Hartaus STI:n 35-vuotisjuhlassa
Hepr. 11:8-10
Aabrahamia voidaan pitää Vanhan testamentin keskeisimpänä henkilönä. Ainakin tässä Heprealaiskirjeen luvussa 11, josta tekstin luin, häneen käytetään kaikista eniten aikaa. Luvussa esitellään uskon esikuvia Vanhasta testamentista ja Abraham on niistä selvästi ykkönen. Mietitään häntä siis hieman tarkemmin.
Abrahamista sanotaan, että usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Hän lähti vierasta maata ja tuntematonta tulevaisuutta kohti ilman takeita mistään. Abraham jätti maansa, kansansa ja isänsä kodin ja lähti kohti perintöä, jonka toteutumisesta hän ei tiennyt mitään.
Ainoa turva tulevaisuuden epävarmuutta vastaan Abrahamilla oli luottamus Jumalan sanaan. Hänen uskonsa lepäsi Jumalan lupauksissa, vaikka hänellä ei ollut tietoa tulevaisuudesta. Hän lähti kohti tuntematonta, koska tunsi hänet, joka tuntee kaiken.
Kristittyinä olemme usein Abrahamin tilanteessa. Meidätkin kutsutaan liikkeelle, lähtemään kohti luvattua perintömaata, tietämättä siitä, mikä meitä odottaa. Emme näe eteenpäin eikä meillä ole tietoa siitä, mihin meitä kuljetetaan. Ehkä siksi juuri sinä tarvitset tänään tämän rohkaisun: Ota Abrahamista mallia ja lähde rohkeasti uskossa liikkeelle.
Tämän luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan, että ”Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko luottaa siis siihen, mikä ei ole nähtävillä. Kuinka paljon haluaisimme toimia ehdottoman varmuuden vallassa. Haluaisimme nähdä. Tätä meille ei kuitenkaan anneta. Meille annetaan pimeys, jonka läpi katsomme Jumalan lupauksiin. Tässä pimeydessä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totella Jumalaa. Olla uskollisia hänelle. Pitää kiinni Jumalan sanasta ja hänen lupauksistaan. Kun näin toimimme, olemme todellisia Abrahamin perillisiä uskossa. Jeesus itse sanoo: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Näkyvä todellisuus silti usein painaa päälle realiteetteineen ja vaatimuksineen. Pelkäämme tulevaisuutta. Huolehtiminen on heikkous, josta hyvin harvat ovat vapaita. Meidän täytyy olla varuillaan tätä sielun rauhan salakavalaa vihollista vastaan. Huolehtimisen sijaan vaalikaamme luottamusta Jumalaan. Kiittäkäämme häntä jo etukäteen siitä, mihin ikinä hän päättää meidät lähettää. Ottakaamme tässä esimerkkiä Abrahamin uskosta, joka näkemättä lähti matkaan ja luotti Jumalaan.
Abraham lähtee liikkeelle lupausten varassa ja saapuu luvattuun maahan. Tässä kohtaa tulemme mitä oudoimpaan käänteeseen. Vanhassa käännöksessä sanotaan, että uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä.
Tämä on hyvin erikoinen tilanne ja vastakkainasettelu. Abraham siis eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa. Luvattu maa osoittautuikin vieraaksi maaksi. Lupaukset toteutuvat, mutta kuitenkin tuottavat pettymyksen. Vielä luvatussa maassakin Abraham asui teltoissa ja odotti lupauksen täyttymistä. Vaikka hän pääsi perille, hän ei saanut maata haltuunsa. Hän ei rakentanut taloja tai valanut perustuksia, vaan joutui asumaan vaeltavana muukalaisena teltoissa.
Abraham kieltäytyi rakentamasta pysyvää asutusta kulttuuriin, jossa Jumalaa ei tunnustettu. Tässäkin hän tahtoi olla uskollinen Jumalalle. Meillekin voi käydä niin, että Jumala vie meidät lupauksen maahan, jossa kuitenkin joudumme asumaan muukalaisina ja edelleen luottamaan Jumalan lupauksiin uskon kautta.
Tietyllä tapaa nämä Abrahamin vaiheet ovat nähtävissä myös STI:n historiassa. STI:tä perustettaessa ei välttämättä tiedetty mihin lähdetään tai mihin ollaan menossa. Luottavaisina asiaan kuitenkin lähdettiin ilman tietoa, mihin se johtaa. Toiminta saatiin kuin saatiinkin pystyyn ja päästiin perille. Siitä huolimatta STI on saanut asua muukalaisena teltoissa tässä teologikoulutuksen luvatussa maassa. Ei tämä nyt aina ole niin hohdokasta ja kunniakasta, vaan pikemminkin usein ne maan alkuperäiset asukkaat eivät katso hyvällä tällaista kilpailevaa toimintaa.
Abrahamin kohtalo pätee meidän elämäämme kristittyinä ja myös kristillisinä järjestöinä, yhteisöinä ja jopa kirkkona. Vaikka tietyllä tapaa olemme perillä luvatussa maassa ja Jumalan lupausten omistamisessa, meidän on hyväksyttävä asuttamaton, keskeneräinen ja järjestymätön olemisen tapa ja katsottava aina vain pidemmälle. Vaikka emme vielä pääse täysin nauttimaan lupausten toteutumisesta, voimme Abrahamin tavoin nähdä kaipauksessa niiden toteutuvan.
Tiedämme, että on monia haasteita ja vaikeuksia. Luvatun maan tai kristillisen kirkon todellisuus ei olekaan aivan sitä mitä haluaisimme. Joudumme elämään liikkuvina matkalaisina ja pyhiinvaeltajina teltoissa ilman varmaa asuinsijaa. Tämän on myös STI saanut kokea, mutta luottanut kuitenkin siihen, että Jumala johtaa minne johtaa ja kaikki tapahtuu hänen hyvästä suunnitelmastaan.
Abraham ei saavuttanut luvatussa maassa pysyvää paikkaa. Sen sijaan hän odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. Vaikka hänelle luvattiin maallinen maa, Abraham odotti taivaallista. Hän ei tyytynyt tämän elämän menestykseen ja valtaan. Kanaanin maa ei ollutkaan se perintömaa, jota Abraham odotti, vaan Jumalan lupaukset viittasivat taivaalliseen isänmaahan.
Näin Jumala käytti luvattua maata irrottamaan Abrahamin hänen omista sidonnaisuuksistaan ja lähtemään matkaan, mutta kun perille päästiin, Jumala halusi kiinnittää Abrahamin katseen vieläkin pidemmälle, omaan itseensä ja taivaaseen. Luvattu maa oli vain välipysäkki matkalla kohti lopullista päämäärää. Koko ajan Abraham odotti tulevaa ja Jumalan lupauksia ja meni aina pidemmälle kuin mitä aluksi oli tarkoitus.
Samoin kaikki mitä me saamme aikaan täällä järjestöinä ja kristittyinä on vain välipysäkkiä. Niiden tehtävä on osoittaa kohti lopullista isänmaata. Odotamme sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Kaipaamme päästä tästä teltoissa asumisen ja matkalaisuuden ajasta jykevälle perustalle rakennettuun kaupunkiin, joka ei järky eikä horju. Toivottavasti STI on myös omalta osaltaan johdattamassa teologian opiskelijoita ja meitä kaikkia vankalle perustalle rakennettuun kaupunkiin.
Aabrahamia voidaan pitää Vanhan testamentin keskeisimpänä henkilönä. Ainakin tässä Heprealaiskirjeen luvussa 11, josta tekstin luin, häneen käytetään kaikista eniten aikaa. Luvussa esitellään uskon esikuvia Vanhasta testamentista ja Abraham on niistä selvästi ykkönen. Mietitään häntä siis hieman tarkemmin.
Abrahamista sanotaan, että usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Hän lähti vierasta maata ja tuntematonta tulevaisuutta kohti ilman takeita mistään. Abraham jätti maansa, kansansa ja isänsä kodin ja lähti kohti perintöä, jonka toteutumisesta hän ei tiennyt mitään.
Ainoa turva tulevaisuuden epävarmuutta vastaan Abrahamilla oli luottamus Jumalan sanaan. Hänen uskonsa lepäsi Jumalan lupauksissa, vaikka hänellä ei ollut tietoa tulevaisuudesta. Hän lähti kohti tuntematonta, koska tunsi hänet, joka tuntee kaiken.
Kristittyinä olemme usein Abrahamin tilanteessa. Meidätkin kutsutaan liikkeelle, lähtemään kohti luvattua perintömaata, tietämättä siitä, mikä meitä odottaa. Emme näe eteenpäin eikä meillä ole tietoa siitä, mihin meitä kuljetetaan. Ehkä siksi juuri sinä tarvitset tänään tämän rohkaisun: Ota Abrahamista mallia ja lähde rohkeasti uskossa liikkeelle.
Tämän luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan, että ”Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Usko luottaa siis siihen, mikä ei ole nähtävillä. Kuinka paljon haluaisimme toimia ehdottoman varmuuden vallassa. Haluaisimme nähdä. Tätä meille ei kuitenkaan anneta. Meille annetaan pimeys, jonka läpi katsomme Jumalan lupauksiin. Tässä pimeydessä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totella Jumalaa. Olla uskollisia hänelle. Pitää kiinni Jumalan sanasta ja hänen lupauksistaan. Kun näin toimimme, olemme todellisia Abrahamin perillisiä uskossa. Jeesus itse sanoo: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Näkyvä todellisuus silti usein painaa päälle realiteetteineen ja vaatimuksineen. Pelkäämme tulevaisuutta. Huolehtiminen on heikkous, josta hyvin harvat ovat vapaita. Meidän täytyy olla varuillaan tätä sielun rauhan salakavalaa vihollista vastaan. Huolehtimisen sijaan vaalikaamme luottamusta Jumalaan. Kiittäkäämme häntä jo etukäteen siitä, mihin ikinä hän päättää meidät lähettää. Ottakaamme tässä esimerkkiä Abrahamin uskosta, joka näkemättä lähti matkaan ja luotti Jumalaan.
Abraham lähtee liikkeelle lupausten varassa ja saapuu luvattuun maahan. Tässä kohtaa tulemme mitä oudoimpaan käänteeseen. Vanhassa käännöksessä sanotaan, että uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä.
Tämä on hyvin erikoinen tilanne ja vastakkainasettelu. Abraham siis eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa. Luvattu maa osoittautuikin vieraaksi maaksi. Lupaukset toteutuvat, mutta kuitenkin tuottavat pettymyksen. Vielä luvatussa maassakin Abraham asui teltoissa ja odotti lupauksen täyttymistä. Vaikka hän pääsi perille, hän ei saanut maata haltuunsa. Hän ei rakentanut taloja tai valanut perustuksia, vaan joutui asumaan vaeltavana muukalaisena teltoissa.
Abraham kieltäytyi rakentamasta pysyvää asutusta kulttuuriin, jossa Jumalaa ei tunnustettu. Tässäkin hän tahtoi olla uskollinen Jumalalle. Meillekin voi käydä niin, että Jumala vie meidät lupauksen maahan, jossa kuitenkin joudumme asumaan muukalaisina ja edelleen luottamaan Jumalan lupauksiin uskon kautta.
Tietyllä tapaa nämä Abrahamin vaiheet ovat nähtävissä myös STI:n historiassa. STI:tä perustettaessa ei välttämättä tiedetty mihin lähdetään tai mihin ollaan menossa. Luottavaisina asiaan kuitenkin lähdettiin ilman tietoa, mihin se johtaa. Toiminta saatiin kuin saatiinkin pystyyn ja päästiin perille. Siitä huolimatta STI on saanut asua muukalaisena teltoissa tässä teologikoulutuksen luvatussa maassa. Ei tämä nyt aina ole niin hohdokasta ja kunniakasta, vaan pikemminkin usein ne maan alkuperäiset asukkaat eivät katso hyvällä tällaista kilpailevaa toimintaa.
Abrahamin kohtalo pätee meidän elämäämme kristittyinä ja myös kristillisinä järjestöinä, yhteisöinä ja jopa kirkkona. Vaikka tietyllä tapaa olemme perillä luvatussa maassa ja Jumalan lupausten omistamisessa, meidän on hyväksyttävä asuttamaton, keskeneräinen ja järjestymätön olemisen tapa ja katsottava aina vain pidemmälle. Vaikka emme vielä pääse täysin nauttimaan lupausten toteutumisesta, voimme Abrahamin tavoin nähdä kaipauksessa niiden toteutuvan.
Tiedämme, että on monia haasteita ja vaikeuksia. Luvatun maan tai kristillisen kirkon todellisuus ei olekaan aivan sitä mitä haluaisimme. Joudumme elämään liikkuvina matkalaisina ja pyhiinvaeltajina teltoissa ilman varmaa asuinsijaa. Tämän on myös STI saanut kokea, mutta luottanut kuitenkin siihen, että Jumala johtaa minne johtaa ja kaikki tapahtuu hänen hyvästä suunnitelmastaan.
Abraham ei saavuttanut luvatussa maassa pysyvää paikkaa. Sen sijaan hän odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. Vaikka hänelle luvattiin maallinen maa, Abraham odotti taivaallista. Hän ei tyytynyt tämän elämän menestykseen ja valtaan. Kanaanin maa ei ollutkaan se perintömaa, jota Abraham odotti, vaan Jumalan lupaukset viittasivat taivaalliseen isänmaahan.
Näin Jumala käytti luvattua maata irrottamaan Abrahamin hänen omista sidonnaisuuksistaan ja lähtemään matkaan, mutta kun perille päästiin, Jumala halusi kiinnittää Abrahamin katseen vieläkin pidemmälle, omaan itseensä ja taivaaseen. Luvattu maa oli vain välipysäkki matkalla kohti lopullista päämäärää. Koko ajan Abraham odotti tulevaa ja Jumalan lupauksia ja meni aina pidemmälle kuin mitä aluksi oli tarkoitus.
Samoin kaikki mitä me saamme aikaan täällä järjestöinä ja kristittyinä on vain välipysäkkiä. Niiden tehtävä on osoittaa kohti lopullista isänmaata. Odotamme sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Kaipaamme päästä tästä teltoissa asumisen ja matkalaisuuden ajasta jykevälle perustalle rakennettuun kaupunkiin, joka ei järky eikä horju. Toivottavasti STI on myös omalta osaltaan johdattamassa teologian opiskelijoita ja meitä kaikkia vankalle perustalle rakennettuun kaupunkiin.
Kommentit
Lähetä kommentti