Kysymys hellenisaatiosta, eli eroavatko Jeesuksen ja apostolien opetukset toisistaan

Jo kuopatuiksi julistetut ajatukset elävät kirkollisissa piireissä yllättävän pitkään. Tänään kirjoitan yhdestä sellaisesta ja sen johdannaisista, jotka nykyäänkin kirkollisessa keskustelussa pulpahtavat aika ajoin pintaan. Kyseessä on väite kristinuskon hellenisaatiosta.

Hellenismi tarkoittaa antiikissa vallinnutta kreikkalaisperäistä kulttuuria, joka Aleksanteri suuren valloitusten jäljessä oli levinnyt joka puolelle. Kristinuskon hellenisaatio on näkemys, jonka mukaan Jeesus edusti jonkinlaista alkuperäistä juutalaissävytteistä uskontoa, joka sitten kreikkalaisen filosofian ja roomalaisen lain vaikutuksesta muuttui lopulta kristinuskoksi. Hellenisaatioteorian mukaan siis myöhempi kristinusko omaksui pakanuudesta erinäisiä oppeja muuttaen Jeesuksen opetuksen ihan toisenlaiseksi uskonnoksi, mitä se alunperin oli ollut.

Kristinuskon hellenisaatioteorian kuuluisin kannattaja oli 1800-luvulla elänyt liberaaliteologi Adolf von Harnack. Harnack tulkitsee kristillisen opin kehittymisen rappioksi, jossa etäännytään yhä kauemmaksi puhtaasta "Jeesuksen uskonnosta". Harnackin mukaan Jeesuksen uskonto oli puhdasta henkisyyttä ilman mitään ulkoisia elementtejä. Sakramentit, kirjoitukset, virat ja kaikki muu konkreettinen oli näin vain myöhempää kreikkalaista vaikutusta, joka oli pakanuudesta imeytynyt kristinuskoon Jeesuksen jälkeen. Tätä kehitystä Harnack kuvasi siten, että Jeesuksen uskonnon alkuperäinen henkinen aines virtasi pois ja ruumiillistui. Tällöin syntyi hänen mukaansa lain ja muotojen uskonto, jollaisena tunnemme kristinuskon nykyään. Uuden ruumiin mukana uskontoon tuli myös uusi keskeinen hellenistinen sisältö.

Harnackin mukaan varhainen harhaoppi gnostilaisuus oli heti ensimmäinen hellenisoitunut versio kristinuskosta ja päälinjan katolinen kristinusko seurasi tätä linjaa sitten vain perässä hitaammalla aikataululla. Kristillinen oppi syntyi lopulta taistelussa tätä akuuttia hellenistoitumista vastaan, joka gnostilaisuudessa tapahtui.

Historioitsijat ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että hellenisaatiota Harnackin esittämässä muodossa ei koskaan tapahtunut. Jo Paavalin kirjeissä on havaittavissa traditiota, jota alkukristityt välittivät eteenpäin. Apostolit välittivät siis eteenpäin sanoman tai evankeliumin, josta muodostui apostolinen traditio. Sekä Uusi testamentti että uskon sääntö, jonka puitteissa varhaiset kristityt tulkitsivat Uutta testamenttia, kuuluivat apostoliseen traditioon. Tässä traditiossa ei ole nähtävissä mitään radikaalia hellenisoitumista, vaan havaittavissa on ainoastaan tradition jatkuvuus. Mitään Harnackin esittämää henkistä kristinuskoa ei koskaan ollut olemassa, vaan materiaaliset ja konkreettiset asiat ovat kuuluneet kristinuskoon alusta alkaen.

Ne suuret päätökset, joita ensimmäisten vuosisatojen aikana kokoontuneet kirkolliskokoukset päättivät, eivät taivuttaneet kristinuskoa kreikkalaistyyppiseksi filosofiseksi teoriaksi, vaan pikemminkin niissä usein vastustettiin esimerkiksi Platonin filosofian saamaa ylivaltaa. Kirkolliskokoukset vahvistivat kristinuskon realismin ja estivät Raamatun tulkinnan ainoastaan symbolisesti tai myyttisesti. Ne siis enemmänkin varjelivat kristinuskoa liialta hellenismiltä kuin ajoivat siihen.

Oikeastaan vasta 300-luvulla eläneen kuuluisan harhaoppisen Areioksen teologiassa hellenisoituminen näkyy. Areios kielsi Pojan täyden jumaluuden Platonin filosofian pohjalta ja piti häntä alempana jumalolentona. Hänestä tuli varhaisen kirkon merkittävin harhaoppinen, koska hän halusi myötäillä kreikkalaista filosofiaa liian pitkälle. Areiolaisuutta vastaan lopulta jouduttiinkin laatimaan Nikean uskontunnustus.

Tietenkään koko hellenisaatio ei silti ole täysin tuulesta temmattu ilmiö. Aleksanteri Suuren valloitusten myötä kreikkalainen kulttuuri levisi koko antiikin alueelle. Tämä kuitenkin tapahtui jo kolme vuosisataa ennen Kristuksen syntymää.

Hellenisoituminen ei siis tapahdu vasta Raamatun kirjoittamisen jälkeen siten, että opetuslapset olisivat yhtäkkiä täyttäneet alkuperäiseen Jeesuksen uskonnon kreikkalaisilla vaikutteilla, vaan kreikkalainen kulttuuri vaikutti jo Jeesuksen elämän aikana Palestiinan alueella ja tämä vaikutus ulottui myös juutalaisiin. Esimerkiksi Paavali oli hellenistisen kulttuurin kasvatteja, vaikka olikin juutalainen.

Hellenisoitumisen seurauksena hepreankielinen Vanha testamentti käännettiin kreikaksi jo kolmannella vuosisadalla ennen Kristusta. Varhainen seurakunta puhui kreikkaa ja kirjoitti kirjoituksensa kreikaksi. Siksi on yksinkertaisesti mahtotonta puristaa kristinuskosta jonkinlainen hellenismitön versio ulos, koska hellenismiä oli mukana alusta alkaen. Kristillinen ajattelu on alusta alkaen toiminut tilanteessa, jossa myös kreikkalainen kulttuuri on vaikuttanut.

Edellinen paavi Benedictus XVI sanookin raamatullisen uskon ja kreikkalaisen filosofian kohtaamista asiaksi, jossa on nähtävissä Jumalan johdatus. Kirjassaan Truth and Tolerance Benedictus XVI väittää, että hellenisaatioteorian historiallisesta epätarkkuudesta huolimatta se elää edelleen: Hellenisaatioteorian mukaan ajatellaan edelleenkin, että Raamattu on vain kirja, johon on talletettu uskonnollisia kokemuksia ja niistä seuraavia käytännöllisiä ohjeita oikean elämän saavuttamiseksi. Varhainen kirkko puolestaan kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta ohitti tämän käytännöllisen opetuksen filosofisilla teorioillaan ja kehitti kirjaimellisen oikeaoppisuuden, joka ei nykypäivän ihmistä enää vakuuta järjellisesti.

Tällaisia epähistoriallisia ajatuksia kuulee aika useasti. Teesi kristinuskon hellenisoitumisesta on siis kumottu moneen kertaan, mutta siitä huolimatta edelleen kirkossa ajetaan monia asioita läpi vastaavalla argumentaatiolla, jossa pyritään erottamaan kristinuskosta sen kova ydin antiikin kulttuurin muovaamasta aineistosta, jota voidaan sitten vaihdella kulttuurista toiseen. Nämä yritykset ovat historiallisesti haastavia tai jopa mahdottomia.

Kirkon kuumissa puheenaiheissa naispappeudesta ja homoudesta argumentaatio on usein suoraan kuin Harnackilta. Väitetään, että Jeesus edusti jonkinlaista puhdasta uskontoa, jossa edellä mainitut asiat hyväksyttiin, mutta jonka sitten apostolit myöhemmin kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta pilasivat ja muuttivat toisenlaiseksi. Selvää on, että tällaiset väitteet ovat historiallista pohjaa vailla ja kuvaavat historiaa enemmän niiden esittäjän omia intressejä ja mielipiteitä.

Usein esimerkiksi väitetään, että Paavali ei hyväksynyt naispappeutta, koska antiikin patriarkaalisessa kulttuurissa naisten ei sallittu olevan pappeja. Meitä nykyajan kristittyjä puolestaan ei koske enää antiikin kulttuurin rajoitteet ja siksi voimme avoimin mielin avata pappisviran naisille. Tämäkään väite ei kestä historiallista tarkastelua.

Nimittäin antiikin hellenistisessa kulttuurissa naiset toimivat yleensä pappeina. Pakanauskonnoissa naiset olivat papittaria. Ehkä joku on kuullutkin Vestan neitsyistä tai joistakin muista papittarista. Jotkut naiset kohosivat sitä kautta merkittävään asemaan. Patriarkaalinen kulttuuri ei siis ollut mikään este naisten pappeudelle alkukirkossa, vaan antiikin yhteiskunnissa olisi mieluusti nähty naisten nousevan papin asemaan.

Alkukirkossa ei silti ollut naispappeja. Serafim Seppälä pohtii tätä kysymystä kirjassaan Naiseus. Seppälän mukaan naispappien puutteen syyksi ei käy uskalluksen puute eikä patriarkaalinen kulttuuri. Uskalluksen puute ei käy siksi, koska juutalainen pappeuskäsitys uusittiin kristinuskossa perinpohjaisesti. Patriarkaalinen kulttuuri ei puolestaan käy syyksi, koska ensimmäisten kristittyjen miesvaltaisessa tilanteessa pappeus oli nimenomaan naisten alaa. Alkukirkossa papisto koostui miehistä, eikä tämä ollut ongelma naisille. Eikä tässäkään asiassa Jeesuksen ja Paavalin opetuksen välille tarvitse rakentaa kuilua.

Hellenisaatioteoria on kumottu, mutta silti esiintyy paljon ajattelua, jossa yritetään epähistoriallisesti tehdä radikaali katkos Jeesuksen ja apostolien opetuksen välille. On historiallisesti epätodennäköinen ajatus, että esimerkiksi kysymyksessä näistä naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta, opetuslapset olisivat yhtäkkiä kehittäneet eri näkemyksen kuin mikä Jeesuksella asiasta oli. Sen sijaan Jeesuksen ja apostolien opetusten välillä vallitsee jatkuvuus: Apostolinen traditio ei yhtäkkiä hellenisoidu tai muutu antiikin kulttuurin vaikutuksesta joksikin muuksi kuin mitä se alunperin oli.

Kommentit