Herätysliikkeet ja eurooppalaisuuden syvin olemus

Joseph Ratzinger and Marcello Pera: Without Roots. The West, Relativity, Christianity, Islam.

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kynnyksellä on kysyttävä, keitä me olemme, mistä tulemme ja mihin olemme matkalla. Mikä on Suomi muiden kansojen joukossa? Britannian ero Euroopan unionista on saanut monet Suomessakin kyselemään, mitä tarkoittaa olla osa Eurooppaa. Onko eurooppalaisuudella maantieteen lisäksi jotain henkistä tai kulttuurista sisältöä, vai onko se vain kuori, joka peittää alleen kaikki erilaiset ajatukset, ideologiat ja uskonnot, jotka sen alueella sattuvat olemaan?

Vuonna 2004 silloinen kardinaali Joseph Ratzinger, josta seuraavana vuonna tuli paavi Benedictus XVI, sekä Italian senaatin presidentti, tieteenfilosofian professori Marcello Pera, pitivät sattumalta peräkkäisinä päivinä luennot Euroopasta ja sen olemuksesta. Huomattuaan yhteensattuman molemmat kommentoivat toistensa luentoja ja kirjeenvaihdon pohjalta syntyi keskustelukirja otsikolla Without Roots. The West, Relativity, Christianity, Islam. Asetelma on herkullinen: tuleva paavi ja tunnettu ateistifilosofi keskustelevat Euroopan ideasta ja tulevaisuudesta. Yllättävää onkin, että molemmat löytävät yhteisen sävelen kritisoidessaan erityisesti Euroopan halvaannuttavaa relativismia.

Marcello Peran mukaan lännessä on syntynyt kapitalismi, moderni tiede, liberalismi, kirkon ja valtion erottaminen, laillisuusperiaate, hyvinvointivaltio, demokratia, kansainväliset sopimukset ja julistukset sekä ihmisoikeudet. Näillä läntisillä keksinnöillä on universaalia merkitystä, eikä kristinuskon vaikutusta niihin voida ohittaa. Sen sijaan islamin kulttuuripiirissä mitään tällaista ei ole kehittynyt. Siksi hänen mukaansa lännessä täytyy voida sanoa suoraan, että läntiset instituutiot ovat parempia kuin niiden islamilaiset vastineet. Tämän ei tarvitse johtaa konfliktiin islamin kanssa, vaan sen tulisi olla lähtökohta dialogiin.

Relativismi olettaa wittgensteinilaisten kielipelien hengessä, että kulttuureja ja maailmankatsomuksia ei voida vertailla suhteessa toisiinsa. Pera kritisoi tällaista johtopäätöstä todeten, että riittää, kun eri maailmankatsomuksia omaavat käyvät dialogiin, kuuntelevat toistensa kritiikkejä ja katsovat, kuka keskustelusta selviää voittajana. Pera hylkää myös relativismin, joka pohjautuu derridalaiseen dekonstruktioon, sillä se joutuu lopulta dekonstruoimaan itsensä. Peran mukaan relativismi on saanut nykyään niin vallitsevan aseman, että uskoa totuuteen ei enää ole, totuuden pelätään johtavan aina fundamentalismiin ja pelkkä totuuden olemassaolon myöntäminen herättää pelkoa. Sama relativismi on soluttautunut myös kristilliseen teologiaan.

Molemmat ajattelijat ovat yhtä mieltä siitä, että Eurooppa on kriisissä, jonka syynä on pitkälti relativismi. Ratzingerin mukaan Euroopan tulevaisuudesta on kaksi kilpailevaa visiota. Oswald Spenglerin mukaan jokainen kulttuuri käy läpi tietyt vaiheet syntymästä kasvun kautta kukoistukseen ja hitaaseen laskuun, kunnes lopulta kulttuuri ikääntyy ja kuolee. Spenglerin mukaan Eurooppa on matkalla kohti loppuaan huolimatta kaikista yrityksistä elvyttää sitä. Spenglerin visiolle kilpailevan näkemyksen on esittänyt Arnold Toynbee. Toynbeen mukaan todellinen kehitys ei ole teknologista vaan henkistä kehitystä. Lännen kriisi johtuu Toynbeen mukaan siitä, että uskonto on hylätty ja sen tilalle on tullut teknologia, nationalismi ja militarismi. Toynbee nimeää tämän kriisin yhdellä sanalla: sekularismi. Lääkkeenä tähän kriisiin lännen uskonnollinen perintö tulisi jälleen ottaa käyttöön, erityisesti läntisen kristinuskon perintö. Toynbee jättääkin lännen tulevaisuuden ”luovien vähemmistöjen” harteille.

Ratzinger yhtyy Toynbeen ajatukseen ja toteaa, että Euroopan olemassaololle keskeistä ovat nämä luovat vähemmistöt. Tunnustavat kristityt ovat monessa paikkaa joutuneet vähemmistöön, ja tällaisten vakaumuksellisten vähemmistöjen olemassaolo on Ratzingerin mukaan erittäin tärkeää kirkossa, kirkolle ja ennen kaikkea yli kirkon koko yhteiskunnalle. Vakaumukselliset vähemmistöt muodostuvat ihmisistä, jotka ovat kohdatessaan Kristuksen löytäneet helmen, joka antaa arvon kaikelle elämälle, ja niin vakuuttuneet, että kristinuskon moraaliset velvoitteet eivät ole painolasti, joka kahlehtii ihmiskunnan, vaan pikemminkin siivet, jotka kantavat sitä ylöspäin. He elävät tavalla, joka vakuuttaa myös ulkopuoliset, ja tuovat iloa antaen koko yhteiskunnalle uuden näkökulman. Jotta uskonnolla voi olla moraalista voimaa kaikkia ihmisiä kohtaan, siinä täytyy olla tällaisia vakaumuksellisia vähemmistöjä. Ratzinger vielä tähdentää, ettei vakaumuksellisten vähemmistöjen olemassaolossa ole mitään lahkolaista.

Nähdäkseni Suomessa tällaisia vakaumuksellisia vähemmistöjä edustavat juuri herätysliikkeet. Ne ovat löytäneet Kristuksessa helmen, josta haluavat pitää kiinni, ja myös erottuvat elämänmenollaan muusta yhteiskunnasta. Ratzingerin ajatusten pohjalta voidaan siis sanoa, että herätysliikkeillä on edelleen keskeinen merkitys koko Suomen tulevaisuutta ajatellen.

Ratzinger ajattelee, että Eurooppa ei ole vain alue vaan kulttuurinen ja historiallinen käsite. Euroopan identiteettiin kuuluu hänen mielestään kolme keskeistä asiaa. Ensimmäinen on ihmisarvo, joka tulee Luojalta ja josta kaikki ihmisoikeudet loogisesti seuraavat. Sellaisten arvojen olemassaolo, joita kukaan ei voi muuttaa, on varma takuu vapaudesta ja ihmisen suurenmoisuudesta.

Toinen Euroopan identiteettiin olennaisesti liittyvä tekijä on perhe ja avioliitto. Monogaaminen miehen ja naisen avioliitto on tuonut oman leimansa Eurooppaan ja muodostanut yhteiskunnan perusyksikön. Ratzingerin mukaan avioliiton kadotessa tai muuttuessa Eurooppa lakkaa olemasta Eurooppa. Avioliittoa ovat uhanneet helpot avioerot, avoliitot ja tuoreimpana vaatimukset avioliitoista homoseksuaalien parisuhteille. Ratzinger sanookin tiukasti, että avioliitto on koko ihmiskunnan historian ajan ollut miehen ja naisen välinen ja siksi homoseksuaaliset liitot vievät Euroopan ihmiskunnan moraalisen historian ulkopuolelle. Ratzingerin mukaan sukupuolineutraalien avioliittojen seuraukset ovat Euroopalle äärimmäisen vakavat. Hän toteaakin, että Euroopan on saastuttanut outo tulevaisuuden näköalattomuus, jossa lapset nähdään uhkana nykyhetkelle, taakaksi eikä toivon tuottajaksi. Tässä hän näkee nykyajassa yhtymäkohtia Rooman valtakunnan tuhoon.

Kolmas keskeinen osa Euroopan identiteettiä on uskonto. Sen suhteen Euroopan on Ratzingerin mukaan vallannut kummallinen patologinen itseinho. Länsi pyrkii olemaan avoimempi ja ymmärtävämpi ulkopuolisten arvoja kohtaan, mutta on samalla menettänyt kykynsä rakastaa itseään. Oma historia nähdään lännessä halveksittavana ja tuhoisana, eikä enää kyetä arvostamaan sitä, mikä on suurta ja puhdasta. Sen vuoksi Euroopan tarvitsisi selviytyäkseen jälleen nöyrästi hyväksyä itsensä.

Monikulttuurisuus voi johtaa oman perinnön hylkäämiseen ja kieltämiseen. Ratzingerin mukaan monikulttuurisuus ei voikaan selviytyä ilman yhteisiä lähtökohtia ja arvoja, eikä varsinkaan ilman kunnioitusta pyhää kohtaan. Jos kiellämme oman uskonnollisen perintömme, menetämme Euroopan identiteetin ja samalla epäonnistumme muiden auttamisessa. Maailman muille kulttuureille eurooppalaisessa absoluuttisessa sekularismissa on jotain hyvin vierasta. Siksi monikulttuurisuus itsessään vaatii, että palaamme jälleen omaan perintöömme ja uskontoomme.

Ratzingerin ja Peran analyysi Euroopan ongelmista ja identiteetistä on hyvin ajankohtainen ja osuu suoraan myös suomalaisen elämänmenon sydämeen. Muutettavat muuttaen voidaan sanoa, että jos etsimme Suomen ideaa, on keskeistä säilyttää usko ihmisarvoon, miehen ja naisen avioliittoon sekä omaan uskonnolliseen perinteeseen. Herätysliikkeillä on ollut Suomen historiassa suuri vaikutus, eikä niiden merkitys kansakunnan kohtalon muovaajina ja luovina vähemmistöinä varmastikaan heikkene tulevaisuudessa.

Kommentit

  1. Nähdäkseni Ratzingerin näkemys ja tulkintasi siitä on oikea. Tällainen näkökulma herätysliikkeisiin ("siivet") on tuore ja perusteltu. Herätyskristillisyyden merkitys on ollut Suomessa suuri ja se voi olla sitä myös jatkossa. Yllättäen samanlainen vaikutus on ollut myös Viron pietistisillä veljesseurakunnilla, joiden piiristä nousi Viron itsenäisyyden alkuaikoina monia tärkeitä yhteiskunnallisia vaikuttajia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti