Ulkoistettu paha

Pitkäperjantaina on hyvä kirjoittaa pahasta.

Maailmassa on paljon erilaisia ideologioita. Monia niistä yhdistää yksi yhteinen piirre. Niissa paha on ulkoistettu jonnekin itsensä ulkopuolelle. Sitten pahaa vastaan lähdetään taistelemaan siihen malliin, että muut ovat pahoja, me hyviä.

Kommunismi näkee pahan omistajissa, feminismi patriarkaatissa, rasismi jossakin rodussa, antisemitismi juutalaisuudessa, ateismi uskonnoissa, humanismi suvaitsemattomuudessa ja niin edelleen. Yhteistä näille kaikille on, että paha ei ole itsessä, vaan toisessa.

Kun joku tällainen aate, joka on sokea omalle pahuudelleen, pääsee valtaan, ei seurauksena ole muuta kuin lisää pahuutta. Miten pahuuden voisi lopettaa, jos sen aina ulkoistaa jonnekin muualle kuin itseensä?

Kristityt lähtevät liikkeelle toisesta näkökulmasta. Maailma on syntiinlankeemuksessa joutunut pahan valtaan. Ainoa keino välttyä tältä pahalta ei ole sen ulkoistaminen jonnekin itsensä ulkopuolelle, vaan sen tunnustaminen, että pahuus on päässyt turmelemaan myös itseä. Pahojen tekojen tunnustaminen ja katuminen on ainoa keino, jolla pahan valtaa vastaan pystytään taistelemaan.

Tähän tiivistyy myös pitkäperjantain sanoma. Jumalan poika tulee maailmaan ja hänet tapetaan epäoikeudenmukaisesti. Näyttää siltä, että pahan voimat ovat saaneet voiton. Kuitenkin hän nousee ylös kuolleista ja kukistaa synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Tähän Kristuksen voittoon turvautuen pahan valta on myös tänään voitettavissa.

Kristinusko näkee realistisesti pahan ihmisessä. Paha ei ole ennen kaikkea jotain itsemme ulkopuolella olevaa, vaan se on meissä itsessämme. Pahaa vastaan taistellessa taistelemme ensisijaisesti omaa itseämme vastaan. Sitä on itsensä kieltäminen, johon Jeesus jokaista kristittyä kehottaa.