Usko tieteeseen ei ole tieteellistä
Ihminen on syvimmiltään uskonnollinen. Tästä kertoo se, että ylivoimaisesti suurin osa maailman ihmisistä uskoo jonkinlaiseen Jumalaan tai jumaluuteen. Väitän, että oikeastaan kaikki ihmiset uskovat johonkin itseään suurempaan, koska se on sisäänrakennettu ihmiseen sisälle.
Länsimaissa monet ihmiset kieltävät uskovansa Jumalaan tai mihinkään uskontoon. Tämä ei silti poista uskoa. Yleensä jumalauskon korvaa vain usko tieteeseen kaikkivoipana maailmanselityksenä eli skientismi. Usko tieteeseen kaiken selittävänä teoriana on kuitenkin vailla tieteellistä pohjaa ja siten ihan samaa uskoa kuin uskonnollinenkin usko. Tieteisusko kertoo näin vain ihmisen uskonnollisesta luonteesta ja halusta uskoa johonkin.
Usein Jumalaan ei uskota juuri sen takia, koska Jumalaa ei voi todistaa tieteellisesti. Tällainen argumentointi on juuri skientismiä, jonka perusajatuksena on, että kaiken todellisen tiedon tulee olla tieteellistä tietoa. Kuitenkaan mikään tiede ei sano, että kaiken tiedon tulisi olla tieteellistä tietoa, joten koko ajatus on pohjaa vailla.
Skientismin takana on myös ajatus, että kaiken merkityksellisen tiedon pitää perustua kokemuksiin ja havaintoihin. Tätä suuntausta sanotaan filosofiassa loogiseksi positivismiksi. Looginen positivismi oli noin sata vuotta sitten muodissa, mutta nykyään siihen ei usko juuri kukaan, koska se vetää tiedon rajat liian kireälle.
On mahdotonta todistaa havaintojen luotettavuus vetoamatta havaintoihin. Tällöin joudutaan välttämättä kehäpäättelyyn. Joudutaan siis vain uskomaan, että havainnot ovat luotettavia. Mistä taas seuraa, että tieto, joka perustuu havaintoihin perustuu vain uskomuksiin ja looginen positivismi on itsensä kanssa ristiriidassa. Samaten jos kaiken tiedon tulee olla vain tieteellistä, on esimerkiksi puhe estetiikasta tai rakkaudesta täysin merkityksetöntä, vaikka käytännössä sillä on paljonkin merkitystä.
Filosofiassa looginen positivismi on siis hylätty kokonaan. John Passmoren sanoin looginen positivismi on kuollutta, tai niin kuollutta kuin mikään filosofinen koulukunta voi ikinä olla. Samaten yksi loogisen positivismin tärkeimmistä edustajista A. J. Ayer sanoi jo 70-luvulla, että loogisen positivismin kaikista suurin virhe oli siinä, että se oli melkein kokonaan väärässä.
Tältä pohjalta argumentointi siihen tapaan, että on typerää uskoa johonkin, jota tiede ei ole todistanut, on puhtaasti menneiden aikojen filosofiaa. Tällainen argumentointi on tietoteoreettisesti sata vuotta jäljessä ja kertoo vain argumentin esittäjän jämähtäneisyydestä ja dogmaattisuudesta.
Jotkut ateistit jaksavat silti vielä uskoa loogiseen positivismiin. Se heille suotakoon, koska ihminen on uskonnollinen ja sen vuoksi sillä on tarve uskoa aina johonkin. Jumala on jättänyt meihin tällaisen jälkensä.
Lopuksi vielä argumentit Jumalan olemassaoloa vastaan ovat aika monesti sellaisia skeptisiä argumentteja, joita voi käyttää melkein minkä tahansa olemattaolevaksi todistamiseen. Ne kumpuavat siis filosofisesta skeptisismistä. Skeptisismi voi sinänsä olla filosofisesti ihan oikeutettu näkökanta, mutta kukaan ei oikeasti elä sen mukaan, joten sen voi käytännössä todeta epätodeksi.
Länsimaissa monet ihmiset kieltävät uskovansa Jumalaan tai mihinkään uskontoon. Tämä ei silti poista uskoa. Yleensä jumalauskon korvaa vain usko tieteeseen kaikkivoipana maailmanselityksenä eli skientismi. Usko tieteeseen kaiken selittävänä teoriana on kuitenkin vailla tieteellistä pohjaa ja siten ihan samaa uskoa kuin uskonnollinenkin usko. Tieteisusko kertoo näin vain ihmisen uskonnollisesta luonteesta ja halusta uskoa johonkin.
Usein Jumalaan ei uskota juuri sen takia, koska Jumalaa ei voi todistaa tieteellisesti. Tällainen argumentointi on juuri skientismiä, jonka perusajatuksena on, että kaiken todellisen tiedon tulee olla tieteellistä tietoa. Kuitenkaan mikään tiede ei sano, että kaiken tiedon tulisi olla tieteellistä tietoa, joten koko ajatus on pohjaa vailla.
Skientismin takana on myös ajatus, että kaiken merkityksellisen tiedon pitää perustua kokemuksiin ja havaintoihin. Tätä suuntausta sanotaan filosofiassa loogiseksi positivismiksi. Looginen positivismi oli noin sata vuotta sitten muodissa, mutta nykyään siihen ei usko juuri kukaan, koska se vetää tiedon rajat liian kireälle.
On mahdotonta todistaa havaintojen luotettavuus vetoamatta havaintoihin. Tällöin joudutaan välttämättä kehäpäättelyyn. Joudutaan siis vain uskomaan, että havainnot ovat luotettavia. Mistä taas seuraa, että tieto, joka perustuu havaintoihin perustuu vain uskomuksiin ja looginen positivismi on itsensä kanssa ristiriidassa. Samaten jos kaiken tiedon tulee olla vain tieteellistä, on esimerkiksi puhe estetiikasta tai rakkaudesta täysin merkityksetöntä, vaikka käytännössä sillä on paljonkin merkitystä.
Filosofiassa looginen positivismi on siis hylätty kokonaan. John Passmoren sanoin looginen positivismi on kuollutta, tai niin kuollutta kuin mikään filosofinen koulukunta voi ikinä olla. Samaten yksi loogisen positivismin tärkeimmistä edustajista A. J. Ayer sanoi jo 70-luvulla, että loogisen positivismin kaikista suurin virhe oli siinä, että se oli melkein kokonaan väärässä.
Tältä pohjalta argumentointi siihen tapaan, että on typerää uskoa johonkin, jota tiede ei ole todistanut, on puhtaasti menneiden aikojen filosofiaa. Tällainen argumentointi on tietoteoreettisesti sata vuotta jäljessä ja kertoo vain argumentin esittäjän jämähtäneisyydestä ja dogmaattisuudesta.
Jotkut ateistit jaksavat silti vielä uskoa loogiseen positivismiin. Se heille suotakoon, koska ihminen on uskonnollinen ja sen vuoksi sillä on tarve uskoa aina johonkin. Jumala on jättänyt meihin tällaisen jälkensä.
Lopuksi vielä argumentit Jumalan olemassaoloa vastaan ovat aika monesti sellaisia skeptisiä argumentteja, joita voi käyttää melkein minkä tahansa olemattaolevaksi todistamiseen. Ne kumpuavat siis filosofisesta skeptisismistä. Skeptisismi voi sinänsä olla filosofisesti ihan oikeutettu näkökanta, mutta kukaan ei oikeasti elä sen mukaan, joten sen voi käytännössä todeta epätodeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti