Historia ei opeta liberaalia
Historia opettaa, mutta halutaanko siitä oppia? Kristittyjä on ollut monta sukupolvea ennen meitä ja heiltä on paljon opittavaa. Pyörää ei tarvitse joka kerta keksiä uudelleen, vaan Pyhä Henki on johtanut edellisiäkin sukupolvia. Tätä kutsutaan traditioksi.
Nykyistä teologista ja hengellistä ilmapiiriä vaivaa kokonaisvaltainen historiallinen näköalattomuus. Eletään niin kuin kirkkohistoria olisi alkanut 60-luvulla, eikä edellisiltä sukupolvilta haluta oppia mitään. Traditiota ei nähdä ainoastaan turhaksi vaan jopa moraalisesti vääräksi. Siksi esimerkiksi feministiteologit ajattelevat tradition sisältävän joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vain patriarkaatin valtapyrkimyksiä toiseutta kohtaan.
Historian ja tradition halveksiminen nousee siitä ajatuksesta, että ihmiskunta kehittyy koko ajan. Tieteen kehitys on saanut ihmisen kuvittelemaan myös moraalisen kehityksen, jota ei ole pystytty osoittamaan. 1900-luvun teknologinen kehitys ei ole estänyt Auschwitzin kaltaisia järjettömyyksiä. Mikään ei viittaa siihen, että ihminen olisi moraalisesti parempi olento nyt kuin kaksi sataa vuotta sitten.
Kehityksen myytin takana on ihmisen ylpeys. Rajoittamattoman teknisen ja moraalisen kehityksen avulla ihminen kuvittelee löytävänsä onnellisuuden ja kuolemattomuuden ja poistavansa lopulta kaiken pahan maailmasta. Tämä humanismin eskatologia eroaa suuresti kristinuskon vastaavasta, jossa Jumala tulee lopulta tuomitsemaan ihmiskunnan ja poistamaan pahan maailmasta. Humanismiin uskova ihminen on asettanut itsensä Jumalaksi ja kuvittelee ratkaisevansa omat ongelmansa. Hänet on vallannut omavanhurskas hybris, joka johtaa Jumalan kieltämiseen.
Kaikki edistys ei kuitenkaan ole hyväksi. Jos on matkalla väärään suuntaan, on suurinta edistystä kääntyä takaisin. Historiassa on monia esimerkkejä siitä, että yhteiskunnat voivat tuhoutua ja kadota olemattomiin. Enää ei ole olemassa inkojen korkeakulttuuria tai antiikin Roomaa. Sen sijaan kahden tuhannen vuoden takaa meillä on vielä jäljellä yksi moneen kertaan koeteltu asia: traditionaalinen kristinusko. Tiedämme historiasta sen, että vaikka koko vallitseva yhteiskunta romahtaisi, kristinusko ei katoa maailmasta mihinkään. Vaikka koko länsimainen yhteiskuntajärjestys tuhoutuisi huomenna, ei kristinusko siitä juuri globaalisti hetkahtaisi. Tämä tosiasia perustuu Herramme lupaukseen: "sitä eivät tuonelan portit voita." (Matt. 16:18)
Liberaalissa kristinuskossa on kyse kehityksen myytin omaksumisesta. Liberaalit kirkot muuttavat eettistä opetustaan, koska kuvittelevat, että kaikki kehitys ja muutos on muutosta kohti parempaa. Kehityksen myytin omaksuneet kirkot muuttavat sellaista järjestystä ja oppia, joka on historian saatossa havaittu hyväksi. Uuden järjestyksen toimivuudesta puolestaan ei ole mitään takeita. Sen vuoksi nämä liberaalit kirkot menettävätkin jäseniään.
Kehitysmyytin omaksuneet liberaalit kristityt hylkäävät tradition ja kadottavat sen. Tätä ei tehdä tietämättömyydestä vaan moraalisesta ylemmyydentunnosta. Edistykselliset kristityt asettavat itsensä moraalisesti aiempien sukupolvien yläpuolelle. Moraalisessa ylemmyydentunnossaan modernit kristityt väittävät, että aiemmat sukupolvet ovat esimerkiksi kahden tuhannen vuoden ajan sortaneet naisia epäämältä niiltä pääsyn pappisvirkaan ja seksuaalisia vähemmistöjä luokittelemalla avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Vasta nyt edistykselliset kristityt ovat tuoneet asiaan muutoksen. Niitä, jotka vielä haluavat näissä kysymyksissä ajatella samoin kuin kristityt kaikkina aikoina kaikkialla ovat ajatelleet, edistykselliset pitävät yksinkertaisesti pahoina ihmisinä. Tämä on silkkaa farisealaisuutta ja ylpeyttä.
Kehitysmyytin edessä ollaan valmiita hylkäämään traditionaalinen näkemys avioliitosta. Se, mikä on kaikissa kulttuureissa nähty hyväksi systeemiksi, hylätään. Sen jälkeen syytetään fobiasta, jos joku puolustaa sellaista sosiaalista normia, johon ihmiset ovat koko tunnetun historian sitoutuneet. Tällainen ei voi olla kestävää kehitystä. Voidaanko pahemmin enää ummistaa silmiä historialta?
Nykyistä teologista ja hengellistä ilmapiiriä vaivaa kokonaisvaltainen historiallinen näköalattomuus. Eletään niin kuin kirkkohistoria olisi alkanut 60-luvulla, eikä edellisiltä sukupolvilta haluta oppia mitään. Traditiota ei nähdä ainoastaan turhaksi vaan jopa moraalisesti vääräksi. Siksi esimerkiksi feministiteologit ajattelevat tradition sisältävän joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vain patriarkaatin valtapyrkimyksiä toiseutta kohtaan.
Historian ja tradition halveksiminen nousee siitä ajatuksesta, että ihmiskunta kehittyy koko ajan. Tieteen kehitys on saanut ihmisen kuvittelemaan myös moraalisen kehityksen, jota ei ole pystytty osoittamaan. 1900-luvun teknologinen kehitys ei ole estänyt Auschwitzin kaltaisia järjettömyyksiä. Mikään ei viittaa siihen, että ihminen olisi moraalisesti parempi olento nyt kuin kaksi sataa vuotta sitten.
Kehityksen myytin takana on ihmisen ylpeys. Rajoittamattoman teknisen ja moraalisen kehityksen avulla ihminen kuvittelee löytävänsä onnellisuuden ja kuolemattomuuden ja poistavansa lopulta kaiken pahan maailmasta. Tämä humanismin eskatologia eroaa suuresti kristinuskon vastaavasta, jossa Jumala tulee lopulta tuomitsemaan ihmiskunnan ja poistamaan pahan maailmasta. Humanismiin uskova ihminen on asettanut itsensä Jumalaksi ja kuvittelee ratkaisevansa omat ongelmansa. Hänet on vallannut omavanhurskas hybris, joka johtaa Jumalan kieltämiseen.
Kaikki edistys ei kuitenkaan ole hyväksi. Jos on matkalla väärään suuntaan, on suurinta edistystä kääntyä takaisin. Historiassa on monia esimerkkejä siitä, että yhteiskunnat voivat tuhoutua ja kadota olemattomiin. Enää ei ole olemassa inkojen korkeakulttuuria tai antiikin Roomaa. Sen sijaan kahden tuhannen vuoden takaa meillä on vielä jäljellä yksi moneen kertaan koeteltu asia: traditionaalinen kristinusko. Tiedämme historiasta sen, että vaikka koko vallitseva yhteiskunta romahtaisi, kristinusko ei katoa maailmasta mihinkään. Vaikka koko länsimainen yhteiskuntajärjestys tuhoutuisi huomenna, ei kristinusko siitä juuri globaalisti hetkahtaisi. Tämä tosiasia perustuu Herramme lupaukseen: "sitä eivät tuonelan portit voita." (Matt. 16:18)
Liberaalissa kristinuskossa on kyse kehityksen myytin omaksumisesta. Liberaalit kirkot muuttavat eettistä opetustaan, koska kuvittelevat, että kaikki kehitys ja muutos on muutosta kohti parempaa. Kehityksen myytin omaksuneet kirkot muuttavat sellaista järjestystä ja oppia, joka on historian saatossa havaittu hyväksi. Uuden järjestyksen toimivuudesta puolestaan ei ole mitään takeita. Sen vuoksi nämä liberaalit kirkot menettävätkin jäseniään.
Kehitysmyytin omaksuneet liberaalit kristityt hylkäävät tradition ja kadottavat sen. Tätä ei tehdä tietämättömyydestä vaan moraalisesta ylemmyydentunnosta. Edistykselliset kristityt asettavat itsensä moraalisesti aiempien sukupolvien yläpuolelle. Moraalisessa ylemmyydentunnossaan modernit kristityt väittävät, että aiemmat sukupolvet ovat esimerkiksi kahden tuhannen vuoden ajan sortaneet naisia epäämältä niiltä pääsyn pappisvirkaan ja seksuaalisia vähemmistöjä luokittelemalla avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Vasta nyt edistykselliset kristityt ovat tuoneet asiaan muutoksen. Niitä, jotka vielä haluavat näissä kysymyksissä ajatella samoin kuin kristityt kaikkina aikoina kaikkialla ovat ajatelleet, edistykselliset pitävät yksinkertaisesti pahoina ihmisinä. Tämä on silkkaa farisealaisuutta ja ylpeyttä.
Kehitysmyytin edessä ollaan valmiita hylkäämään traditionaalinen näkemys avioliitosta. Se, mikä on kaikissa kulttuureissa nähty hyväksi systeemiksi, hylätään. Sen jälkeen syytetään fobiasta, jos joku puolustaa sellaista sosiaalista normia, johon ihmiset ovat koko tunnetun historian sitoutuneet. Tällainen ei voi olla kestävää kehitystä. Voidaanko pahemmin enää ummistaa silmiä historialta?
Kommentit
Lähetä kommentti