Kirkon näkyvästä luonteesta

Protestanttisissa kirkoissa on usein painotettu Kristuksen kirkon näkymätöntä luonnetta. Kirkon näkymätön luonne tarkoittaa sitä, että emme voi tietää kirkon todellisia rajoja, vaan todellinen kirkko on vielä täällä maan päällä näkymätön ja näyttäytyy vasta taivaassa, jossa lopulta paljastuu ketä siihen kuulu. Ajattelen kuitenkin, että jos kirkkoa pidetään puhtaasti näkymättömänä ja hengellisenä suureena, joudutaan jonkinmoisiin kirkko-opillisiin ongelmiin.

Inkarnaatiosta eli Jumalan ihmiseksi tulemisesta seuraa, että Jumala käyttää materiaalista maailmaa oman valtakuntansa eteenpäinviemiseen. Hän oli valmis omaksumaan ihmisluonnon pelastaakseen meidät. Samaten kasteessa ja ehtoollisessa sana yhdistyy aineeseen ja siksi emme kristittyinä elä uskoamme todeksi pelkästään hengen maailmassa, vaan ihan konkreettisten ja materiaalisten asioiden äärellä. Ilman sakramentteja meille jää käteen jonkinlainen kristillinen platonismi, jossa kaikki tapahtuu pelkästään hengellisellä tasolla ilman materiaalista todellisuutta.

Myös silloin, kun tarkastelemme kirkko-oppia, lähtökohtana tulee olla Jumalan ihmiseksi tuleminen. Yhtä paljon kuin Kristus tuli todelliseksi ihmiseksi maailmaan, on Kristuksen kirkko todellinen ja näkyvä asia maailmassa.

Väitänkin, että Kristuksen kirkko ei ole pelkästään hengellinen todellisuus, joka sattuu olemaan läsnä milloin missäkin, vaan se on konkreettinen todellisuus, jopa instituutio, joka on näkyvästi keskellämme.

Luterilaisissa tunnustuskirjoissa Augsburgin tunnustuksessa todetaan kirkosta seuraavasti: "Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan."

Kirkko on siis yksi ja pyhä ja sen tunnistaa siitä, että siellä julistetaan puhtaasti evankeliumia ja jaetaan sakramentteja oikein. Kirkko on näkyvä, koska evankeliumin julistaminen ja sakramenttien jakaminen on näkyvää toimintaa. Sakramenttien oikein toimittamiseen puolestaan kuuluu erityinen virka, jonka Kristus on asettanut. Tästä virasta tunnustuskirjat sanovat jopa että "papit toimivat Kristuksen sijassa eivätkä edusta itseään".

Tämän pohjalta voidaan sanoa, että kirkko ei ole pelkästään hengellinen asia, vaan näkyvä todellisuus tai instituutio, jolla on niin virka kuin sakramentitkin. Virka ja sakramentit nimittäin ovat näkyviä asioita eivätkä pelkästään hengellisessä todellisuudessa leijuvia uskon kohteita. Tästä seuraa, että kirkkokin on näkyvä siellä missä kirkon virka jakaa sakramentteja tai evankeliumia.

Kirkko, virka ja sakramentit ovat tiiviisti liitoksissa toisiinsa. Samoilla periaatteilla, joilla päädytään syvälliseen sakramenttiteologiaan, jossa sakramentit todella ovat vaikuttavia armon välikappaleita, päädytään myös kirkko-oppiin, jossa kirkkoa ei pidetä pelkästään hengellisenä yhteisönä vaan näkyvänä yhtenä, pyhänä, yhteisenä (katolisena) ja apostolisena kirkkona.

Näyttää siltä, että on kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Ensimmäinen on platonistinen malli, jossa kirkko, virka ja sakramentit käsitetään puhtaasti hengellisiksi asioiksi, jotka leijuvat jonkinlaisessa ideamaailmassa. Tällöin ne ovat lähinnä symbolisia käsitteitä, jotka edustavat hengellistä todellisuutta. Tätä kantaa voisi nimittää myös reformoiduksi kannaksi. Toista mallia kutsun puolestaan inkarnatoriseksi malliksi, jossa kirkko, virka ja sakramentit ovat konkreettisia, näkyviä ja olemassa olevia asioita täällä maan päällä. Tämä puolestaan on kaikkien vanhojen kirkkojen malli.

Jos kirkkoa pidetään näkymättömänä, silloin minkäänlaista skismaa eli kirkon jakautumista ei voi olla olemassa. Tällöin kuka tahansa voi perustaa uuden kirkon, joka sitten muitta mutkitta kuuluu aina näkymättömään kirkkoon. Tästä seuraa protestanteille tyypillinen hajoaminen yhä pienempiin ja pienempiin kirkkokuntiin. Siksi ajattelen, että sellainen kirkko-oppi, jossa kirkkoa pidetään puhtaasti näkymättömänä suureena, on vastoin Jeesuksen ylipapillista rukousta, jossa hän rukoilee, että hänen omansa olisivat yhtä (Joh. 17:11).

Toki tähän kristittyjen yhteyteen voi vastata platonistisesti sanomalla, että Jeesuksen rukous tarkoittaa näkymätöntä uskon yhteyttä. Mutta jos näkyvää yhteyttä ei ole sakramenttien eikä viran hyväksymisen suhteen, silloin näkymätön uskon yhteys on yhä jonkinlaista platonilaista ideamaailmaa eikä konkreettista todellisuutta. Edelleen perusjako on siis voimassa. Joko meillä on platonistinen malli tai inkarnatorinen malli kirkosta ja kristittyjen yhteydestä.

Tietenkin näkyvässä kirkossa on jäseninä sekä uskovia että epäuskoisia, emmekä voi tehdä heidän välilleen eroa vielä täällä maan päällä, vaan tuomio jää Jumalalle. Se ei kuitenkaan muuta kirkon näkyvää ja sakramentaalista luonnetta miksikään.

Kommentit