Saarna Mikkelinpäivä
Matt. 18:1-10
Kuka on kaikista merkittävin kristitty, joka historian aikana on elänyt? Kuka on merkittävin henkilö Suomen kirkkohistoriassa? Kuka on paras ja oikeaoppisin teologi? Kuka on saanut julistuksellaan eniten ihmisiä kääntymään kristityiksi? Niin, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tällaisia kysymyksiä me kysymme ja niin kysyivät opetuslapsetkin. Rakennamme erilaisia hierarkioita, joilla arvotamme ihmisiä ja haluamme paaluttaa itse keksimämme arvojärjestyksen jopa taivaaseen asti.
Herätysliikkeillä on perustajansa ja eri kirkkokunnilla erilaisia merkittäviä hahmoja, joita muistellaan ja pidetään suurena. Eikä siinä mitään, monet heistä ovat varmasti tehneet paljon hyvää Jumalan valtakunnassa ja ansaitsevat heille kuuluvan kiitoksen ja kunnioituksen. Ongelmia vain alkaa tulla, kun teemme tästä valtakysymyksen ja alamme asettaa ihmisiä järjestykseen. Ja juuri tämä on valitettavasti usein meidän tapamme toimia.
Jeesukselta siis kysyttiin, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Jeesus kääntää vastauksessaan näkökulman ylösalaisin. Oikeastaan se, joka kyselee tuollaisia, on kaukana taivasten valtakunnasta. Taivasten valtakunnassa ei aseteta ihmisiä järjestykseen suuruuden mukaan tai tavoitella ylipäätään suuruutta inhimillisessä mielessä. Se on maailman tapa toimia. Tällaisesta ajattelusta meidän on käännyttävä ja tultava lasten kaltaiseksi, sillä se, mitä me ihmiset luonnostamme pidämme suurena, voi olla hyvin pientä ja se mitä, me pidämme pienenä, voi olla suurempaa kuin arvaammekaan.
Siksi Jeesus asettaa kaikkien keskelle lapsen. Pieni lapsi on suurempi kuin kukaan Jeesuksen opetuslapsista. On huomattavaa, että Jeesus ei asettanut Johannesta tai Pietaria keskelle esimerkkiasemaan. Lapsi näyttää meille, että Jumalan valtakunta ei toimi vallan ja statuksen ehdoilla niin kuin maailma toimii.
Antiikissa lapsi ei ollut juuri minkään arvoinen. Tuohon aikaan ei tunnettu lasten oikeuksien julistuksia. Vanhempi saattoi halutessaan myydä hänet vaikka orjaksi. Lapset olivat täysin vanhempiensa armoilla ja hoidettavana. Heillä ei ole itseensä tai omiin suorituksiinsa perustuvaa korkeaa asemaa tai titteleitä. Samalla tavoin Kristuksen opetuslapset tunnustavat, että heillä ei ole mitään asemaa Jumalan edessä, vaan he ovat täysin hänen armonsa ja huolenpitonsa varassa.
Jeesus sanoo meille, että emme pääse Jumalan valtakuntaan ellemme käänny ja tule lasten kaltaiseksi. Meidän on tultava sellaiseksi, joilla ei ole oikeuksia, joka on pieni ja heikko eikä luota mihinkään omaansa. Pienen lapsen tavoin riipumme koko ajan Kristuksessa ja hänen työssään. Käytännössä se tarkoittaa vanhan luontomme ristiinnaulitsemista himoineen ja haluineen. Vanha luontomme haluaa itseriittoisuutta, voimaa ja valtaa. Se haluaa tulla itse itsensä jumalaksi. Nämä ovat kuitenkin harhakuvia, jotka johtavat vain onnettomuuteen. Tällaisista haluistamme meidän on luovuttava ja tunnustettava oma heikkoutemme, syntisyytemme ja asemamme suhteessa Jumalaan.
---
Jumalan valtakunnassa on käänteinen arvojärjestys. Jeesuksen silmissä pieni lapsi voi olla suurempi kuin kuka tahansa kristinuskon merkkihenkilöistä. Siksi Jeesus sanoo, että ”joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Nämä sanat ovat oikeastaan aika pysäyttävät. Osaammeko todella ottaa lapset vastaan suurimpina taivasten valtakunnassa? Täällä Pyhän sydämen kappelilla toki lapsia näkee paljon ja se on hyvä asia, mutta meidän pitäisi jatkuvasti kysyä itseltämme, mikä on lasten suhteen arvojärjestyksemme.
Kun katselemme ympärillemme, niin aika usein lapsia ei kovinkaan paljon haluta ottaa luokseen. Kaikkialla lännessä syntyvyysluvut ovat laskussa ja lasten saamista pidetään jopa jollakin tapaa paheksuttavan asiana. On aika iso ero sillä ajattelemmeko lapset jonkinlaisina välttämättöminä pahoina vai suurimpina taivasten valtakunnassa? Kristittyinä meidän olisi kuitenkin otettava Jeesuksen sanat tosissaan ja oltava myös tässä asiassa vastakulttuurisia, sillä lapsilla on todella merkitystä Taivasten valtakunnassa, jopa enemmän kuin arvaammekaan.
En malta olla tässä yhteydessä siteeraamatta yhdysvaltalaista kirjailijaa Mary Eberstadtia, joka pitää suhtautumista lapsiin oleellisena osana kristinuskon menestymistä tai hylkäämistä. Hänen mukaansa samaan aikaan kun usko on länsimaissa romahtanut, myös avioliittojen ja lasten määrä on laskenut voimakkaasti. Suurten ikäluokkien aikana uskonnollisuus nousi huippulukemiin. Suomessakin viimeiset suuret herätykset ovat niiltä ajoilta, kun suuret ikäluokat tulivat aikuisikään.
Tilastollisesti näyttää pätevän, että perheelliset ihmiset, joilla on paljon lapsia, ovat selvästi uskonnollisempia kuin sinkut ja lapsettomat pariskunnat. Sama pätee myös lapsien määrään. Monilapsiset perheet ovat usein uskonnollisempia kuin vähälapsiset perheet. Etenkin miesten uskonnollisuutta ja kirkossa käyntiä lapset lisäävät. Näyttää siis siltä, että Jumala ja perhe jollakin lailla liittyvät toisiinsa. Eberstadt itse sanoo, että ”enemmän lapsia, lyhyesti sanottuna, tarkoittaa enemmän Jumalaa.” Ehkä juuri näistä syistä Raamattu itse toteaa, että lapset ovat Herran lahja ja onnellinen se mies, jolla on paljon lapsia.
Edellinen paavi Benedictus sanoo myös tästä viisaasti: ”Eurooppaa vaivaa kummallinen puute tulevaisuuden himosta. Lapset, meidän tulevaisuutemme, mielletään nykyisyyden uhaksi, ikään kuin he ottaisivat jotain pois meidän elämästämme. Ainakin jotkut ihmiset näkevät lapset velvoitteina eivätkä toivon lähteinä. Tässä pitää verrata tämän päivän tilannetta Rooman valtakunnan rappeutumiseen. Sen viimeisinä päivinä Rooma toimi vielä suurena historiallisena kehikkona, mutta käytännössä sen elinvoima ja energia oli jo kulunut loppuun.”
Ehkä jopa tarvitsemme hengellisessä mielessä lapsia enemmän kuin lapset tarvitsevat meitä. Näin lapset todella ovat suurimpia Jumalan valtakunnassa. Jeesuksen sanat lasten ottamisesta luokseen eivät ole turhaa puhetta: ”Joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Miettikäämme mitä nämä sanat tarkoittavat perheissämme, seurakunnissamme ja yhteiskunnassamme. Erityisesti nämä sanat kuuluvat niille rohkeille naisille, jotka päättävät pitää lapsensa, vaikka heitä kovasti painostettaisiin tai suositeltaisiin tekemään abortti. Ottamalla vielä syntymättömän lapsensa vastaan, he ottavat itsensä Jeesuksen vastaan.
Jeesuksen sanat lasten ottamisesta vastaan ja myös ne ankarat tuomion sanat niille, jotka johdattavat lapset lankeemukseen, herättäkööt meidät todella miettimään lastemme kristillistä kasvatusta ja koulutusta. Yhä harvempi onnistuu siirtämään uskonsa jälkipolville emmekä muutenkaan enää elä yhtenäiskulttuurissa, jossa lapset ikään kuin automaattisesti saisivat kristillisen kasvatuksen ja arvomaailman. Vanhempien on tässä tilanteessa mietittävä lastensa kristityksi kasvamista uudella tavalla ja otettava tästä myös itse vastuuta. Tähän yksi vinkki. Tee perheellesi tapa, että tulette joka sunnuntai jumalanpalvelukseen. Jos lapset eivät sitä opi pienenä, tuskin he tulevat sinne sitten kun ovat aikuisiakaan.
Lapsilla ja perheillä voi olla siis yllättävän suuri merkitys. Ehkä juuri näistä syystä Apostolien teoista alkaen ihmiset ovat tulleet uskoviksi yhdessä perhekuntansa kanssa. Ihmiset kääntyessään kristityksi toivoivat, että koko talonväki saatettaisiin pelastukseen. Uskovat perheet ovatkin eräänlaisia kristillisen elämän saarekkeita ei-uskovassa maailmassa. Meidän maallistuvassa ajassamme tämä on erittäin tärkeä ajatus. Ja tietenkin täytyy muistaa se, että nekin, joilla ei perhettä ole tai lapsia siunaantunut, saavat olla osa Jumalan perhettä. Avatkaamme me perheelliset myös heille perheidemme ovet.
---
Tekstissämme mainitaan vielä yksi näköala, joka ylittää kaikki näkökykymme rajat. Jeesus toteaa, että ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen isäni kasvoja”. Tämän kohta on hyvin merkittävä, sillä Jumalan kasvoja ympäröi Raamatussa pelottava mysteeri. Vanhassa testamentissa Jumala sanoi tärkeimmälle profeetalleen Moosekselle, että ”sinä et voi nähdä kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Enkelit voivat tehdä siis sitä, mitä kukaan ihminen ei voi tehdä: katsella Jumalan kasvoja.
Mutta enkeleistäkin vain tietyt enkelit saivat olla Jumalan lähellä ja siksi juuri sellaiset enkelit olivat erityisen merkittäviä. Luukkaan evankeliumissa arkkienkeli Gabriel ilmoittaa itsensä seuraavasti: ”Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä.” Myös Ilmestyskirjassa puhutaan niistä enkeleistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Näin Jeesus ilmoittaa meille, että Jumalan lapsilla on omat enkelit, joilla on hyvin erityinen paikka: he saavat katsella Jumalan kasvoja ja ovat hänen kanssaan suoraan tekemisissä. Jokaisen uskovan rinnalla seisoo enkeli suojelijana, varjelijana ja johtamassa elämään ja se sama enkeli katselee itsensä Jumalan kasvoja. Tämä on valtava kiitoksen ja ilon aihe.
Jesajan kirjassa kerrotaan tarkemmin enkeleistä Jumalan kasvojen edessä. Siellä sanotaan Jumalan valtaistuimen yläpuolella olevista enkeliolennoista, serafeista, että he huusivat toinen toisilleen: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.” Näemme väläyksen taivaaseen näkymättömään todellisuuteen, jossa Jumalan lähimmät enkelit ovat taivaallisessa jumalanpalveluksessa.
Ehkä olet joskus huomannut jumalanpalveluksemme ehtoollisliturgiassa kohdan, jossa rukoilemme: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa” ja sen jälkeen alamme veisaamaan Pyhä-hymniä, jossa ovat juuri nuo Jesajan kirjan enkelten laulusta tutut sanat: ”pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!” Tänään kun sitä teemme, voit sielusi silmin nähdä myös suojelusenkelisi, joka samaan aikaan laulaa tuota laulua itsensä Jumalan kasvojen edessä taivaallisessa temppelissä. Liitymme yhdessä siihen enkelten joukkoon, joka kumartaa läsnä olevaa Herraansa alttarilla.
Kuka on kaikista merkittävin kristitty, joka historian aikana on elänyt? Kuka on merkittävin henkilö Suomen kirkkohistoriassa? Kuka on paras ja oikeaoppisin teologi? Kuka on saanut julistuksellaan eniten ihmisiä kääntymään kristityiksi? Niin, kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tällaisia kysymyksiä me kysymme ja niin kysyivät opetuslapsetkin. Rakennamme erilaisia hierarkioita, joilla arvotamme ihmisiä ja haluamme paaluttaa itse keksimämme arvojärjestyksen jopa taivaaseen asti.
Herätysliikkeillä on perustajansa ja eri kirkkokunnilla erilaisia merkittäviä hahmoja, joita muistellaan ja pidetään suurena. Eikä siinä mitään, monet heistä ovat varmasti tehneet paljon hyvää Jumalan valtakunnassa ja ansaitsevat heille kuuluvan kiitoksen ja kunnioituksen. Ongelmia vain alkaa tulla, kun teemme tästä valtakysymyksen ja alamme asettaa ihmisiä järjestykseen. Ja juuri tämä on valitettavasti usein meidän tapamme toimia.
Jeesukselta siis kysyttiin, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Jeesus kääntää vastauksessaan näkökulman ylösalaisin. Oikeastaan se, joka kyselee tuollaisia, on kaukana taivasten valtakunnasta. Taivasten valtakunnassa ei aseteta ihmisiä järjestykseen suuruuden mukaan tai tavoitella ylipäätään suuruutta inhimillisessä mielessä. Se on maailman tapa toimia. Tällaisesta ajattelusta meidän on käännyttävä ja tultava lasten kaltaiseksi, sillä se, mitä me ihmiset luonnostamme pidämme suurena, voi olla hyvin pientä ja se mitä, me pidämme pienenä, voi olla suurempaa kuin arvaammekaan.
Siksi Jeesus asettaa kaikkien keskelle lapsen. Pieni lapsi on suurempi kuin kukaan Jeesuksen opetuslapsista. On huomattavaa, että Jeesus ei asettanut Johannesta tai Pietaria keskelle esimerkkiasemaan. Lapsi näyttää meille, että Jumalan valtakunta ei toimi vallan ja statuksen ehdoilla niin kuin maailma toimii.
Antiikissa lapsi ei ollut juuri minkään arvoinen. Tuohon aikaan ei tunnettu lasten oikeuksien julistuksia. Vanhempi saattoi halutessaan myydä hänet vaikka orjaksi. Lapset olivat täysin vanhempiensa armoilla ja hoidettavana. Heillä ei ole itseensä tai omiin suorituksiinsa perustuvaa korkeaa asemaa tai titteleitä. Samalla tavoin Kristuksen opetuslapset tunnustavat, että heillä ei ole mitään asemaa Jumalan edessä, vaan he ovat täysin hänen armonsa ja huolenpitonsa varassa.
Jeesus sanoo meille, että emme pääse Jumalan valtakuntaan ellemme käänny ja tule lasten kaltaiseksi. Meidän on tultava sellaiseksi, joilla ei ole oikeuksia, joka on pieni ja heikko eikä luota mihinkään omaansa. Pienen lapsen tavoin riipumme koko ajan Kristuksessa ja hänen työssään. Käytännössä se tarkoittaa vanhan luontomme ristiinnaulitsemista himoineen ja haluineen. Vanha luontomme haluaa itseriittoisuutta, voimaa ja valtaa. Se haluaa tulla itse itsensä jumalaksi. Nämä ovat kuitenkin harhakuvia, jotka johtavat vain onnettomuuteen. Tällaisista haluistamme meidän on luovuttava ja tunnustettava oma heikkoutemme, syntisyytemme ja asemamme suhteessa Jumalaan.
---
Jumalan valtakunnassa on käänteinen arvojärjestys. Jeesuksen silmissä pieni lapsi voi olla suurempi kuin kuka tahansa kristinuskon merkkihenkilöistä. Siksi Jeesus sanoo, että ”joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Nämä sanat ovat oikeastaan aika pysäyttävät. Osaammeko todella ottaa lapset vastaan suurimpina taivasten valtakunnassa? Täällä Pyhän sydämen kappelilla toki lapsia näkee paljon ja se on hyvä asia, mutta meidän pitäisi jatkuvasti kysyä itseltämme, mikä on lasten suhteen arvojärjestyksemme.
Kun katselemme ympärillemme, niin aika usein lapsia ei kovinkaan paljon haluta ottaa luokseen. Kaikkialla lännessä syntyvyysluvut ovat laskussa ja lasten saamista pidetään jopa jollakin tapaa paheksuttavan asiana. On aika iso ero sillä ajattelemmeko lapset jonkinlaisina välttämättöminä pahoina vai suurimpina taivasten valtakunnassa? Kristittyinä meidän olisi kuitenkin otettava Jeesuksen sanat tosissaan ja oltava myös tässä asiassa vastakulttuurisia, sillä lapsilla on todella merkitystä Taivasten valtakunnassa, jopa enemmän kuin arvaammekaan.
En malta olla tässä yhteydessä siteeraamatta yhdysvaltalaista kirjailijaa Mary Eberstadtia, joka pitää suhtautumista lapsiin oleellisena osana kristinuskon menestymistä tai hylkäämistä. Hänen mukaansa samaan aikaan kun usko on länsimaissa romahtanut, myös avioliittojen ja lasten määrä on laskenut voimakkaasti. Suurten ikäluokkien aikana uskonnollisuus nousi huippulukemiin. Suomessakin viimeiset suuret herätykset ovat niiltä ajoilta, kun suuret ikäluokat tulivat aikuisikään.
Tilastollisesti näyttää pätevän, että perheelliset ihmiset, joilla on paljon lapsia, ovat selvästi uskonnollisempia kuin sinkut ja lapsettomat pariskunnat. Sama pätee myös lapsien määrään. Monilapsiset perheet ovat usein uskonnollisempia kuin vähälapsiset perheet. Etenkin miesten uskonnollisuutta ja kirkossa käyntiä lapset lisäävät. Näyttää siis siltä, että Jumala ja perhe jollakin lailla liittyvät toisiinsa. Eberstadt itse sanoo, että ”enemmän lapsia, lyhyesti sanottuna, tarkoittaa enemmän Jumalaa.” Ehkä juuri näistä syistä Raamattu itse toteaa, että lapset ovat Herran lahja ja onnellinen se mies, jolla on paljon lapsia.
Edellinen paavi Benedictus sanoo myös tästä viisaasti: ”Eurooppaa vaivaa kummallinen puute tulevaisuuden himosta. Lapset, meidän tulevaisuutemme, mielletään nykyisyyden uhaksi, ikään kuin he ottaisivat jotain pois meidän elämästämme. Ainakin jotkut ihmiset näkevät lapset velvoitteina eivätkä toivon lähteinä. Tässä pitää verrata tämän päivän tilannetta Rooman valtakunnan rappeutumiseen. Sen viimeisinä päivinä Rooma toimi vielä suurena historiallisena kehikkona, mutta käytännössä sen elinvoima ja energia oli jo kulunut loppuun.”
Ehkä jopa tarvitsemme hengellisessä mielessä lapsia enemmän kuin lapset tarvitsevat meitä. Näin lapset todella ovat suurimpia Jumalan valtakunnassa. Jeesuksen sanat lasten ottamisesta luokseen eivät ole turhaa puhetta: ”Joka ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.” Miettikäämme mitä nämä sanat tarkoittavat perheissämme, seurakunnissamme ja yhteiskunnassamme. Erityisesti nämä sanat kuuluvat niille rohkeille naisille, jotka päättävät pitää lapsensa, vaikka heitä kovasti painostettaisiin tai suositeltaisiin tekemään abortti. Ottamalla vielä syntymättömän lapsensa vastaan, he ottavat itsensä Jeesuksen vastaan.
Jeesuksen sanat lasten ottamisesta vastaan ja myös ne ankarat tuomion sanat niille, jotka johdattavat lapset lankeemukseen, herättäkööt meidät todella miettimään lastemme kristillistä kasvatusta ja koulutusta. Yhä harvempi onnistuu siirtämään uskonsa jälkipolville emmekä muutenkaan enää elä yhtenäiskulttuurissa, jossa lapset ikään kuin automaattisesti saisivat kristillisen kasvatuksen ja arvomaailman. Vanhempien on tässä tilanteessa mietittävä lastensa kristityksi kasvamista uudella tavalla ja otettava tästä myös itse vastuuta. Tähän yksi vinkki. Tee perheellesi tapa, että tulette joka sunnuntai jumalanpalvelukseen. Jos lapset eivät sitä opi pienenä, tuskin he tulevat sinne sitten kun ovat aikuisiakaan.
Lapsilla ja perheillä voi olla siis yllättävän suuri merkitys. Ehkä juuri näistä syystä Apostolien teoista alkaen ihmiset ovat tulleet uskoviksi yhdessä perhekuntansa kanssa. Ihmiset kääntyessään kristityksi toivoivat, että koko talonväki saatettaisiin pelastukseen. Uskovat perheet ovatkin eräänlaisia kristillisen elämän saarekkeita ei-uskovassa maailmassa. Meidän maallistuvassa ajassamme tämä on erittäin tärkeä ajatus. Ja tietenkin täytyy muistaa se, että nekin, joilla ei perhettä ole tai lapsia siunaantunut, saavat olla osa Jumalan perhettä. Avatkaamme me perheelliset myös heille perheidemme ovet.
---
Tekstissämme mainitaan vielä yksi näköala, joka ylittää kaikki näkökykymme rajat. Jeesus toteaa, että ”heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen isäni kasvoja”. Tämän kohta on hyvin merkittävä, sillä Jumalan kasvoja ympäröi Raamatussa pelottava mysteeri. Vanhassa testamentissa Jumala sanoi tärkeimmälle profeetalleen Moosekselle, että ”sinä et voi nähdä kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Enkelit voivat tehdä siis sitä, mitä kukaan ihminen ei voi tehdä: katsella Jumalan kasvoja.
Mutta enkeleistäkin vain tietyt enkelit saivat olla Jumalan lähellä ja siksi juuri sellaiset enkelit olivat erityisen merkittäviä. Luukkaan evankeliumissa arkkienkeli Gabriel ilmoittaa itsensä seuraavasti: ”Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä.” Myös Ilmestyskirjassa puhutaan niistä enkeleistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Näin Jeesus ilmoittaa meille, että Jumalan lapsilla on omat enkelit, joilla on hyvin erityinen paikka: he saavat katsella Jumalan kasvoja ja ovat hänen kanssaan suoraan tekemisissä. Jokaisen uskovan rinnalla seisoo enkeli suojelijana, varjelijana ja johtamassa elämään ja se sama enkeli katselee itsensä Jumalan kasvoja. Tämä on valtava kiitoksen ja ilon aihe.
Jesajan kirjassa kerrotaan tarkemmin enkeleistä Jumalan kasvojen edessä. Siellä sanotaan Jumalan valtaistuimen yläpuolella olevista enkeliolennoista, serafeista, että he huusivat toinen toisilleen: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.” Näemme väläyksen taivaaseen näkymättömään todellisuuteen, jossa Jumalan lähimmät enkelit ovat taivaallisessa jumalanpalveluksessa.
Ehkä olet joskus huomannut jumalanpalveluksemme ehtoollisliturgiassa kohdan, jossa rukoilemme: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa” ja sen jälkeen alamme veisaamaan Pyhä-hymniä, jossa ovat juuri nuo Jesajan kirjan enkelten laulusta tutut sanat: ”pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!” Tänään kun sitä teemme, voit sielusi silmin nähdä myös suojelusenkelisi, joka samaan aikaan laulaa tuota laulua itsensä Jumalan kasvojen edessä taivaallisessa temppelissä. Liitymme yhdessä siihen enkelten joukkoon, joka kumartaa läsnä olevaa Herraansa alttarilla.
Kommentit
Lähetä kommentti