Onko kirkko enää apostolinen?

Nikean uskontunnustuksessa väitämme uskovamme yhteen, pyhään, yhteiseen ja apostoliseen kirkkoon. Yksi Kristuksen kirkon ominaisuuksista on siis sen apostolisuus. Se tarkoittaa, että apostolit ovat perustaneet kirkon ja koko kirkon opetus nojaa heidän opetukseensa. Apostolit ovat kirjoittaneet Raamatun, joka on kirkon tärkein kirja ja josta kirkko ammentaa opetuksensa.

Jos pidämme Nikean uskontunnustusta itseämme sitovana niin kuin Kristuksen kirkko tekee, joudumme toteamaan, että kirkko ei ole oikea kirkko ellei se ole apostolinen. Ilman apostolisuutta kirkko on lahko, jota apostolit eivät ole perustaneet. Silloin se on pelkästään ihmisten yhteenliittymä, jolla ei ole juurikaan tekemistä kristillisen kirkon kanssa. Lahkosta puolestaan tulisi taas jokaisen vastuullisen kristityn pyrkiä eroon.

Kirkon apostolisella luonteella on toki perusteensa jo Raamatussakin, eikä pelkästään Nikean uskontunnustuksessa. Paavali kirjoittaa viitaten kirkkoon, että te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Jeesus kutsui apostolit ja sanoi heille: "niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät" (Joh. 20:21). Kirkon apostolisuus perustuu kokonaan siihen, että Kristus valitsi apostolit ja antoi heille tehtävän.

Jeesuksen kaste- ja lähetyskäsky annettiin nimenomaan apostoleille eli itse asiassa ainoastaan yhdelletoista opetuslapselle (Matt. 28:16). Sen mukaan Jeesus on kaikki päivät maailman loppuun asti heidän kanssaan. Apostolien tehtävä ei siis lopu heidän kuolemaansa, vaan jatkuu kaikki päivät maailman loppuun asti. Tämä tehtävä jatkuu nyt piispojen ja paimenien tehtävänä. Siksi Kristuksen kirkko on tälläkin hetkellä apostolinen.

Kirkon apostolisuus ilmenee näin apostolisessa suksessiossa eli seuraannossa. Apostolinen suksessio on sitä, että apostolit asettivat ensimmäiset piispat jatkamaan tehtäväänsä ja nämä piispat sitten asettivat seuraavat ja näin ketju on jatkunut katkeamattomana meidän päiviimme asti. Apostolien tehtävä kastaa ja opettaa kaikki kansat Kristuksen opetuslapsiksi ei ole siten loppunut vaan kirkko toteuttaa sitä edelleenkin.

Varsinkin luterilaisessa dogmatiikassa on nähty, että tällaista jatkuvaa henkilöiden ketjua tärkeämpää on vielä se, että valitut piispat ja papit ovat opillisessa seuraannossa apostoleihin. He siis uskovat ja opettavat samoin kuin ensimmäiset apostolit. Siten apostolinen kirkko välittää eteenpäin apostolien autenttisen opetuksen. Kukaan kirkon pappi ja piispa ei voi olla eri mieltä esimerkiksi apostoli Paavalin tai apostoli Johanneksen kanssa tai muuten apostolinen suksessio katkeaa.

Kotimaassa oli mielenkiintoinen juttu siitä kuinka kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen oli vedonnut ehkä tämän hetken tunnetuimpaan luterilaiseen dogmaatikkoon Wolfhart Pannenbergiin. Pannenbergin mukaan kirkko joka hyväksyy homosuhteet toimii vastoin Raamatun selkeää todistusta ja lakkaa olemasta pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko. Kaivoin Pannenbergin tekstin kokonaisuudessaan esiin ja se kannattaa kyllä lukea. Kirkko ei voi opettaa esimerkiksi avioliitosta toisin kuin apostolit menettämättä asemaansa apostolisena ja oikeana kirkkona. Tällöin apostolinen suksessio yksinkertaisesti katkeaa.

Minkä verran apostolien opetuksen ympärillä on liikkumavaraa ennen kuin kirkko lakkaa olemasta apostolinen? Tähän kysymykseen on tietenkin vaikea antaa tarkkaa vastausta. Pannenbergiä mukaillen voi sanoa, että jos kristillisestä avioliitosta luovutaan niin silloin on ylitetty raja selvästi. Toisaalta on selvää, että jo silloin kuin naispappeus hyväksyttiin irrottiin apostolien opetuksesta ja käytännöstä. Apostolinen käytäntö oli Jeesuksen valintaa mukaillen valita miehiä piispoiksi ja paimeniksi jatkamaan apostolien virkaa. Naispappeuspäätös oli selvä irtiotto tästä säännöstä. Tästä päätöksestä apostolisuuden alasajo kirkossamme alkoi.

Nykyään voi hyvin kysyä, voiko kirkko olla enää apostolinen, jos se ei vihkisi Paavalia papiksi, mikäli tämä olisi teologian maisteri. Paavali jäisi omien naispappeus- ja homonäkemystensä takia ilman pappisvihkimystä. Voiko surkuhupaisampaa tilannetta olla? Tilanne kertoo jotain siitä, että apostolinen suksessio taitaa olla meidän kirkossamme opillisessa mielessä aika lailla katkennut.

Kirkon apostolisuuden suhteen eletään siis niillä rajoilla, joissa evankelisluterilainen kirkko irtisanoo itsensä apostolisesta perinteestä ja tekee itsestään lahkon, josta tulee pyrkiä eroon. Kysymykseksi jää voidaanko kirkon suunta vielä muuttaa ja palata takaisin apostoliselle perustukselle. Näillä näkymin tällainen projekti vaikuttaa tuhoon tuomitun epätoivoiselta.

Kommentit