Dance-messu ja jumalanpalveluksen teologia

Turussa järjestetty Dance-messu on kirvoittanut keskustelua laajasti. Mikä on soveliasta jumalanpalveluksessa ja mikä ei? Voiko kirkossa tanssia? Samaten kaikenlaiset erikoismessut ovat lyöneet itsensä läpi ja niihin välttämättä joutuu ottamaan kantaa. Siksi ajattelin hieman kommentoida asiaa ja selventää jumalanpalveluksen ja liturgian teologiaa.

Liturgisissa kysymyksissä mielipiteet eivät välttämättä jakaudu perinteisten kirkollisten jakolinjojen mukaan. Evankelisen liikkeen piirissä on vietetty Riemumessua 90-luvulta alkaen eli kauan ennen tätä nykyistä erikoismessuvillitystä. Sen sijaan yleensä suhteellisen vapaamielisinä tunnetut körtit tuskin olisivat ensimmäisenä järjestämässä dance-messua. Tämän lisäksi herätysliikkeet ovat sisäisesti jakautuneet tässä kysymyksessä, minkä seurauksena jumalanpalveluksen teologiaa joudutaan jokaisessa liikkeessä tulevaisuudessa työstämään eteenpäin.

Jokainen kysymys on teologinen kysymys. Jumalanpalvelusta ei voi viettää miten tahansa, vaan jumalanpalveluksen vietolla ja muodolla on aina seurauksensa sitä viettävän seurakunnan teologiaan.

Kuitenkaan tanssi ei itsessään ole väärin. Mikään yksittäinen musiikkityylikään ei ole pahasta. Gospel-konsertteja järjestettäköön edelleen. Niissä ihmiset saavat liikuttaa fyysistä olemustaan niin paljon kuin haluavat. Eikä tämän kirjoituksen tarkoituksena ole estää uskovia pitämästä hauskaa. En siis puhu nyt siitä onko tanssi syntiä tai onko tietynlainen jumalanpalvelus syntiä, vaan siitä, miten asiat olisi hyvä järjestää seurakunnan kokoontumisissa. Jumalanpalvelus voidaan toteuttaa eri tavoilla ja nämä tavat eroavat keskenään siinä, kuinka hyvin ne tukevat jumalanpalveluksessa välittyvää sanomaa. Toisaalta jotkut tavat voivat olla evankeliumin sanoman kanssa ristiriidassa ja siksi sellaisia jumalanpalveluksen muotoja olisi syytä välttää.

Ennen kuin voimme tarkemmin keskustella jumalanpalveluksen musiikista tai ulkoisesta muodosta, meidän tulee kysyä, mikä on koko jumalanpalveluksen idea. Mitä siinä tapahtuu? Mikä on jumalanpalveluksen ja liturgian keskus? Mikä on liturgisen musiikin tarkoitus ja koko jumalanpalveluksen tarkoitus? Jumalanpalveluksen muodon tulisi vastata näihin kysymyksiin mahdollisimman selkeästi. Toisin sanoen jumalanpalveluksen muodon pitäisi olla yhtäpitävä julistetun sanoman kanssa.

Kirkkoisiltä olemme perineet säännön: lex orandi, lex credendi. Se tarkoittaa, että rukouksen laki on uskon laki. Se, miten rukoilemme Jumalaa ja vietämme jumalanpalvelusta, on suoraan verrannollista siihen, mitä uskomme Jumalasta. Jumalanpalveluksen muotoa ja sisältöä ei voi näin ollen erottaa toisistaan, vaan Jumalanpalveluksen liturgia on uskoa konstituoiva elementti. Liturgia on teologiaa käytännössä. Tämän vuoksi liturgisissa uudistuksissa tulisi olla äärimmäisen varovainen, koska silloin helposti uudistetaan myöskin teologian sisältöä.

Luterilaisen jumalanpalveluksen keskuksessa tulisi olla Jumalan armo. Se annetaan meille armonvälineissä eli sanassa ja sakramenteissa. Koko jumalanpalvelus olemuksellaan välittää ja julistaa meille syntien anteeksiantamusta ja Jeesuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta. Jumalanpalveluksessa Jumala itse tulee keskellemme kuultavaksi julistetussa sanassa sekä syötäväksi ja juotavaksi ehtoollisen leivässä ja viinissä.

Monet kysyvät, miksi luterilaisessa jumalanpalveluksessa on niin tylsää. Vastaus tähän on siinä, että jumalanpalveluksessa on kyse Jumalan toiminnasta eikä ihmisen toiminnasta. Silloin kun jumalanpalveluksen keskuksessa on Jumalan armo, niin Jumala on se, joka toimii, ja ihminen on vastaanottajan asemassa. Jumala on subjekti ja ihminen objekti.

Musiikkiin painottuvissa erikoismessuissa asetelma kääntyy helposti väärin päin. Ihmisestä tulee subjekti ja aktiivinen toimija, joka omalla toiminnallaan lähestyy Jumalaa, ja Jumalasta objekti. Mukaan tulevat myös vaikutteet reformoidusta teologiasta, jossa jumalanpalveluksen keskeinen sisältö tiivistyy ihmisen Jumalalle osoittamaan palvontaan. Pienellä liturgisella muutoksella saadaan näin keikautettua koko jumalanpalveluksen teologia päälaelleen: Jumalan armosta siirrytään ihmisen tekoihin.

Jos jumalanpalveluksen syvin olemus tiivistyy ihmisen Jumalalle osoittamaan palvontaan ja ylistykseen, ollaan kirkon käytännön ja elämän tasolla jo kaukana luterilaisesta vanhurskauttamisopista. Tällöin myöskin jumalanpalveluksen onnistuminen on suoraan riippuvaista siitä tunteesta, jonka siitä saa. Teologian keskukseen nousee siis uskonnollinen kokemus. Tämä taas on itse asiassa radikaalin liberaaliteologian perusajatus, joka perustuu Friedrich Schleiermacherin näkemykseen siitä, että uskonnon syvin olemus on uskonnollinen kokemus. Kaikki muu on toisarvoista kokemuksen rinnalla. Kaikista opeista ja dogmista voidaan luopua tai niitä voidaan muuttaa, jos vain uskonnollinen kokemus säilyy. Haluammeko opettaa tätä ihmisille jumalanpalveluksen ulkoisilla muodoilla?

Sen sijaa liturgiseen traditioon nojaava jumalanpalvelus opettaa kirkon historiallista pysyvyyttä ja keskeisten opinkappaleiden muuttumatonta asemaa. Kirkko uskoo niin kuin se rukoilee ja on rukoillut samalla tavoin jo kaksituhatta vuotta. Tätä ei kannata mennä muuttamaan.

Voidaan myös kysyä, millä tavoin musiikki on yhteydessä liturgiseen toimintaan. Millä tavoin se palvelee kokonaisuutta? Mitä jumalanpalveluksen ulkoiset seikat opettavat meille? Mistä ne puhuvat? Keskittävätkö ne huomiomme Jumalaan vai omaan tunnelmaamme? Millä tavalla Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisessa näkyy musiikissa? Miten kirkkovuosi huomioidaan? Näissä kaikissa kysymyksissä perinteinen liturginen musiikki on ylivertainen verrattuna nykyaikaisiin vaihtoehtoihinsa.

Jumalanpalveluksen ulkoisen muodon ja musiikin tulisi siis tukea jumalanpalveluksen sanomaa kaikin puolin. Jumalanpalveluksen muodonkin tulee julistaa Kristuksen todellista läsnäoloa sanassa ja sakramenteissa. Jos muoto julistaa jotain muuta, sitä ei kannata omaksua. On turha opettaa saarnatuolista luterilaista teologiaa, jos jumalanpalveluksen muoto julistaa jotain muuta teologiaa.

Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi kirkkoarkkitehtuurissa. Kirkkotila on suunniteltu tietyllä tavalla, jotta siinä näkyisivät kristillisen uskon symbolit keskeisesti. Alttari, jolta saamme Herramme ruumiin ja veren, on kirkon keskellä ja seurakunnan huomion keskipisteessä. Tämä tukee jumalanpalveluksen teologiaa. Musiikkipainotteisissa erikoismessuissa muusikot ovat vallanneet kirkon etuosan, jolloin jumalanpalveluksen tilankäytöllinen huomio siirtyy Jumalasta ihmisiin. Tässäkin tapauksessa ulkoiset asiat muuttavat koko teologian orientaatiota.

Kirkko-opillisesti on ongelmallista pitää omia erillismessujaan kaikille mahdollisille erilaisille alakulttuureille. Jumalanpalveluksen tulisi olla yhteinen kokoontuminen, johon kaikki kristityt voisivat osallistua riippumatta taustastaan ja musiikillisista mieltymyksistään. Erillismessukäytäntö ei tällaiseen oikein kannusta, vaan pikemminkin lisää segmentoitumista kirkossa.

Erilaisten musiikkityylien käyttöä jumalanpalveluksissa perustellaan utilitaristisella logiikalla, jonka mukaan mikä tahansa on hyvää, jos sillä vain saadaan ihmisiä kirkkoon ja Jumalan sanan kuuloon. Suomeksi sanottuna ihmisten viihtyminen nostetaan Jumalan kunnian ja ihmisten pyhityksen edelle. Tämä ei tietenkään ole teologisesti kovin perustelu eikä rakentava liike.

Koska liturgia on teologiaa käytännössä, tulisi sitä uudistaa samalla tavoin kuin teologiaakin eli palaamalla lähteille. Meidän tulisi ammentaa aarteita liturgian vuosisataisesta traditiosta ja pyrkiä ymmärtämään sitä yhä paremmin, eikä tavoitella jumalanpalveluksen uudistusta lyhytnäköisesti omien mieltymystemme perusteella.

Jos luterilaista oppia ei toteuteta käytännössä jumalanpalveluksessa, niin missä sitä sitten oikein toteutetaan?

Kommentit

  1. Jos luterilainen oppi on sama kuin Jeesuksen oppi, niin vastaisin että arjessa, siinä kun ihminen kohtaa ihmisen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Kerroit kauniisti isot dramaattiset asiat, joita aiheeseen liittyy ikään kuin puoli huolimattomasti.

    Esimerkiksi:

    "Pienellä liturgisella muutoksella saadaan näin keikautettua koko jumalanpalveluksen teologia päälaelleen: Jumalan armosta siirrytään ihmisen tekoihin."

    Tätähän juuri ei tajuta yleensä, koska kristittyjenkin ajttelu lähtee modernistisesta ihmis-, yksilö- ja Kokemuskeskeisestä perushorisontista, jossa yksilön ja yhteisön suhde on pelkistyy helposti pelkkään yksilöön ja hänen kokemiseensa.

    "Jumalanpalveluksen muodonkin tulee julistaa Kristuksen todellista läsnäoloa sanassa ja sakramenteissa. Jos muoto julistaa jotain muuta, sitä ei kannata omaksua."

    Tämä on kai vähän epätarkka, jos lähdetään alun "lex orandi, lex credendi" ajatuksesta. Pitäisikö olla:

    "Jos muoto julistaa muuta kuin Kristuksen todellista läsnäoloa, koko tilaisuus julistaa muuta. Ollaan siis menossa (ellei siellä jo olla?) kovaa vauhtia eri uskontoon tiedostettiin sitä tai ei."

    "On turha opettaa saarnatuolista luterilaista teologiaa, jos jumalanpalveluksen muoto julistaa jotain muuta teologiaa."

    Pitäisikö olla tähän tapaan:

    "Jos saarnatuolista opetetaan luterilaista teologiaa ja muoto julistaa muuta teologiaa, kyseessä on ristiriitainen tilaisuus, joka jättää epäselväksi, mitä ihmisille oikeasti opetettiin."

    "Erilaisten musiikkityylien käyttöä jumalanpalveluksissa perustellaan utilitaristisella logiikalla, jonka mukaan mikä tahansa on hyvää, jos sillä vain saadaan ihmisiä kirkkoon ja Jumalan sanan kuuloon."

    Tätä utilitarismia voidaan katsoa myös evankelioinnin tai markkinaosuuksien kasvattamisen ja Jeesus tuotteen myymisen (kapitalismi) näkökulmasta.

    Mutta hyvä kirjoitus, siis.

    VastaaPoista
  3. Jäi vähän outo maku tästä kappaleesta, ja sitä myöden itse asiassa koko kirjoituksesta (jolla toki muuten oli ansionsa).

    "Monet kysyvät, miksi luterilaisessa jumalanpalveluksessa on niin tylsää. Vastaus tähän on siinä, että jumalanpalveluksessa on kyse Jumalan toiminnasta eikä ihmisen toiminnasta. Silloin kun jumalanpalveluksen keskuksessa on Jumalan armo, niin Jumala on se, joka toimii, ja ihminen on vastaanottajan asemassa. Jumala on subjekti ja ihminen objekti."


    Mun vastaus olisi ollut toinen. Mutta jos lähdetään tästä sun tarjoamastasi, niin voidaan päätellä, että Jumalan toiminta ja Hänen armonsa on tylsää?? Öhm?


    Salla N.

    VastaaPoista
  4. Ei luterilaisessa jumalanpalveluksessa ole (välttämättä) tylsää. Eiköhän se vaikuta eniten mitä varten (eli millaisten ajatusten kanssa) sinne itse tulee paikalle.

    Itse ainakin viihdyn pääsääntöisesti ja koen siellä käymisen tärkeänä. Hieman näin nuorempana alle 30-vee henkilönä vieroksun sellaista että kaikki paikalle tulevat näyttävät olevan jotain omaa porukkaansa ja muodostavat paikalle ryhmiä tai sitten eristäytyvät muistan sen sijaan, että koettaisiin olevan koko salillinen samaa sakkia eli Kristuksen seurakuntaa. Tämä näyttäytyy eniten siinä, että ei tervehditä muita kun tullaan ja mennään eikä vahingossakaan vilkaista päin vaan putkinäöllä suoritetaan sitä omaa juttuaan. Onneksi edes työntekijät tekevät yleensä iloisen poikkeuksen.

    Risto

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista! Sen verran tarkennan, että en itse väitä, että luterilaisessa jumalanpalveluksessa olisi tylsää, vaan tämä huomio usein heitetään ulkopuolelta. Rikas liturgia on kaikkea muuta kuin tylsä ja tällaiseksi jumalanpalvelusta pitäisi kehittää. Yritin alunperin sanoa, että tylsyyden kokemus saattaa johtua siitä, että on asennoitunut tulemaan Jumalanpalvelukseen palvelemaan Jumalaa eikä Jumalan palveltavaksi. Näillä kahdella asenteella on suuri ero.

    VastaaPoista
  6. Dance messu oli discoilta kirkossa,kaikkea tämän maailman meteliä ei saa tuoda kirkkoon.Veisataan joku vanha virsi ja istutaan hiljaa 5,10,15 minuuttia.Riisu kengät jalastasi,niin kai se meni Vanhassa Testamentissa.Nykyisessä nuorisokristillisyydessä ns. kristillisellä pop,gospel,rock-musiikilla on todella vahva asema !Mutta usko tulee kuulemisesta....ei jotenkin saisi unohtua!David wilkerson on kirjoittanut kriittisen artikkelin ns. kristillisestä rockista,kannatti lukea.Jotkut eivät pelaa golfia vaan Holy Golfia?Mikä on kristillistä,pyhää,epäpyhää,jossakin on raja?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti