Saarna 2. adventtisunnuntai
Luuk. 12:35-40
Maailmanloppu on aina kiinnostanut ja kiehtonut ihmisiä. Paljon on ennustuksia, jossa Ihmisen Pojan paluun hetkelle annetaan tarkat päivämäärät tai ainakin sellaiset suuntaviivat, että epäselvyyttä ei jää. On erilaisia laskelmia joissa on laskettu vuosiviikkojen määriä ja sovellettu erilaisia Raamatusta löytyviä lukuja tai ajanjaksoja nykypäivään.
Monet nimekkäätkin opettajat ovat langenneet tähän. Metodismin perustaja John Wesley ennusti tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 1836. Kuuluisa reformoitu julistaja Jonathan Edwards ajatteli sen alkavan vuonna 2000, samoin painovoiman keksijä Isaac Newton. Vielä villimmäksi menee kun tutustutaan esimerkiksi Jehovan todistajien, mormonien tai joidenkin aasialaisten lahkojen antamiin päivämääriin. Näitä ennustuksia riittää ja tulee aina riittämään. Itse asiassa Wikipediassa on kokonainen sivu, jonka otsikko on ”luettelo maailmanlopun päivämääristä”. Sinne on koottu erilaisia päivämääriä, jolloin maailmanlopun on ennustettu tulevan. Ja tämä luettelo on pitkä.
Kiinnostus maailmanloppuun ei tietenkään ole vain kristinuskon tai ylipäätään uskontojen yksityisomaisuutta, vaan se on jollakin tavalla kirjoitettu jokaisen ihmisen sisälle. Ihan samalla tavoin myös sekulaarit tai uskonnottomat ihmiset antavat vuosilukuja, jonka jälkeen maailman tuhoutuminen on peruuttamatonta ja harva se päivä uutisissa puhutaan vakavasta vaarasta maailman päättymiselle. Kaikki me tiedämme, että tämä aika päättyy joskus. Mikään ei ole ikuista ja tuhon vaara on aina olemassa. Oli kyse sitten ydinsodasta, ekokatastrofista tai mistä tahansa sekulaarista maailmanlopun visiosta. Ongelma vain on, että haluaisimme kontrolloida tuota päättymisen hetkeä itse, antaa sille tarkat päivämäärät ja näin olla ikään kuin sen yläpuolella ja pitää se omassa hallinnassamme.
Jeesus kuitenkin sanoo, että hänen paluunsa hetki on sellainen, jota emme aavista. Emme siis tiedä sitä hetkeä ja vielä enemmänkin: emme pysty edes aavistamaan sitä. Ainoa aikamääre, jonka Raamattu sille antaa, on pian. Se tapahtuu pian. Siksi siihen on oltava valmiina. Ja varmaankin se hetki on juuri sellainen, että ihmiskunta kaikista vähiten odottaa sen tapahtuvan silloin.
Toki Jeesus itse sanoo monia merkkejä, jotka edeltävät hänen paluutaan. On sotia, maanjäristyksiä, vääriä messiaita, kristittyjen vainoa, laittomuus lisääntyy ja monien rakkaus kylmenee. Evankeliumi Kristuksesta saarnataan kaikille kansoille todistukseksi. Näitä merkkejä jokainen valveilla oleva kristitty näkee tänään ympärillään. Siitä huolimatta emme tiedä tarkkaa päivää emmekä hetkeä. Emme edes aavista sitä. Moni luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” Tulevaisuus on aina Jumalan käsissä ja se on jätettävä hänen käsiinsä. Haluaisimme itse kontrolloida tulevaisuuttamme ja haluaisimme tietää milloin Kristus tulee takaisin, mutta se ei ole meidän vallassamme. Vain Jumalalla on tulevaisuus käsissään. Meidän tehtävämme on pitää vaatteet vyötettynä ja lamput palamassa. Toisin sanoen meidän on oltava valmiita tuota hetkeä varten, mutta sen tarkkaa ajankohtaa meille ei kerrota. Meidän on oltava valmiita avaamaan, kun Herra koputtaa ovea. Ja eräänä päivänä Kristus todella tulee takaisin. Silloin autuas on se palvelija, jonka Herra tapaa valvomasta.
Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Se, joka odottaa Jeesusta ja avaa hänelle ovensa, pääsee kerran ikuiseen hääjuhlaan aterioimaan yhdessä Kristuksen kanssa. Koputus tapahtuu aikojen lopulla, mutta se on myös jatkuvaa ja jokapäiväistä. Joka päivä Kristus kolkuttaa sydämemme ovella ja pyytää päästämään hänet sisään.
Kristuksen tulemisella ja kolkuttamisella on siis tässä selvä viittaus Kristuksen paluuseen, mutta myös Kristuksen henkilökohtaiseen vastaanottamiseen. Nämä asiat ovatkin liitoksissa toisiinsa. Joka on valmis uskomaan Kristuksen paluuseen, ottaa siitä kyllä myös vaarin henkilökohtaisesti. Joka taas ei usko Kristuksen paluuseen, niin silloin tuskin on mitään tarvetta ottaa Kristusta vastaan myöskään henkilökohtaisesti.
Tänäänkin Jeesus sanoo meille: ”Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.” Tänäänkin meitä kutsutaan avaamaan sydämemme ovet Kristuksen koputukselle. Hän tahtoo tulla luoksemme ja aterioida yhdessä kanssamme. Mutta usein me epäröimme. Kuka mistäkin syystä. Ehkä haluaisimme pitää jonkinlaisen otteen itsellämme. Ehkä haluaisimme valita parhaat puolet kaikista vaihtoehdoista. Haluaisimme toisaalta nauttia tästä elämästä ja kaikesta mitä siitä on irti otettavista. Ehkä ajattelemme, että Jumalalle on vielä myöhemmin aikaa.
Kirkkoisä Augustinus rukoilikin nuoruudessaan seuraavasti: ”Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä.” Ja Augustinus jatkaa selittäen: ”Pelkäsin näet, että kuulisit minua heti ja heti parantaisit minut pahojen himojeni sairaudesta, jota halusin kyllä parannella, mutta en parantaa.” Elämää ei kuitenkaan voi Augustinuksen tapaan lykätä tulevaisuuteen. Ensiksikin Kristus koputtaa ovella juuri nyt. Tänään hän kutsuu sinua. Huomisen tilanteesta emme tiedä. Toiseksi hän voi tulla takaisin milloin tahansa. Silloin on oltava valveilla ja vyötettynä. Ei voi nukahtaa ja ajatella, että ei tässä mitään hätää.
Kolmanneksi Jumala on oikeasti parasta, mitä on. Hän on täydellinen hyvyys ja rakkaus. Hänen yhteydessään löytyy lopullinen onni ja ilo. Ei ole mitään järkeä sulkea häneltä ovea. Silti pelkäämme häntä ja haluaisimme säilyttää itsellämme jonkinlaisen kontrollin omaan elämäämme. Mutta sellainen on vain haaveilua ja häivettä. Kuka oikeasti on kontrolloinut elämäänsä? Kuka oikeasti on saavuttanut kaiken, mistä on haaveillut, omassa varassaan? Kuka oikeasti on päättänyt itse oman tulevaisuutensa? Kuka on itse määrännyt päiviensä määrän? Jokaisen rehellisen ihmisen on tunnustettava itselleen, että tämä elämä ei ole meidän omissa käsissämme. Elämme joka päivä Jumalan johdatuksessa. Siksi siihen on hyvä suotua heti. On suostuttava palvelijan asemaan. On avattava ovi hänelle, joka kolkuttaa.
Meidän omat valintamme vievät usein väärille poluille. Tiedämme, missä turvamme ja pelastuksemme olisi. Silti pelkäämme hyvyyttä ja kavahdamme rakkautta. Ehkä pelkäämme, että Kristus tulee rankaisemaan ja tuomitsemaan ja siksi vältämme hänen kutsuaan. Käy niin kuin Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa: ”Valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (Joh. 3:19-21)
Mutta Kristus kolkuttaa tänään ja kutsuu jokaista valoonsa. Siinä valossa elämä saa tarkoituksensa ja synnit sovituksensa. Ja pelko pois. Kristus ei tahdo sinulle pahaa. Hän ei ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Siksipä tässä Jeesuksen vertauksessa seuraa ihmeellinen käänne.
Kun Kristus tulee, yllättäen roolit vaihtuvat. ”Hän (siis Kristus) vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Täysin odottamattomasti palvelijasta tulee palveltava ja isännästä palvelija. Syntisestä tulee vanhurskas ja vanhurskas ottaa päälleen maailman synnin. Ensimmäinen tulee viimeiseksi, jotta viimeinen voi tulla ensimmäiseksi. Kuolematon kuolee, jotta kuolevainen voi elää.
Kristus koputtaa ovella, jotta saisi palvella meitä. Hän ei tule luoksemme, jotta joutuisimme raatamaan orjina hänen taloudessaan, vaan palvellakseen ja antaakseen meille yltäkylläisen elämän. Suostu hänen palveltavaksi. Anna Kristuksen hoitaa sinua ja tarjota sinulle itsensä. Siitä tässäkin jumalanpalveluksessa on kyse. Jumalanpalveluksessa ei ole kyse siitä, että me palvelemme Jumalaa, vaan siitä, että Jumala palvelee meitä. Hän tulee sanansa kautta sinun luoksesi ja lahjoittaa sinulle oman ruumiinsa ja verensä pelastukseksesi ehtoollisessa. Avaa siis hänelle ovi, jotta hän pääsee palvelemaan sinua.
Maailmanloppu on aina kiinnostanut ja kiehtonut ihmisiä. Paljon on ennustuksia, jossa Ihmisen Pojan paluun hetkelle annetaan tarkat päivämäärät tai ainakin sellaiset suuntaviivat, että epäselvyyttä ei jää. On erilaisia laskelmia joissa on laskettu vuosiviikkojen määriä ja sovellettu erilaisia Raamatusta löytyviä lukuja tai ajanjaksoja nykypäivään.
Monet nimekkäätkin opettajat ovat langenneet tähän. Metodismin perustaja John Wesley ennusti tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 1836. Kuuluisa reformoitu julistaja Jonathan Edwards ajatteli sen alkavan vuonna 2000, samoin painovoiman keksijä Isaac Newton. Vielä villimmäksi menee kun tutustutaan esimerkiksi Jehovan todistajien, mormonien tai joidenkin aasialaisten lahkojen antamiin päivämääriin. Näitä ennustuksia riittää ja tulee aina riittämään. Itse asiassa Wikipediassa on kokonainen sivu, jonka otsikko on ”luettelo maailmanlopun päivämääristä”. Sinne on koottu erilaisia päivämääriä, jolloin maailmanlopun on ennustettu tulevan. Ja tämä luettelo on pitkä.
Kiinnostus maailmanloppuun ei tietenkään ole vain kristinuskon tai ylipäätään uskontojen yksityisomaisuutta, vaan se on jollakin tavalla kirjoitettu jokaisen ihmisen sisälle. Ihan samalla tavoin myös sekulaarit tai uskonnottomat ihmiset antavat vuosilukuja, jonka jälkeen maailman tuhoutuminen on peruuttamatonta ja harva se päivä uutisissa puhutaan vakavasta vaarasta maailman päättymiselle. Kaikki me tiedämme, että tämä aika päättyy joskus. Mikään ei ole ikuista ja tuhon vaara on aina olemassa. Oli kyse sitten ydinsodasta, ekokatastrofista tai mistä tahansa sekulaarista maailmanlopun visiosta. Ongelma vain on, että haluaisimme kontrolloida tuota päättymisen hetkeä itse, antaa sille tarkat päivämäärät ja näin olla ikään kuin sen yläpuolella ja pitää se omassa hallinnassamme.
Jeesus kuitenkin sanoo, että hänen paluunsa hetki on sellainen, jota emme aavista. Emme siis tiedä sitä hetkeä ja vielä enemmänkin: emme pysty edes aavistamaan sitä. Ainoa aikamääre, jonka Raamattu sille antaa, on pian. Se tapahtuu pian. Siksi siihen on oltava valmiina. Ja varmaankin se hetki on juuri sellainen, että ihmiskunta kaikista vähiten odottaa sen tapahtuvan silloin.
Toki Jeesus itse sanoo monia merkkejä, jotka edeltävät hänen paluutaan. On sotia, maanjäristyksiä, vääriä messiaita, kristittyjen vainoa, laittomuus lisääntyy ja monien rakkaus kylmenee. Evankeliumi Kristuksesta saarnataan kaikille kansoille todistukseksi. Näitä merkkejä jokainen valveilla oleva kristitty näkee tänään ympärillään. Siitä huolimatta emme tiedä tarkkaa päivää emmekä hetkeä. Emme edes aavista sitä. Moni luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” Tulevaisuus on aina Jumalan käsissä ja se on jätettävä hänen käsiinsä. Haluaisimme itse kontrolloida tulevaisuuttamme ja haluaisimme tietää milloin Kristus tulee takaisin, mutta se ei ole meidän vallassamme. Vain Jumalalla on tulevaisuus käsissään. Meidän tehtävämme on pitää vaatteet vyötettynä ja lamput palamassa. Toisin sanoen meidän on oltava valmiita tuota hetkeä varten, mutta sen tarkkaa ajankohtaa meille ei kerrota. Meidän on oltava valmiita avaamaan, kun Herra koputtaa ovea. Ja eräänä päivänä Kristus todella tulee takaisin. Silloin autuas on se palvelija, jonka Herra tapaa valvomasta.
Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Se, joka odottaa Jeesusta ja avaa hänelle ovensa, pääsee kerran ikuiseen hääjuhlaan aterioimaan yhdessä Kristuksen kanssa. Koputus tapahtuu aikojen lopulla, mutta se on myös jatkuvaa ja jokapäiväistä. Joka päivä Kristus kolkuttaa sydämemme ovella ja pyytää päästämään hänet sisään.
Kristuksen tulemisella ja kolkuttamisella on siis tässä selvä viittaus Kristuksen paluuseen, mutta myös Kristuksen henkilökohtaiseen vastaanottamiseen. Nämä asiat ovatkin liitoksissa toisiinsa. Joka on valmis uskomaan Kristuksen paluuseen, ottaa siitä kyllä myös vaarin henkilökohtaisesti. Joka taas ei usko Kristuksen paluuseen, niin silloin tuskin on mitään tarvetta ottaa Kristusta vastaan myöskään henkilökohtaisesti.
Tänäänkin Jeesus sanoo meille: ”Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa.” Tänäänkin meitä kutsutaan avaamaan sydämemme ovet Kristuksen koputukselle. Hän tahtoo tulla luoksemme ja aterioida yhdessä kanssamme. Mutta usein me epäröimme. Kuka mistäkin syystä. Ehkä haluaisimme pitää jonkinlaisen otteen itsellämme. Ehkä haluaisimme valita parhaat puolet kaikista vaihtoehdoista. Haluaisimme toisaalta nauttia tästä elämästä ja kaikesta mitä siitä on irti otettavista. Ehkä ajattelemme, että Jumalalle on vielä myöhemmin aikaa.
Kirkkoisä Augustinus rukoilikin nuoruudessaan seuraavasti: ”Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä.” Ja Augustinus jatkaa selittäen: ”Pelkäsin näet, että kuulisit minua heti ja heti parantaisit minut pahojen himojeni sairaudesta, jota halusin kyllä parannella, mutta en parantaa.” Elämää ei kuitenkaan voi Augustinuksen tapaan lykätä tulevaisuuteen. Ensiksikin Kristus koputtaa ovella juuri nyt. Tänään hän kutsuu sinua. Huomisen tilanteesta emme tiedä. Toiseksi hän voi tulla takaisin milloin tahansa. Silloin on oltava valveilla ja vyötettynä. Ei voi nukahtaa ja ajatella, että ei tässä mitään hätää.
Kolmanneksi Jumala on oikeasti parasta, mitä on. Hän on täydellinen hyvyys ja rakkaus. Hänen yhteydessään löytyy lopullinen onni ja ilo. Ei ole mitään järkeä sulkea häneltä ovea. Silti pelkäämme häntä ja haluaisimme säilyttää itsellämme jonkinlaisen kontrollin omaan elämäämme. Mutta sellainen on vain haaveilua ja häivettä. Kuka oikeasti on kontrolloinut elämäänsä? Kuka oikeasti on saavuttanut kaiken, mistä on haaveillut, omassa varassaan? Kuka oikeasti on päättänyt itse oman tulevaisuutensa? Kuka on itse määrännyt päiviensä määrän? Jokaisen rehellisen ihmisen on tunnustettava itselleen, että tämä elämä ei ole meidän omissa käsissämme. Elämme joka päivä Jumalan johdatuksessa. Siksi siihen on hyvä suotua heti. On suostuttava palvelijan asemaan. On avattava ovi hänelle, joka kolkuttaa.
Meidän omat valintamme vievät usein väärille poluille. Tiedämme, missä turvamme ja pelastuksemme olisi. Silti pelkäämme hyvyyttä ja kavahdamme rakkautta. Ehkä pelkäämme, että Kristus tulee rankaisemaan ja tuomitsemaan ja siksi vältämme hänen kutsuaan. Käy niin kuin Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa: ”Valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (Joh. 3:19-21)
Mutta Kristus kolkuttaa tänään ja kutsuu jokaista valoonsa. Siinä valossa elämä saa tarkoituksensa ja synnit sovituksensa. Ja pelko pois. Kristus ei tahdo sinulle pahaa. Hän ei ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Siksipä tässä Jeesuksen vertauksessa seuraa ihmeellinen käänne.
Kun Kristus tulee, yllättäen roolit vaihtuvat. ”Hän (siis Kristus) vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” Täysin odottamattomasti palvelijasta tulee palveltava ja isännästä palvelija. Syntisestä tulee vanhurskas ja vanhurskas ottaa päälleen maailman synnin. Ensimmäinen tulee viimeiseksi, jotta viimeinen voi tulla ensimmäiseksi. Kuolematon kuolee, jotta kuolevainen voi elää.
Kristus koputtaa ovella, jotta saisi palvella meitä. Hän ei tule luoksemme, jotta joutuisimme raatamaan orjina hänen taloudessaan, vaan palvellakseen ja antaakseen meille yltäkylläisen elämän. Suostu hänen palveltavaksi. Anna Kristuksen hoitaa sinua ja tarjota sinulle itsensä. Siitä tässäkin jumalanpalveluksessa on kyse. Jumalanpalveluksessa ei ole kyse siitä, että me palvelemme Jumalaa, vaan siitä, että Jumala palvelee meitä. Hän tulee sanansa kautta sinun luoksesi ja lahjoittaa sinulle oman ruumiinsa ja verensä pelastukseksesi ehtoollisessa. Avaa siis hänelle ovi, jotta hän pääsee palvelemaan sinua.
Kommentit
Lähetä kommentti