Hämmennyksen teologia

Kirkon tärkeimmäksi hermeneuttiseksi eli tulkinnalliseksi periaatteeksi on nousemassa hämmennyksen teologia. Sen mukaan mistään ei saa tietää mitään varmaa ja varsinkaan uskonasioista ei voi puhua objektiivisesti oman kokemuksen ulkopuolelta.

Hämmennyksen teologian mukaan ne, jotka ovat oikeassa, ovat väärässä. Niinpä ne jotka väittävät omaavansa jonkinlaista tietoa mistä tahansa kristinuskon asiaan liittyvästä aiheesta ovat automaattisesti väärässä. Sen sijaan kaikki epäilijät, pohdiskelijat, eksistentialistit ja subjektiiviset kokijat ovat parhaita teologian tekijöitä ja oikeita pyhimyksiä.

Hämmennyksen teologiassa koko kirkon elämän tähtäyspisteenä on hämmennys. Minkäänlaista totuutta ei edes lähtökohtaisesti voi olla olemassa. Hyvyys on vain erilaisia yhteisön sääntöjä. Minkäänlaista objektiivista moraalia ei ole olemassa. Kauneus on sekin riippuvaista vain aikakauden mieltymyksistä. Hämmennyksen teologia kadottaa näin totuuden, hyvyyden ja kauneuden - asiat, jotka kaikki ovat Jumalan ominaisuuksia. Se kadottaa siis Jumalan.

Hämmennyksen teologian valossa emme voi tietää Raamatusta mitään varmasti. Kaikki siellä on epäselvää, ristiriitaista ja antiikin kulttuurin hapattamaa. Raamattu jää näin epäselväksi kirjaksi. Koska lähtökohtaisesti totuutta ei ole olemassa, ei sitä voi löytyä Raamatustakaan.

Hämmennyksen teologia ei kuitenkaan nouse Raamatusta, jonka pohjalle kaikki kristilliset opit rakennetaan. Se nousee postmodernista relativismista ja ihmisten omasta epäuskosta.

Raamatuntulkinta on riippuvaista taustaoletuksista ja -filosofiasta. Raamattu ei ole sekava ja monitulkintainen kirja muuten kuin postmoderneista lähtökohdista. Jos alunperinkin vallitsee hämmennyksen teologia, tällöin Raamattuakin tulkitaan hämmentyneesti. Jos tarkkailee maailmaa punaisten lasien läpi, kaikki näyttää punaiselta. Jos tarkastelee Raamattua hämmennyksen teologian läpi, se vaikuttaa hämmentävältä. Hämmennyksen teologia on siis otettu vallitsevasta taustafilosofiasta. Mitään erityisen kristillistä siinä ei ole. Eikä Raamattu itsessään anna minkäänlaista oikeutusta sen harjoittamiseen.

Hämmennyksen teologian sijaan pitäisi harjoittaa rakkauden tai suopeuden hermeneutiikkaa. Se tarkoittaa sitä, että meidän olisi tutkittava Raamattua apostolien todistuksena ylösnousseesta Jumalan Pojasta. He todella tarkoittivat, mitä kirjoittivat, ja olivat valmiita antamaan oman henkensä tämän todistuksen pantiksi. Pyhä Hengen johdatuksessa he kirjoittivat tämän todistuksen Raamattuun, joka on meidän luettavissamme.

Jumalan ilmoituksessa ei lähtökohtaisesti ole mitään hämmentävää. Ihminen itse aiheuttaa omat hämmennyksensä.