Totuus lähetystyöstä
Lähetystyö ja erityisesti seurakuntien lähetysmäärärahat ovat herättäneet keskustelua. Rahahanoja kiristellen on vaadittu lopettamaan syrjivien rakenteiden vienti ulkomaille ja jopa koko evankelioiva lähetystyö. Samaan aikaan on kyselty, onko kristinusko yhtään sen todempi kuin mikään muu uskonto.
Jollekin uskontojen moneus on syy olla valitsematta niistä mitään. Joku toinen näkee, että uskonnot ovat vain erilaisia polkuja saman vuoren huipulle. Ironista kyllä, tämän mielipiteen omaava ihminen harvemmin vaivautuu astelemaan yhtään noista poluista, jolloin huippu ainakin jää saavuttamatta.
Se tosiasia, että maailmassa ylipäätään esiintyy erilaisia uskontoja, ei ole argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan vaan sen puolesta. Jokaisessa kulttuurissa kaikkina aikoina on ihmisillä ollut jonkinlainen käsitys Jumalasta. Ei savua ilman tulta. Siksi on luontevaa ajatella, että tällä ihmisen luontaisella jumalatietoisuudella on syy, joka on Jumala.
Kristillisessä teologiassa tämä ihmisen luontainen uskonnollisuus kuuluu yleisen ilmoituksen alueelle. Jumala luojana on asettanut jokaiseen ihmiseen kaipuun hänen puoleensa, mistä ihmisen yleinen jumalatietoisuus todistaa. Muut uskonnot nousevat ihmisen halusta löytää luojansa yleisen ilmoituksen pohjalta.
Luomisen lisäksi tarvitaan Jumalan erityinen ilmoitus, jotta Jumala voidaan tuntea. Ihmiskunta on lankeemuksessa joutunut Jumalasta erilleen, eikä sen vuoksi tunne häntä, ellei Jumala itse ilmoita itseään maailmalle. Siksi Jeesuksen kuuluisat sanat kaikuvat vielä tänäänkin: ”Ei kukaan pääse Isän luokse muuten kuin minun kauttani.”
Ihminen, joka pitää kaikkia uskontoja saman arvoisina, pitää kaikkia uskontoja yhtä arvottomina. Hän hylkää jokaisen uskonnon totuusväitteet ja asettaa itsensä uskontojen yläpuolelle sanoen: ”minä tiedän, mitä nämä uskonnot oikeasti opettavat: ne ovat kaikki samaa.”
Totuus on syrjivää. Se asettaa siitä eroavat näkemykset eriarvoiseen asemaan, epätotuuksiksi, joista tulisi luopua. Onkin valittava joko totuus tai kiellettävä se, jotta kenenkään mielipide ei tulisi loukatuksi. Monet haluavat kirkossakin valita jälkimmäisen, jotta eivät syrjisi kenenkään näkemyksiä. Tämä tehdään muka eettisiin periaatteisiin vedoten, mutta sellaiset eettiset periaatteet, jotka kaihtavat totuutta, eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Lähetystyössä kysymys on lopulta siitä, uskommeko kristinuskon olevan ilmoitettu totuus, jolla on annettavaa kaikille ihmisille vai uskommeko, että lopullista totuutta ei voida löytää. Jos totuutta ei voida löytää, jokaisen ihmisen näkemykset Jumalasta ovat samanarvoisia ja lähetystyö on pelkkää vallankäyttöä. Siksi syrjintäsyytökset kristittyjä kohtaan eivät lakkaa ennen kuin koko lähetystyö on lopetettu.
Jos lähetystyö lopetetaan, loppuu myös ajatus kristinuskosta ilmoitettuna ja ainoana totuutena. Tämän vuoksi Jeesuksen käsky mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen on kristinuskoa määrittelevä käsky. Kun sitä lakataan noudattamasta, menetetään koko kristinusko.
Jollekin uskontojen moneus on syy olla valitsematta niistä mitään. Joku toinen näkee, että uskonnot ovat vain erilaisia polkuja saman vuoren huipulle. Ironista kyllä, tämän mielipiteen omaava ihminen harvemmin vaivautuu astelemaan yhtään noista poluista, jolloin huippu ainakin jää saavuttamatta.
Se tosiasia, että maailmassa ylipäätään esiintyy erilaisia uskontoja, ei ole argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan vaan sen puolesta. Jokaisessa kulttuurissa kaikkina aikoina on ihmisillä ollut jonkinlainen käsitys Jumalasta. Ei savua ilman tulta. Siksi on luontevaa ajatella, että tällä ihmisen luontaisella jumalatietoisuudella on syy, joka on Jumala.
Kristillisessä teologiassa tämä ihmisen luontainen uskonnollisuus kuuluu yleisen ilmoituksen alueelle. Jumala luojana on asettanut jokaiseen ihmiseen kaipuun hänen puoleensa, mistä ihmisen yleinen jumalatietoisuus todistaa. Muut uskonnot nousevat ihmisen halusta löytää luojansa yleisen ilmoituksen pohjalta.
Luomisen lisäksi tarvitaan Jumalan erityinen ilmoitus, jotta Jumala voidaan tuntea. Ihmiskunta on lankeemuksessa joutunut Jumalasta erilleen, eikä sen vuoksi tunne häntä, ellei Jumala itse ilmoita itseään maailmalle. Siksi Jeesuksen kuuluisat sanat kaikuvat vielä tänäänkin: ”Ei kukaan pääse Isän luokse muuten kuin minun kauttani.”
Ihminen, joka pitää kaikkia uskontoja saman arvoisina, pitää kaikkia uskontoja yhtä arvottomina. Hän hylkää jokaisen uskonnon totuusväitteet ja asettaa itsensä uskontojen yläpuolelle sanoen: ”minä tiedän, mitä nämä uskonnot oikeasti opettavat: ne ovat kaikki samaa.”
Totuus on syrjivää. Se asettaa siitä eroavat näkemykset eriarvoiseen asemaan, epätotuuksiksi, joista tulisi luopua. Onkin valittava joko totuus tai kiellettävä se, jotta kenenkään mielipide ei tulisi loukatuksi. Monet haluavat kirkossakin valita jälkimmäisen, jotta eivät syrjisi kenenkään näkemyksiä. Tämä tehdään muka eettisiin periaatteisiin vedoten, mutta sellaiset eettiset periaatteet, jotka kaihtavat totuutta, eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Lähetystyössä kysymys on lopulta siitä, uskommeko kristinuskon olevan ilmoitettu totuus, jolla on annettavaa kaikille ihmisille vai uskommeko, että lopullista totuutta ei voida löytää. Jos totuutta ei voida löytää, jokaisen ihmisen näkemykset Jumalasta ovat samanarvoisia ja lähetystyö on pelkkää vallankäyttöä. Siksi syrjintäsyytökset kristittyjä kohtaan eivät lakkaa ennen kuin koko lähetystyö on lopetettu.
Jos lähetystyö lopetetaan, loppuu myös ajatus kristinuskosta ilmoitettuna ja ainoana totuutena. Tämän vuoksi Jeesuksen käsky mennä ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen on kristinuskoa määrittelevä käsky. Kun sitä lakataan noudattamasta, menetetään koko kristinusko.
Julkaistu Sanansaattaja -lehdessä 22.2.2013
Kommentit
Lähetä kommentti