Saarna 11.10.09

Joh. 13:31-35

Oletko joskus harhaillut pimeässä? Oletko pilkkopimeässä yrittänyt löytää ensiksi avaimia kassistasi, sitten avainnipusta oikeaa avainta ja sitten vielä lukkoa, johon se avain sopisi? Tai ehkä olet kävellyt pilkkopimeässä metsässä kompastellen tai eksyen?

Tämän päivän tekstissä meillä on yksi, joka haahuilee pimeässä yössä. Nimittäin tekstiä edeltävä jae kuuluu, että "syötyään leipäpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö." Juudas on siis ulkona yössä, kylmässä ja pimeässä yksin. Hän on jättänyt Herransa ja on matkalla kavaltamaan häntä. Maallisen rikkauden tähden Juudas on valmis pettämään kaiken rikkauden lähteen. Muutama lantti mielessään hän hapuilee yössä kohti tuhoa. Pimeys on saanut hänet valtaansa.

Sisällä kohtaamme täysin toisenlaisen maailman. Siellä lämpimässä ovat opetuslapset viettämässä pääiäisiltaa Kristus keskellään. He ovat juuri nauttineet ehtoollista ja Jeesus opettaa heitä kuin lapsiaan. Kristus on kirkastettu: hän on hyväksynyt tehtävänsä ja on käyvä kohti kuolemaa ja ylösnousemusta, jossa Isä on hänet kirkastava. Jumalan kirkkaus, joka Kristuksesta säteilee, oli opetuslasten valona tässä illassa ja rakennuksessa, jonka ulkopuolella oli pimeä yö.

Nämä kaksi maailmaa eivät ole joitakin sellaisia historian havinaan jääneitä muinaismuistoja, joista voimme vain Raamatun lehdiltä lukea. Ei, ne ovat todellisia tänäänkin. Toisessa niistä olemme pimeydessä, toisessa valossa. Toinen vie kohti kuolemaa, toinen kohti elämää. Toinen vie helvettiin, toinen taivaaseen. Toisessa harhailemme, toisessa olemme perillä. Kummassa sinä olet? Oletko ulkona pimeässä vai sisällä valossa? Hapuiletko Juudaksen lailla yössä vai oletko opetuslasten lailla Kristuksen päivänvalossa? Harhailetko synkkyydessä yksin vai aterioitko iloiten hyvässä seurassa Jeesuksen kanssa?

Mitä nämä kaksi valtakuntaa ovat? Ne ovat Kristuksen valtakunta ja pimeyden valtakunta. Jokainen meistä syntyy pimeyden valtakuntaan synnin alaiseksi. Siinä valtakunnassa olemme Juudaksen lailla hylänneet Herramme. Muutahan me emme luonnostamme osaakaan. Harhailemme yössä yksin synnin orjana vailla toivoa, tarkoitusta ja päämäärää. Jeesus sanoo: Valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

Muistan kuinka pikkupoikana kun tein jotain pahaa, niin menin sen jälkeen heti vanhemmiltani piiloon sängyn alle. Samaten Aadam ja Eeva heti syötyään hyvän- ja pahantiedonpuusta menivät Jumalaa piiloon. Me luonnostamme pakenemme Jumalaa, emmekä halua tulla valoon, joka paljastaisi kuinka me olemme rikkoneet häntä ja lähimmäisiämme vastaan, vaan haluamme piileskellä pimeydessä. Monesti emme edes itse tiedosta, että pakenemme Jumalaa, vaan täytämme vain elämämme kaikella, niin että joutuisimme mahdollisimman vähän ajattelemaan, mitään ikuisuuskysymyksiä. Sitten olemme hukassa tässä elämässämme kuin Arctic Sea alus Atlantilla tai kuka tietää missä se tällä hetkellä seilaa.

Vaikka kuinka pakenisimme ja piiloutuisimme, Jumala kuitenkin etsii meitä. Myös Aadamin perään Jumala huusi heti: Missä sinä olet? Samoin minutkin silloin pienenä lopulta löydettiin sieltä sängyn alta piileskelemästä. Jumala etsii sinuakin ja haluaa ottaa avosylin sinut valon valtakuntaan. Itseasiassa hän on siirtänyt meidät jo kasteessa pimeyden vallasta omaan valtansa alle. Ja tänäänkin voit uskossa palata siihen, mitä sinulle jo kasteessa on tehty. Paavali kirjoittaa: Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! Vain Kristuksen valo voi valaista sen pimeyden, missä olemme ja herättää meidät takaisin elämään. Jeesus sanoo: Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia. Ja toisaalla hän sanoo: Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo jäisi pimeyteen.

Kristus vetää pimeyden vallasta kaikkia omaan valtakuntaansa sanallaan ja sakramenteillaan. Tuo valon valtakunta on Kristuksen krikko. Se on läsnä kaikkialla siellä, missä sanaa saarnataan ja sakramentteja jaetaan. Siellä valo tulee pimeyteen ja loistaa kirkkaana, kuten Jeesus sanoo: Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä haltuunsa. Niinpä saat olla varma, että sinun kaikista pimeimmätkin syntisi on sovitettu ja annettu anteeksi. Kristuksen tähden saat uskoa, että sinäkin kuulut tuohon Kristuksen valtakuntaan. Hän on maksanut kalleimman hinnan, oman henkensä, lunastaakseen sinut kuoleman ja pimeyden vallasta omaan valtakuntaansa.

Jeesus sanookin tässä, että nyt ihmisen poika on kirkastettu ja Jumala on kirkastunut hänessä. Nimittäin maailmanhistorian käännepiste on käsillä: Ihmisen poika on Juudaksen mentyä suuntaava kohti lopullista kirkastumistaan eli kuolemaansa ja ylösnousemustaan. Siksi tässä puhutaan kirkastumisesta sekä menneessä aikamuodossa, että tulevassa. Erityisesti Jeesus kirkastaa itsensä kuolemassaan, sillä Johanneksen evankeliumissa käytetään kirkastumis-sanaa kuoleman yhteydessä, esimerkiksi Johannes kirjoittaa, että "Näin Jeesus ilmaisi millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa."

Eikö se ole ihmeellistä, että Kristus kirkastaa itsensä juuri kuolemassa? Kuolemahan on meidän ihmisten näkökulmasta se kaikista epätoivoisin hetki, se jolloin ajallisesta näkökulmasta kaikki on hukassa. Tuohon epätoivoon Jeesus meni lahjoittaakseen meille toivon. Siinä osoitetaan kuinka paljon Isä rakastaa meitä. Hän on valmis antamaan poikansa kuolemaan puolestamme, jotta me pääsisimme elämään. Niinpä Jumala kirkastaa itsensä kuolemassa. Tällaisten vastakohtien kautta hän toimii. Sinne, missä on syntiä hän lähettää armonsa. Sinne, missä pimeyttä, hän lähettää valonsa. Sinne, missä kuolemaa, hän lähettää elämän. Sinne, missä toivottomuutta, hän lähettää toivon.

Sitten Jeesus antaa kaikille valtakuntansa jäsenille uuden käskyn: Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Tarkkaavaiselle kuulijalle herää nyt kysymys: Missä suhteessa tämä käsky on uusi? Eikö jo vanhassa testamentissa käsketty rakastamaan lähimmäistään? 3. Mooseksen kirjassa sanotaan: Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Se mikä tässä Jeesuksen käskyssä on uutta, onkin sen jatko: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toistanne.

Jeesuksen rakkaus on jotain täysin uutta. Hän rakasti meitä niin paljon, että tuli tänne maailmaan. Silloin kuolematon tuli kuolevaiseksi, ikuinen ajalliseksi, ääretön äärelliseksi, kaiken luoja luoduksi, Jumalan poika ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalan lapseksi. Hän kärsi kuoleman, antoi kalliin henkensä meidän kaikkien puolesta. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.

Jumalan rakkaus on aivan kokonaan toisenlaista kuin ihmisen rakkaus. Meidän ihmisten rakkaus etsii rakastettavansa, Jumalan rakkaus luo rakkautensa kohteen. Tämä tarkoittaa sitä, että me ihmiset rakastamme luonnostamme vain sitä mikä itsessään on hyvää ja rakastamisen arvoista. Jumala sen sijaan rakastaa sitäkin, mikä ei itsessään ole mitään, jotta voisi tehdä siitä jotakin. Niinpä Jumala rakastaa syntisiä, jotta voisi tehdä heistä vanhurskaita. Siksi Jeesus oli valmis kuolemaan meidän puolestamme, vaikka olimme vielä syntisiä. Tällainen rakkaus on hänen valtakunnassaan, valon valtakunnassa.

Nyt Jeesus sanoo: Niinkuin minä olen rakastanut teitä rakastakaa tekin toisianne. Rakkauden lähtökohta on siis Jeesus. Hänen rakkaudestaan osallisina meillä on mahdollisuus rakastaa myös toisia. Koska Kristus on rakastanut sinua, niin ole sinä Kristus lähimmäisellesi. Tee hänelle, niin kuin Kristus on tehnyt sinulle. Niin, että siitä voitaisiin todellakin tuntea meidät hänen opetuslapsikseen, että me rakastamme toisiamme. Jeesus sanoo viimeisellä tuomiolla: "Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."

Jeesuksen käsky on myös toisessa mielessä uusi. Luimme tuossa ennen saarnaa Vanhan testamentin tekstikappaleen, jossa kuultiin kaikille tutut kymmenen käskyä. Jumala teki VT:ssä Siinailla Israelin kansan kanssa liiton ja tuon liiton keskeiseksi sisällöksi tulivat nuo kymmenen käskyä. Israelin tuli siis noudattaa niitä ja Jumala piti huolen kansastaan. Kuitenkin Israelin kansa kapinoi monesti Jumalaa vastaan, jonka vuoksi Jeremian kirjassa luvataan, että Jumala tekee uuden liiton Israelin kanssa.

Siellä sanotaan: Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.

Antaessaan uuden käskyn rakastaa toisiamme Jeesus on juuri hetki sitten asettanut ehtoollisen. Asetussanoissa Jeesus sanoo: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Tuo äsken luettu Jeremian kohta tarkoittaa siis Jeesusta. Niinpä tuo uusi käsky kuuluu tuohon uuteen liittoon, jonka Jeesus on tehnyt vuodattamalla meidän puolestamme verensä. Tänäänkin saamme käydä uuden liiton aterialle, jossa Jeesus antaa ruumiinsa ja verensä syödäksemme ja juodaksemme. Saamme maistella rakkauden aterialla Jumalan rakkautta. Saamme vastaanottaa ikuista leipää ikuisuuden nälkäämme. Saamme nauttia taivaallista ruokaa, joka vie meidät taivaaseen.

Paavali kirjoittaa: Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Meidän ei tarvitse Juudaksen tavoin haahuilla pimeässä yössä, sillä Kristuksessa loistaa keskellemme Jumalan kirkkaus, joka valaisee sydämemme. Kristus-valo loistakoon kaikkialla täältä Kallion betoneista aina Lapin ruskaisille tuntureille asti. Tulkoon valo! Tulkoon se meidän pimeyteemme, tulkoon se meidän sydämeemme, tulkoon se meidän elämäämme! Kirkastukoon Kristus meidän keskellämme! Hänen on kunnia aina ja ikuisesti! Aamen.

Kommentit

Suositut tekstit