Ihmisoikeudet, lähetysmäärärahat ja moraalinen auktoriteetti
Kirkossa on käyty keskustelua verrattain tiukoinkin sanankääntein lähetysmäärärahoista ja niiden jakamisesta. Suurten kaupunkien seurakuntayhtymät ovat vähentäneet ja poistaneet lähetysjärjestöiltä määrahoja. Perusteena tähän on käytetty ihmisoikeuksia. Kriitikkojen mukaan tietyt lähetysjärjestöt loukkaavat ihmisoikeuksia pitämällä kiinni perinteisestä näkemyksestä pappisvirasta ja avioliitosta.
Pohdin seuraavaksi ihmisoikeuksia ja sitä kuinka ne ovat päätyneet ainoaksi auktoriteetiksi moraalisessa keskustelussa. Tämä kehitys ei ole teologisessa eikä edes filosofisessa mielessä mitenkään ongelmaton.
Väitteet lähetysjärjestöjen ihmisoikeusloukkauksista ovat perusteettomia. Ilmeisesti tässä tapauksessa ihmisoikeuksiksi lasketaan jokaisen ihmisen mahdollisuus saada pappisvihkimys sukupuoleen katsomatta ja kaikenlaisten erilaisten suhteiden oikeus saada jonkinlainen siunaus liitolleen kirkossa. Toisin sanoen jos järjestö A vastustaa naispappeutta tai homoliittojen siunaamista, niin silloin kummallisen loogisen ketjun kautta järjestö A yhtäkkiä onkin ihmisoikeuksien vastustaja, vaikka YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ei näistä asioista ole puhuttu mitään. Näillä teologisilla kysymyksillä ei siis ole ihmisoikeuksien kanssa juurikaan tekemistä, mutta lähetysmäärärahojen uudelleenjakajat ovat havainneet, että vetoamalla ihmisoikeuksiin saadaan kirkosta helposti kammetuksi ulos perinteiseen kristillisyyteen sitoutuva porukka.
Ihmisoikeudet ovatkin sen luontoinen asia, että niiden perusteella kuka tahansa voi vaatia ihan mitä tahansa ilman mahdollisuutta kyseenalaistamiseen. Jokainen, jolla on joku halu johonkin, pääsee kaikista helpoiten toteuttamaan haluaan tekemällä siitä ihmisoikeuskysymyksen. Tämä vaikuttamisen tapa on viety nyt kirkkoon ja sen seurauksena koko kirkon teologiasta on tulossa pelkästään erilaisten intressiryhmien oikeuksien vaatimista. Jotta kaikki saavat oikeutensa, kirkko heittää menemään näkemyksensä pappisvirasta, avioliitosta ja tätä menoa lopulta koko uskonnosta ylipäätään.
Ihmisoikeudet ovat sovitettavissa kristilliseen perinteeseen eivätkä niitä välttämättä tarvitse asettaa sitä vastaan. Kuitenkin moraalin tarkastelu pelkästään niiden näkökulmasta kaventaa keskustelua tarpeettomasti. Tällöin kristillisen tradition muu moraalinen perintö joutuu syrjään ja ainoa asia, jota noudatetaan ovat nämä ihmisoikeudet. Monet näkevätkin ne eräänlaisena kyseenalaistamattomana Jumalan sanana, joka lopettaa kaiken keskustelun ja vaatii horjumatonta uskoa.
Niinpä ihmisoikeuksista on tullut ainoa absoluuttinen arvo, johon julkisessa keskustelussa enää vedotaan. Moraalinen keskustelu kirkossa pyörii siis vain ihmisoikeuksien ympärillä. Samalla koko kristinuskon rikas ja monimuotoinen moraalinen perintö on unohdettu. Raamattuargumentit tai minkäänlaiset vetoamiset kristilliseen perinteeseen eivät ole enää mitään verrattuna Jumalan sanan asemassa oleviin ihmisoikeuksiin.
Ihmisoikeudet syntyivät vasta valistusajattelun seurauksena, eivätkä itsessään ole mitenkään välttämättömiä kristinuskon moraalin ilmaisemiseksi. Onhan ilman niitä pärjätty koko kristinuskon historian ensimmäiset 1600 vuotta. Ihmisoikeudet ovat kyllä syntyneet kristillisen kulttuurin vaikutuksesta ja ne ovat johdettu kristillisestä moraalista, mutta tämä ei vielä tee niistä ainoaa ja ehdotonta sanaa kaikissa moraalisissa kysymyksissä. Asioita on järkevämpää ja monesti jopa eettisempää tarkastella joltain muulta kantilta kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Valistusaikana moraalin ja järjen suhteessa tapahtuneen muutoksen seurauksena ihmisoikeuksista on tullut keskeistä moraalista käsitteistöä. Ennen valistusta ihmisen luonnollisen järjen ajateltiin kantavan mukanaan tiettyjä moraalisia periaatteita. Nykyfilosofiassa moraalisuus tarkoittaa lähinnä yksilön oman olemassaolon turvaamista ja päämäärien toteuttamista. Jotta tämä onnistuu, tarvitaan jonkinlaisia ihmisoikeuksia. Niiden ensisijainen tarkoitus onkin antaa ihmiselle vapaus toteuttaa omia halujaan ja himojaan loukkaamatta samaan aikaan muiden haluja ja himoja.
Tällainen lähtökohta on kristinuskolle täysin vieras, sillä kristinusko lähtee etiikassaan liikkeelle lähimmäisen palvelemisesta. Omien päämäärien ja halujen toteuttamisesta päämääränä sinänsä ei puhuta mitään positiivisessa mielessä, vaan niitä pyritään pikemminkin suitsimaan, jotta ihmisten keskeinen yhteiselo onnistuisi mahdollisimman mutkattomasti. On siis ongelmallista vedota kristinuskoa koskevassa keskustelussa ensisijaisesti ihmisoikeuksiin, jotka edustavat lähtökohdiltaan kristinuskolle vierasta vaikkakaan ei ehkä yhteen sovittamatonta arvomaailmaa.
Kristillisestä näkökulmasta jokaisella ihmisellä on Jumalan kuvana ehdoton ja luovuttamaton arvo. Kuitenkin tästä ihmisen arvosta sinänsä joutuu tekemään aika pitkän loogisen hyppäyksen päätyäkseen moderniin ihmisoikeusajatteluun. On totta, että ihmisoikeusajattelu noin pääosin on sopusoinnussa kristillisen moraalin kanssa. Enkä missään nimessä ole vastustamassa esimerkiksi ihmisen oikeutta vapauteen, koskemattomuuteen, uskontoon tai omaisuuteen. Joudutaan kuitenkin vakaviin ongelmiin, jos ihmisoikeuksista tehdään moraalin ainoa mittari ja hylätään Raamattu ja traditio, johon perinteisesti moraalisissa kysymyksissä on nojattu.
Esimerkiksi hyve-etiikkaa kannattava Alasdair MacIntyre kritisoi koko ihmisoikeuksien käsitettä kovin sanoin. Hänen mukaansa koko ihmisoikeuksia ei oikeastaan ole olemassa. Hän ei löydä niille minkäänlaista rationaalista perustaa ja pitää niitä täysin kuvitelmina. Näin MacIntyre kirjassaan Hyveiden jäljillä (s.94):
En oikein tiedä, mitä tuosta MacIntyren lainauksesta tulisi ajatella. MacIntyre hyökkää voimakkaasti monien kaikista pyhimpinä pitämiä arvoja eli ihmisoikeuksia vastaan. Lainaus kertoo ainakin sen, että ihmisoikeudet ovat monin paikoin jopa paljon ongelmallisempi lähestymistapa moraaliin kuin esimerkiksi perinteinen deontologinen etiikka tai hyve-etiikka. Ihmisoikeuksien rooli eräänlaisena Jumalan sanana nykyisessä keskustelussa ihmetyttää ja herättää oikeutetusti kysymyksiä. Ihmiset ovat valmiita aika kritiikittömästi hyväksymään moraalisia auktoriteetteja, joilla ei ole sen kummempaa perustaa missään. Näitä ”oikeuksia” käytetään sitten lyömäaseena, jolla huitaistaan kirkosta ulos perinteistä kristinuskoa ja sen tulkintaa kannattavat tahot.
Haluaisin nähdä kirkossa keskustelua, jossa ei vedottaisi epämääräisiin ihmisoikeuksiin vaan kirkon omaan perinteeseen. Haluaisin myös nähdä, että teologiset ratkaisut tehtäisiin kirkon oman velvoittavan aineiston pohjalta. Ihmisoikeudet eivät nimittäin ole mitään jumalallista ilmoitusta vaan ihmisten sopimuksia, joita voi tarkastella myös kriittisesti. Pelkästään niiden pohjalta on täysin absurdia vähentää jonkin järjestön lähetysmäärärahoja.
Pohdin seuraavaksi ihmisoikeuksia ja sitä kuinka ne ovat päätyneet ainoaksi auktoriteetiksi moraalisessa keskustelussa. Tämä kehitys ei ole teologisessa eikä edes filosofisessa mielessä mitenkään ongelmaton.
Väitteet lähetysjärjestöjen ihmisoikeusloukkauksista ovat perusteettomia. Ilmeisesti tässä tapauksessa ihmisoikeuksiksi lasketaan jokaisen ihmisen mahdollisuus saada pappisvihkimys sukupuoleen katsomatta ja kaikenlaisten erilaisten suhteiden oikeus saada jonkinlainen siunaus liitolleen kirkossa. Toisin sanoen jos järjestö A vastustaa naispappeutta tai homoliittojen siunaamista, niin silloin kummallisen loogisen ketjun kautta järjestö A yhtäkkiä onkin ihmisoikeuksien vastustaja, vaikka YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ei näistä asioista ole puhuttu mitään. Näillä teologisilla kysymyksillä ei siis ole ihmisoikeuksien kanssa juurikaan tekemistä, mutta lähetysmäärärahojen uudelleenjakajat ovat havainneet, että vetoamalla ihmisoikeuksiin saadaan kirkosta helposti kammetuksi ulos perinteiseen kristillisyyteen sitoutuva porukka.
Ihmisoikeudet ovatkin sen luontoinen asia, että niiden perusteella kuka tahansa voi vaatia ihan mitä tahansa ilman mahdollisuutta kyseenalaistamiseen. Jokainen, jolla on joku halu johonkin, pääsee kaikista helpoiten toteuttamaan haluaan tekemällä siitä ihmisoikeuskysymyksen. Tämä vaikuttamisen tapa on viety nyt kirkkoon ja sen seurauksena koko kirkon teologiasta on tulossa pelkästään erilaisten intressiryhmien oikeuksien vaatimista. Jotta kaikki saavat oikeutensa, kirkko heittää menemään näkemyksensä pappisvirasta, avioliitosta ja tätä menoa lopulta koko uskonnosta ylipäätään.
Ihmisoikeudet ovat sovitettavissa kristilliseen perinteeseen eivätkä niitä välttämättä tarvitse asettaa sitä vastaan. Kuitenkin moraalin tarkastelu pelkästään niiden näkökulmasta kaventaa keskustelua tarpeettomasti. Tällöin kristillisen tradition muu moraalinen perintö joutuu syrjään ja ainoa asia, jota noudatetaan ovat nämä ihmisoikeudet. Monet näkevätkin ne eräänlaisena kyseenalaistamattomana Jumalan sanana, joka lopettaa kaiken keskustelun ja vaatii horjumatonta uskoa.
Niinpä ihmisoikeuksista on tullut ainoa absoluuttinen arvo, johon julkisessa keskustelussa enää vedotaan. Moraalinen keskustelu kirkossa pyörii siis vain ihmisoikeuksien ympärillä. Samalla koko kristinuskon rikas ja monimuotoinen moraalinen perintö on unohdettu. Raamattuargumentit tai minkäänlaiset vetoamiset kristilliseen perinteeseen eivät ole enää mitään verrattuna Jumalan sanan asemassa oleviin ihmisoikeuksiin.
Ihmisoikeudet syntyivät vasta valistusajattelun seurauksena, eivätkä itsessään ole mitenkään välttämättömiä kristinuskon moraalin ilmaisemiseksi. Onhan ilman niitä pärjätty koko kristinuskon historian ensimmäiset 1600 vuotta. Ihmisoikeudet ovat kyllä syntyneet kristillisen kulttuurin vaikutuksesta ja ne ovat johdettu kristillisestä moraalista, mutta tämä ei vielä tee niistä ainoaa ja ehdotonta sanaa kaikissa moraalisissa kysymyksissä. Asioita on järkevämpää ja monesti jopa eettisempää tarkastella joltain muulta kantilta kuin ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Valistusaikana moraalin ja järjen suhteessa tapahtuneen muutoksen seurauksena ihmisoikeuksista on tullut keskeistä moraalista käsitteistöä. Ennen valistusta ihmisen luonnollisen järjen ajateltiin kantavan mukanaan tiettyjä moraalisia periaatteita. Nykyfilosofiassa moraalisuus tarkoittaa lähinnä yksilön oman olemassaolon turvaamista ja päämäärien toteuttamista. Jotta tämä onnistuu, tarvitaan jonkinlaisia ihmisoikeuksia. Niiden ensisijainen tarkoitus onkin antaa ihmiselle vapaus toteuttaa omia halujaan ja himojaan loukkaamatta samaan aikaan muiden haluja ja himoja.
Tällainen lähtökohta on kristinuskolle täysin vieras, sillä kristinusko lähtee etiikassaan liikkeelle lähimmäisen palvelemisesta. Omien päämäärien ja halujen toteuttamisesta päämääränä sinänsä ei puhuta mitään positiivisessa mielessä, vaan niitä pyritään pikemminkin suitsimaan, jotta ihmisten keskeinen yhteiselo onnistuisi mahdollisimman mutkattomasti. On siis ongelmallista vedota kristinuskoa koskevassa keskustelussa ensisijaisesti ihmisoikeuksiin, jotka edustavat lähtökohdiltaan kristinuskolle vierasta vaikkakaan ei ehkä yhteen sovittamatonta arvomaailmaa.
Kristillisestä näkökulmasta jokaisella ihmisellä on Jumalan kuvana ehdoton ja luovuttamaton arvo. Kuitenkin tästä ihmisen arvosta sinänsä joutuu tekemään aika pitkän loogisen hyppäyksen päätyäkseen moderniin ihmisoikeusajatteluun. On totta, että ihmisoikeusajattelu noin pääosin on sopusoinnussa kristillisen moraalin kanssa. Enkä missään nimessä ole vastustamassa esimerkiksi ihmisen oikeutta vapauteen, koskemattomuuteen, uskontoon tai omaisuuteen. Joudutaan kuitenkin vakaviin ongelmiin, jos ihmisoikeuksista tehdään moraalin ainoa mittari ja hylätään Raamattu ja traditio, johon perinteisesti moraalisissa kysymyksissä on nojattu.
Esimerkiksi hyve-etiikkaa kannattava Alasdair MacIntyre kritisoi koko ihmisoikeuksien käsitettä kovin sanoin. Hänen mukaansa koko ihmisoikeuksia ei oikeastaan ole olemassa. Hän ei löydä niille minkäänlaista rationaalista perustaa ja pitää niitä täysin kuvitelmina. Näin MacIntyre kirjassaan Hyveiden jäljillä (s.94):
”…tuli esille, että yhdessäkään antiikinaikaisessa tai keskiaikaisessa kielessä ei ole sellaista ilmausta, jonka voitaisiin katsoa vastaavan meidän ilmaisuamme ”oikeus johonkin”. Tässä valossa tuntuu tietenkin hieman oudolta, että olisi olemassa sellaisia oikeuksia, jotka jokaisella ihmisellä olisi pelkästään sen vuoksi, että hän on ihminen. Antiikissa tai keskiajalla - ainakin ennen vuotta 1400 - ei voitu ilmaista tuollaisiin oikeuksiin liittyviä asioita hepreaksi, kreikaksi, latinaksi tai arabiaksi. Myöskään keskiaikaisessa englannissa ei ollut tällaisia ilmauksia eikä myöskään japanissa ennen 1800-luvun puoliväliä. Tästä ei tietenkään vielä seuraa, ettei jonkinlaisia luonnollisia oikeuksia tai ihmisoikeuksia ole olemassa. Mutta se tarkoittaa, että pitkiin aikoihin kukaan ei yksinkertaisesti tiennyt niiden olemassaolosta - ja tämä kyllä herättää kysymyksiä. Noita kysymyksiä on kuitenkin turha käydä pohtimaan, sillä on vain rehellisesti todettava, että mitään tällaisia oikeuksia ei ole olemassa. Niitä koskevat uskomukset ovat verrattavissa noitia ja yksisarvisia koskeviin uskomuksiin."
”Paras peruste sille, että tällaisia oikeuksia ei ole olemassa, muistuttaa perusteita sille, ettei noitia tai yksisarvisia ole olemassa: kaikki yritykset löytää hyviä perusteita sille uskomukselle, että tällaisia oikeuksia olisi, ovat epäonnistuneet. 1700-luvulla luonnollisten oikeuksien puolustajat ehdottivat aika ajoin, että väitteet, joiden mukaan ihmisillä on tuollaisia oikeuksia ovat itsestään selviä totuuksia. Tiedetään kuitenkin, ettei sellaisia totuuksia ole olemassa. 1900-luvun moraalifilosofit ovat vedonneet omiin intuitioihinsa ja yhteisiin intuitioihimme, mutta moraalifilosofian historiasta olisi jo pitänyt oppia ainakin se, että kun aletaan puhua ”intuitiosta”, jokin argumentissa on mennyt pahasti pieleen. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1948 ei ihmisoikeuksille annettu minkäänlaisia hyviä perusteita, vaikka julistuksen sävy oli kyllä tiukka - ja tavasta olla antamatta mitään hyviä perusteita millekään julkilausumille tulikin sittemmin vakiintunut YK-käytäntö. Tällaisten oikeuksien viimeisin puolustaja Ronald Dworkin myöntääkin, ettei tällaisten oikeuksien olemassaoloa voi osoittaa todistuksin. Dworkin toteaa yksinkertaisesti, että siitä, ettei väitettä voi todistaa, ei seuraa, ettei se ole totta. Tämä pitää paikkansa, mutta samalla tavoin voidaan puolustaa myös yksisarvisia ja noitia koskevia väitteitä. "Luonnolliset oikeudet" tai "ihmisoikeudet" ovat siis kuvitelmia.”
En oikein tiedä, mitä tuosta MacIntyren lainauksesta tulisi ajatella. MacIntyre hyökkää voimakkaasti monien kaikista pyhimpinä pitämiä arvoja eli ihmisoikeuksia vastaan. Lainaus kertoo ainakin sen, että ihmisoikeudet ovat monin paikoin jopa paljon ongelmallisempi lähestymistapa moraaliin kuin esimerkiksi perinteinen deontologinen etiikka tai hyve-etiikka. Ihmisoikeuksien rooli eräänlaisena Jumalan sanana nykyisessä keskustelussa ihmetyttää ja herättää oikeutetusti kysymyksiä. Ihmiset ovat valmiita aika kritiikittömästi hyväksymään moraalisia auktoriteetteja, joilla ei ole sen kummempaa perustaa missään. Näitä ”oikeuksia” käytetään sitten lyömäaseena, jolla huitaistaan kirkosta ulos perinteistä kristinuskoa ja sen tulkintaa kannattavat tahot.
Haluaisin nähdä kirkossa keskustelua, jossa ei vedottaisi epämääräisiin ihmisoikeuksiin vaan kirkon omaan perinteeseen. Haluaisin myös nähdä, että teologiset ratkaisut tehtäisiin kirkon oman velvoittavan aineiston pohjalta. Ihmisoikeudet eivät nimittäin ole mitään jumalallista ilmoitusta vaan ihmisten sopimuksia, joita voi tarkastella myös kriittisesti. Pelkästään niiden pohjalta on täysin absurdia vähentää jonkin järjestön lähetysmäärärahoja.
Voisi sanoa, että nämä jotka kokevat lähetysjärjestöjen toiminnan ihmisoikeuksia loukkaavana, ovat heikomman puolella - seksuaalietiikassakin.
VastaaPoistaAinahan voi kaikkea sanoa, mutta onko perusteita on aivan toinen kysymys
PoistaNiin ah, perustelut. Nykyiset ihmisoikeuskäsitykset eivät välttämättä ole universaalisia, mutta ennen kuin alan edes miettimään minkäänlaista tieteellistä argumentaatioa, haluaisin kuulla miten kristinuskon oikeuskäsitykset ovat parempia.
VastaaPoistaEnsiksikin jos sanoo kokevansa lähetysjärjestöjen toiminnan ihmisoikeuksia loukkaavaksi, niin silloin täytyy kyetä sanomaan, mitä YK:n ihmisoikeusjulistuksen artiklaa heidän toimintansa oikein loukkaa. Minä haluaisin puolestani kuulla tähän vastauksen ennen kuin edes keskustelemme muista teemoista.
PoistaToiseksi esimerkiksi Jeesuksen vuorisaarnassa esittämä morallinen eetos on voimakasta tekstiä, joka ei millään tavalla kalpene modernien verrokkiensa rinnalla. Sen voi lukea Matteuksen evankeliumin luvuista 5-8.
Kolmanneksi kun keskustelemme kristinuskon sisäisitä asioista, niin on vähintäänkin luonnollista että käytetään kristinuskon sisäisiä arvoja näistä asioista päätettäessä. Eri asia sitten jos kyse on esimerkiksi yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä. Nyt kyse oli kuitenkin lähetysjärjestöjen toiminnasta, joka ihmisoikeuksien näkökulmasta kuuluu jokaiselle kuuluvan uskonnonvapauden alaisuuteen.
En ymmärrä miksi paasaat YK:n ihmisoikeusjulistuksen artiklasta, kun kuitenkin jo aiemmin tekstissäsi sanoit sen olevan vain ihmisten välinen sopimus. En ala käsittelemään aihetta jonka jo itse totesit absurdiksi pohjaksi keskustelulle.Vastaapa nyt kerrankin kysymykseen vastauksella ja jätä sokrates sivuun. Koska on mielestäsi absurdia perustella mitään noiden oikeuksien perusteella haluankin nyt kuulla miten perustelet kristinuskon oikeuksien oikeutuksen.
VastaaPoistaItsehän aloitit tämän keskustelun toteamalla kokevasi lähetysjärjestöjen toiminnan ihmisoikeuksia loukkaavaksi. Halusin vain kuulla perusteesi tuolle avaukselle, mutta ilmeisesti en sitä saa. Tämä ei ollut mikään sokraattinen väistö vaan yksinkertaisesti halusin tietää millä perustein tähän keskusteluun alun alkaen ryhdyit ennen kuin voin keskustella koko asiasta.
PoistaMitä tulee kristinuskon moraalisen opetuksen oikeutukseen, niin tehtävä jonka minulle annoit on yksinkertaisesti liian laaja tällaiseen kommenttiboksiin. Valitettavasti minulla ei ole siihen aikaa eikä resursseja. Jos kuitenkin olet oikeasti kiinnostunut asiasta, niin suosittelen vaikkapa edellämainittua MacIntyren kirjaa, joka pyrkii aristoteelisen teleologian kautta oikeuttamaan kristillistä hyve-etiikkaa.
Alkuperäinen tekstini oli siis kirkon sisälle tarkoitettu puheenvuoro, jossa oli tarkoitus problematisoida sitä, millä perustein näitä päätöksiä tehdään. Ihmisoikeudet voivat silloin olla yksi peruste, mutta pelkästään niiden pohjalta on absurdia toimia tässä kontekstissa. Jos luet tekstini tarkkaan, niin en sanonut, että ihmisoikeudet olisivat kokonaan absurdeja, vaan ne ovat absurdeja silloin, jos niitä käytetään ainoana kriteerinä tässä lähetysmäärärahakysymyksessä. Niiden laajemman merkityksen jätin avoimeksi. Tekstin alkuperäisen kontekstin ulkopuolella vertailu erilaisten moraalijärjestelmien välillä tilanteessa, jossa ei jaeta edes samoja lähtökohtaoletuksia, on sitten kokonaan eri juttu, eikä kuten todettua minulla tässä yhteydessä ole siihen mahdollisuuksia.
Tarkoitus olikin osoittaa kuinka hataralla pohjalla olet kun argumentoit ihmisoikeudet epämääräisiksi, mutta kun pitäisi kuulla miksi kristillinen näkökanta on parempi, asia onkin liian laaja määriteltäväksi. Jos haluat tieteellisiä perusteluja pitäisi sinun myös olla valmis antamaan niitä. Olisi myös hyvä että pystyisit tarkastelemaan noita omia mielipiteitäsi kriittisesti. Jätät todistustaakan muille etkä tieteen hyvässä hengessä ota itse esille omien näkökantojesi mahdollisia virheitä.
VastaaPoistaMitä tulee ensimmäiseen kommenttiini niin tarkoitus oli avata keskustelu, ja samalla huomauttaa että sorruit itse käyttämään lapsen oikeuksia keppihevosena kirjoituksessasi heikomman puolella - seksuaalietiikassakin. Nämä oikeudet eivät myöskään sen enempää kuin ihmisten välisiä sopimuksia.
Kun ei pysty mitenkään osoittamaan kummankaan näkökannan paremmuutta, on luonnollisesti parempi ottaa huomioon demokraattisessa mielessä alalle näkökanta, jonka suurin osa ihmisistä hyväksyy. Jos siis valtaosa väestöstä näkee lähetysseurojen toiminnan niin kunnassa kuin valtiossa ihmisoikeuksia loukkaavaksi, onko mielestäsi silloin parempi noidattaa tätä näkökantaa, vai valita uskomus jolla ei ole sen parempaa perustetta kuin muillakaan, ja mahdollisesti vieläpä huomattavasti pienempi kannattajakunta.
Olen kuitenkin sitä mieltä että olet oikeutettu mielipiteeseesi ja oikeutettu uskomuksiisi. Niin kauan kuitenkin kun pidät Jumalan olemassaoloa vankkumattomana, et mielestäni voi olla turhan tiukka vaatimuksissasi muiden argumenttien tieteellisestä pätevyydestä.