Jumalan unohtamisen poliittiset seuraukset

Yksi eniten minuun vaikuttaneista kirjoista on Aleksandr Solženitsynin teos Vankileirien saaristo. Kun useita vuosia sitten luin sen, maailmankuvani ja ajatteluni muuttui ja mieleni rakenteet järkkyivät.

Solženitsyn kuvaa hyytävästi Neuvostoliiton systeemiä, jonka kourissa jopa 60 miljoonaa ihmistä joutui vankileireille. Hän kertoo karmivia yksityiskohtia myöten ihmisten kuulusteluista, pidättämisestä, tuomiosta, vankien kuljetuksesta ja vankileirien oloista. Silmieni eteen piirtyi kauhistuttava koneisto, jonka voimalle kukaan ei mahtanut mitään. Sen puitteissa minkäänlaista oikeutta ei tunnettu, ja kuka tahansa saattoi joutua kärsimään 15 vuoden rangaistuksen Siperiassa, jossa eloonjäämisen mahdollisuudet olivat pieniä. Lopulta koneiston kehittäjät itsekin joutuivat koneiston hampaisiin ja leireille.

Muistan kuinka kirjaa lukiessa minulle tuli joskus fyysisesti paha olo. Lepsuna länsimaalaisena olin ajatellut, että eipä sillä nyt niin suurta väliä ole, millaisessa systeemissä elämme ja minkälaiset ideologiat ovat vallassa. Ennen tuota kirjaa en ollut tajunnut millaiseen pahuuteen ihminen kollektiivisesti kykenee. Kirjan luettuani vakuutuin siitä, että syntiinlankeemus ja pahan valta maailmassa on todellista. Eikä sitä voi korjata poliittisilla ratkaisuilla.

Kun pyritään itsekritiikittömästi ilman syntiinlankeemuksen tunnustamista tekemään hyvää, jälki on yleensä täysin päinvastaista. Ihannevaltiossa ja täydellisessä systeemissä ei voi olla ongelmia. Jos osoitit jonkun ongelman olemassaolon, olitkin itse ongelma, koska et uskonut ihannevaltioon. Näin utopistisesta valtiosta tuli vankila, jota ei saanut epäillä.

Edellinen paavi Benedictus XVI muistuttaa kirjassaan Truth and Tolerance siitä, että synnin ongelmaa ei voi ratkaista politiikan keinoin. Myöskään teologia, jossa pyritään vain ratkaisemaan ajallisen elämän ongelmia, ei toimi. Hän kirjoittaa: ”Marxismista inspiraation saaneiden hallitusten kaatuminen Euroopasta oli tällaiselle vapauttava poliittisen toiminnan teologialle eräänlainen jumalten kuolema: tarkalleen siellä, missä marxilaista vapautuksen ideologiaa oli johdonmukaisesti sovellettu, kehittyi täydellinen vapauden puute, jonka kauhut levitettiin koko maailman silmien eteen. Milloin ikinä politiikka pyrkii olemaan pelastavaa, se lupaa liikaa. Missä se pyrkii tekemään Jumalan työtä, siitä tulee - ei jumalallista - vaan demonista.”

Solženitsynille annettiin kirjoituksistaan Nobelin palkinto ja myös arvostettu Templeton-palkinto. Sitä vastaanottaessaan hän sanoi seuraavasti: ”Mutta jos minua pyydettäisiin muotoilemaan mahdollisimman lyhyesti pääsyy siihen tuhoisaan vallankumoukseen, joka nieli noin 60 miljoonaa ihmistä, en voisi ilmaista sitä tarkemmin, kuin toistamalla: Ihmiset ovat unohtaneet Jumalan; siinä syy, miksi kaikki tämä on tapahtunut.”

Solzenitsyn varoitti, että länsikään ei ole immuuni Jumalan unohtamiselta, vaan siellä sama kehitys on käynnissä. Ihmiselämän syvimpiin ongelmiin ei ole ratkaisua ilman Jumalaa.

Kommentit