Saarna 2. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 10:1-10

Jeesuksen vertauksissa jakolinjat ovat usein selviä. Niin nytkin. On ihmisiä, jotka tulevat tappamaan ja on ihminen, joka tulee tuomaan yltäkylläisen elämän. On väkeä, jota lampaat eivät seuraa, ja on hän, jota lampaat seuraavat. On rosvoja, jotka tuhoavat lampaat ja on paimen, joka vie ne laitumelle. On vieraan ääni, jota lampaat eivät tunne ja on tuttu ääni, jonka ne kuulevat.

Nykyaikana tällaiset jakolinjat ovat lähes laittomia. Vertaus muistuttaa meitä siitä, että on kysymyksiä, joissa kaikki ei ole vain eri tavoin neutraalia, hajutonta, mautonta ja väritöntä mössöä. On olemassa oikea ja väärä, elämä ja kuolema, pelastus ja kadotus. Siksi lähtekäämme tutkimaan näitä Jeesuksen sanoja tarkasti ja suurella mielenkiinnolla.

Kuulemamme vertaus on Jeesukselta suoraa vastausta aikaisemmille tapahtumille. Jeesus on juuri parantanut sokeana syntyneen miehen sapattina. Tästä fariseukset eli kansan uskonnolliset johtajat pahoittivat mielensä ja ottivat parantuneen miehen kuulusteluun. Kun sokeana syntynyt mies piti Jeesusta Jumalan miehenä, fariseukset ajoivat hänet tiehensä. Heidän sanansa olivat kovat juuri parannetulle: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!” Näin he siis ajoivat parannetun ulos. Kyseessä oli vakava rangaistus. Fariseukset erottivat Jeesuksen parantaman miehen synagogasta ja uskonnollisesta yhteisöstä. Tämä mies ei enää ollut Jumalan kansan jäsen heidän silmissään. Hän oli menettänyt Abrahamin siunaukset ja perintöosan Jumalan kansasta.

Kun Jeesus kohtasi parantamansa miehen tämän jälkeen uudestaan, hän sanoi: ”Minä olen tullut maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Tämän kuultuaan fariseukset kysyivät: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita”, johon Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

Tällaiseen aikamoisen kiihkeään tilanteeseen, jossa Jeesus on väittänyt kansan uskonnollisten johtajien olevan sokeita ja synnin pysyvän heissä, Jeesus kertoo kuulemamme vertauksen lammastarhasta. Tässä on pelissä paljon. Ilmoilla ovat kysymykset siitä, kuka on Jumalan kansan oikea johtaja? Ketä Jumalan omat seuraavat? Kenellä on auktoriteetti liittää ihminen Jumalan kansaan tai heittää hänet siitä ulos niin kuin fariseukset olivat tehneet tuolle sokealle miehelle? Näihin suuria tunteita herättäviin kysymyksiin Jeesus kertoo vertauksen.

Jeesus aloittaa vertauksen puhumalla varkaista ja rosvoista: ”Se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo.” Lammastarha oli aidalla tai muureilla suljettu piha, johon lampaat koottiin yöksi pois petoeläinten armoilta. Joka sinne meni oikealla asialla kulki portista niin kuin kuuluikin. Sen sijaan kaikenlaiset aidan yli menijät olivat varkaita, jotka tulivat vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.

Jeesus sanoo suoraan kuka on varas ja rosvo: ”Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.” No keitä nämä ennen tulleet sitten ovat? Tuskin ainakaan Vanhan testamentin profeettoja, sillä heitähän Jeesus käski kuulemaan. Johannes kutsuu evankeliumissaan Juudasta varkaaksi (12:6) ja Barabbasta rosvoksi (18:40). Löydämme siis ainakin kaksi vihjettä siitä, kuka on rosvo ja varas. Juudas ja Barabbas muistuttavat meitä Jumalan valtakunnan luonteesta.

Juudas oli valmis kavaltamaan Jeesuksen nähtyään, että hänestä ei tullutkaan sellaista messiasta, jota hän olisi toivonut. Jeesus ei väkivallalla kukistanut Roomaa ja asettunut Jerusalemiin maalliseksi hallitsijaksi, joka olisi perustanut messiaanisen valtakunnan maan päälle. Eikä Juudaksesta siten tullutkaan hänen valtiovarainministeriään, joka olisi pyöritellyt lopunajallisen messiaanisen valtakunnan aarteita ja rikkauksia, suuria kultamääriä, joiden rinnalla Salomonin aarteetkin olisivat jääneet toiseksi.

Samasta asiasta oli kyse Barabbaan kohdalla. Jo hänen nimensä paljastaa, että hän piti itseään messiaanisena hahmona. Bar - Abbas, suomeksi siis Isän poika. Kyseessä on vastaava messiaaninen nimi kuin Jeesuksen käyttämät nimet Ihmisen Poika tai Jumalan Poika. Markus kertoo, että Barabbas oli tehnyt murhan kapinoidessaan Roomaa vastaan. Hän oli siis terroristi ja vastarintaliikkeen mies, joka teki kaikkensa vapauttaakseen Israelin pakanoiden miehityksestä. Barabbaksen ja Jeesuksen asettamisessa vastakkain kyse oli kahdesta erilaisesta messiaanisesta toivosta. Kaksi rikollista oli Pilatuksen edessä joita syytettiin samasta asiasta: kapinasta Rooman valtakuntaa vastaan. Pilatus olisi halunnut vapauttaa Jeesuksen, jota hän piti harmittomana väkivallattomana idealistina, mutta kansa valitsi toisin. He halusivat erilaisen messiaan ja erilaisen toivon kuin minkä Jeesus tarjosi.

Tämä kysymyksenasettelu on tänäänkin ajankohtainen. Uudestaan ja uudestaan ihmiskunta on saman valinnan edessä: Sanoa kyllä Jumalalle, joka toimii ainoastaan totuuden ja rakkauden voiman kautta, tai rakentaa jollekin kouriintuntuvalle ja konkreettiselle - eli väkivallalle. Erilaiset poliittiset ideologiat pyrkivät saamaan meidän uskollisuutemme tarjoamalla konkreettisia parannusehdotuksia maailmasta löytämiinsä ongelmiin. Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan saada aikaiseksi voimalla ja väkivallalla tai inhimillisin ratkaisukonstein. Syntiinlankeemuksen ongelmaan ei ole ratkaisua Jumalan ulkopuolella. Jumalan valtakunta ei ole ihmisen tekoa, joka rakennetaan suurilla rahoilla, aseellisella kapinalla tai inhimillisellä tietotaidolla. Se ei tule vallankumouksin tai tuhoamalla pahaksi katsotut ihmiset. Se ei tule asettumalla hyvien puolelle ja eristäytymällä pahoista ihmisistä. Kaikki tällaiset inhimilliset ratkaisut kertovat ihmisen luontaisesta omavanhurskaudesta ja johtavat vain suurempaan väkivaltaan. Tämä on siis Juudaksen ja Barabbaan tie.

Jeesuksen tie on toisenlainen: hän antaa itsensä uhriksi lampaiden puolesta. Juuri siksi hän on portti, josta kuljetaan laitumelle, hän on tie, joka vie perille ja hän on paimen, joka johtaa laumansa vihreille niityille. Kristus on siis lampaiden portti tai ovi, josta kulkea Jumalan valtakuntaan. Portti ei siis tässä ole este, vaan kulkuväylä, josta lammastarhaan ja laitumelle käydään. Usko Kristukseen, niin pelastut. Siitä tässä vertauksessa on lopulta kyse. Ja lammastarhaan on lopulta vain yksi portti. Joka tulee sinne muualta, on rosvo ja varas. Siksi kaikki ihmiskunnan omat yritykset pelastaa itsensä ja maailma joutuvat Jumalan tuomion alle.

Tämän vuoksi on todella niin, että sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Sairaat paranevat, mutta terveet eivät tarvitse parantajaa. Ne, jotka omassa varassaan kuvittelevat pelastuvansa, ovat kauimpana pelastuksesta. Ne, jotka tunnustavat syntinsä ja oman mahdottomuutensa ja asettavat toivonsa yksin Kristukseen, kulkevat oikeasta portista laitumelle.

Kuitenkaan tämä ei ole helppo tie. Sehän tarkoittaa täydellistä itsensä kieltämistä pelastuksen asiassa. Se ei ole meille luonnollista. Haluaisimme turvautua johonkin näkyvään ja konkreettiseen niin kuin Juudas ja Barabbas. Emme haluaisi jättää pelastustamme pelkästään näkymättömän Jumalan käsiin, pelkästään hänen sanansa varaan. Siksi toisessa evankeliumissa Jeesus puhuu ahtaasta portista. Hän sanoo: ”menkää sisälle ahtaasta portista, joka vie elämään sisälle.” Hän itse on portti, mutta portti on ahdas ja monet kulkevat sen ohitse. Vaikka portti on ahdas, se on siitä huolimatta auki ja tänäänkin siitä on jokaisen mahdollista kulkea. Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo: ”Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea.”

Portista kulkemisessa kyse on elämästä ja kuolemasta. Jeesus sanoo, että varkaat tulevat vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Sanassa tuhota on viittaus kuinka kuolemanvakavasta asiasta on kyse. Varkaiden toiminnan vuoksi ihmiset joutuvat todelliseen tuhoon eli kadotukseen. Tämä on Perkeleen ja hänen joukkojensa lopullinen tavoite. Hän tekee kaikkensa joukkoineen, jotta mahdollisimman moni joutuisi eroon Kristuksen lammaslaumasta. Jumalan vastustajan työtä ovat harhaopettajat ja väärät messiaat, joita kaikkina aikoina lampaiden sekaan yrittää aidan yli tunkeutua.

Vaikka varkaat ja rosvot pyrkivät johdattamaan lampaat tuhoon, Kristus on kuitenkin tullut johdattamaan heidät laitumelle ja yltäkylläiseen elämään. Heti evankeliumitekstiä seuraavassa jakeessa kuulemme Jeesuksen tutut sanat: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.” Oikea paimen käyttää auktoriteettiaan ja valtaansa ainoastaan lampaiden hyväksi. Kristus on ihanteellinen paimen, joka uhraa ennemmin itsensä kuin lampaansa.

Näin Kristus on sekä portti, jonka kautta pelastutaan kuin myös paimen joka johtaa lampaat portista läpi laitumelle. Hän ei ainoastaan siis ole avannut porttia ja jättänyt laitumen löytämistä meidän vastuulle, vaan johdattaa meidät perässään vihreille niityille. Me ihmiset todella tarvitsemme paimenta. Emme yksin osaa kulkea laitumelle, vaan eksymme tai joudumme susien raadeltavaksi. Siksi on todella tärkeää, että meillä on oikea paimen.

Koko ajan Jeesuksen vertauksessa on taustalla Vanhan testamentin kohta, jonka varmasti fariseukset ja kaikki vertauksen kuulijat tiesivät. Hesekielin kirjan luvussa 34 sanotaan seuraavasti: ”Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. Julista tuomio, sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan.” (34:1) Muutama jae myöhemmin tulee Jumalan lupaus: ”Minä panen yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin. Hän kaitsee heitä, hän on oleva heidän paimenensa” (34:23)

Israelin kansa odotti yhtä oikeaa paimenta. Hän oli oleva Daavidin jälkeläinen. Nyt silmiemme edessä Jeesus tunnistautuu Vanhan testamentin ennustamaksi ja Jumalan lähettämäksi paimeneksi, jolle on annettu valta kaitsea Jumalan kansaa. Monia oli, jotka yrittivät kiivetä aidan yli Jumalan lammastarhaan ja tämän tittelin anastaa itselleen. Heitä olivat Jeesusta ennen tulleet messiaskandidaatit, joista Jeesus varoittaa. Heitä ovat myös kaikki ne, jotka edelleen johtavat meitä pois oikean paimenen luota. Jeesuksen sanat osuvat lopulta fariseuksiinkin ja aikansa uskonnollisiin johtajiin, Israelin paimeniin, joille Hesekiel julisti tuomiota. He eivät ole pitäneet huolta laumastaan, vaan ovat ajaneet siitä lampaita pois kuten Jeesuksen parantaman miehen. Nämä olivat kaikki vääriä paimenia ja vieraita ääniä, joita Kristuksen lampaat eivät lähde seuraamaan.

Muiden kuin Kristuksen kutsua hänen lampaansa eivät kuuntele. Älä siis lähde minkään muun kutsun perään kuin sen, jossa kuulet hyvän paimenen äänen. Ja tiedämme, että Hyvä paimen puhuu Raamatussa. Jumalan sanan valossa meidän on siis arvioitava, missä kuuluu hyvän paimenen ääni ja missä vieraiden ääni. Maailma - ja usein jopa Kristuksen lammastarha eli kirkko, on täynnä vieraita ääniä. Ne pyrkivät maanittelemaan meitä pois Jumalan lammastarhasta tai puhuvat jotain muuta viestiä kuin Hyvä paimen. Näitä ääniä ei pidä seurata, sillä ne eivät vie meitä laitumelle. Tällaisten äänten luota meidän pitää ennemminkin karata ja paeta.

Vain ne, jotka tunnistavat Kristuksen äänen ja hänen kutsunsa, seuraavat paimenta. Tässä toteutuu koko kristillisen kirkon olemus. Kirkko on kreikaksi ekklesia, kirjaimellisesti suomennettuna uloskutsutut. Uloskutsuttuja eli Kristuksen kirkon jäseniä ovat ne, joita oikea paimen kutsuu. He tunnistavat paimenen äänen ja lähtevät häntä seuraamaan. Näin kävi sokeana syntyneelle, jonka Kristus paransi. Fariseukset ja lainopettajat eivät puolestaan tähän kutsuun tarttuneet. He eivät tajunneet, että Jumalan kansaan liittymisen kriteeriksi olikin tullut se, kuuleeko Kristuksen kutsun ja seuraako sitä. Siksi Jeesus kutsuu heitä sokeiksi.

Näin Kristus on se, joka johdattaa meidät laitumelle. Hän sanoo: ”Laskettuaan ulos kaikki lampaansa, hän kulkee niiden edellä ja lampaat seuraavat häntä, koska tuntevat hänen äänensä.” Tärkeää on huomata, että oikea paimen kulkee lampaiden edellä johtaen niitä. Nykyäänhän meillä näyttää olevan monia paimenia, jotka kulkevat vain laumansa perässä. Minne lauma menee, sinne menee paimenkin, vaikka sitten jyrkänteeltä alas.

Jeesus ei ole tällainen paimen, eikä anna laumansa harhailla päämäärättömästi, vaan johtaa sen laitumelle, yltäkylläiseen elämään. Sitä kuvaa vapaus tulla ja mennä. Pelastushan tarkoittaa vapautta synnin, kuoleman ja Perkeleen orjuudesta. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Vapautta tulla ja mennä ei pidä ymmärtää niin, että pelastunut voisi vapaasti lähteä Jumalan luota ja palata hänen luokseen. Lammas kuuntelee aina paimenen ääntä, vaikka olisikin vapaa liikkumaan laitumella, vapaa tulemaan ja menemään.

Meillä on portti, josta kulkea ikuiseen elämään. Meillä on paimen, joka kutsuu jokaista meitä nimeltä omakseen. Meillä on yltäkylläinen elämä, jonka Kristus on meille tullut antamaan. Meillä on vapaus tulla ja mennä, ja silti lupaus laitumen löytämisestä. Kuulkaamme siis Kristuksen, hyvän paimenen ääntä ja seuratkaamme hänen perässään elämään, iloon, onneen, rauhaan ja vapauteen.


Saarna on kuunneltavissa täältä.

Kommentit