Ajan hengen armoilla

Olen tarkastellut aiemmin täällä kuinka liberaaliteologian on Hegelin filosofian vaikutuksesta erittäin vaikeaa olla kriittinen suhteessa historiaan ja yleiseen mielipiteeseen eli niin sanottuun ajan henkeen. Kriittisyyden sijaan se imaisee ajan hengen sellaisenaan, koska sillä ei ole oikein muutakaan auktoriteettia. Jatkan nyt tätä teemaa.

Liberaaliteologia perustuu siis ajan henkeen. Se, minkälaiset virtaukset esimerkiksi filosofiassa sillä hetkellä vaikuttavat, näkyy suoraan siinä, mitä liberaaliteologit ajattelevat. Tämä tekee teologiasta tuulella käyvää. Esimerkiksi kuusikymmentäluvulla kaikki puhuivat vapautuksen teologiasta. Nykyisin akateemisessa maailmassa siitä ei puhu juuri enää kukaan muu kuin nuo kuusikymmentäluvulla koulutuksensa saaneet teologit ja muutamat heidän oppilaansa.

Liberaaliteologia arvostaa kirkon oppien, arvovallan tai Raamatun sijaan henkilökohtaista uskonnollista kokemusta. Yksilö on keskeisellä sijalla yhteisön sijaan. Liberaaliteologian mukaan uskonnollinen usko ja ymmärrys Jumalasta muuttuu historian saatossa, joten kirkolla ei ole mitään oikeutta määritellä sitä, mitä yksilön tulisi uskoa Jumalasta.

Kun kirkon oppi ja Raamatun sana jätetään huomioimatta, yksilö ei suinkaan vapaudu uskomaan ja ajattelemaan, mitä haluaa, vaan tällöin hän jää näiden muualla yhteiskunnassa vaikuttavien ideologioiden armoille. Ne korvaavat auktoriteettina sen, mitä kirkko on ennen opettanut. Tällä tavalla kirkon opetuksen sisältö saadaan uusittua. Kristinusko ainoastaan korvataan jollakin muulla ideologialla eikä lopulta mitään todellista yksilön intellektuaalista vapautumista tapahdu.

Totta toisaalta on, että konservatiivinenkin teologia voi olla väärällä tavalla riippuvaista ehkä jonkin menneen aikakauden filosofisesta perinnöstä. Eikä ajan hengestä kokonaan irrottautuminen ole tämän inhimillisen ajattelun puitteissa mahdollista.

Tässäkin blogissa on ajattelua, joka on saanut vaikutteita postmodernista filosofiasta. Olemme aikamme lapsia ja siksi on yksinkertaisesti mahdotonta kokonaan välttää ajattelussaan niitä aikakauden filosofian taustaoletuksia, joiden mukaan ajattelu järjestyy. Kuitenkin näistä tulee pyrkiä olemaan tietoinen. Kirkkoisiä mukaillen kaikki filosofia tulisi kristillistää. Filosofiaa ei siis tarvitse hylätä kokonaan, mutta nähdä mitä vaikutuksia sillä on teologiaan. Ajan henkeä ei siis tarvitse nielaista kokonaisena.

Tarkoitukseni ei siis ole vastustaa sitä, että käydään keskustelua kulloistenkin filosofisten trendien kanssa. Se on aina tarpeellista. Kyse on enemmänkin siitä, mille pohjalle teologia rakennetaan.

Ongelman ydin on siinä, että liberaaliteologia ei kykene luomaan sukupolvelta toiselle kestäviä teologisia rakenteita. Määrätynlainen teologia voi olla relevanttia jollekin ihmiselle nyt, mutta onko se relevanttia enää viidenkymmenen vuoden päästä? Miten ajan henkeä seuraavassa teologiassa voidaan välttää tuuliviirimäinen kääntyily kunkin ideologisen suuntauksen perässä?

Keskimäärin ihmisiä ei juurikaan kiinnosta teologia, jonka keskeisenä sisältönä on erilaisten valtaapitävien ideologioiden apinamainen jäljittely. Siksi liberaalit kirkot tyhjenevät. Valtaapitävät ideologiat ovat sisäistettävissä muutenkin. Niiden omaksumiseen ei tarvita erikseen kirkkoa. Sen sijaan ihmiset odottavat kirkolta lausuntoja, jotka ylittävät ajan hengen ja kertovat jotain tämän maailman ylittävästä todellisuudesta.

Liberaaliteologian tai ajan henkeä seuraavan teologian suuri ongelma on, että yhteiskunnasta ja vallitsevasta aateilmastosta tulee kirkolle liian tärkeä. Yhteiskunta muodostuu niin keskeiseksi, että kirkon kohtalo yhdistyy yhteiskunnan kohtaloon. Jos sitten yhteiskunta romahtaa, niin kuin historian saatossa on useasti käynyt, kirkko ja kristinusko romahtaa mukana.

Esimerkiksi 1930-luvulla rakennettiin Saksassa ajan henkeä ja vallitsevaa ideologista ilmapiiriä seuraten saksalaisia kristittyjä. Kun kolmas valtakunta romahti, tuhoutui samalla koko saksalainen kristillisyys. Protestanttiselta puolelta jäljelle jäivät ainoastaan pienet konservatiiviset tunnustuskirkot, joiden pohjalle kirkollinen elämä toisen maailmansodan jälkeen jälleenrakennettiin. Ilman niitä Saksassa ei olisi nyt juurikaan protestanttista kristillisyyttä.

Järkevä teologia on suurempaa kuin kulttuurimme tai yhteiskuntamme. Kun Rooman valtakunta tuhoutui, ei kristinusko hävinnyt minnekään, vaikka siitä olikin Konstantinuksen jälkeen tehty valtionuskonto. Sen sijaan kansainvaellusten ja yhteiskunnallisten murrosten keskellä kristinusko oli oikeastaan ainoa stabiili asia, joka kesti maailman kuohunnat ja säilytti lännessä antiikin perinnön keskiajalle.

Minkälainen teologia sitten kestää länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen edes osittaisen romahtamisen? Ei ainakaan sellainen, jonka perustana on valistuksen aikana kehitetyt länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen taustalla vallitsevat arvot. Tätä juuri liberaaliteologia on puhtaimmillaan.

Tämän vuoksi konservatiivista teologiaa tarvitaan. Se takaa liberaaliteologiaa paremmin, että kristinuskoa on olemassa vielä seuraavienkin sukupolvien aikana riippumatta siitä, mitä yhteiskunnassa muutoin tapahtuu. Teologiaa ei voi tehdä pelkästään lyhyellä aikavälillä, vaan sen seurauksia tulee miettiä vähintään sadan vuoden vinkkelistä. Tällä aikavälillä liberaaliteologia ei kestä. Jo pelkästään tilastollinen tarkastelu osoittaa, että sadan vuoden päästä liberaaleja kirkkoja ei ole niiden jatkuvan jäsenkadon seurauksena enää olemassa.

Pitkällä aikavälillä perinteinen kristillinen moraali osoittaa myös ylivertaisuutensa verrattuna sekulaariin seksuaalivallankumouksen jälkeiseen eetokseen, jonka seurauksena perinteinen perhemalli on mullistunut ja länsimaiset yhteiskunnat ovat menettäneet kykynsä uusiutua ja tuottaa riittävästi uusia jälkeläisiä.

Kommentit

  1. "Ongelman ydin on siinä, että liberaaliteologia ei kykene luomaan sukupolvelta toiselle kestäviä teologisia rakenteita. Määrätynlainen teologia voi olla relevanttia jollekin ihmiselle nyt, mutta onko se relevanttia enää viidenkymmenen vuoden päästä? Miten ajan henkeä seuraavassa teologiassa voidaan välttää tuuliviirimäinen kääntyily kunkin ideologisen suuntauksen perässä?"

    Tähän ehkä puutun. Tuli mieleen kun on viime aikana puhuttu ns. hereettisestä imperatiivista, aka Räisäsen ajatuksesta että kun teologia kehittyy, niin se on aina hereettistä aiempaan nähden ja se on ok.

    Ajan henkeen kuuluu se että mikään ei ole pysyvää. "Ja se on ihan ok". Ei tarvita mitään pysyvää. Miksi tarvittaisiin? Tarvitseeko sen olla relevanttia 50 vuoden päästä? 50 vuoden päästä se teologia voi mukautua ja ottaa pohjansa sen ajan kulttuurista. Teologia on vain kulttuuria. Silloin on sen ajan teologit muokkaamassa teologiaa.

    Ihan näin ajatuksena vain, mikä tuli mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noinhan se ajattelu menee. Tällöin ei kuitenkaan huomioida sitä, että jos teologia on vain kulttuuria, niin on aika vaikeaa olla kriittinen kulttuuria kohtaan silloin kun kulttuuri saa epäilyttäviä ilmenemismuotoja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit