Hyvin naamioitu kirja hyveistä

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä (WSOY 2017)

Kirja, jonka kannessa lukee reality-proosaa, herättää harvoin minkäänlaisia intohimoja. Pikemminkin ohitan sellaiset teokset yleensä nopeasti pienellä ylenkatseella. Joonas Konstig kuitenkin yllättää. Hän pyrkii teoksessaan elämään vuoden herrasmiehen elämää ja raportoi tuloksista lukijoilleen.

Kun kulkee vuoden Konstigin matkassa, paljastuu, että kyseessä on lopulta paljon enemmän kuin yrityksestä elää ulkokultaista herrasmiehen ideaalia todeksi. Koko kirjan lävistää kysymys hyvästä ihmisyydestä ja elämästä. Nykyaika markkinoi itsensä rajatonta toteuttamista ihmiselämän päämääränä. Konstig vastaa toisin: ihmiselämän päämäärä onkin lähimmäisen palveleminen. Se tarkoittaa ihmisenä kasvamista, hyveellisemmäksi tulemista sekä itsensä jalostamista ja rajoittamista. Siksi kirja on omalla tavallaan erittäin vastakulttuurinen.

Kirjassa toki käsitellään kaikkea herrasmiehen elämään liittyvää rugbystä kouluratsastukseen ja mittatilauspuvuista käyttäytymissääntöihin. Lopulta kirja kuitenkin kuoriutuu perinteisten arvojen apologiaksi. Konstig vastaa kysymykseen miksi perinteiset arvot ovat parempia kuin uudet. Kaikessa toiminnassa punaisena lankana toimii lähimmäisen huomioon ottaminen. Teos on näin ovela vastahyökkäys postmodernia arvottomuutta kohtaan. Moni ei varmaan kirjan luettuaan tajua tätä, sillä Konstig ei saarnaa miten olisi elettävä, vaan kertoo vain omalla esimerkillään kuinka muuttamalla toimintaansa herrasmiesmäiseen ja hyveellisempään suuntaan moni asia meni hänen elämässään paremmin.

Kaikessa herrasmiehen toimintaan liittyvässä paistaa läpi voimakas kristillinen arvopohja, vaikkakaan kristinuskoa ei sinänsä mainita kuin pari kertaa. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä onhan ajatus herrasmiehestä kristinuskon kulttuuripiirissä syntynyt.

Ehkä tällaiselle kirjalle on erityinen tarve nykyaikana, jolloin kukaan ei oikein kuulu minnekään eikä kukaan oikein osaa sanoa miten tulisi elää. Huomaan, että kirjaa on luettu aika paljon omassa ystäväpiirissäni, joka koostuu pääosin kolmenkympin molemmin puolin olevista nuorista aikuisista. Postmoderni relativismi on irrottanut ihmisen kontekstistaan ja tehnyt hänestä yksilön, joka on täysin vapaa valitsemaan mitä haluaa. Irrallisuus on saanut monet etsimään pysyvämpiä arvoja. Moni ystäväni on sanonut, että Konstigin kirja on vaikuttanut suuresti heidän ajatteluunsa ja käyttäytymiseensä.

Konstig menee perinteisissä arvoissa jopa niin pitkälle, että kirjaan mahtuu monarkian moraalinen puolustus. Monarkian tehtävä oli antaa tavallisille kansalle esikuva, jollaiseksi jokainen havitteli tulevansa. Tavat, etiketti, pukeutuminen, elämäntapa ja moni muu asia lähtivät liikkeelle hovista ja sitten jalkautuivat aateliston kautta koko kansaan. Monarkilla oli Jumalan antama valtuutus. Hän kasvatti kansaansa kohti suurempaa moraalia antamalla esimerkin, jota kohti pyrkiä. Koko yhteiskuntamuodon idea oli siis tulla paremmaksi ihmiseksi. Konstigia lukiessa näkee sen, että eivät menneet sukupolvet olleet tyhmiä. Eivät he ylläpitäneet hierarkisia yhteiskuntajärjestyksiä vain sortamisen vuoksi, vaan usein ne olivat rakentuneet kristilliselle arvopohjalle, jonka päämääränä oli lähimmäisen paras. Tietenkin jälkiviisaana ymmärrämme, että tähän ideaaliin ei useinkaan ylletty, mutta ideaali oli silti olemassa.

Nimestään huolimatta kirja sopii naisillekin, koska suuri osa kirjasta käsittelee ylipäätään hyvää elämää. Paljon huomiota saa myös Konstigin avioliitto, joka herrasmiesvuoden alussa on kriisissä, mutta herrasmieheys tekee myös sille ihmeitä. Tälläkin osa-alueella Konstig osoittaa esimerkillään kuinka perinteiset arvot toimivat.

Konstig kirjoittaa hyvin. Jokainen luku on verrattain lyhyt kokonaisuus ja seuraavassa luvussa mennään aina uuteen teemaan. Tämä takaa sen, että minkäänlaista kyllästymistä ei ehdi tapahtua. Konstig on myös tehnyt taustatyönsä erinomaisesti, sillä huolimatta realitymaisesta otteesta teos on syvällinen yritys ymmärtää sitä, mitä on olla herrasmies ja mitä on olla hyvä ihminen.