Saarna 5. sunnuntai Helluntaista

Joona 3:1-5, 10-4:11

Mies sai mahdottoman tehtävän. Tehtävän, joka näytti jo etukäteen tuhoon tuomitulta, ja jonka toteuttamiseen hänellä ei ollut minkäänlaisia henkilökohtaisia kykyjä eikä mahdollisuuksia. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että toimeksianto tuli todella korkealta taholta. Nyt oli mahdollisuudet mokata todella raskaasti. Epätoivo valtasi hänet. ”Mitä tehdä?”, mies mietti. ”Jos nyt ryhdyn tehtävääni ja epäonnistun sen toteuttamisessa, pahimmassa tapauksessa menetän henkeni, parhaassa maineeni”, hän ajatteli.

Niinpä mies päätti jättää tuon tehtävän jollekin toiselle, jollekin joka tietäisi miten asiat hoidetaan. Kaikessa hiljaisuudessa hän luopui tehtävästään, osti liput seuraavaan laivaan, joka veisi hänet jonnekin kauas, jonnekin, jossa tuosta tehtävästä ja sen epäonnistuneesta täyttämisestä ei kuuluisi mitään. Siellä hän voisi aloittaa uuden elämän alusta ja keskittyä realistisimpiin toimiin, joihin hänellä olisi luontaista lahjakkuutta. Siellä hän pysyisi erossa näistä korkeiden tahojen asioista ja keskittyisi vain viettämään rauhallista elämää omassa pienessä elämänpiirissään. ”Näin on hyvä”, hän pohdiskeli mielessään astuessaan satamassa hiljaa keinuvaan laivaan.

Laivamatka alkoi mukavasti. Laivan kokki teki hyviä ruokia ja matkaseurakin oli juttelevaisella tuulella. Selvisi, että mukana oli merimiehiä useista eri kansallisuuksista, jotka kertoivat tarinoita kaukaisista paikoista, jollaisia ei osannut kuvitella olevan olemassakaan.

Matkan toisena päivänä ongelmat sitten alkoivat. Mies meni nukkumaan laivan kannen alle ja vaipui syvään uneen. Sillä aikaa tummat pilvet nousivat taivaanrantaan. Alkoi tuulla ja aallot kävivät yhä korkeammiksi. Lopulta laiva alkoi rakoilla liitoksistaan myrskyn voimasta. Pelko valtasi merimiehet. Myrskyn kourissa he heittivät kaiken irtaimiston, jonka vain käsiinsä saivat, mereen, jotta laiva kevenisi. Tämäkään ei auttanut jolloin merimiehet polvistuivat rukoilemaan, jokainen omaa Jumalaansa.

Silloin kapteeni tuli herättämään kertomuksemme miehen ja käski tämänkin rukoilemaan omaa Jumalaansa. Merimiehet heittivät arpaa, jotta selviäisi kenen syytä tämä kaikki oli. Arpa osui tähän mieheen, joka oli paennut omaa tehtäväänsä. Mies heitettiin mereen ja myrsky tyyntyi heti. Laivalla kiitettiin Jumalaa ja uhrattiin hänelle yhteysuhri. Näin yhden miehen kuolema koitui muiden pelastukseksi.

Mies ei kuitenkaan kuollut, vaan selvisi meripedon vatsassa kolme päivää. Sen jälkeen meripeto oksensi miehen maalle ja hän sai jatkaa elämäänsä. Vanhaa testamenttia tuntevalle kuulijalle on nyt käynyt selväksi, että kyseessä ovat profeetta Joonan erikoiset elämänvaiheet.

Tässä kohtaa äsken lukemamme Vanhan testamentin lukukappale alkaa. Joona saa toisen kerran mahdottoman tehtävän, josta hän ensimmäisellä kerralla kieltäytyi. Jumala ei hylkää epäonnistunutta profeettaansa, vaan antaa tälle uuden mahdollisuuden. Koko Joonan kirja julistaa Jumalan suurta kärsivällisyyttä palvelijoitansa ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala ei hylkää Joonaa tämän niskoittelusta huolimatta, vaan armollisesti odottaa tämän kääntyvän ja toteuttavan tehtävänsä.

Tehtävä on todellakin inhimillisesti katsoen mahdoton. Joonan on mentävä yksin raakalaisuudestaan tunnettujen Assyrialaisten pakanoiden pääkaupunkiin Niniveen ja julistettava sille tuhon sanoma. Kaupungissa asui arviolta satakaksikymmentätuhatta ihmistä ja se oli ympärysmitaltaan noin 80 kilometriä. Joona lähtee sitten sellaiselle pääkaupunkiseudun kokoiselle alueelle yksin julistamaan Jumalan tuomiota.

Joonan saarna oli lyhyt ja sitäkin ytimekkäämpi. ”Enää neljäkymmentä päivää ja Ninive hävitetään.” Joona sai Jumalalta mielenkiintoisen sanoman. Nimittäin meille suomalaisille kuulijoille ei aukea tuon saarnan kaikki vivahteet. Hepreankielisessä tekstissä Joonan saarnassa on sanaleikki. Heprean sana tuhoutua on kirjoitusasultaan hyvin lähellä sanaa kääntyä. Sanomassa oli siis piilotettuna viesti: ”enää neljäkymmentä päivää niin Ninive kääntyy.” Jumala ei alusta alkaenkaan tahtonut Niniven kaupungin ja siellä asuvien ihmisten tuhoa. Jumala ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että tämä kääntyisi ja saisi elää.

Profeetta Joona ei kyennyt näkemään mielekkyyttä Jumalan sanomassa. Nähtyään että Ninive kääntyi Jumala päätti olla tuhoamatta sitä. Joonalle tämä ei käynyt laatuun. Hän rukoili Jumalaa sanoen, että jo alun perin lähti tätä julistustehtävää karkuun, koska ei halunnut Niniven pelastuvan. Joonan mielestä Ninive olisi saanut tuhoutua, sen syntisen elämänmenon olisi pitänyt päättyä ja näin oikeudenmukaisuus olisi tapahtunut.

Joona julisti sanomaansa ankarana lain saarnana. Hän halusi syntisen tuhoutumista ja kuolemaa sekä Niniven kaupungin tuhoa. Ylpeyteen langennut profeetta ei kyennyt armahtamaan, vaikka oli itse saanut armon ja pelastunut meripedon vatsasta. Joona syyllistyi siihen, mihin me ihmiset niin usein syyllistymme. Teemme Jumalan ihanasta jokaista ihmistä koskevasta pelastavasta armon sanasta ankaran tuomion saarnan, jolla pyrimme pönkittämään omaa erinomaisuuttamme ja asettamaan lähimmäisemme mahdollisimman heikkoon asemaan.

Tämän vuoksi Joona suuttui siitä, että Jumala oli anteeksiantava ja laupias. Joonalle Jumalan kärsivällisyys ja suuri hyvyys oli heikkoutta, joka ei mahtunut hänen käsitykseensä Jumalasta ja oikeudenmukaisuudesta. Joona käsitti Jumalan tahdon eräänlaiseksi vääjäämättä tapahtuvaksi karman laiksi, joissa hyvää tekeville seuraa palkinto ja pahaa tekeville rangaistus. Tähän sääntöön hän ei hyväksynyt mitään poikkeuksia.

Meidän Jumalamme ei ole kuitenkaan tällainen Jumala. Hän ei ole pikkutarkka pilven reunalla istuva ukko, joka tähystelee jokaista virhettämme ja odottaa, että tekisimme jotakin väärää saadakseen syyn rangaista meitä. Päinvastoin. Hän on lähettänyt poikansa tänne maailmaan armahtaakseen jokaisen rikkomukset ja synnit. Jumala on itse sovittanut pojassaan maailman itsensä kanssa.

Siksi Kristuksessa yhdistyy Jumalan oikeudenmukaisuus ja armollisuus. Koko maailman synnit todella saavat rangaistuksen. Se rangaistus kärsitään Golgatan ristillä, jossa Jumalan poika menettää henkensä, jotta me emme kuolisi synteihimme. Tätä tosiasiaa Joona ei ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt sitä, että Jumala voi olla yhtä aikaa armollinen ja oikeudenmukainen, koska Kristus on sovittanut maailman synnit. Jokainen, joka uskoo Kristukseen, säästyy tuholta ja saa syntinsä anteeksi. Siksi Jumala myös tässä tekstissä sanoo: Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia!

Joona suuttui Jumalan armahtavasta tahdosta. Kokonainen Assyrialaisten raakalaisten kaupunki kääntyi yhdestä lauseesta. Omaa profeettaansa Jumala käännyttelee ja lepyttelee Joonan kirjassa kokonaisen luvun verran, eikä siltikään sanoma tahto mennä perille. Olemme siis eräänlaisen Vanhan testamentin tuhlaajapoikakertomuksen äärellä. Joona suuttuu kun Ninive kääntyy samoin kuin vanhempi veli suuttui tuhlaajapojan kotiinpaluun kunniaksi vietetyistä juhlista. Meihin niin helposti tarttuu fariseusten asenne. Hehän eivät tahtoneet hyväksyä syntisiä seuraansa. Kristittyinä meidän tulisi muistaa, että eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Jeesus sanoo, että juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.

Joona menee lopulta kaupungin ulkopuolelle autiomaahan katselemaan, josko tuo kaupunki sittenkin neljänkymmenen päivän päästä tuhoutuisi. Hän ei luovuta näin helpolla, vaan haluaa kaupungin tuhoutuvan. Joonaa ei tässä aseteta mitenkään jalustalle. Hänestä ei tehdä mitään supersaarnaajaa tai profeettaa, vaikka hän onkin saanut 120000 asukkaan kaupungin kääntymään saarnansa vaikutuksesta. Helpostihan mekin olisimme lähteneet seuraamaan tuollaista nimekästä herätyssaarnaajaa, jonka julistuksen seurauksena suurkaupungit kääntyvät Jumalan puoleen ja kuninkaat pukeutuvat säkkivaatteisiin. Kuitenkin kaikki opettajat ja opetus on arvioitava Jumalan sanalla. Joonakin oli pelkästään erehtyvä ihminen, joka suuttui Jumalalle siitä, että Ninive pelastui.

On käynyt moneen otteeseen selväksi, että Joonalla ei alun perinkään ollut minkäänlaista motivaatiota sanan julistamiseen. Hän julisti sitä haluten saada mahdollisimman vähän tuloksia aikaiseksi: haluten Niniven tuhoutuvan eikä kääntyvän. Silti koko sadankahdenkymmenentuhannen ihmisen pakanakaupunki kääntyi ylhäisestä alhaiseen Jumalan puoleen. Jumalan sana on väkevä ja voimallinen, vaikka sen julistaja haluaisi päinvastaista. Sanan vaikuttavuus ei ole kiinni sen julistajan henkilökohtaisista ominaisuuksista tai motivaatiosta. Siksi esimerkiksi sakramentit ovat päteviä riippumatta papin syntien laadusta ja uskon määrästä. Jumala käyttää välineinään epäonnistuneita ja esimerkiksi tässä Joonan tapauksessa myös epäuskoisia ihmisiä.

Jumala kasvatti Joonan suojaksi risiinikasvin. Se suojasi kuumassa helteessä ja Joona sai siitä paljon iloa. Seuraavana aamuna Jumala antoi madon purra kasvia ja se kuivettui. Tästä Joona suuttui taas pahoin. Risiinikasvin kautta Jumala näyttää Joonalle tämän ajattelun epäjohdonmukaisuuden. Eihän Joona voi olla vihoissaan Jumalalle yhden mitättömän risiinikasvin kuoleman tähden, jos oli juuri toivonut 120000 ihmisen kuolemaa. Näin Jumala opetti Joonalle suhteellisuudentajua. Joona piti yhtä kasvia suuremmassa arvossa kuin kokonaista kaupunkia ihmisine ja eläimineen. Jumala opetti Joonalle, että hänen olisi tullut kokea samanlaista myötätuntoa myös Niniven kaupunkia kohtaan kuin hän koki yhtä vaivaista risiinikasvia kohtaan. Jumala on luonut ihmiset omaksi kuvakseen ja tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan. Hän ei halua kenenkään tuhoa. Tämän Joona sai oppia risiinikasvin kautta, joka on vain pieni luontokappale.

Jumala asennoitui Niniven raakalaiskaupunkiin kuin suureen joukkoon lapsia. Jumala suhtautuu armahtavasti ja lempeästi jopa kaukaisiin pakanoihin, joista sanotaan, että he eivät osaa tehdä eroa edes oikean ja vasemman käden välillä. He eivät siis osanneet ollenkaan elää ja toimia siten, miten Jumala tahtoo. Jumalan armo on ylitsevuotavainen ja loputon. Hän säästi Niniven kaupungin, koska he uskoivat Jumalaan, vaikka nämä eivät tienneet Jumalan tahdosta juuri mitään.

Siksi sinäkin, joka kamppailet täysin mahdottomalta tuntuvien kysymysten kanssa elämässäsi, saat turvata Jumalaan ja hänen armahtavaan tahtoonsa. Vaikka et tiedä, mikä on Jumalan tahto, turvaa silti Jumalaan. Emmehän mekään aina osaa erottaa edes sitä eroa vasemman ja oikean käden välillä. Pelastuksessa ei ole kuitenkaan kyse meidän ymmärryksestämme. Ei ole kyse siitä kuinka hyvin tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin. Eikä ole kyse siitä kuinka paljon olemme tutkineet Jumalan lakia ja miten toimimme sen pohjalta. Pelastuksessa on kyse ainoastaan siitä, että Jumala tahtoo pelastaa meidät. Jumala tahtoo armahtaa kaikkein suurimmatkin syntiset kuten hän armahti Niniven pahamaineisen kaupungin. Siihen armoon saamme tänäänkin turvata.

Kommentit

Suositut tekstit