Saarna 4. sunnuntai pääsiäisestä
Joh. 15:10-17
Selvin sanoin Jeesus antaa nyt meille ja kaikille opetuslapsilleen käskyn: rakastakaa toisianne. Mutta ehkä sinä kysyt: Miten kukaan voi käskeä rakastamaan? Miten ihmisen voi pakottaa rakastamaan? Eikö asia ole niin, että on ihmisiä, joita me rakastamme ja on niitä, joita emme rakasta ja sitten vielä niitäkin, joita meidän on edes vaikea kuvitella rakastavamme? Eikö rakkaus olekaan sokea, siis eräänlainen sattumanvarainen vietti tai tunne, jota vain seuraamme?
Raamatun alkutekstistä löytyy useita erilaisia sanoja, jotka kaikki on suomennettu sanalla rakkaus. On perheenjäsenten kiintymystä toisiinsa, ystävien välistä rakkautta ja eroottista rakkautta. Nämä kaikki ovat ihmisen luonnollista rakkautta. Jo luomisessa meille on annettu kyky rakastaa ja se on Jumalan luoma hyvä asia. Kuitenkin ihmiskunnan langettua syntiin myöskin luonnolliset rakkaudet ovat lankeemuksen alaisia. Ne siis voivat vääristyä irvikuvikseen. Esimerkiksi eroottinen rakkaus voi saada muotoja, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi. Siksi Jumala on asettanut miehen ja naisen välisen avioliiton, jossa eroottinen rakkaus voi turvallisesti kukoistaa ja jossa ihmiselle on hyväksi toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Luonnollisissa rakkauksissa on lankeemuksen vuoksi myös se puoli, että niitä on vaikea käskeä tai pakottaa. Ystävystymme niiden ihmisten kanssa, jotka koemme ystävystymisemme arvoisiksi. Rakastamme sitä, jota pidämme kauniina ja haluttavana. Toisin sanoen rakastamme sitä, mikä itsessään on jotakin, jotta voisimme ikään kuin imeä nuo rakkauden kohteen ominaisuudet osaksi itseämme. Näin luonnollisesta rakkaudesta tulee usein itserakkautemme näyttämö.
Emme luonnostamme osaa rakastaa sitä katujen miestä, joka örisee vieressämme raitiovaunussa, emme sitä ärsyttävää naapuria, joka valittaa oman tonttinsa puolelle kasvavista oksista, emme sitä työkaveriamme, jolla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa, emme sitä poliitikkoa, joka leikkaa meidän rahojamme, emme sitä kerjäläistä, jonka ohitse kävelemme, emmekä sitä saarnaajaa, joka saarnaa pitkästyttävästi ja puhuu omiaan.
Nämä ovat arkipäiväisiä esimerkkejä. Paljon pahempaakin maailmasta löytyy: rikollisuutta, sukupolvia jatkunutta vihanpitoa sukujen, heimojen ja kansojen välillä, suurta epäoikeudenmukaisuutta, selittämätöntä pahuutta. On todella asioita ja ihmisiä joita emme kykene rakastamaan. Siitä huolimatta Jeesus käskee meitä rakastamaan: poikkeuksetta, rajoituksetta, valikoimatta, toisiamme. Toisaalla hän heittää vielä lisää vettä kiukaaseen sanoen, että juuri siitä, että rakastatte toisianne, kaikki tuntevat teidät hänen opetuslapsikseen. Mikä siis neuvoksi?
On pureuduttava tähän evankeliumitekstiin vielä syvemmin. Huomattavaa on, että Jeesus ei tässä käske rakastamaan toisiamme niin kuin ihmiset keskimäärin rakastavat tai niin kuin ihmiset luonnostaan rakastavat. Sen sijaan käsky kuuluu: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Meille annetaankin aivan uusi malli rakkaudesta, joka ylittää sen mitä meissä luonnostaan on. Meidän onkin rakastettava niin kuin Kristus rakastaa meitä. Ja koska Kristus on kokonaan Jumala, hänen rakkautensa on itsensä Jumalan rakkautta. Jeesus ei siis käske meitä rakastamaan toisiamme inhimillisellä rakkaudella vaan jumalallisella rakkaudella - rakkaudella, josta käytetään kreikankielistä termiä Agape.
Tätä sanaa Agape ei käytetä juurikaan Raamatun ulkopuolella. Kreikkalaiset eivät siis tällaista rakkautta tunteneet. Se onkin meille ihmisille luonnostaan vierasta rakkautta. Se on yliluonnollista tai jumalallista rakkautta, joka on Kristuksessa laskeutunut meidän todellisuuteemme eräänlaisena vieraana voimana. Inhimillinen rakkautemme on siis vajavaista, mutta Jumala on tullut ihmiseksi ja on lahjoittanut oman rakkautensa ihmiskunnalle. Inhimilliseen pimeyteemme on näin laskeutunut jumalallinen valo. Siksi Agape-rakkaus on rakkautta, joka on aina täydellistä. Se rakastaa ehdottomasti, pyyteettömästi ja riippumatta rakkauden kohteen ominaisuuksista.
Evankeliumitekstissä Jeesus selittää hyvin ymmärrettäväsi tämän jumalallisen rakkauden sisällön: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Agape-rakkaus on siis itsensä uhraavaa rakkautta. Sen myötä ihminen on valmis jopa luopumaan hengestään toisen vuoksi. Se on kaikkensa antavaa lahjoittavaa rakkautta, jossa sinun vuoksesi maksetaan äärettömän kova hinta. Agape-rakkauden puitteissa joku antaa kaiken mitä omistaa, jopa oman henkensäkin, sinun hyväksesi.
Tällaista on siis Kristuksen rakkaus meitä kohtaan. Hän lahjoittaa henkensä ystäviensä puolesta ja antaa näin esimerkin täydellisestä rakkaudesta. Ja Kristus teki vielä enemmänkin. Hän ei kuollut ainoastaan ystäviensä puolesta, vaan antoi henkensä koko maailman puolesta, niidenkin, jotka vainosivat häntä. Ristillä hän huusi tuomitsijoilleen: ”Herra anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”
Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä… Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.” (Room. 5:6-8,10)
Kristus on siis kuollut jokaisen meidän puolestamme kun olimme jumalattomia ja syntisiä, hänen vihollisiaan. Näin hän osoittaa kuinka hänen rakkautensa ylittää jopa hänen omat vaatimuksensa ystävien puolesta henkensä antamisesta. Hänen rakkautensa on todella valtavaa ja rajatonta. Ja se kohdistuu meihin. Se ei katso millaisia olemme, mitä osaamme tai mikä on taustamme. Se ei katso edes meidän syntejämme tai jumalattomuuttamme, olemmeko olleet Jumala ystäviä vai vihollisia. Kristus lahjoittaa henkensä meidän puolestamme ja tämä koskee aivan jokaista poikkeuksetta, rajoituksetta ja valikoimatta. Jumalan rakkaudesta on vahva todiste: Jumalan poika on kuollut ristillä.
Kristus osoittaa elämällään ja kuolemallaan sen, että Jumala todella on rakkaus. Hänessä on ylitsevuotava rakkaus, jota hän lahjoittaa meille jokaiselle säästelemättä. Tänäänkin tätä Jumalan rakkautta on jaossa niin synninpäästön ja evankeliumin sanoissa, kuin hetken päästä alttarilla, jossa Kristus antaa oman ruumiinsa ja verensä meidän puolestamme. Jokainen meistä on Jumalan äärettömän rakkauden kohde.
Omasta takaa meillä ei ole jumalallista Agape-rakkautta, vaan meidän täytyy vastaanottaa sitä Jumalalta, joka jakaa sitä kursailematta. Kuitenkaan meidän ei tule ainoastaan tunnustaa ja hyväksyä sitä, että Jumala rakastaa meitä äärettömästi, vaan antaa myös tuon rakkauden virrata meidän lävitsemme lähimmäisiimme. Siksi ”rakastakaa toisianne” on käsky ja kristittyä voi käskeä rakastamaan. Niin kuin Luther sanoo: ”Tee lähimmäisellesi se, mitä Kristus on tehnyt sinulle.
Koska meillä ei ole omasta takaa tätä jumalallista rakkautta ole, tilanne on juuri niin kuin evankeliumitekstissä sanotaan: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.” Kristittyjen ei tule kuvitella, että yhteys Jumalaan ja ystävyys Kristuksen kanssa olisi heidän omaa tekoaan, jonka he olisivat saaneet aikaan valitsemalla ystävystyä Jeesuksen kanssa ikään kuin tämä olisi jotenkin heidän oman toimintansa tai viisautensa tulosta. Päinvastoin, hän on yksipuolisella aloitteella valinnut heidät, rakastanut heitä ja ottanut heidät ystävikseen.
On uskomaton armo, että Kristus valitsi meidät. Olimme syntisiä ja kadoksissa olevia kun Kristuksen rakkaus jo kohdistui meihin. Emme me uskoneet häneen, jotta hän valitsisi meidät, vaan uskoimme häneen, koska hän oli jo edeltä valinnut meidät. Jos Jumala valitsisi vain ne, jotka jo alun perin uskoivat, silloin ihminen valitsisi itsensä ennen Jumalan valintaa. Mutta Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Jos siis uskot Jumalaan, olet jo hänen valitsemansa. Näin Jeesus sulkee ihmiseltä kaikki omat ansiot Jeesuksen seuraamisessa. Mitään liikettä tai uskoa Jumalaan ei synny ihmisestä itsestään ilman Jumalan edeltäkäyvää toimintaa. Samoin myöskään hedelmää ei synnyt muuten kuin pysymällä Kristuksessa.
Oman armonvalintansa kautta Jumala näyttää meille, miten meidän on toimittava ja rakastettava. Jumala rakasti meitä, vaikka itsessämme emme olleet hänen rakkautensa arvoisia. Meissä itsessämme ei ollut mitään syytä siihen, että hän valitsi meidät. Jumalan armovalinta johtaa meidät lähimmäisen suhteen tismalleen samanlaiseen toimintaan. Meidän on rakastettava niitä, jotka itsessään eivät ole rakastettavia. Meidän on lähestyttävä sitä ihmistä, joka ei itsessään ota askeltakaan lähestyäkseen minua. Meidän on armahdettava sitä, joka haluaa pysyä meidän vihollisenamme. Koska Jumala on tehnyt aloitteen minun suhteeni, on minun tehtävä aloite lähimmäiseni suhteen. Näemme, kuinka tämä kiistelty oppi Jumalan edeltäkäyvästä armonvalinnasta johtaa meidät juuri oikeanlaiseen toimintaan ja oikeanlaiseen rakkauteen suhteessa lähimmäiseen.
Meidän tulisi Jeesuksen sanojen mukaan tuottaa hedelmää joka pysyy. Tämä hedelmä on rakkaus, sillä Paavali mainitsee Hengen hedelmistä ensimmäisenä rakkauden: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Kristus valitsi meidät, jotta kantaisimme hedelmää eli rakastaisimme toisiamme. Tätä hedelmää emme voi kantaa erossa hänestä niin kuin ei viinipuun oksa voi kantaa hedelmää erossa viinipuusta. Oksien tuottama hedelmä on viinipuun hedelmää. Meidän rakkautemme on Jumalan rakkauden aikaansaamaa.
Toki meissä on luonnollista rakkautta aviopuolisoa, ystäviämme ja lähimmäisiämme kohtaan täysin riippumatta siitä uskommeko Jumalaan vai emme. Mutta kuten aluksi totesimme, tämä ihmisen luonnollinen rakkaus on usein häilyvää ja valikoivaa. Siksi tarvitsemme avuksi jumalallista rakkautta. Se rakkaus, mitä tässä elämässä koen, täytyy pukea jumalalliseen Agape-rakkauteen. Vain silloin kun jumalallinen rakkaus yhdistyy meidän luonnollisiin rakkauksiin, voivat luonnolliset rakkaudet olla puhtaita. Toisin sanoen, jotta esimerkiksi rakkauteni aviopuolisoa, ystävää tai lähimmäistä kohtaan voisi kestää, sen täytyy ainakin osittain olla muuttunut Agape-rakkaudeksi. Luonnolliseen rakkauteemme täytyy siis tulla mukaan henkilökohtaisen sitoutumisen, itsensä antamisen ja itsensä uhraamisen elementti. Tätä kautta Jumala voi käyttää meidän luonnollisia rakkauksia levittääkseen omaa Agape-rakkauttaan. Koska Jumala on rakkaus, Jumalassa eläminen on nimenomaan hänen jumalallisessa rakkaudessaan elämistä.
Näin meille on käynyt selväksi, että todellinen rakkaus, johon Jeesus meitä kehottaa, ei ole tunteiden vaan tahdon asia. Meitä kehotetaan rakastamaan huolimatta siitä, pidämmekö rakkauden kohteesta vai emme. Toisaalta, jos pidämme rakkauden kohteesta jo valmiiksi, niin entistä parempi. Meillä tulisi olla samanlainen tahto lähimmäistämme kohtaan kuin meillä on itseämme kohtaan ja kuin Jumalalla on meitä kohtaan. Vaikka emme tunnetasolla pystyisi rakastamaan toista ihmistä, niin meidän siitä huolimatta tulisi käyttäytyä niin kuin rakastaisimme. Englantilainen kirjailija C. S. Lewis, jolle muuten olen tästä saarnasta paljon velkaa, sanookin: ”Kun käyttäydyt niin kuin rakastaisit toista ihmistä, huomaat pian rakastavasi häntä. Jos vahingoitat henkilöä, josta et pidä, huomaat pian pitäväsi hänestä vielä vähemmän. Jos teet hänelle hyvää, huomaat pian inhoavasi häntä vähemmän”.
Meidän rakkautemme tulisi siis keskittyä siihen, mitä voimme lähimmäiselle antaa, ei siihen mitä voimme häneltä saada. Ja niin kuin Jeesus sanoo, suurin antamisen muoto on henkensä antaminen toisen puolesta. Jopa tällaiseen Jumalallinen rakkaus meitä kehottaa.
Selvin sanoin Jeesus antaa nyt meille ja kaikille opetuslapsilleen käskyn: rakastakaa toisianne. Mutta ehkä sinä kysyt: Miten kukaan voi käskeä rakastamaan? Miten ihmisen voi pakottaa rakastamaan? Eikö asia ole niin, että on ihmisiä, joita me rakastamme ja on niitä, joita emme rakasta ja sitten vielä niitäkin, joita meidän on edes vaikea kuvitella rakastavamme? Eikö rakkaus olekaan sokea, siis eräänlainen sattumanvarainen vietti tai tunne, jota vain seuraamme?
Raamatun alkutekstistä löytyy useita erilaisia sanoja, jotka kaikki on suomennettu sanalla rakkaus. On perheenjäsenten kiintymystä toisiinsa, ystävien välistä rakkautta ja eroottista rakkautta. Nämä kaikki ovat ihmisen luonnollista rakkautta. Jo luomisessa meille on annettu kyky rakastaa ja se on Jumalan luoma hyvä asia. Kuitenkin ihmiskunnan langettua syntiin myöskin luonnolliset rakkaudet ovat lankeemuksen alaisia. Ne siis voivat vääristyä irvikuvikseen. Esimerkiksi eroottinen rakkaus voi saada muotoja, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi. Siksi Jumala on asettanut miehen ja naisen välisen avioliiton, jossa eroottinen rakkaus voi turvallisesti kukoistaa ja jossa ihmiselle on hyväksi toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Luonnollisissa rakkauksissa on lankeemuksen vuoksi myös se puoli, että niitä on vaikea käskeä tai pakottaa. Ystävystymme niiden ihmisten kanssa, jotka koemme ystävystymisemme arvoisiksi. Rakastamme sitä, jota pidämme kauniina ja haluttavana. Toisin sanoen rakastamme sitä, mikä itsessään on jotakin, jotta voisimme ikään kuin imeä nuo rakkauden kohteen ominaisuudet osaksi itseämme. Näin luonnollisesta rakkaudesta tulee usein itserakkautemme näyttämö.
Emme luonnostamme osaa rakastaa sitä katujen miestä, joka örisee vieressämme raitiovaunussa, emme sitä ärsyttävää naapuria, joka valittaa oman tonttinsa puolelle kasvavista oksista, emme sitä työkaveriamme, jolla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa, emme sitä poliitikkoa, joka leikkaa meidän rahojamme, emme sitä kerjäläistä, jonka ohitse kävelemme, emmekä sitä saarnaajaa, joka saarnaa pitkästyttävästi ja puhuu omiaan.
Nämä ovat arkipäiväisiä esimerkkejä. Paljon pahempaakin maailmasta löytyy: rikollisuutta, sukupolvia jatkunutta vihanpitoa sukujen, heimojen ja kansojen välillä, suurta epäoikeudenmukaisuutta, selittämätöntä pahuutta. On todella asioita ja ihmisiä joita emme kykene rakastamaan. Siitä huolimatta Jeesus käskee meitä rakastamaan: poikkeuksetta, rajoituksetta, valikoimatta, toisiamme. Toisaalla hän heittää vielä lisää vettä kiukaaseen sanoen, että juuri siitä, että rakastatte toisianne, kaikki tuntevat teidät hänen opetuslapsikseen. Mikä siis neuvoksi?
On pureuduttava tähän evankeliumitekstiin vielä syvemmin. Huomattavaa on, että Jeesus ei tässä käske rakastamaan toisiamme niin kuin ihmiset keskimäärin rakastavat tai niin kuin ihmiset luonnostaan rakastavat. Sen sijaan käsky kuuluu: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Meille annetaankin aivan uusi malli rakkaudesta, joka ylittää sen mitä meissä luonnostaan on. Meidän onkin rakastettava niin kuin Kristus rakastaa meitä. Ja koska Kristus on kokonaan Jumala, hänen rakkautensa on itsensä Jumalan rakkautta. Jeesus ei siis käske meitä rakastamaan toisiamme inhimillisellä rakkaudella vaan jumalallisella rakkaudella - rakkaudella, josta käytetään kreikankielistä termiä Agape.
Tätä sanaa Agape ei käytetä juurikaan Raamatun ulkopuolella. Kreikkalaiset eivät siis tällaista rakkautta tunteneet. Se onkin meille ihmisille luonnostaan vierasta rakkautta. Se on yliluonnollista tai jumalallista rakkautta, joka on Kristuksessa laskeutunut meidän todellisuuteemme eräänlaisena vieraana voimana. Inhimillinen rakkautemme on siis vajavaista, mutta Jumala on tullut ihmiseksi ja on lahjoittanut oman rakkautensa ihmiskunnalle. Inhimilliseen pimeyteemme on näin laskeutunut jumalallinen valo. Siksi Agape-rakkaus on rakkautta, joka on aina täydellistä. Se rakastaa ehdottomasti, pyyteettömästi ja riippumatta rakkauden kohteen ominaisuuksista.
Evankeliumitekstissä Jeesus selittää hyvin ymmärrettäväsi tämän jumalallisen rakkauden sisällön: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Agape-rakkaus on siis itsensä uhraavaa rakkautta. Sen myötä ihminen on valmis jopa luopumaan hengestään toisen vuoksi. Se on kaikkensa antavaa lahjoittavaa rakkautta, jossa sinun vuoksesi maksetaan äärettömän kova hinta. Agape-rakkauden puitteissa joku antaa kaiken mitä omistaa, jopa oman henkensäkin, sinun hyväksesi.
Tällaista on siis Kristuksen rakkaus meitä kohtaan. Hän lahjoittaa henkensä ystäviensä puolesta ja antaa näin esimerkin täydellisestä rakkaudesta. Ja Kristus teki vielä enemmänkin. Hän ei kuollut ainoastaan ystäviensä puolesta, vaan antoi henkensä koko maailman puolesta, niidenkin, jotka vainosivat häntä. Ristillä hän huusi tuomitsijoilleen: ”Herra anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”
Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä… Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.” (Room. 5:6-8,10)
Kristus on siis kuollut jokaisen meidän puolestamme kun olimme jumalattomia ja syntisiä, hänen vihollisiaan. Näin hän osoittaa kuinka hänen rakkautensa ylittää jopa hänen omat vaatimuksensa ystävien puolesta henkensä antamisesta. Hänen rakkautensa on todella valtavaa ja rajatonta. Ja se kohdistuu meihin. Se ei katso millaisia olemme, mitä osaamme tai mikä on taustamme. Se ei katso edes meidän syntejämme tai jumalattomuuttamme, olemmeko olleet Jumala ystäviä vai vihollisia. Kristus lahjoittaa henkensä meidän puolestamme ja tämä koskee aivan jokaista poikkeuksetta, rajoituksetta ja valikoimatta. Jumalan rakkaudesta on vahva todiste: Jumalan poika on kuollut ristillä.
Kristus osoittaa elämällään ja kuolemallaan sen, että Jumala todella on rakkaus. Hänessä on ylitsevuotava rakkaus, jota hän lahjoittaa meille jokaiselle säästelemättä. Tänäänkin tätä Jumalan rakkautta on jaossa niin synninpäästön ja evankeliumin sanoissa, kuin hetken päästä alttarilla, jossa Kristus antaa oman ruumiinsa ja verensä meidän puolestamme. Jokainen meistä on Jumalan äärettömän rakkauden kohde.
Omasta takaa meillä ei ole jumalallista Agape-rakkautta, vaan meidän täytyy vastaanottaa sitä Jumalalta, joka jakaa sitä kursailematta. Kuitenkaan meidän ei tule ainoastaan tunnustaa ja hyväksyä sitä, että Jumala rakastaa meitä äärettömästi, vaan antaa myös tuon rakkauden virrata meidän lävitsemme lähimmäisiimme. Siksi ”rakastakaa toisianne” on käsky ja kristittyä voi käskeä rakastamaan. Niin kuin Luther sanoo: ”Tee lähimmäisellesi se, mitä Kristus on tehnyt sinulle.
Koska meillä ei ole omasta takaa tätä jumalallista rakkautta ole, tilanne on juuri niin kuin evankeliumitekstissä sanotaan: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.” Kristittyjen ei tule kuvitella, että yhteys Jumalaan ja ystävyys Kristuksen kanssa olisi heidän omaa tekoaan, jonka he olisivat saaneet aikaan valitsemalla ystävystyä Jeesuksen kanssa ikään kuin tämä olisi jotenkin heidän oman toimintansa tai viisautensa tulosta. Päinvastoin, hän on yksipuolisella aloitteella valinnut heidät, rakastanut heitä ja ottanut heidät ystävikseen.
On uskomaton armo, että Kristus valitsi meidät. Olimme syntisiä ja kadoksissa olevia kun Kristuksen rakkaus jo kohdistui meihin. Emme me uskoneet häneen, jotta hän valitsisi meidät, vaan uskoimme häneen, koska hän oli jo edeltä valinnut meidät. Jos Jumala valitsisi vain ne, jotka jo alun perin uskoivat, silloin ihminen valitsisi itsensä ennen Jumalan valintaa. Mutta Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Jos siis uskot Jumalaan, olet jo hänen valitsemansa. Näin Jeesus sulkee ihmiseltä kaikki omat ansiot Jeesuksen seuraamisessa. Mitään liikettä tai uskoa Jumalaan ei synny ihmisestä itsestään ilman Jumalan edeltäkäyvää toimintaa. Samoin myöskään hedelmää ei synnyt muuten kuin pysymällä Kristuksessa.
Oman armonvalintansa kautta Jumala näyttää meille, miten meidän on toimittava ja rakastettava. Jumala rakasti meitä, vaikka itsessämme emme olleet hänen rakkautensa arvoisia. Meissä itsessämme ei ollut mitään syytä siihen, että hän valitsi meidät. Jumalan armovalinta johtaa meidät lähimmäisen suhteen tismalleen samanlaiseen toimintaan. Meidän on rakastettava niitä, jotka itsessään eivät ole rakastettavia. Meidän on lähestyttävä sitä ihmistä, joka ei itsessään ota askeltakaan lähestyäkseen minua. Meidän on armahdettava sitä, joka haluaa pysyä meidän vihollisenamme. Koska Jumala on tehnyt aloitteen minun suhteeni, on minun tehtävä aloite lähimmäiseni suhteen. Näemme, kuinka tämä kiistelty oppi Jumalan edeltäkäyvästä armonvalinnasta johtaa meidät juuri oikeanlaiseen toimintaan ja oikeanlaiseen rakkauteen suhteessa lähimmäiseen.
Meidän tulisi Jeesuksen sanojen mukaan tuottaa hedelmää joka pysyy. Tämä hedelmä on rakkaus, sillä Paavali mainitsee Hengen hedelmistä ensimmäisenä rakkauden: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Kristus valitsi meidät, jotta kantaisimme hedelmää eli rakastaisimme toisiamme. Tätä hedelmää emme voi kantaa erossa hänestä niin kuin ei viinipuun oksa voi kantaa hedelmää erossa viinipuusta. Oksien tuottama hedelmä on viinipuun hedelmää. Meidän rakkautemme on Jumalan rakkauden aikaansaamaa.
Toki meissä on luonnollista rakkautta aviopuolisoa, ystäviämme ja lähimmäisiämme kohtaan täysin riippumatta siitä uskommeko Jumalaan vai emme. Mutta kuten aluksi totesimme, tämä ihmisen luonnollinen rakkaus on usein häilyvää ja valikoivaa. Siksi tarvitsemme avuksi jumalallista rakkautta. Se rakkaus, mitä tässä elämässä koen, täytyy pukea jumalalliseen Agape-rakkauteen. Vain silloin kun jumalallinen rakkaus yhdistyy meidän luonnollisiin rakkauksiin, voivat luonnolliset rakkaudet olla puhtaita. Toisin sanoen, jotta esimerkiksi rakkauteni aviopuolisoa, ystävää tai lähimmäistä kohtaan voisi kestää, sen täytyy ainakin osittain olla muuttunut Agape-rakkaudeksi. Luonnolliseen rakkauteemme täytyy siis tulla mukaan henkilökohtaisen sitoutumisen, itsensä antamisen ja itsensä uhraamisen elementti. Tätä kautta Jumala voi käyttää meidän luonnollisia rakkauksia levittääkseen omaa Agape-rakkauttaan. Koska Jumala on rakkaus, Jumalassa eläminen on nimenomaan hänen jumalallisessa rakkaudessaan elämistä.
Näin meille on käynyt selväksi, että todellinen rakkaus, johon Jeesus meitä kehottaa, ei ole tunteiden vaan tahdon asia. Meitä kehotetaan rakastamaan huolimatta siitä, pidämmekö rakkauden kohteesta vai emme. Toisaalta, jos pidämme rakkauden kohteesta jo valmiiksi, niin entistä parempi. Meillä tulisi olla samanlainen tahto lähimmäistämme kohtaan kuin meillä on itseämme kohtaan ja kuin Jumalalla on meitä kohtaan. Vaikka emme tunnetasolla pystyisi rakastamaan toista ihmistä, niin meidän siitä huolimatta tulisi käyttäytyä niin kuin rakastaisimme. Englantilainen kirjailija C. S. Lewis, jolle muuten olen tästä saarnasta paljon velkaa, sanookin: ”Kun käyttäydyt niin kuin rakastaisit toista ihmistä, huomaat pian rakastavasi häntä. Jos vahingoitat henkilöä, josta et pidä, huomaat pian pitäväsi hänestä vielä vähemmän. Jos teet hänelle hyvää, huomaat pian inhoavasi häntä vähemmän”.
Meidän rakkautemme tulisi siis keskittyä siihen, mitä voimme lähimmäiselle antaa, ei siihen mitä voimme häneltä saada. Ja niin kuin Jeesus sanoo, suurin antamisen muoto on henkensä antaminen toisen puolesta. Jopa tällaiseen Jumalallinen rakkaus meitä kehottaa.
En tiedä luitteko uutisista reilu kuukausi sitten Ranskassa tapahtuneesta tilanteesta, jossa terroristi riehui ympäriinsä ja päätyi lopulta paikalliseen supermarkettiin. Siellä hän tappoi kaksi ihmistä ja otti loput kaupan asiakkaista panttivangeiksi. Seurasi piiritys. Poliisi onnistui neuvottelemaan vapaaksi kaikki muut panttivangit paitsi yhden naisen, joka jäi terroristin käsiin.
Tällöin ranskalainen poliisi nimeltään Arnauld Beltrame tarjoutui tulemaan panttivangiksi tuon viimeisen naisen tilalle. Terroristi hyväksyi tarjouksen. Beltrame jätti puhelimensa auki, josta kuultiin mitä tapahtui hänen jouduttuaan panttivangiksi. Kolmen tunnin piirityksen jälkeen terroristi puukotti ja ampui Beltramea, jolloin poliisit tekivät rynnäkön kauppaan ja tappoivat hyökkääjän. Beltrame kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin.
Beltrame oli tunnustava kristitty. Hänen sotilaspappinsa totesi, että ”hän ei piilotellut uskoaan vaan säteili sitä ja todisti siitä.” Näin hän viimeisenä tekonaan antoi valtavan todistuksen Kristuksen rakkaudesta koko Euroopalle. Hän antoi henkensä, jotta viimeinen panttivanki saisi elää. Hän rakasti, niin kuin Kristus on rakastanut meitä. Minua on syvästi koskettanut tämän miehen teko. Se vakuuttaa siitä, että rakkaus on todellista. Se muistuttaa siitä, että minunkin puolestani on yksi kuollut, joka sovitti minun syntini.
Tällöin ranskalainen poliisi nimeltään Arnauld Beltrame tarjoutui tulemaan panttivangiksi tuon viimeisen naisen tilalle. Terroristi hyväksyi tarjouksen. Beltrame jätti puhelimensa auki, josta kuultiin mitä tapahtui hänen jouduttuaan panttivangiksi. Kolmen tunnin piirityksen jälkeen terroristi puukotti ja ampui Beltramea, jolloin poliisit tekivät rynnäkön kauppaan ja tappoivat hyökkääjän. Beltrame kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin.
Beltrame oli tunnustava kristitty. Hänen sotilaspappinsa totesi, että ”hän ei piilotellut uskoaan vaan säteili sitä ja todisti siitä.” Näin hän viimeisenä tekonaan antoi valtavan todistuksen Kristuksen rakkaudesta koko Euroopalle. Hän antoi henkensä, jotta viimeinen panttivanki saisi elää. Hän rakasti, niin kuin Kristus on rakastanut meitä. Minua on syvästi koskettanut tämän miehen teko. Se vakuuttaa siitä, että rakkaus on todellista. Se muistuttaa siitä, että minunkin puolestani on yksi kuollut, joka sovitti minun syntini.
Kommentit
Lähetä kommentti