Saarna 13. sunnuntai helluntaista
Mark. 7:31-37
Mitä sanoisit, jos joku koskisi sinua korviisi, sylkäisisi ja sen jälkeen koskisi kieleesi? Kysymykseni paljastaa, että tämä parantamisihme on aika erikoinen. Se sisältää seitsemän erilaista vaihetta, jotka Jeesus tekee ennen parantamista. Tämän päivän kuulija saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen taikarituaali tässä nyt oikein on kyseessä. Miksi Jeesus ei vain suoraan paranna, vaan koskettaa miestä korviin, sylkäisee ja sitten koskettaa miestä kieleen ja sen jälkeen katsoo taivaalle ja lausuu vielä jonkinlaisen taikasanan, effata, aukene?
Ensimmäinen selitys tälle on, että kyse on eräänlaisesta viittomakielestä, jolla Jeesus kommunikoi kuuromykän kanssa. Koskemalla korviin ja suuhun Jeesus näyttää, mitä hän tekee. Katsomalla ylös hän osoittaa, että tässä on kyse Jumalan toiminnasta. Sylkäisemällä sormeensa, jolla hän koskettaa miehen kieltä, Jeesus näyttää olevansa parantaja. Antiikin aikaan syljellä nimittäin ajateltiin olevan parantavia vaikutuksia. Näin kuuromykällekin tulee selväksi, että Jeesus on parantajamme, joka tekee työtään Jumalan voimalla. Jeesus haluaa kohdata jokaisen henkilökohtaisesti ja puhua meille sellaista kieltä, jota me ymmärrämme.
Asialla on kuitenkin laajempikin pelastushistoriallinen merkitys. Nimittäin Jeesus toimii tässä fyysisesti, ruumiinsa välityksellä, parantaa koskettamalla miestä. Raamatullinen ajatus on, että ihmisen ruumis voi olla jumalallisen armon astia, juuri se paikka, jota armo koskettaa ja jossa Jumala toimii. Tämä ajatus ruumiista pelastuksen välikappaleena on kaikkina aikoina kohdannut vastustusta ja loukannut niitä, jotka tahtovat, että Jumala toimisi pelkästään hengellisessä todellisuudessa. Tällä parantamisella Jeesus tahtoo osoittaa ruumiin merkityksen pelastuksessa. Pelastus koskettaa koko ihmistä, hänen ruumistaan ja sieluaan. Tämänhän tunnustamme uskontunnustuksessa kun sanomme uskovamme ruumiin ylösnousemukseen.
Heti ensimmäisten kristittyjen aikana syntyi harhaoppi, jossa ajateltiin, että ruumis on paha ja sielu on hyvä. Nuo gnostilaisiksi nimetyt harhaopettajat kehottivat vapautumaan kahlitsevan ruumiin vallasta hengen valtakuntaan. Varhainen kirkko hylkäsi tämän ajatuksen. Kristus on tullut todelliseksi ihmiseksi ja omaksunut kokonaisen ihmisluonnon ruumiineen ja sieluineen. Hän ei ole vain Jumalan henki ihmisen ruumiissa, jolloin tuo ruumis olisi jotenkin alempiarvoisempi kuin henki. Sen sijaan myös ruumiimme ovat pyhiä ja Jumala voi ottaa ihmisruumiin toimintansa välineeksi. Siksi ruumiilliset ja materiaa olevat asiat voivat olla Jumalan käytössä.
Kolmesataaluvulla elänyt kirkkoisä Tertullianus kirjoittaakin tästä näin: Liha on pelastuksen välikappale. Liha puhdistetaan, jotta sielu voidaan tehdä puhtaaksi. Liha voidellaan, jotta sielu pyhitetään. Liha merkitään, jotta sielu varjellaan. Liha varjostetaan käsien päällepanemisella, jotta sielu valaistaisiin Hengen avulla. Liha syö Kristuksen ruumiin ja veren, jotta sielu voisi myös tulla täytetyksi Jumalalla. Lihan ja hengen palkinto ei voi olla erilainen, kun ne ovat yhtyneitä teoissaan.
Kristinusko on siis ruumiillista uskontoa. Ruumiimme välityksellä menemme kirkkoon ja osallistumme liturgiaan esimerkiksi nousemalla tietyllä kohtaa ylös tai polvistumalla alttarikaiteelle, ruumiimme lukee Raamattua, kasteessa meidän ruumiimme valetaan vedellä ja ehtoollisella ruumiimme syö Kristuksen ruumiin ja veren. Kaikki nämä ruumiilliset asiat kuitenkin kantavat mukanaan hengellisyyttä. Ne eivät ole vain ulkoisia turhia muotoja, vaan Jumalan todellista toimintaa täällä materiaalisen todellisuuden keskellä.
Jumalan armo välittyy meille siis konkreettisten ja fyysisten asioiden kautta. Tästä syystä ei tule vieroksua myöskään ruumiillisuutta rukouksessa, vaan on hyvä kristillinen tapa opettaa myös ruumista rukoilemaan esimerkiksi polvistumalla tai tekemällä ristin merkin. Pelastus ja hengellinen elämä koskettaa koko ruumistamme. Oppikaamme se tästä ihmeteosta.
Meidän aikamme halveksii ruumista. Esimerkiksi muodissa olevan sukupuoliajattelun mukaan ruumiimme ei merkitse mitään, sillä vain se, minkälaisen rakennan itsestäni, on arvokasta. Sehän tarkoittaa, että se, mitä saan luomisen perusteella lahjaksi, ei ole kokonainen ihmisyys. Kaikki kuitenkin synnymme tiettyä sukupuolta olevaan ruumiiseen, jota emme itse saa valita. Mieheys tai naiseus ei ole meidän itse keksimämme identiteetti, vaan ruumiillinen, luomistyön piiriin kuuluva tosiasia.
Meidän pitää siksi löytää uudestaan se tosiasia, että luontomme tai ruumiimme ei ole vihollinen tai vankila, josta pitää pyristellä irti ja jota pitää muokata omien mieltymyksiemme mukaan. Tällaisessa kapinassa on lopulta kyseessä syvä Jumalan hylkääminen luojana. Jumala on luonut ruumiimme ja tahtoo myös pyhittää armollaan sen. Siksi meidän tulisi hyväksyä oma ruumiimme, kiittää Jumalaa siitä ja palvella ruumiillamme Jumalaa.
Toinen erikoinen asia tässä ihmeessä on se, että Jeesus kieltää puhumasta tästä kenellekään. Tämäkin saattaa monia ihmetyttää. Eikö tarkoitus olekaan kertoa Jeesuksesta kaikille ihmisille? Miksi nyt pitää vaieta? Ja eikö se nyt ole aika erikoista, että Markus on tämän ihmeen tallentanut evankeliumiinsakin, jos kerran siitä ei saanut kertoa kenellekään? Hän ei siis itse ainakaan noudattanut tätä Jeesuksen ohjetta. Mistä tässä on kyse?
Markuksen evankeliumissa toistuu useasti niin sanottu messiassalaisuus, jossa Jeesus julkisen toiminansa aikana kieltää puhumasta hänen identiteetistään tai teoistaan julkisesti. Ehkä paras selitys näille kielloille on, että tässä vaiheessa Jeesuksen maanpäällistä toimintaa hänen työnsä oli vielä kesken eikä kaikkea sitä, mitä se tulisi sisältämään, vielä tiedetty. Tässä vaiheessa ihmiset eivät siis olisi vielä olleet valmiita tiedolle Jeesuksen messiaanisuudesta. Jeesus olisi ymmärretty vääränlaiseksi profeetaksi, pelkästään jonkinlaiseksi ihmeiden tekijäksi tai poliittiseksi messiaaksi, joka vaikuttaa vain maallisella tasolla. Siksi Jeesus vielä varoittelee liikaa levittelemästä asiaa. Se olisi johtanut vain väärinkäsityksiin ja pahimmillaan hänen toimintansa häiriintymiseen.
Jeesuksen messiaanisuus alkaa paljastua vasta Markuksen evankeliumin loppuosassa. Jerusalemissa alkaa tulla selväksi minkälainen hänen messiaanisuutensa on. Ilman ristiä ja ylösnousemusta Jeesuksen messiaanisuutta ei voi tänäänkään ymmärtää. Vasta niiden jälkeen salaisuus voi aueta. Sen jälkeen kaikki kiellot poistuvat. Siksi aivan Markuksen evankeliumin lopussa – ylösnousemuksen jälkeen – Jeesus käskee mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia kaikille luoduille. Sen jälkeen mitään ei jää enää salaisuudeksi ja tästäkin ihmeestä voimme hyvällä omalla tunnolla puhua.
Toisaalta Kristuksen messiaanisuus on aina tietyllä tapaa kätkettyä tässä maailmassa. Sitä eivät tunnusta vallat ja sotavoimat. Sitä eivät tunnusta rikkaat ja vaikutusvaltaiset. Sitä eivät tunnusta viisaat ja oppineet. Sitä eivät tunnusta kulttuuri-ikonit ja itsetärkeät influensserit. Jopa uskonnollisilta johtajiltakin se pysyy salassa, niin kuin Jeesuksen aikana hyvin huomattiin. Siitä huolimatta Kristus tekee työtään tässä maailmassa eikä hän pysy piilossa. Mikään voima maailmassa ei voi hiljentää hänen puhettaan. Se nähtiin jo tämän parantamisihmeen kohdalla, josta ihmiset kertoivat kaikista kielloista huolimatta.
Jeesuksen parantamisissa ei ole koskaan kyse pelkästään sattumanvaraisesta ihmeestä, vaan ne kertovat myös jotain Jeesuksesta itsestään. Tämäkin ihmekertomus viestii siitä, että Jumalan valtakunta on tullut keskellemme. Se myös kertoo siitä, kuka on hän, joka tuon valtakunnan tuo esiin.
Jesajan kirjan luvussa 35 kerrotaan Jumalan valtakunnan tulemisesta seuraavasti: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” Kuurojen ja mykkien parantaminen on siis oleellinen merkki Jumalan valtakunnan tulemisesta. Tällä ihmeellä Jeesus ilmoittaa sen tulleen ihmisten pariin. Nyt profetiat täyttyvät ja messiaaninen aika tulee esiin.
Lisäksi tässä kertomuksessa on voimakas symbolinen taso. Jumala loi meidät ihmiset puhumaan ja kuulemaan toisiamme, kommunikoimaan toistemme kanssa. Lisäksi meille annettiin luomisessa hengellinen kapasiteetti nähdä, kuulla ja olla yhteydessä itseensä Jumalaan. Tämä sisäinen jumala-aistimme on syntiinlankeemuksen vuoksi mennyt epäkuntoon ja siksi ihmisen ja Jumalan välille on tullut vakava kommunikaatiokatkos.
Me kaikki olemme siis syntiinlankeemuksen vuoksi kuuroja evankeliumille ja mykkiä sen julistamisessa. Jeesus tulee maailmaan vapauttamaan kangistuneet kielemme ja avaamaan lukitut korvamme, jotta kaikki kansat puhuisivat ja kuulisivat Jumalan tulemisesta maan päälle. Parannusihmeet, joissa Jeesus parantaa sokeita, kuuroja ja mykkiä, ovat merkki siitä, että Jumala haluaa palauttaa koko ihmiskunnan täyteen yhteyteen hänen kanssaan ja taas kommunikoimaan luojansa kanssa. Kun kuurot kuulevat ja mykät puhuvat, silloin ihmisen ja Jumalan yhteys palautetaan. Samalla tavoin tänäänkin jokainen evankeliumin julistaja koskee Jeesuksen tavoin ihmisen korvia, jotta ne armosta avautuisivat elävälle sanalle.
Jumala haluaa tänäänkin puhua meille ja avata korvamme. Meidänkin kuuroutemme Kristus haluaa parantaa. Niin usein suljemme korvamme Jumalalta ja lähimmäiseltä ja käperrymme itseemme. Emme kuuntele puolisoamme, lapsiamme, ystäviämme, vanhempiamme, naapureitamme tai työkavereitamme. Suljemme korvamme koko todellisuudelta ja rakennamme oman pään sisälle oman korvikkeemme. Jumalan sanan sijaan haemme neuvoa kaiken maailman ihmismielipiteistä ja siitä, mitä noin keskimäärin ajatellaan, jotta emme joutuisi tekemisiin perimmäisen todellisuuden kanssa. Mutta tänäänkin Jeesus on liikkeellä ja haluaa koskea sinua korviin ja sanoa: Effata, aukene!
Kun hän niin sanoo, silloin aukenee kuuron korvat
Silloin aukenee sydämen salvat
Aukenee elämän lähteet
Aukenee syntien kahleet
Aukenee padotut virrat
Aukenee poltetut sillat
Aukenee vangitun raudat
Aukenee kuolleiden haudat
Aukenee kansojen pauhu
Aukenee ylistyslaulu
Aukenee taivaiden portit
Aukenee ikuinen ilo
Näin toimii hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje.
Hyvin hän on kaiken tehnyt
Mitä sanoisit, jos joku koskisi sinua korviisi, sylkäisisi ja sen jälkeen koskisi kieleesi? Kysymykseni paljastaa, että tämä parantamisihme on aika erikoinen. Se sisältää seitsemän erilaista vaihetta, jotka Jeesus tekee ennen parantamista. Tämän päivän kuulija saattaa ihmetellä, että mikä ihmeen taikarituaali tässä nyt oikein on kyseessä. Miksi Jeesus ei vain suoraan paranna, vaan koskettaa miestä korviin, sylkäisee ja sitten koskettaa miestä kieleen ja sen jälkeen katsoo taivaalle ja lausuu vielä jonkinlaisen taikasanan, effata, aukene?
Ensimmäinen selitys tälle on, että kyse on eräänlaisesta viittomakielestä, jolla Jeesus kommunikoi kuuromykän kanssa. Koskemalla korviin ja suuhun Jeesus näyttää, mitä hän tekee. Katsomalla ylös hän osoittaa, että tässä on kyse Jumalan toiminnasta. Sylkäisemällä sormeensa, jolla hän koskettaa miehen kieltä, Jeesus näyttää olevansa parantaja. Antiikin aikaan syljellä nimittäin ajateltiin olevan parantavia vaikutuksia. Näin kuuromykällekin tulee selväksi, että Jeesus on parantajamme, joka tekee työtään Jumalan voimalla. Jeesus haluaa kohdata jokaisen henkilökohtaisesti ja puhua meille sellaista kieltä, jota me ymmärrämme.
Asialla on kuitenkin laajempikin pelastushistoriallinen merkitys. Nimittäin Jeesus toimii tässä fyysisesti, ruumiinsa välityksellä, parantaa koskettamalla miestä. Raamatullinen ajatus on, että ihmisen ruumis voi olla jumalallisen armon astia, juuri se paikka, jota armo koskettaa ja jossa Jumala toimii. Tämä ajatus ruumiista pelastuksen välikappaleena on kaikkina aikoina kohdannut vastustusta ja loukannut niitä, jotka tahtovat, että Jumala toimisi pelkästään hengellisessä todellisuudessa. Tällä parantamisella Jeesus tahtoo osoittaa ruumiin merkityksen pelastuksessa. Pelastus koskettaa koko ihmistä, hänen ruumistaan ja sieluaan. Tämänhän tunnustamme uskontunnustuksessa kun sanomme uskovamme ruumiin ylösnousemukseen.
Heti ensimmäisten kristittyjen aikana syntyi harhaoppi, jossa ajateltiin, että ruumis on paha ja sielu on hyvä. Nuo gnostilaisiksi nimetyt harhaopettajat kehottivat vapautumaan kahlitsevan ruumiin vallasta hengen valtakuntaan. Varhainen kirkko hylkäsi tämän ajatuksen. Kristus on tullut todelliseksi ihmiseksi ja omaksunut kokonaisen ihmisluonnon ruumiineen ja sieluineen. Hän ei ole vain Jumalan henki ihmisen ruumiissa, jolloin tuo ruumis olisi jotenkin alempiarvoisempi kuin henki. Sen sijaan myös ruumiimme ovat pyhiä ja Jumala voi ottaa ihmisruumiin toimintansa välineeksi. Siksi ruumiilliset ja materiaa olevat asiat voivat olla Jumalan käytössä.
Kolmesataaluvulla elänyt kirkkoisä Tertullianus kirjoittaakin tästä näin: Liha on pelastuksen välikappale. Liha puhdistetaan, jotta sielu voidaan tehdä puhtaaksi. Liha voidellaan, jotta sielu pyhitetään. Liha merkitään, jotta sielu varjellaan. Liha varjostetaan käsien päällepanemisella, jotta sielu valaistaisiin Hengen avulla. Liha syö Kristuksen ruumiin ja veren, jotta sielu voisi myös tulla täytetyksi Jumalalla. Lihan ja hengen palkinto ei voi olla erilainen, kun ne ovat yhtyneitä teoissaan.
Kristinusko on siis ruumiillista uskontoa. Ruumiimme välityksellä menemme kirkkoon ja osallistumme liturgiaan esimerkiksi nousemalla tietyllä kohtaa ylös tai polvistumalla alttarikaiteelle, ruumiimme lukee Raamattua, kasteessa meidän ruumiimme valetaan vedellä ja ehtoollisella ruumiimme syö Kristuksen ruumiin ja veren. Kaikki nämä ruumiilliset asiat kuitenkin kantavat mukanaan hengellisyyttä. Ne eivät ole vain ulkoisia turhia muotoja, vaan Jumalan todellista toimintaa täällä materiaalisen todellisuuden keskellä.
Jumalan armo välittyy meille siis konkreettisten ja fyysisten asioiden kautta. Tästä syystä ei tule vieroksua myöskään ruumiillisuutta rukouksessa, vaan on hyvä kristillinen tapa opettaa myös ruumista rukoilemaan esimerkiksi polvistumalla tai tekemällä ristin merkin. Pelastus ja hengellinen elämä koskettaa koko ruumistamme. Oppikaamme se tästä ihmeteosta.
Meidän aikamme halveksii ruumista. Esimerkiksi muodissa olevan sukupuoliajattelun mukaan ruumiimme ei merkitse mitään, sillä vain se, minkälaisen rakennan itsestäni, on arvokasta. Sehän tarkoittaa, että se, mitä saan luomisen perusteella lahjaksi, ei ole kokonainen ihmisyys. Kaikki kuitenkin synnymme tiettyä sukupuolta olevaan ruumiiseen, jota emme itse saa valita. Mieheys tai naiseus ei ole meidän itse keksimämme identiteetti, vaan ruumiillinen, luomistyön piiriin kuuluva tosiasia.
Meidän pitää siksi löytää uudestaan se tosiasia, että luontomme tai ruumiimme ei ole vihollinen tai vankila, josta pitää pyristellä irti ja jota pitää muokata omien mieltymyksiemme mukaan. Tällaisessa kapinassa on lopulta kyseessä syvä Jumalan hylkääminen luojana. Jumala on luonut ruumiimme ja tahtoo myös pyhittää armollaan sen. Siksi meidän tulisi hyväksyä oma ruumiimme, kiittää Jumalaa siitä ja palvella ruumiillamme Jumalaa.
Toinen erikoinen asia tässä ihmeessä on se, että Jeesus kieltää puhumasta tästä kenellekään. Tämäkin saattaa monia ihmetyttää. Eikö tarkoitus olekaan kertoa Jeesuksesta kaikille ihmisille? Miksi nyt pitää vaieta? Ja eikö se nyt ole aika erikoista, että Markus on tämän ihmeen tallentanut evankeliumiinsakin, jos kerran siitä ei saanut kertoa kenellekään? Hän ei siis itse ainakaan noudattanut tätä Jeesuksen ohjetta. Mistä tässä on kyse?
Markuksen evankeliumissa toistuu useasti niin sanottu messiassalaisuus, jossa Jeesus julkisen toiminansa aikana kieltää puhumasta hänen identiteetistään tai teoistaan julkisesti. Ehkä paras selitys näille kielloille on, että tässä vaiheessa Jeesuksen maanpäällistä toimintaa hänen työnsä oli vielä kesken eikä kaikkea sitä, mitä se tulisi sisältämään, vielä tiedetty. Tässä vaiheessa ihmiset eivät siis olisi vielä olleet valmiita tiedolle Jeesuksen messiaanisuudesta. Jeesus olisi ymmärretty vääränlaiseksi profeetaksi, pelkästään jonkinlaiseksi ihmeiden tekijäksi tai poliittiseksi messiaaksi, joka vaikuttaa vain maallisella tasolla. Siksi Jeesus vielä varoittelee liikaa levittelemästä asiaa. Se olisi johtanut vain väärinkäsityksiin ja pahimmillaan hänen toimintansa häiriintymiseen.
Jeesuksen messiaanisuus alkaa paljastua vasta Markuksen evankeliumin loppuosassa. Jerusalemissa alkaa tulla selväksi minkälainen hänen messiaanisuutensa on. Ilman ristiä ja ylösnousemusta Jeesuksen messiaanisuutta ei voi tänäänkään ymmärtää. Vasta niiden jälkeen salaisuus voi aueta. Sen jälkeen kaikki kiellot poistuvat. Siksi aivan Markuksen evankeliumin lopussa – ylösnousemuksen jälkeen – Jeesus käskee mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia kaikille luoduille. Sen jälkeen mitään ei jää enää salaisuudeksi ja tästäkin ihmeestä voimme hyvällä omalla tunnolla puhua.
Toisaalta Kristuksen messiaanisuus on aina tietyllä tapaa kätkettyä tässä maailmassa. Sitä eivät tunnusta vallat ja sotavoimat. Sitä eivät tunnusta rikkaat ja vaikutusvaltaiset. Sitä eivät tunnusta viisaat ja oppineet. Sitä eivät tunnusta kulttuuri-ikonit ja itsetärkeät influensserit. Jopa uskonnollisilta johtajiltakin se pysyy salassa, niin kuin Jeesuksen aikana hyvin huomattiin. Siitä huolimatta Kristus tekee työtään tässä maailmassa eikä hän pysy piilossa. Mikään voima maailmassa ei voi hiljentää hänen puhettaan. Se nähtiin jo tämän parantamisihmeen kohdalla, josta ihmiset kertoivat kaikista kielloista huolimatta.
Jeesuksen parantamisissa ei ole koskaan kyse pelkästään sattumanvaraisesta ihmeestä, vaan ne kertovat myös jotain Jeesuksesta itsestään. Tämäkin ihmekertomus viestii siitä, että Jumalan valtakunta on tullut keskellemme. Se myös kertoo siitä, kuka on hän, joka tuon valtakunnan tuo esiin.
Jesajan kirjan luvussa 35 kerrotaan Jumalan valtakunnan tulemisesta seuraavasti: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” Kuurojen ja mykkien parantaminen on siis oleellinen merkki Jumalan valtakunnan tulemisesta. Tällä ihmeellä Jeesus ilmoittaa sen tulleen ihmisten pariin. Nyt profetiat täyttyvät ja messiaaninen aika tulee esiin.
Lisäksi tässä kertomuksessa on voimakas symbolinen taso. Jumala loi meidät ihmiset puhumaan ja kuulemaan toisiamme, kommunikoimaan toistemme kanssa. Lisäksi meille annettiin luomisessa hengellinen kapasiteetti nähdä, kuulla ja olla yhteydessä itseensä Jumalaan. Tämä sisäinen jumala-aistimme on syntiinlankeemuksen vuoksi mennyt epäkuntoon ja siksi ihmisen ja Jumalan välille on tullut vakava kommunikaatiokatkos.
Me kaikki olemme siis syntiinlankeemuksen vuoksi kuuroja evankeliumille ja mykkiä sen julistamisessa. Jeesus tulee maailmaan vapauttamaan kangistuneet kielemme ja avaamaan lukitut korvamme, jotta kaikki kansat puhuisivat ja kuulisivat Jumalan tulemisesta maan päälle. Parannusihmeet, joissa Jeesus parantaa sokeita, kuuroja ja mykkiä, ovat merkki siitä, että Jumala haluaa palauttaa koko ihmiskunnan täyteen yhteyteen hänen kanssaan ja taas kommunikoimaan luojansa kanssa. Kun kuurot kuulevat ja mykät puhuvat, silloin ihmisen ja Jumalan yhteys palautetaan. Samalla tavoin tänäänkin jokainen evankeliumin julistaja koskee Jeesuksen tavoin ihmisen korvia, jotta ne armosta avautuisivat elävälle sanalle.
Jumala haluaa tänäänkin puhua meille ja avata korvamme. Meidänkin kuuroutemme Kristus haluaa parantaa. Niin usein suljemme korvamme Jumalalta ja lähimmäiseltä ja käperrymme itseemme. Emme kuuntele puolisoamme, lapsiamme, ystäviämme, vanhempiamme, naapureitamme tai työkavereitamme. Suljemme korvamme koko todellisuudelta ja rakennamme oman pään sisälle oman korvikkeemme. Jumalan sanan sijaan haemme neuvoa kaiken maailman ihmismielipiteistä ja siitä, mitä noin keskimäärin ajatellaan, jotta emme joutuisi tekemisiin perimmäisen todellisuuden kanssa. Mutta tänäänkin Jeesus on liikkeellä ja haluaa koskea sinua korviin ja sanoa: Effata, aukene!
Kun hän niin sanoo, silloin aukenee kuuron korvat
Silloin aukenee sydämen salvat
Aukenee elämän lähteet
Aukenee syntien kahleet
Aukenee padotut virrat
Aukenee poltetut sillat
Aukenee vangitun raudat
Aukenee kuolleiden haudat
Aukenee kansojen pauhu
Aukenee ylistyslaulu
Aukenee taivaiden portit
Aukenee ikuinen ilo
Näin toimii hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje.
Hyvin hän on kaiken tehnyt
Kommentit
Lähetä kommentti