Saarna laskiaissunnuntaina

Mark. 10:32-45

Tammikuun kymmenentenä päivänä vuonna 49 ennen Kristusta Julius Caesar seisoi sotajoukkoineen Rubikon-joen rannalla ja katseli mietteliäästi joen toiselle puolelle. Rooman senaatti oli käskenyt voittoisaa sotapäällikköä hajottamaan armeijansa ja palaamaan itsekseen Roomaan. Caesar oli toiminut Rooman maaherrana aivan kuten kollegansa Pontius Pilatus tulisi toimimaan muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, mutta nyt hänen kautensa oli tullut loppuun ja senaatti halusi riisua hänet vallasta sekä asettaa syytteisiin Roomassa.

Varmaankin Julius Caesar mietti joen rannalla pitkään mitä tekisi. Rubikon-joki toimi rajana Rooman ja sen provinssien välillä. Joen ylittäminen tarkoitti siis astumista Rooman alueelle ja sotilaiden kanssa se olisi peruuttamaton teko. Caesar päätti ottaa riskin, ylitti Rubikonin viiden tuhannen miehen armeijansa kanssa ja sanoi kuuluisat sanat: ”arpa on heitetty”. Voimme vain kuvitella mitä hänen sotilaidensa päässä liikkui. Oltiin menossa Roomaan valtaamaan sitä. Lopputuloksena olisi joko suuri voitto juhlittuna valloittajana tai väkivaltainen ja tuskallinen kuolema. Panokset olivat kovimmat mahdolliset.

Tämän päivän evankeliumitekstissä olemme tismalleen samanlaisessa tilanteessa: ”Kun he sitten nousivat Jerusalemiin menevää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä.” Olemme nyt Jeesuksen maanpäällisen toiminnan keskeisessä taitekohdassa. Tilanteessa, josta ei ole enää paluuta. Jeesus on nyt kävelemässä joukkojensa etunenässä pääkaupunkiin. Mukanaan hänellä ei ollut sotajoukkoa eikä aseita, vaan lähinnä opetuslasten ja muiden Jeesusta seuraavien ihmisten joukko, jotka menivät, minne hänkin meni. Jerusalemiin kuitenkin noustaisiin ja kaikki tajusivat mistä oli kyse. Nyt mentäisiin pääkaupunkiin ja se saattaisi merkitä pikaista kuolemaa. Siksi opetuslapset olivat ymmällään ja ihmiset pelkäsivät. Tältä reissulta ei todennäköisesti tultaisi takaisin. Eihän heillä olisi juurikaan mahdollisuuksia Rooman legioonalaisia vastaan.

Kuinka eri tavoin Jeesus toimiikaan kuin tuo sotapäällikkö, josta kaikki keisarit ovat saaneet nimensä! Arpaa ei nimittäin heitetä. Sen sijaan Jeesus kertoo suoraan, mitä tulee tapahtumaan. Lopputulos tiedettiin jo. Hänet tultaisiin tuomitsemaan kuolemaan ja tappamaan, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Kyse ei ollut sattumasta, vaan kaikki oli ennalta tiedossa. Jeesus toteuttaa täysin sitä Jumalan suunnitelmaa, johon maailmanhistoria tähtää. Hän tietää kohtalonsa eikä vastusta sitä. Tulevaisuutta koskeva tieto ei tullut jonkun äänen sanelemana tai näkynä taivaasta, vaan hän itse tietää täydellisesti tulevaisuuden. Ja se tieto on hyvin yksityiskohtaista ja tarkkaa. Näin Markus rivien välissä näyttää meille jotain siitä, kuka Jeesus todella oli.

Jeesus tietää etukäteen, että maallista voittoa ei ole tulossa, vaan edessä on ainoastaan kärsimys ja kuolema. Messias ei tule perustamaan maallista valtakuntaa Jerusalemiin, eikä hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta. Hänen voittonsa on varsin erilainen kuin Caesarin. Tätä eivät ehkä kaikki hänen opetuslapsensa tajunneet, sillä heti perään tällä matkalla käydään kummallinen keskustelu Sebedeuksen poikien ja Jeesuksen välillä, jossa Johannes ja Jaakob toivovat, että saisivat istua Jeesuksen vierellä, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan, kun hänen kirkkautensa tulee. Erikoinen pyyntö. Ehkä Johannes ja Jaakob tajusivat pyyntönsä sopimattomuuden, kun kysyivät sitä muista opetuslapsista erillään.

Periaatteessa Johanneksella ja Jaakobilla oli vahva usko. Hehän uskoivat, että Kristus jollakin ihmeellisellä tavalla selviäisi tästä kaikesta voittajana. He uskoivat, että hänen kirkkautensa tulee. He tajusivat oikein, että hän olisi messias, luvattu kuningas, joka tulisi kirkkaudessaan. He ymmärsivät hänen valtansa, mutta eivät tajunneet hänen kärsimystään. He vastasivat oikein kysymykseen ”kuka on messias?”, mutta väärin kysymykseen ”mitä messias tekee?”. He pyrkivät pääsemään siis kirkkauteen ilman ristiä ja ilman kuolemaa. Siinä oli heidän virheensä.

Siksi Jeesus sanoo heille, että ”te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” Näillä sanoilla Kristus viittasi lähestyvään kuolemaansa. Ennen kuin messias tulee kirkkaudessaan, hänen täytyi astua alas. Hänen täytyi juoda nöyryyden ja kuuliaisuuden malja loppuun asti: käydä kärsimykseen ja kuolemaan. Vielä viimeisenä iltana ennen kuolemaansa hän rukoili: ”Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” Näin Jumalan poika osoittaa täydellistä antautumista ja kuuliaisuutta Jumalan tahdolle. Hän ei pakene sitä, mikä häntä Jerusalemissa odottaa, vaan marssii kuuliaisena sitä kohti. Hänen kuuliaisuutensa on täydellinen vastakohta opetuslasten hämmästyneisyydelle ja ihmisten pelolle.

Jaakob ja Johannes totesivat, että voivat juoda tuon maljan. Tähän Jeesus vastasi, että ”sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.” Oman kohtalonsa lisäksi Jeesus tiesi täydellisesti myös opetuslapsiensa kohtalon. Hän tiesi, mitä heille tulisi käymään ja kuinka opetuslapsi ei olisi opettajaansa suurempi, vaan joutuisi kulkemaan saman reitin. Hän olisi heidän rinnallaan myös tulevissa vaiheissa.

Maljassa ja kasteessa on myös toisenlainen viittaus tulevaisuuteen. Jeesus puhuu maljasta toisessa yhteydessä viimeisenä iltanaan. Viimeisellä aterialla hän toteaa, että ”tämä malja on uusi liitto minun veressäni.” Näin hän tekee ehtoollisesta aterian, jossa yhdistymme Kristuksen uhrikuolemaan ja saamme konkreettisesti sisällemme uuden liiton veren, sen veren, jonka voimalla liitto vahvistettiin. Paavali kirjoittaa: ”niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee.” Ehtoollinen on Kristuksen kärsimyksen ateria, jossa julistamme hänen kuolemaansa. Saamme siinä nauttia ristillä vuotanutta verta pelastukseksemme.

Yhtä lailla Kristuksen kuolema on kaste, joka puhdistaa maailman. Omassa kasteessamme liitymme tähän Kristuksen kasteeseen. Siitä Paavali kirjoittaa, että ”tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan.” Jaakob ja Johannes saavat tulevaisuudessa siis seurakunnan yhteydessä sakramenttien kautta nauttia sen maljan, jonka Kristus juo ja sen kasteen, jolla Kristus kastetaan.

Kasteen ja ehtoollisen tehtävä on siis näkymättömällä ja salaisella tavalla liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja yhdistää meidän elämämme hänen elämäänsä. Niin sielu yhdistyy Kristukseen ja tulee yhdeksi lihaksi hänen kanssaan. Vanha ihminen meissä naulitaan ristille ja nousemme elämään uutta elämää Kristuksessa. Kristitty osallistuu sakramenteissa Jeesuksen kärsimyshistorian keskeisiin vaiheisiin. Tämä on suuri salaisuus. Sitä eivät aistit näe, eikä järki käsitä, mutta siitä huolimatta Jumala vaikuttaa. Huolehdi siis siitä, että et poikkeusolojen vuoksi joudu kokonaan irralleen näistä salaisuuksista, joiden kautta pääsemme osallisiksi Kristuksen elämästä.

Tämän keskustelun jälkeen Jeesus alkaa opettamaan kaikille opetuslapsilleen Jumalan valtakunnan ja maailman erilaista arvojärjestystä. Maailmassa vallitsee halu valtaan, kunniaan ja arvovaltaan. Eikä se ole mitenkään vierasta kristittyjenkään parissa. Se on kuitenkin väärä tie. Meidän ei pidä Julius Caesareiden tapaan haikailla ensimmäisille paikoille ja suurimpaan valtaan. Se ei nimittäin ole oikeasti suurta. Suuruus ei ole sitä, että herrana hallitsee muita ja pitää heitä valtansa alla. Sen sijaan suuruus on sitä, että on toisten palvelija tai jopa orja niin kuin tuo alkutekstin sana voitaisiin kääntää.

Maailmassa periaatteeksi riittää, että vallanpitäjät ovat reiluja ja oikeudenmukaisia. Kristus menee paljon pidemmälle. Kristillisen vallankäytön perustana ei ole herruus ollenkaan vaan palvelijaksi suostuminen. Kristinusko ei toimi maallisten valtakuntien tai yritysten pelisäännöillä. Joka siis haluaa olla suurin, olkoon toisten orja. Luopukoon kaikesta omastaan ja eläköön kokonaan toista varten.

Aikamme palvoo valtaa ja näkee vallankäyttöä kaikkialla. Jokaista instituutiota pidetään lopulta vain vallankäytön areenana. Kaikki pelkistetään valtakysymyksiksi. Ihmissuhteet nähdään loputtomana valtataisteluna. Totuuskin on lopulta vain kätkettyä vallankäyttöä, jossa omat näkemykset pakotetaan toiselle totuuden kaavussa ja näin saadaan ylivaltaa toiseen nähden. Jos tämän hengen omaksuu, paljoa ei jää jäljelle. Jos kaikki asiat ovat pelkkää valtataistelua, niin elämästä tulee pelkkää valtataistelua. Se kuluttaa, vie epäonneen ja epätoivoon. Valtaa ei koskaan saa itselle tarpeeksi ja väärät tahot käyttävät valtaa väärin ja väärissä paikoissa. Joudumme loputtomaan taisteluun ja valtapositioiden vertailuun, jolle ei näy loppua.

Nyt Jeesus avaa meille uuden tien ulos tästä vallan maailmasta. Meidän on vapaaehtoisesti luovuttava vallan tavoittelusta ja tultava kaikkien orjaksi. Meidän on lähdettävä palvelijuuden ja orjuuden tielle. Jeesus sanookin: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Ja mitä Jeesuksen seuraaminen käytännössä on? Ainakin se on toimimista samalla tavoin kuin hän toimi. Jeesus antoi henkensä ja palveli omiaan.

Vallasta luopuminen ja palvelijaksi tuleminen tarkoittaa sitä, että meidän ei koskaan tule arvottaa valtaa yli totuuden, vaan jos valinta tulee näiden kahden välille, on aina luovuttava vallasta. Todellinen kristinusko riisuuntuu vallasta Kristuksen tavoin. Meidän ei pidä pelätä tehdä totuuden vuoksi sellaisia ratkaisuja, jotka kaventavat valtaamme. Totuuden tähden mielellämme menetämme yleistä arvostustamme ja paikkoja tärkeissä pöydissä. Tästä saarnastuolista pitäisi aina saarnata niin totuudenmukaisesti, että se veisi mahdollisimman paljon meidän toimintamahdollisuuksiamme ja valtaamme kirkossa ja yhteiskunnassa. Ehkä sitten Jumala voisi tehdä kauttamme jotain suurta.

Jumala itse ei tarvitse keneltäkään mitään eikä himoitse mitään asiaa. Siitä huolimatta hän luopui omastaan ja otti orjan muodon. Jumalan nöyrtyminen aiheutti valtavan paljon hyvää: hän levitti valtakuntaansa ja osti ihmisiä itselleen kaikista kansoista. Miksi sitten itse pelkäät, että sinä tulet pienemmäksi, jos nöyrryt ja tulet palvelijaksi? ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Jeesus ei ollut vain kuka tahansa marttyyri, joka kuoli ajaessaan omaa asiaansa tai aatteensa asiaa. Jeesus tuli antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. Hänen kuolemansa oli sovittava kuolema, jossa hän kantoi kaikki meidän syntimme ja tuhosi niiden alistavan vallan. Siksi hän kuolemallaan maksoi lunnaat kaikkien puolesta. Se on samalla täydellisin esimerkki siitä, mitä on olla suurin jumalan valtakunnassa, mutta myös kertakaikkinen uhri, jolla hän lunastaa ihmiskunnan synnin ja kuoleman vallasta.

Kuolema on synnin palkka. Kuolemalla puolestamme Kristus jakoi kanssamme synnin rangaistuksen, vaikka ei itse tehnyt syntiä. Kristus tuli maailmaan kuollakseen, mutta ei tehdäkseen syntiä. Kun hän jakoi kanssamme rangaistuksen ilman, että olisi itse ollut siihen syyllinen, hän poisti sekä syyllisyyden että rangaistuksen.

Juuri tämän tehtävän tähden Jeesus on nousemassa ylös Jerusalemiin niin että opetuslapset hämmästelevät ja ihmiset pelkäävät. Tässä paljastuu koko Markuksen evankeliumin ja Jeesuksen toiminnan tähtäyspiste. Matkalla Jerusalemiin käy selväksi, mihin maailmanhistoria tähtäsi. Jumala tuli maailmaan sovittamaan syntimme. Hän saavuttaa Jerusalemissa suuremman voiton kuin mikään mitä Julius Caesar tai kukaan maailman keisareista on koskaan saanut aikaan.

Kommentit

Suositut tekstit