Totuus, hyvyys ja kauneus

Kristillisessä filosofiassa on pitkään pidetty totuutta, kauneutta ja hyvyyttä Jumalan ominaisuuksina. Ne ovat kaikki saman asian eri puolia. Jumalaa voi pitää niin absoluuttisena totuutena, hyvyytenä kuin kauneutenakin. Kaikkien näiden kokemusten kautta pystymme tavoittamaan jotain itsensä Jumalan olemuksesta.

Samaan aikaan länsimaisen sekulaarin yhteiskunnan rappio näkyy ainakin kolmessa keskeisessä seikassa: ensinnäkin totuus on kadonnut filosofiasta, toiseksi hyvyys on kadonnut moraalista ja kolmanneksi kauneus on kadonnut taiteesta. Tämä muutos on lopulta johtanut myöskin pyhän katoamiseen kirkosta.

Karrikoiden voisi sanoa, että postmodernina aikanamme minkäänlaista totuutta ei enää hyväksytä lähtökohtaisestikaan olevan olemassa. On erilaisia subjektiivisia mielipiteitä, mutta mikään niistä ei saa olla lopullisen oikeassa. Moraalissa taas hyvyys ja pahuus eivät enää ole se akseli, jolla pelataan. On huonosti kohdeltuja ihmisiä, jotka toimivat vastoin yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, mutta mitään pahaa ei ihmisessä ole, korkeintaan sairautta. Taiteessa puolestaan ei enää pyritä noudattamaan estetiikan sääntöjä, joilla asioista tulisi kauniita, vaan taide on redusoitunut performanssiksi, jolla pyritään rikkomaan rajoja. Tämä näkyy hyvin klassisessa nykymusiikissa, jota ei juuri kukaan viitsi kuunnella kotonaan vapaa-ajallaan, koska siitä on pääosin riisuttu kaikki esteettinen ja ihmisen korvaa miellyttävä pois.

Kristittynä ajattelen, että tällainen kehityskulku johtuu siitä, että Jumalan luomistyötä ei enää tunnusteta maailmassa. Jos maailma ei ole Jumalan luoma, nämä Jumalan ominaisuudetkaan eivät voi liittyä maailmaan mitenkään. Totuutta, hyvyyttä tai kauneutta ei silloin ole.

Ihmisen kokemusmaailmassa kauneus, hyvyys ja totuus ovat kuitenkin olemassa. Jokainen ihminen on kokenut kauneutta, hyvyyttä ja totuutta ainakin jollakin tasolla elämässään. Näillä kokemuksilla on vastaavuutensa todellisuudessa. Siksi filosofiat, jotka hylkäävät näiden kokemusten todellisuuden, ovat todennäköisesti virheellisiä filosofioita. Näin ihmisen kokemusmaailma puhuu luomisen todellisuudesta, jossa luomakunta on tullut osalliseksi Jumalan hyvyydestä, kauneudesta ja totuudesta.

Ilman Jumalan käsitettä, joka itsessään on täydellinen kauneus, totuus ja hyvyys, ei meillä ole vertailukohtaa, jonka perusteella voisimme määritellä näiden käsitteiden sisältöä. Ilman Jumalaa totuus, kauneus ja hyvyys jäävät vain määrittelemättömiksi suureiksi, joita jokainen käyttää oman tarkoitusperänsä ja mieltymystensä mukaisesti, toisin sanoen subjektiivisesti. Tällöin niiden merkitys katoaa. Kun Jumala otetaan huomioon, voivat kauneus, totuus ja hyvyys olla objektiivisia.

Filosofisen naturalismin mukaan olemassa on vain fyysinen luonto ja kaikki sen ilmiöt ovat tieteellisesti selitettäviä. Naturalismin ja ateismin mukaan ei voi siis olla olemassa objektiivista kauneutta, hyvyyttä tai totuutta, koska ei ole Jumalaa. Ja jos ei voi olla objektiivista totuutta, ei ateismi tai naturalismi voi olla objektiivisesti tosi.

Tässä on hieman yhtymäkohtia Alvin Plantingan evolutiiviseen argumenttiin naturalismia vastaan. Hänen mukaansa naturalismi väittää, että ihmisen järjelliset kyvyt ovat kehittyneet pelkästään evolutiivisten prosessien seurauksena. Tämän vuoksi Plantinga kysyy, että miten ihmisen järjellisiä kykyjä voidaan pitää luotettavina, jos ne ovat kehittyneet täysin sattumanvaraisesti. Luonnonvalinta ei suosi tosia uskomuksia, vaan sellaisia, joiden seurauksena laji jää eloon. Tämän perusteella naturalismi on itsensä kumoava, koska sen puitteissa ei voi olla luotettavaa tietoa, ja väite siitä, että naturalismi olisi totta, on epäluotettava.

Lopulta kyse on siis Jumalan olemassaolosta. Jos Jumala on, kauneus, totuus ja hyvyys ovat mielekkäitä käsitteitä. Jos ei ole, näillä käsitteillä ei ole mitään merkitystä, mikä taas on ihmisen kokemusmaailman vastaista, mikä puhuisi sen puolesta, että Jumala on.

Paavali kirjoittaa, että Jumalan ominaisuudet ovat olleet maailman luomisesta asti nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. (Room. 1:20) Siksi hyvyys, totuus ja kauneus ovat meille todellisia asioita.

Kommentit

  1. Tämä kauneuden ja hyvyyden vertaus kuulostaa vähän argument from degree:ltä, mikä on tietääkseni melko tehokkaasti kumottu.

    VastaaPoista
  2. "Filosofisen naturalismin mukaan olemassa on vain fyysinen luonto ja kaikki sen ilmiöt ovat tieteellisesti selitettäviä. Naturalismin ja ateismin mukaan ei voi siis olla olemassa objektiivista kauneutta, hyvyyttä tai totuutta, koska ei ole Jumalaa. Ja jos ei voi olla objektiivista totuutta, ei ateismi tai naturalismi voi olla objektiivisesti tosi."

    Naturalistit noudattavat useimmiten totuuden korrensponssiteoriaa, jonka mukaan uskomukset ovat tosia, mikäli niille löytyy vastaavuus todellisuudesta. Jumalaa ei siis ainakaan suoraviivaisesti tarvita tosiväittämiin, ja itseasiassa väite "Jumala on totuus" ei ole mielekäs tässä epistemologiassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti