esimerkiksi Uuden testamentin kirjeet ovat ihan yhtä paljon Jumalan sanaa kuin Jeesuksen sanatkin, sillä jokainen joka kuulee apostolien opetusta, kuulee Jeesuksen opetusta. Emme voi siis hylätä mitään vaikkapa Paavalin opetuksista hylkäämättä samalla Jeesuksen opetuksia.
Tunnustamme Nikean uskontunnustuksessa, joka on oikeastaan kristillisen kirkon pääuskontunnustus, että uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Apostolinen kirkko tarkoittaa sitä, että kirkko on perustettu apostolien perustukselle, kuten efesolaiskirjeessä sanotaan: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” Kirkon apostolisuus tarkoittaa myös sitä, että kirkko säilyttää ja välittää eteenpäin Pyhän Hengen avulla sen saman opetuksen, jonka apostolit välittivät aikanaan.
Apostolit toteuttivat Jeesuksen heille antaman tehtävän. He ensimmäisinä ylösnousemuksen todistajina veivät sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta eteenpäin kaikille kansoille vaaroista välittämättä. Itse asiassa kaikki apostolit Johannesta lukuun ottamatta kärsivät marttyyrikuoleman eli heidät tapettiin uskonsa tähden. He olivat niin vakuuttuneita kristinuskon totuudesta, että olivat valmiit kuolemaan sen tähden. Tämän pitäisi jo todistaa meille se, että Kristinusko ei ole mikään ovelasti sepitetty satu, sillä kuka nyt valheen takia olisi valmis kuolemaan.
Kuinka suuri ihme se onkaan, että tuollaisesta reilusta kymmenen miehen joukosta on kasvanut kristinusko, jossa nykyisin on reilusti yli miljardi jäsentä. Nuo apostolit perustivat seurakuntia, joihin he asettivat vanhimmat ja piispat jatkamaan tehtäväänsä. Nuo piispat asettivat sitten taas seuraavia. Tältä pohjalta myös meillä on pappeja ja piispoja seurakunnissamme. Vaikka tuo ketju onkin historian saatossa saattanut katkeilla, niin silti papin virka perustuu juuri apostoleilta saamaamme käytäntöön ja silloin ainakin se opetus mitä papit antavat, tulisi olla samaa kuin apostolien. Muuten koko pappeus on vailla pohjaa.
Jeesus valitsi miehiä valitessaan kaksitoista apostolia, ja apostolit tekivät samoin valitessaan seurakuntiin johtajia, jotka seurasivat heitä heidän tehtävässään. Kirkko tietää olevansa sidottu tähän Jeesuksen valintaan. Siksi ei ole mahdollista vihkiä naisia papeiksi.
Apostoleille Jeesus antoi selkeän tehtävän. Hän lähetti heidät saarnaamaan. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus antoi heille vielä kaste- ja lähetyskäskyn, jotta he veisivät sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta joka puolelle maailmaa. Samoin Kristuksen kirkkokin toteuttaa lähetystehtävää. Jokainen sen jäsen on kutsuttu kertomaan evankeliumia eteenpäin omassa elämässään omalla persoonallaan ja omin sanoin tai teoin. Siellä, missä tästä lähetystehtävästä luovutaan, menetetään helposti koko kristinuskon perustava sisältö ja sanoma.
Tänäänkin kaikuu joka puolella maailmaa apostolien sinne viemä sanoma: Jeesus on ylösnoussut! Hän on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hänen kauttaan pääsemme Jumalan yhteyteen ja saamme syntimme anteeksi. Hänelle kunnia ja ylistys aina ja iankaikkisesti!
Armo ja rauha teille meidän Jumalaltamme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tämän päivän evankeliumi puhuu kirkosta. Ei siitä komeasta rakennuksesta, joka seisoo Kemijärven keskustassa hienolla paikalla. Eikä edes siitä hallinnollisesta kokonaisuudesta, jota kutsutaan Suomen evankelisluterilaiseksi kirkoksi ja jonka jäseniä mekin kaikki luultavasti olemme, vaan nyt puhutaan Kristuksen kirkosta. Kirkosta, johon kuuluu jokainen, jonka Jeesus on kutsunut ja uskoo häneen, ja joka on kasteessa sen jäseneksi otettu.
Heti evankeliumin alusta käy selväksi miten tuo kirkko muodostuu: ”Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa.” Kristillinen kirkko ei ole muodostunut sillä tavoin, että jotkut ihmiset olisivat keksineet jonkun idean ja kokoontuneet sen idean ympärille ja perustaneet sitten jonkun organisaation, jota lähtevät levittämään. Ei, vaan kristillinen kirkko muodostuu siten, että Jeesus käskee luokseen ne, jotka hän on valinnut ja he lähtevät hänen mukaansa. Jeesus on siis kirkon perustaja ja luoja.
Tämän seurauksena kirkko on hengellinen, eikä maallinen yhteisö. Toisin sanoen kirkon työkalut ovat Jumalan sana ja sakramentit. Maallisiin asioihin tai politiikkaan kirkon ei niinkään pitäisi sotkeutua ja toisin päin: maallisella vallalla ei voi olla mitään sanottavaa siihen, jos kirkko julistaa Jumalan sanaa ja noudattaa sitä. Nämä molemmat puolet meinaavat täällä nykysuomessa unohtua. Kirkosta tulee helposti maallisen hallinnon jatke, yksi konttori vain lisää valtion koneistoon ja sitä pyritään sitten sieltä valtion taholta kontrolloimaankin. Kuitenkin kirkon pää ja auktoriteetti on Jeesus, sillä hän on sen perustanut ja kirkko muodostuu niistä henkilöistä, jotka seuraavat häntä. Niinpä kirkon tulisi kaikissa päätöksissään tutkia ainoastaan Raamattua ja mitä siellä sanotaan, eikä kuunnella heinämiehen tavoin heiluvaa yleistä mielipidettä.
Koska Jeesus on kirkon perustaja ja kutsuu sen jäsenet, niin ei ole olemassa mitään kirkkoa ilman Jeesusta. Niinpä siellä missä ihmiset eivät usko Jeesukseen, siellä ei mitään kirkkoa ole. Luther kirjoittaa, että ”Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen.” Kirkko on Jumalan oma kansa, Jumalan perheväki, Kristuksen ruumis, johon kuuluvat ne, jotka uskovat häneen ja pelastuvat. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa kirkosta sanotaan vielä, että se on pyhien yhteisö, jossa sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein jaetaan. Tällainen on siis oikea kirkko ja sellaisen jäsenyyteen meidän tulisi hakeutua.
Tästä kaikesta pitäisi meidän mieleemme herätä yksi kysymys: Olenko minä Kristuksen kirkon jäsen? Se on oikeastaan sama kysymys kuin pelastunko minä? Tässä asiassa emme voi tuudittautua siihen, että kunhan maksamme kirkollisveromme ja olemme Suomen ev.lut. kirkon jäseniä, niin pelastumme, sillä juuri käsittelimme sitä kuinka Kristuksen kirkko ei ole täysin sama asia kuin se kirkko, jonka jäseniä olemme. Niinpä meidän tulisi kysyä vakavasti se kysymys itseltämme, kuulunko minä Kristuksen kirkkoon?
Kristuksen kirkko on siis pyhien yhteisö, jotka uskovat Jeesukseen. Kun tutkimme omia tekojamme, niin ei sieltä kovin paljon pyhyyttä löydy ja sen uskonkin laita on vähän niin ja näin. Helposti sen perusteella tekisi mieli tehdä se johtopäätös, että en minä kuulu Kristuksen kirkkoon, se on varattu niille pyhille ja hyville ihmisille. Tilanteemme ei ole silti näin toivoton. Voimme joka hetki kääntyä Jumalan puoleen katuvina syntisinä ja pyytää anteeksiantamusta, sillä Kristuksen kirkon pyhyys ei ole meissä itsessämme olevaa pyhyyttä, vaan se on meidän ulkopuoleltamme tulevaa pyhyyttä. Pyhyyttä, jonka Jumala meille lahjoittaa, jonka Jeesus meille ansaitsi ja jonka Pyhä Henki meille kirkastaa. Se pyhyys perustuu Jumalan rakkauteen ja siihen mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Sanan ja sakramenttien kautta pääsemme osallisiksi tuosta Jumalan pyhyydestä.
Me ihmiset haluaisimme luonnostamme kaiken kunnian omasta kääntymisestämme itsellemme. Kuitenkin syntiinlankeemuksen seurauksena olemme kaikki niin turmeltuneita, että emme osaa kääntyä Jumalan puoleen ellei Jumala meitä käännä. Niinpä kirkko syntyy juuri kuten tässä tekstissä sanotaan: Hän käski luokseen ne, jotka oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Jokainen kristitty on Jeesuksen kutsuma ja sen kutsun seurauksena olemme lähteneet hänen mukaansa. Kääntymys tulee siis Jeesuksen kutsun kautta. Joka päivä voimme rukoilla, että Jeesus meitä kutsuisi ja kääntyisimme sen kutsun seurauksena. Ja kyllä Jeesus tuon kutsun toteuttaakin: Jo kasteessa meistä on tehty Kristuksen kirkon jäseniä ja taivaan valtakunnan osallisia ja koko ajan meitä Jumala kutsuu sanassaan ja sakramenteissa.
Tästä sanotaan Efesolaiskirjeessä, että ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Edes usko ei ole meidän suoritusta Jumalalle, vaan Jumala antaa senkin meille, jotta pelastuisimme. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo tästä samasta asiasta, että ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.”
Eräs esikuva kirkosta oli Vanhassa testamentissa Israelin kansa. Se oli Jumalan valittu kansa, joka edeltä käsin kuvasi Kristuksen kirkkoa ja sitä kuinka kirkko on Jumalan oma kansa. Israelin kansa jakaantui kahteentoista sukukuntaan Jaakobin poikien mukaan. Nyt Jeesus nimitti kaksitoista opetuslastaan eli apostolia, jotka ovat kuten Jaakobin pojat uuden Jumalan kansan kantaisät.
Noilla apostoleilla on erityisasema, sillä he olivat Jeesuksen kanssa hänen elämänsä ajan. He olivat ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat ja juuri heidät Jeesus lähetti saarnaamaan, sillä lähetyskäskykin annettiin nimenomaan apostoleille. Itse asiassa sana apostoli tarkoittaa lähettilästä. Heissä Jeesus jatkaa omaa lähetystehtäväänsä, sillä Jeesus sanoo, että ”niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät.”
Ja Jeesus antaa heille myös suuret valtuudet, sillä hän sanoo Luukkaan evankeliumissa apostoleille, että ”joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.” Muistamme, että apostolit kirjoittivat Uuden Testamentin. Niinpä voimme sanoa, että esimerkiksi Uuden testamentin kirjeet ovat ihan yhtä paljon Jumalan sanaa kuin Jeesuksen sanatkin, sillä jokainen joka kuulee apostolien opetusta, kuulee Jeesuksen opetusta. Emme voi siis hylätä mitään vaikkapa Paavalin opetuksista hylkäämättä samalla Jeesuksen opetuksia.
Tunnustamme Nikean uskontunnustuksessa, joka on oikeastaan kristillisen kirkon pääuskontunnustus, että uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Apostolinen kirkko tarkoittaa sitä, että kirkko on perustettu apostolien perustukselle, kuten efesolaiskirjeessä sanotaan: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” Kirkon apostolisuus tarkoittaa myös sitä, että kirkko säilyttää ja välittää eteenpäin Pyhän Hengen avulla sen saman opetuksen, jonka apostolit välittivät aikanaan.
Apostolit toteuttivat Jeesuksen heille antaman tehtävän. He ensimmäisinä ylösnousemuksen todistajina veivät sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta eteenpäin kaikille kansoille vaaroista välittämättä. Itse asiassa kaikki apostolit Johannesta lukuun ottamatta kärsivät marttyyrikuoleman eli heidät tapettiin uskonsa tähden. He olivat niin vakuuttuneita kristinuskon totuudesta, että olivat valmiit kuolemaan sen tähden. Tämän pitäisi jo todistaa meille se, että Kristinusko ei ole mikään ovelasti sepitetty satu, sillä kuka nyt valheen takia olisi valmis kuolemaan.
Kuinka suuri ihme se onkaan, että tuollaisesta reilusta kymmenen miehen joukosta on kasvanut kristinusko, jossa nykyisin on reilusti yli miljardi jäsentä. Nuo apostolit perustivat seurakuntia, joihin he asettivat vanhimmat ja piispat jatkamaan tehtäväänsä. Nuo piispat asettivat sitten taas seuraavia. Tältä pohjalta myös meillä on pappeja ja piispoja seurakunnissamme. Vaikka tuo ketju onkin historian saatossa saattanut katkeilla, niin silti papin virka perustuu juuri apostoleilta saamaamme käytäntöön ja silloin ainakin se opetus mitä papit antavat, tulisi olla samaa kuin apostolien. Muuten koko pappeus on vailla pohjaa.
Jeesus valitsi miehiä valitessaan kaksitoista apostolia, ja apostolit tekivät samoin valitessaan seurakuntiin johtajia, jotka seurasivat heitä heidän tehtävässään. Kirkko tietää olevansa sidottu tähän Jeesuksen valintaan. Siksi ei ole mahdollista vihkiä naisia papeiksi.
Apostoleille Jeesus antoi selkeän tehtävän. Hän lähetti heidät saarnaamaan. Ennen taivaaseenastumistaan Jeesus antoi heille vielä kaste- ja lähetyskäskyn, jotta he veisivät sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta joka puolelle maailmaa. Samoin Kristuksen kirkkokin toteuttaa lähetystehtävää. Jokainen sen jäsen on kutsuttu kertomaan evankeliumia eteenpäin omassa elämässään omalla persoonallaan ja omin sanoin tai teoin. Siellä, missä tästä lähetystehtävästä luovutaan, menetetään helposti koko kristinuskon perustava sisältö ja sanoma.
Tänäänkin kaikuu joka puolella maailmaa apostolien sinne viemä sanoma: Jeesus on ylösnoussut! Hän on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Hänen kauttaan pääsemme Jumalan yhteyteen ja saamme syntimme anteeksi. Hänelle kunnia ja ylistys aina ja iankaikkisesti!
Kommentit
Lähetä kommentti