Raamatun ja nykyajan homoseksuaalisuus. Sama vai eri asia?

On tarpeen purkaa eräs myytti, joka ponnahtaa keskustelussa samaa sukupuolta olevien suhteista esiin koko ajan. 

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Petri Luomanen esittää tämän myytin tyylipuhtaasti vastikään julkaistussa Helsingin sanomien kirjoituksessaan: "Samaa sukupuolta olevien tasa-arvoisille ja sitoutuneille parisuhteille, joissa toista osapuolta ei omisteta tai alisteta, ei ole Raamatun maailmassa suoraa vastinetta. Homoseksuaalisiin tekoihin viitattaessa kyse on esimerkiksi vihollisten alistamisesta raiskaamalla tai yleisestä kielteisyydestä homoseksuaalisuutta kohtaan."

Tämä myytti siis pyrkii erottamaan antiikin maailman homoseksuaalisuuden nykymaailman vastaavasta ilmiöstä. Sen mukaan siis se homoseksuaalisuus, joka Raamatussa tuomitaan on erilaista kuin meidän päiviemme kahden aikuisen ihmisen keskinäiseen sitoutumiseen perustuva homoseksuaalisuus. Tämän vuoksi Raamattu oletettavasti tuomitsisi vain alistavan ja väkivaltaisen homoseksuaalisen käytöksen.

Noin neljäsataa vuotta ennen Paavalin kirjeitä elänyt kreikkalainen filosofi Platon kertoo teoksessaan pidot kahden homoseksuaalin välisestä suhteesta, joka kestää koko loppuelämän. Pidoissa Pausanias niminen mies pitää puheen, jossa hän jakaa rakkauden tavalliseen ja taivaalliseen rakkauteen. Tavallinen rakkaus kohdistuu siinä lähinnä naisiin tai nuoriin poikiin. Sen sijaan taivaallinen rakkaus kohdistuu Pausaniaksen mukaan miehiin, "joilla alkaa jo olla järkeä, mikä sattuu yhteen parrankasvun kanssa." Tässä rakkaudessa ihminen haluaa sitoutua rakastettuunsa loppuelämäksi, eikä halua millään tavalla pettää häntä tai hyötyä hänestä.

Tiedämme ensimmäiseltä vuosisadalta eläneeltä roomalaiselta historioitsija Tacitukselta, että keisari Nero vihitytti kaksi kertaa itsensä miehen kanssa naimisiin. Toisella kertaa hän oli pukeutuneena morsiameksi ja toisella sulhaseksi. Samalta ajalta myös historioitsija Seutonius kertoo Neron avioliitosta Doryphoruksen kanssa, joka oli jo valmiiksi naimisissa miehen kanssa.

Edellä kuvattujen esimerkkien valossa on selvää, että nykyään ei ole olemassa mitään sellaista homoseksuaalisuuden muotoa, jota jo antiikin aikana ei olisi tiedetty. Paavali tunsi nämä antiikin käsitykset ja suhtautui silti kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi pelkästään vastustanut alistamista ja väkivaltaa, vaan esimerkiksi Roomalaiskirjeessä hän selvästikin pitää kaikenlaista homoseksuaalista käyttäytymistä syntiinlankeemuksen seurauksena (Room. 1:27).

Vasta 400-luvulla, kun kristinusko vakiintui Rooman viralliseksi uskonnoksi, homoavioliitot kiellettiin Rooman valtakunnan laissa virallisesti. Tämäkin on selkeä osoitus siitä, minkälainen opetus ensimmäisten vuosisatojen kristityillä oli suhteessa samaa sukupuolta olevien avioliittoihin.

Nykyinen avioliittokeskustelu ei ole mikään kristillisestä näkökulmasta uusi asia. Sen sijaan nykyisessä tilanteessa on kyse paluusta esikristilliseen pakanuuteen. Toki liikettä siihen suuntaan on muillakin yhteiskunnan alueilla. Tämä avioliittokeskustelu nyt vain sattuu olemaan yksi selkeä osoitus siitä.

Samalla mediassa yritetään luoda kuva, että miehen ja naisen välisen avioliiton kannattajat ovat äärireunan fundamentalisteja. Kuva on väärä, sillä he ovat koko maailmanlaajan kristillisen kirkon ylivoimainen ja maltillinen päälinja.

Siitä osoituksena meidän aikamme yksi arvostetuimmista eksegeeteistä N. T. Wright ottaa kantaa tähän homoavioliittokysymykseen seuraavalla videolla. Wright on kansainvälisesti johtavia Uuden testamentin tutkijoita, johon luotan enemmän kuin esimerkiksi alussa siteeraamaani Luomaseen.