Pietismin ja liberaaliteologian yhtymäköhtia

Joissakin kysymyksissä pietismillä ja liberaaliteologialla on yhtäläisyyksiä. Ne menevät molemmat samaan suuntaan. Pietismi vain askelen, liberaaliteologia koko matkan.

Kirjoitin joskus siitä kuinka usko ei usko omaan itseensä. Lyhyesti sanottuna usko voidaan jakaa uskoon, jolla uskontaan (fides qua) ja uskoon, joka uskotaan (fides quae). Pelastavan uskon kohde ei ole uskossa, jolla uskotaan, vaan uskossa, joka uskotaan. Pelastavan uskon kohde on siis Kristuksessa eikä omassa uskossani.

Pietismin suurin ongelma on siinä, että se tarkastelee liikaa uskoa, jolla uskotaan. Pietismi vaatii jonkinlaista uskon kokemusta tai kääntymyksen kokemusta. Tällöin uskon kohteena ei ole enää ainoastaan usko, joka uskotaan (Kristus), vaan sen lisäksi uskon kohteeksi on tullut usko, jolla uskotaan (oma usko). Näin vaaditaan uskoa omaan uskoon eikä pelkästään Kristukseen. Samalla ollaan huomaamatta luovuttu reformaation perusformelista 'yksin Kristuksen tähden'.

Yllättävää kyllä, mutta tämä sama näkemys on myös liberaaliteologian suurin ongelma. Liberaaliteologia on vienyt asiat vain astetta pidemmälle tai suorastaan ihan loppuun saakka. Liberaaliteologiassa näet uskon kohteena on pahimmillaan ainoastaan oma usko.

Yksi ehkä voimakkaimmin Suomessa vaikuttaneista liberaaliteologeista on 1900-luvulla elänyt saksalainen eksegeetti Rudolf Bultmann. Hänen oppiensa mukaan ainakin kaikki Helsingin yliopiston käyneet papit ovat saaneet koulutuksensa. Näin ollen Suomen papistosta ja samaten myös piispakunnasta löytyy aika monta tai oikeamminkin liian monta bultmannilaista teologia.

Bultmann sovelsi eksistentialistista filosofiaa teologiaan. Hänen neronleimauksensa oli se, että kristinusko tuli riisua myyteistä. Se tarkoitti, että kristinuskosta piti deletoida kaikki sellainen aines, mikä ei ollut nykyihmisen tieteelliselle maailmankuvalle hyväksyttävää. Tähän ainekseen kuului siis ylösnousemus, ihmeet, ennustukset, enkelit, helvetti ja muut vastaavat järjelle sopimattomat yliluonnolliset "myytit".

Myyteistä riisumisesta seurasi luonnollisesti se, että uskon kohteena ei voinut olla enää mitään. Mihinkä kristitty siis uskoo, jos kristinuskossa ei ole enää mitään yliluonnollista tai jumalallista? Voidaankohan tällöin enää edes puhua mistään uskosta? Bultmannin tavoitteena olikin uskon täydellinen epäkohteellistaminen. Bultmannin mukaan uskon kohde ei ole tärkeää, vaan pelkästään oma usko, sillä hänelle usko oli autenttinen tapa oivaltaa oma olemassaolonsa. Tässä kohden sitten eksistentialismi syrjäytti kristinuskon.

Bultmannilaisessa liberaaliteologiassa uskon sisältö on tyhjentynyt kokonaan. Usko ei usko enää mihinkään ulkopuoliseen, vaan pelkästään omaan itseensä. Uskon kohde ja uskon akti ovat tällöin tismalleen sama asia. Usko ei ole enää uskoa, joka uskotaan, vaan pelkästään uskoa, jolla uskotaan. Uskon kohteena ei ole enää Kristus, vaan ainoastaan oma usko.

Liberaaliteologian perusajatus siis on, että uskon kohde ei ole mitään, vaan se usko, joka ihmisellä on. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi. Tämä on täysin päinvastainen ajatus kuin kristinuskon ajatus siitä, että pelastava usko on nimenomaan uskoa Kristukseen ja vain ja ainoastaan hän voi olla ainoana pelastavan uskon kohteena.

Kun uskon kohde katotetaan, menetetään koko kristinusko, koska se on nimenomaan uskoa Kristukseen. Uskon epäkohteellistumisesta seuraa luonnollisesti Irja Askolan mainostama hämmennyksen teologia. Luulin aluksi, että hämmennyksen teologia oli jonkinlaista huonoa pilaa, mutta sitten tajusin, että se olikin totisinta totta monelle teologille. Hämmennyksen teologia on suoraa seurausta liberaaliteologiasta ja uskon epäkohteellistumisesta. Kun ei ole enää selvää kohdetta eli Kristusta, johon uskotaan, niin mitä muuta jää jäljelle kuin valtaisa hämmennys?

Pietismi ja liberaaliteologia johtavat molemmat siihen, että usko kohde siirtyy Kristuksesta omaan uskoon. Toisessa tämä tapahtuu voimakkaammin ja toisessa hienovaraisemmin. Se täytyy silti pietismin eduksi tunnustaa, että se ei missään vaiheessa hylkää uskoa Kristukseen niin kuin liberaaliteologia lopulta tekee kadottaen samalla oman autuutensa.