Saarna 2. pääsiäispäivänä

Luuk 24:13-35

Missä Jeesus on? Silloin kun häntä ei näy, eikä kuulu, niin missä hän on? Mistä löydämme hänet epätoivomme hetkillä? Onko hän poissa tai kadoksissa? Onko hän kuollut?

Kleopas ja Simon käveleskelivät sekavin tuntein Jerusalemista kohti Emmauksen kylää, jossa molemmat asustelivat. Kleopas oli savenvalaja, varsin arvossapidetty sellainen omalla asuinseudullaan. Simon taas kaupusteli kankaita henkensä pitimiksi. Molemmat olivat tunteneet toisensa jo vuosia. Miehet olivat lähteneet tapansa mukaan Jerusalemiin viettämään pääsiäisjuhlaa, joka ei tänä vuonna ollut kuitenkaan mennyt ihan perinteisten kaavojen mukaan. Niinpä he nyt paluumatkalla keskustelivat keskenään suuren hämmennyksen, jopa pelon vallassa. Mitä oli tapahtunut?

Kleopas ja Simon olivat molemmat hurskaita juutalaisia. He tiesivät kuinka Israel oli pakanoiden, roomalaisten miehittäjien vallan alla. Kuinka profeettoja ei ollut esiintynyt enää neljään sataan vuoteen. Kuinka koko maa odotti kuningasta, messiasta ja pelastajaa. Kuinka Jumala oli luvannut Israelille profeettojen suulla pelastuksen. Kuinka Israelilla oli erityinen osa kaikkien kansojen joukossa.

Sitten autiomaahan ilmaantui profeetta, Johannes Kastaja, joka saarnasi parannusta. Kansa huokasi: olisiko tässä se, jonka oli määrä tulla? Johon Johannes oli vastannut: ”minun jälkeeni on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Pian Johanneksen kasteelle ilmestyy mies, jota Johannes osoittaa sormella huutaen: ”katsokaa Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!”

Tuo mies aloittaa julkisen toimintansa opettaen ja tehden ihmeitä. ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.” Kansa toteaa ihmetyksissään: ”Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” Kansanjoukot seuraavat häntä minne hän meneekin. Lopulta hän ratsastaa aasilla voittosaatossa Jerusalemiin, jolloin kaikki ovat varmoja, että Israelin lunastus on lähellä.

Nyt tuo mies, josta oli odotettu messiasta ja pelastajaa oli naulittu ristiin. Hän, johon oli laitettu kaikki toivo, oli kuollut. Hyväntekijä oli kärsinyt kuin rikollinen. Jumalan poika oli tullut Jumalan hylkäämäksi. Tuomari oli tuomittu.

Onko suurempaa epätoivoa? Opetuslapset olivat jättäneet kaiken ja seuranneet Jeesusta. Kaikki valui nyt hukkaan. Niinpä he olivat keskenään suljettujen ovien takana piilossa. Arvasivathan he sen, että heidän kohtalonsa ei tulisi olemaan kovin paljon parempi kuin johtajansa. Ehkä olisi parasta vähin äänin hajaantua takaisin pitkin Israelia ja yrittää jatkaa normaalia elämää.

Mutta kolmantena aamuna naiset olivat käyneet Jeesuksen haudalla ja he eivät löytäneet sieltä Jeesuksen ruumista. Hauta oli tyhjä ja siellä oli enkeleitä, jotka sanoivat hänen nousseen kuolleista. Ehkä tämä oli vain epätoivoisen mielen kuumeista houreilua? Ehkä roomalaiset olivat vieneet hänet pois? Ehkä he olivat menneet väärälle haudalle?

Tällaisen sekasorron vallassa Kleopas ja Simon laahustivat Emmausta päin. Yhtäkkiä kolmas henkilö liittyy heidän seuraansa. Tuo mies ei tunnu tietävän mitä on tapahtunut. Opetuslapset selittävät hänelle kaiken, mitä on tapahtunut ja kuinka he ovat hämmennyksissään tilanteesta, eivätkä oikein tiedä mitä ajatella.

Mitä mies tähän vastaa? ”Voi teitä ymmärtämättömiä!” Voi teitä ymmärtämättömiä! Kuinka me ihmiset olemmekaan hitaita ja ymmärtämättömiä uskomaan, sitä minkä Jumala haluaa meille ilmoittaa. Syntiinlankeemuksen seurauksena olemme joutuneet niin eroon Jumalasta, että emme omin voimin pysty mitenkään kääntymään Jumalan puoleen ja ymmärtämään mitä hän haluaa meille sanoa. Mies jatkoi: ”Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?”Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Tässäkään vaiheessa Kleopas ja Simon eivät vielä tajunneet, kuka on kyseessä tai mistä on kyse.

Opetuslapset pyysivät miehet kotiinsa kylään. Kun he aterioivat keskenään, tuo mies, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Nyt heille valkeni. Tämä mies on Jeesus. Hän elää! Hän oli luonamme, selitti meille kirjoituksia ja vietti kanssamme ehtoollista. Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan hän on tullut luoksemme, etsinyt meitä ja lahjoittanut meille armonsa. Meillä on elävä Jumala, joka ei hylkää kansaansa. Ymmärtämättömyydestämme huolimatta, hän näytti meille itsensä. Niinpä Kleopas ja Simon riensivät riemuiten Jerusalemiin, jossa he kohtasivat muut opetuslapset. Kaikkien suru oli vaihtunut iloksi. Jeesus on todellakin noussut kuolleista.

Tänäänkin Jeesus on läsnä sanassa ja sakramenteissa. Ehtoollisessa saamme nauttia Kristuksen todellisen ruumin ja veren aivan konkreettisesti. Hän on siinä tänään meidän keskellämme aivan yhtä todellisesti kuin oli 2000 vuotta sitten Emmauksen tien kulkijoiden keskellä. Ehkä Kristus saa tänään avata sinun silmäsi samoin kuin noiden Emmauksen tien kulkijoiden silmät. Sakramentteihin voi heikko usko tarttua, niissä voivat silmämme aueta.

Tunnistatko sinä Jeesuksen, kun murramme tänään leivän? Tunnistatko sinä Jeesuksen, kun luimme tänään Raamattua? Jos tuntuu siltä, että Jeesus on kaukana tai et tunnista häntä, niin etsi häntä sanasta. Etsi häntä ehtoollisesta. Etsi häntä Raamatusta. Etsi häntä leivästä ja viinistä. Etsi häntä kirjoituksista. Etsi häntä sakramenteista. Etsi häntä alttarilta. Etsi häntä evankeliumista. Etsikää, niin te löydätte.

Kommentit