Miksi jotkut uskovat ja toiset eivät?

Seuraavan tekstin kirjoitin yhdellä yliopiston kurssilla esseenä. Tehtävänä oli vastata kysymykseen miksi jotkut uskovat ja jotkut eivät samoin kuin Luther. Vastaus on siis jonkinlainen lyhennelmä sidottu ratkaisuvalta kirjan pääkohdista lisättynä omalla pohdinnalla



Miksi jotkut uskovat ja toiset eivät? Miten Luther vastaisi?

On suuri ihme, että kukaan meistä uskoo. Yhtä paljon kuin kukaan meistä voi ennen syntymäänsä tehdä tullakseen ihmiseksi, pystyy kukaan meistä tekemään uskoakseen Jumalaan. Uskomme ei johdu meidän omista kyvyistämme, tahtomisestamme tai halustamme, vaan uskon synnyttää yksin Jumala meissä Pyhän Henkensä välityksellä.

Tämä johtuu siitä, että jokainen ihminen on syntiinlankeemuksessa joutunut Jumalan vallan ulkopuolelle saatanan vallan alle. Perisynti on turmellut meidät niin pahasti, että emme pysty tekemään luonnostamme mitään hyvää ja Jumalan hengen vaikutuksen alaisenakin se on vaikeaa. Olemme synnin orjia, jotka ilman Jumalan vaikutusta haluamme pelkästään pahaa. Teemme luonnollisessa tilassamme parhaamme yrittäessämmekin vain pahaa ja syntiä. Koko ihmiskunta on tämän lankeemuksen ansiosta kaukana Jumalasta ja vailla mahdollisuuksia kääntyä. Saatanan vaikutuksesta ihminen kuvittelee vielä olevansa vapaa, vaikka on todellisuudessa vanki, eikä voi omasta tahdostaan tehdä hyvää. Jumalan vastustajan ansiosta ihminen ei siis edes tiedä omaa kurjuuttansa, vaan luulee tilansa olevan hyvä. Tämän vuoksi ihmisen ei ole ainoastaan mahdotonta kääntyä Jumalan puoleen, vaan hän ei edes tiedä tarvitsevansa kääntymystä. Sen vuoksi ihminen omasta tahdostaan tekee pahaa ja ei usko Jumalaan.

Ihminen ei voi tehdä mitään tullakseen Jumalan valtakuntaan, eikä hän voi tehdä mitään pysyäkseen siellä. Sen sijaan tämän kaiken tekee ihmisissä vaikuttava Pyhä Henki, joka luo ja ylläpitää uskoa. Niinpä kaikki tekemisemme Jumalaan päin ovat Jumalan itsensä ansiota. Sen tähden meidät siirretään Jumalan valtakuntaan silkasta armosta eikä omasta voimastamme. Ihmisen usko ei siis riipu ihmisen omasta päätöksestä, tahdosta tai voimasta, vaan Jumalan päätöksestä, tahdosta ja voimasta. Jumalan vaikutuksesta meidän tahtomme voi Pyhän Hengen muuttamana kääntyä ja tahtoa hyvää. Tämä ei ole kuitenkaan meidän oman vapaan ratkaisumme tulosta, vaan Jumalan Hengen ansiota. Ihmisen tahto ei siis ole vapaa uskomaan tai olemaan uskomatta, vaan se luonnostaan ei usko Jumalaan, mutta Jumalan hengen vaikutuksesta uskoo.

Inhimillinen tahto on siis kuin ratsu, jonka selässä oleva voima määrää minne se on menossa. Jos Jumala istuu tämä ratsun selässä, menemme Jumalan määräämiä teitä. Sen sijaan jos saatana istuu ratsun selässä, niin teitämme ohjaa saatana. Mitään vapaata maastoa näiden kahden vallan välillä ei ole. Ihminen tottelee joko Jumalan valtaa tai saatanan valtaa. Ihminen ei siis ole neutraalilla vyöhykkeellä, josta hän voisi vapaasti valita kumman puoleen kääntyisi, vaan tilanne on sellainen, että jos Jumala ei ihmisessä vaikuta, niin saatana vaikuttaa ja päinvastoin. Nämä kaksi ratsastajaa taistelevat ihmisen tahdon omistuksesta, mutta ihminen ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen kumpi hänen tahtoaan ohjaa. On olemassa siis muuttumattomuuden välttämättömyys. Niin kauan kuin Jumala ei käännä ihmistä, ihminen ei voi omasta voimastaan uskoa, vaan jatkaa pahoilla teillänsä. Mutta sitten kun Jumala vaikuttaa ihmisessä kääntymisen, ihminen kääntyy Jumalan puoleen.

Ihmisen tahto ei ole vapaa päättämään itsensä yläpuolella olevista asioista eli pelastusta koskevista asioista, vaikka hänen tahtonsa onkin vapaa päättämään itsensä alapuolella olevista asioista. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi vapaasti päättää, että nyt uskon Jumalaan, mutta sen sijaan jokainen voi vapaasti päättää, että huomenna menen kävellen työpaikalleni bussin sijasta. Ilman Jumalan armon vaikutusta kukaan ei siis voi kääntyä Jumalan puoleen, eikä kukaan voi uskoa pelkästään oman päätöksensä nojalla.

Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa. Vaikka kaikki eivät pelastu, tämä ei tarkoita, että Jumala tahtoisi, että jotkut meistä joutuvat kadotukseen. Emme näet voi tutkia millainen Jumala on majesteettisessa olemuksessaan. Sen sijaan meidän täytyy tarkastella sitä, miten hän meille itsensä ilmoittaa sanassaan. On siis välttämätöntä tehdä ero sanassa ilmoitetun ja salatun Jumalan välille. Ilmoitettu Jumala haluaa kaikkien pelastuvan ja kaikkien uskovan. Silti kaikki eivät pelastu, koska eivät tahdo pelastua. Jumalaa ei voida syyttää siitä, että me teemme pahaa ja tahdomme pahaa. Vaikka hän onkin kaikkivaltias, silti juuri me ihmiset olemme langenneet pois hyvästä.

Miksi Jumala ei sitten käännä kaikkien ihmisten tahtoa, että he pelastuisivat? Tai miksi hän lukee kääntymättömyytemme meidän viaksemme, kun emme pysty omasta voimastamme kääntymään? Tällaiset kysymykset pitää jättää salatun Jumalan alueelle, jota meidän ei pidä tarkastella ja tyytyä vain siihen, että Jumala on oikeudenmukainen ja vanhurskas. Jumala ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen sanassaan, mutta salatussa ja tutkimattomassa tahdossaan hän kuitenkin tuomitsee ihmisiä kadotukseen. Meille ei jää muuta mahdollisuutta kuin alistua Jumalan tahtoon ja kunnioittaa ja palvoa sitä. Nimittäin Jumalan tahtoa ei voi arvioida mitenkään, sillä se itse on mitta, jonka mukaan ihmisiä arvioidaan. Sen sijaan tarvitaan nimenomaan uskoa, että voidaan käsittää kuinka Jumala on vanhurskas ja laupias, vaikka tuomitseekin monet ihmiset kadotukseen.

Jos joku siis uskoo, se on kokonaan Jumalan vaikutusta. Jos joku taas ei usko, se on ihmisen luonnollinen tila, johon hän on syntynyt. Sitä miksi kaikki eivät usko, emme voi tietää, eikä meidän ole lupa pohtia, koska Jumala ei ole sitä meille ilmoittanut. Meille jää paradoksi, joka on vain uskottava: Ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen ja Jumala tahtoo sanassaan kaikkien pelastuvan, mutta kaikki ihmiset eivät pelastu.