Liberaaliteologian ongelmakohtia

Suomen evankelis-luterilainen kirkko liberalisoituu. Siitä ei liene kenelläkään epäilystä. Kerron seuraavassa miksi en itse pidä tällaista kehitystä suotavana. Samalla näytän, että liberaalien ja konservatiivien vastakkainasettelussa ei ole kyse pelkästään homoudesta tai naispappeudesta, vaan asetelma on paljon syvemmällä. Oikeastaan puhumme kahden eri uskonnon välisestä kamppailusta.

Perusta-lehdessä (6/2011) oli mielenkiintoinen Hanna Salomäen tutkimus siitä, miten kirkon liberaalit ja konservatiivit suhtautuvat oppikysymyksiin, uskonnonharjoitukseen ja moraalinäkemyksiin. Tulokset olivat melko paljastavia. Annan joitakin esimerkkejä: Liberaaleista vain puolet uskoi persoonalliseen Jumalaan. Samoin liberaaleista 46 prosenttia ei lukenut koskaan Raamattua ja vain yksi prosentti luki sitä vähintään kerran viikossa.

Näyttää siltä, että saman kirkon sisällä olevien konservatiivien ja liberaalien vastakkainasettelu on jopa suurempi kuin eri kirkkokuntien väliset kiistakysymykset. Liberaalien ja konservatiivien kiistakysymykset menevät syvemmälle kuin perinteiset kirkkojen väliset kysymykset. Enää ei kiistellä jonkin Raamatunkohdan tulkinnasta, vaan siitä onko Raamattu ylipäätään Jumalan inspiroimaa tai onko sillä mitään merkitystä meidän elämässämme.

Liberaaliteologian perustuksena ja lähtökohtana ei ole Raamattu tai Jumalan ilmoitus puhumattakaan sitä selittävästä traditiosta. Sen sijaan se lähtee liikkeelle ja rakentaa ihmisen kokemuksen varaan. Eri ihmisillä on erilaisia kokemuksia Jumalasta ja nämä ovat kaikki sinänsä yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Raamattu on sitten vain yksi tällainen kokemus muiden joukossa.

Kun rakennetaan kokemuksille, joudutaan välttämättä hylkäämään Jeesus ainoana pelastustienä. Saattaahan ihmisillä olla uskonnollisia kokemuksia kristinuskon ulkopuolellakin. Siksi Kristuksesta tulee vain yksi historian suurista opettajista, jolta voimme ehkä saada hyviä ohjeita. Tässä tapauksessa lähetystyö käykin tarpeettomaksi. Nyt olemmekin jo nähneet suurten seurakuntayhtymien aloittaneen lähetystyön alasajon lakkauttamalla taloudellisen tuen useille lähetysjärjestöille.

Pahimmillaan sattaa käydä niin, että kristinuskon kolmiyhteiselle Jumalalle ei oikein jää mitään annettavaa. Karkeimmillaan se tarkoittaa sitä, että Jumala ei ollenkaan puhu tai toimi historiassa. Raamattu ei ole tällöin Pyhän Hengen inspiroimaa, vaan taas erilaisten ihmisten kokemuksia Jumalasta, jotka eivät sinänsä ole meitä velvoittavia. Kristus ei noussut ruumiillisesti ylös kuolleista, eikä syntynyt neitseestä. Uskontunnustus on vain kuvainnollista puhetta eri ihmisten kokemuksista. Näin on pienessä hetkessä romutettu koko kristillisen uskon keskeinen sisältö. Sanoisin, että liberaali kristinusko onkin usein käytännön ateismia tai ehkä parhaimmillaan jonkinlaista yleisuskonnollisuutta.

Jumala ei siis toimi maailmassa, mutta sen sijaan ihminen toimii ja puhuu maailmassa. Niinpä uskon keskus ei olekaan enää Kristuksessa tai edes Jumalassa, vaan ihmisen toiminnassa. Kristinuskon tärkeimmäksi sisällöksi muodostuu tällä tavoin lähimmäisen rakastaminen. Kuoleman jälkeisestä elämästä tai taivaasta ei enää puhuta, vaan se yritetään tuoda tänne maan päälle epämääräisesti rakastamalla lähimmäisiä.

Tätä rakkautta ei määritellä mitenkään, vaan se tarkoittaa jonkinlaista hämärää kaikkien suvaitsemista ja kilttinä olemista. Missään tapauksessa Jumalan lakia ei saarnata kokonaisuudessaan, vaan kehotetaan lähinnä rakastamaan lähimmäistään, mutta samalla unohdetaan se, että lähimmäisen rakastaminen on juuri 10 käskyn noudattamista ja Jeesuksen eettisten ohjeiden seuraamista.

Kaiken keskukseksi tulee siis vaatimus rakastaa eli laki. Jos kristinuskon keskus on rakkauden kaksoiskäsky, on kristinusko silloin lakiuskonto, eikä eroa käytännössä mitenkään juutalaisuudesta. Liberaaliteologia on näin pohjimmiltaan lakihenkistä. Armo menettää tässä tapauksessa myös merkityksensä. Armosta tulee pelkästään sormien läpi katsomista tietyissä eettisissä kysymyksissä. Armo on silloin selkääntaputtelua syntiselle ihmiselle: "Et sinä ole tehnyt mitään väärää." Tämä ei kuitenkaan ole armoa, vaan ainoastaan välinpitämättömyyttä.

Koska kyse ei missään vaiheessa ole Jumalasta, vaan pelkästään toisista ihmisistä ja heidän rakastamisestaan, ei synnistä ole tarve puhua ollenkaan. Tämänkin vuoksi armo jää pelkästään edellä kuvaamakseni selkääntaputteluksi. Näin käy selväksi, että liberaaliteologia kadottaa lopulta armonkin. Se sekoittaa pahemman laatuisesti lain ja evankeliumin. Kun toinen niistä hämärtyy, menetetään toinenkin. Käy juuri päin vastoin kuin mediassa ja yleisessä mielipiteessä annetaan ymmärtää, sillä siellä  juuri konservatiivit nähdään lakihenkisinä tuomitsijoina ja liberaalit taas armollisina toisten hyväksyjinä.

Kun kristinuskon keskukseen tulee vaatimus rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään, tarkoittaa se sitä, että pelastus saadaan tekemällä tekoja ja armo kadotetaan. Mutta liberaaliteologiassa pelastus ei olekaan enää kristillinen pelastus eli taivas, vaan erilaisten vähemmistöryhmien emansipaatio. Evankeliumista tulee näin kokonaan sosiaalista. Se vaikuttaa vain yhteiskunnallisella tasolla, eikä enää ihmisten sydämissä. Jumalastakaan ei tarvitse enää puhua, vaan kaikki ateisteista lähtien voidaan saada maksamaan kirkollisveroja ja kokemaan kirkko tärkeäksi. Näin uskonto laimenee pelkäksi etiikaksi ja elämäntavaksi.

Kristinuskosta tulee liberaalina versiona keskiluokkaisten ihmisten sosiaalidemokraattista puuhastelua. Sellaiselle ihmiselle, joka ei kykene rakastamaan, ei tällaisesta opetuksesta ole paljon hyötyä. Ihmisille, jotka ovat tehneet vakavia syntejä tai ovat epäonnistuneet rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään, ei löydy enää mistään lohdutusta, koska vaatimus rakastaa ei anna voimaa rakastaa.

Kristinuskon keskuksessa ei voikaan olla vaatimus rakastaa, vaan armo. Jumala on luonut ihmisen kuvakseen ja koska Jumala on itse rakkaus, meidät on tarkoitettu rakastamaan. Mutta synnin seurauksena meillä ei olekaan enää voimaa rakkauteen. Tarvitsemme armoa, jonka Jumala lahjoittaa jokaiselle, joka uskoo. Sen pohjalta on mahdollista myös rakastaa lähimmäistään. Apostoli Johannes tiivistää tämän hyvin: (1. Joh. 4:10) Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Jos armo kadotetaan, kuten nyt uhkaa käydä, menettää kristinusko merkityksensä. Tämän jälkeen se ei enää eroa mitenkään muista uskonnoista. Toisaalta tällainen armoton kristinusko ei anna kenellekään mitään. Ihmiset tajuavat, että tyhjää saa tilaamattakin ja jättävät kirkon. Liberaaliteologia on siten sen tuho. Siellä taas missä ihmisen synti ja Jumalan armo otetaan todesta, kirkot ovat täynnä ja ihmiset kokevat uskon merkitykselliseksi, koska siitä saa valtavasti omaan elämäänsä: syntien anteeksiantamuksen ja yhteyden Jumalan kanssa.

Kommentit

  1. Liberaaliteologit jotka ovat kirkon viroissa kritisoivat ja vastustavat Raamatun sanan opetusta. Miten on mahdollista, että kirkoissa joissa tulisi uskoa Raamatun sanaa on teologeja, jotka eivät usko Raamatun sanaa? Tähän löytyy useita syitä, joita on mm. Raamatun profetoima lopunajan luopumus monien uskovien keskuudessa; kirkkolaitoksen luonne, jossa ihmisviisaus ja epäraamatulliset pakanalliset uskonnolliset ja filosofiset opetukset vaikuttavat; jumalattomien soluttautuminen seurakuntaan.

    Eräs liberaaliteologian tunnetuimmista vääristä opetuksista on se, että Jeesus ei kuollut syntien tähden, eikä synnistä seuraa kadotusta. Hyvin usein valhe takertuu edellä olevaan opetukseen. Tämä johtuu siitä, että pimeyden henkivallat aktivoivat valheita maailmassa, joista kaikkein tärkein on kieltää Jeesuksen sovitustyö ja koko Jeesuksen olemassaolo. Jos ihminen tämän uskoo, niin hän ei etsi synneilleen sovitusta, vaan elää kuolemaansa saakka synnin orjana päätyen kadotukseen.

    Jotkut liberaaliteologit opettavat, että Raamatun Jumala on ihmisen luoma kuvitteellinen hahmo. Ihminen joka ei usko Raamatun Jumalaan voi päätyä luulemaan, että Jumala on uskonnollisen ihmisen luomus. He kuitenkin erehtyvät, sillä totuus on että ihminen on Jumalan luomus ja Raamattu on totisesti Jumalan sanaa.

    Kun ihminen tulee aidosti ja oikeasti uskoon, niin hän saa täyden varmuuden, että Jumala on ja Raamattu on totta. Raamattu opettaa, että uskon kautta Herraan Jeesukseen ihminen saa lujan luottamuksen, varmuuden ja todistuksen, että Jumalan sana on totta. Aidossa uskossa on siis kyse uskon varmuudesta, jossa Jumala itse vahvistaa ja todistaa Raamatun sanan opetuksen todeksi Pyhän Hengen kautta sekä sen että Jumala on olemassa.

    Liberaaliteologia on "kristillistä" ateismia, jossa ihminen uskoo valhetta ja valheesta käsin koittaa tutkia Raamatun opetusta, luullen valhetta Raamatun sanan opetukseksi. Siksi he eksyvät eivätkä löydä totuutta.

    Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit