Saarna 17. sunnuntai helluntaista
Joh. 5:19–21
Rakkaat kristityt, käsi pystyyn, kuinka moni teistä ymmärsi jotakin äsken kuullusta tekstistä? En ihmettele, jos moni teistä jätti kätensä nostamatta. Tässä meinasi saarnaa valmistellessa myös itselläni mennä sormi suuhun. Tämä johtuu siitä, että tekstimme on oikeasti aika hankala.
Nimittäin sukellamme syvälle salaisuuteen, josta meidän on mahdotonta saada tietoa luonnollisia väyliä pitkin. Tämä salaisuus ylittää myös meidän järkemme käsityskyvyn. Kurkistelemme kuin verhon läpi itsensä Jumalan sisäiseen elämään. Siinä loppuu väistämättä oppineimmaltakin teologilta sanat, ajatukset ja pelimerkit kesken.
Tänään siis ihmettelemme Jeesuksen sanoja Isän ja Pojan suhteesta. Teemme sen nöyrällä mielellä, kaukaa kiikaroiden ja hänen mysteerinsä edessä kumartaen. Tämä ei ole asia, jossa voi päsmäröidä ja rehennellä suurella ymmärryksellään. Sen, mitä Jeesus avaa, se avautuu, mutta paljon jää pimeäksi.
Samalla kyseessä on mitä merkityksellisin asia. Helposti teemme sellaisen johtopäätöksen, että jos en jotain asiaa ymmärrä, se ei kosketa minua eikä sen kanssa kannata olla tekemisissä. Näinhän asia ei ole. Harva meistä miehistä esimerkiksi ymmärtää kovin hyvin naisten sisäistä maailmaa, mutta olisi silti väärin tehdä siitä sellainen johtopäätös, että sen vuoksi ei kannata olla naisten kanssa missään tekemisissä.
Päinvastoin se on Jumalan luomistyön suurta rikkautta, että olemme erilaisia. Se, mitä emme ymmärrä, voi olla juuri se, mikä tuo elämään syvyyttä ja suurta merkityksellisyyttä. Me miehet saamme suuresti kiittää Jumalaa siitä, että meillä on niin mahtavia, mutta kuitenkin pohjimmiltaan mysteeriksi jääviä olentoja kuin naiset täällä keskellämme. Ylipäätään tästä erilaisuudesta avautuu koko rakkauden ydin: rakkaus ei ole itserakkautta, vaan se suuntautuu johonkin toiseen, johonkin sellaiseen, joka on erilainen kuin minä.
Tämä näkyy myös Jumalassa itsessään. Vaikka uskomme yhteen Jumalaan, hän ei ole pelkästään perimmäinen ykseys, joka hengailisi maailmankaikkeuden huipulla omin neuvoin äärimmäisimmässä yksinäisyydessään. Sen sijaan päivän tekstissä tehdään selväksi, että Isä on erillinen Pojasta. He eivät ole sama asia. Vaikka Jumala on yksi, hänessä on kuitenkin jotain erillistä.
Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan, kuinka ennen maailman luomista oli jo olemassa sana. Evankeliumin ensimmäinen jae kuuluu: ”Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Ennen kuin Jumala oli luonut mitään, hänessä oli jotain erillistä, sana, joka oli Jumalan luona, mutta joka kuitenkin oli Jumala. Sitten Johannes kertoo, että sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Poika siis oli olemassa jo ikuisuudessa Isän rinnalla, mutta omaksui ihmisluonnon ja tuli tänne joukkoomme.
Näin meille on tullut selväksi, että jumaluudessa on sekä Isä että Poika. Tekstissämme Jeesus avaa asiaa vielä tarkemmin ja sanoo, että ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee”. Nyt meillä onkin edessämme yhtäkkiä kolmas elementti, joka saattaa jäädä huomiotta. Isän ja Pojan lisäksi on rakkaus. Isä rakastaa Poikaa. Isän ja Pojan välillä on ääretön rakkaus, joka yhdistää rakastavan ja rakastetun. Isä ja Poika rakastavat niin täydellisesti, että rakkaus muodostuu omaksi persoonakseen, Pyhäksi Hengeksi. Rakkaus sitoo Jumalan persoonat yhteen sillä tavoin, että he ovat samaan aikaan sekä erillisiä että yksi Jumala.
Näin olemme johtaneet koko kristillisen kolminaisuusopin. Samalla näemme, miksi kolminaisuus on niin tärkeä asia. Sen tehtävä on kertoa, että Jumala on olemukseltaan rakkaus. Ilman kolminaisuutta Jumala ei voi olla rakkaus, koska ykseys ei voi rakastaa muuta kuin itseään. Puhtaassa ykseydessä on vain yksinäisyys, ei rakkautta.
Vain kristinuskossa rakkaus sisältyy itseensä Jumalaan. Rakkaus ei siis ole asia, jonka Jumala on keksinyt tai joka nyt vain sattuu syntymään, vaan rakkaus on Jumalassa itsessään. Siksi rakkaus on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Se on olemassaolomme perustavin voima. Kun rakastamme, osallistumme johonkin luomattomaan, johonkin ikiaikaiseen, johonkin, joka ei koskaan katoa, johonkin joka on tämän maailmakaikkeuden pohjimmaisella tasolla. Rakkaudessa näemme ja koemme jotain siitä, mitä Jumala itse on.
Koska Jumala on rakkaus, hän halusi laajentaa rakkautensa mahdollisimman laajaksi ja loi siksi maailmankaikkeuden. Maailma on luotu, jotta Jumalan rakkauden kohteiden määrä kasvaisi ja jotta Jumalan rakkaus sitä kautta laajentuisi kaikkialle. Hänen luomakuntansa on tarkoitettu vastaanottamaan ääretön rakkaus ja levittämään sitä edelleen yhä pidemmälle rakastamalla itsekin. Luominen on rakkauden vallankumous, jonka tarkoitus oli räjäyttää rakkauden määrä eksponentiaalisiin mittakaavoihin.
Vaikka Jumala on olemukseltaan rakkaus, monella on kuitenkin hyvin kaksijakoinen kuva hänestä ja hänen rakkaudestaan. Moni ajattelee, että Vanhassa testamentissa on vihainen Jumala, jota kutsutaan Isäksi ja Uudessa testamentissa puolestaan on rakastava Jumala, jota sanotaan Pojaksi. Tällöin Jumala olisi ikään kuin vain puoliksi on rakkaus. Tai sitten Jumala olisi jonkinlainen kaksijakoinen olento, joka vuoroin olisi hyvä ja vuoroin paha. Pahimmillaan samaistetaan kristinuskon Jumala Uuden testamentin Jumalaan ja sitten taas Vanhan testamentin ärtyisästä isähahmosta tehdään vanhan liiton tai pelkästään juutalaisuuden Jumala.
Jeesus torppaa tällaisen ajattelun heti lähtötelineisiin. Hän sanoo: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” Isän ja Pojan toiminnalla ei ole eroa. Nikean uskontunnustuksessa toteamme, että Poika on samaa olemusta kuin Isä. Ei ole niin, että Isä vastaisi pelkästään oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja Poika rakastamisesta, vaan he ovat olemukseltaan samanlaisia. Sekä Isä että Poika ovat kumpikin olemuksensa puolesta täydellinen oikeudenmukaisuus ja täydellinen rakkaus.
Raamatun mukaan nimittäin juuri Poika tulee kerran tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Siten tuomiovalta on Pojalla. Hän vastaa oikeudenmukaisesta tuomiosta. Samaan aikaan tekstimme mukaan sekä Isä että Poika ovat yhtälailla myös armahtavia. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”
Kolmiyhteinen Jumala kyllä vaatii ihmiskunnan oikeudenmukaisesti tilille pahoista teoistaan, koska hän ei rakkaudessaan halua, että täällä satutetaan ja tehdään pahaa toisille. Mutta samalla hän on yhtä aikaa rakastava ja on valmistanut pelastuksen meille pahoihin tekoihin jumittuneille ihmisille, jotka emme itse pysty nostamaan itseämme tästä pahuuden suosta. Jumalassa ei siis ole ristiriitaa oikeudenmukaisuuden ja rakkauden välillä. Kolmiyhteinen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti ja rakastaa täydellisesti.
Kolminaisuuden persoonia ei voi laittaa toimimaan toisiaan vastaan. Persoonat toimivat aina yhdessä. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Kolminaisuuden teot ovat ulospäin jakamattomat niin tuomioissaan kuin pelastuksessaan. Meillä ei ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Isä, Poika ja Pyhä henki toimivat yhdessä ja heidän toimintansa näyttää ulospäin yhden Jumalan toiminnalta. Kaikki kolme Jumalan persoonaa osallistuvat luomiseen, lunastukseen ja pyhitykseen.
Isä luo maailman Pojan kautta. Pyhä Henki puolestaan on elämää antava voima, josta luomiskertomuksesta sanotaan, että Jumalan henki liikkui vetten yllä. Luominen ei ole vain Isän työ, vaan koko kolmiyhteisen Jumalan työ. Lunastuksessa Isä rakastaa maailmaa niin paljon, että lähettää Poikansa maailman, joka ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta pelastaa ihmiskunnan. Pyhän Hengen kautta Jumalan pelastava työ liittyy yksittäisen ihmisen elämään. Henki tekee Kristuksen pelastustyön todelliseksi uskovan elämässä. Hän antaa uskon, uudestisynnyttää ja antaa uuden elämän. Myös pyhityksessä Isä on päämäärä, jonka tahdon mukaiseksi haluamme tulla, Poika on pyhityksen esikuva ja malli, joka vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja Pyhä Henki on aktiivinen voima pyhityksessämme.
Näin koko pelastuksemme on koko kolmiyhteisen Jumalan työ, jonka kaikissa vaiheissa kaikki Jumalan persoonat toimivat. Siksi myös kunnioitamme ja palvomme kaikkia Jumalan persoonia yhtä lailla, emmekä pidä Poikaa parempana kuin Isää, niin kuin saattaa käydä silloin, jos ajattelemme Pojan edustavan rakkautta ja Isän tuomiota. Nikean uskontunnustus toteaa myös Pyhästä Hengestä, että häntä yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan. Kumarramme kaikkia Jumalan persoonia samalla tavoin ja samanarvoisesti.
Tästä seuraa luonnollisesti, että se, mitä Jeesus opettaa, ei voi olla ristiriidassa niiden käskyjen kanssa, jotka Isä on antanut. Se, mitä Isä käskee, on yhteensopivaa Pojan paljastaman rakkauden kanssa. Ja vielä enemmän, käskyt ovat nimenomaan määritelmä siitä, mitä on rakastava suhtautuminen toiseen ihmiseen. Rakkaus ja käskyt eivät ole ristiriidassa, sillä ne tulevat samasta lähteestä. Poika ei voi johtaa meitä toimimaan toisin kuin mikä Isän tahto on. Poika ei tee mitään omin neuvoin.
Samalla Poika on ainoa, joka todella täyttää Isän tahdon. Hän elää moraalisesti täydellisen elämän ilman yhtään virhettä tai vikaa. Siksi vain hän pystyy pelastamaan meidät. Vain täydellisen puhdas ihminen voi kantaa syntiemme taakan puolestamme. Jos Poika ei olisi puhdas, hän joutuisi tuomituiksi omista synneistään. Mutta hän eli täydellisesti Isän tahdon mukaan ja siksi on kelvollinen ottamaan meidän syntimme hänen päälleen. Siksi hänestä tulee sijaiskärsijä, joka voi kantaa syntiemme rangaistuksen ja sovittaa meidät Jumalan kanssa.
Kun poika omaksui ihmisluonnon, hän liitti ihmisyyden Jumalaan tavalla, mihin me emme itse kykene. Hänen persoonassaan ihmisyys ja jumaluus, jotka syntiinlankeemuksessa joutuivat eroon toisistaan, ovat taas yhdistyneet. Jumala ei enää ole ainoastaan luojamme ja ylläpitäjämme, vaan hän tulee yhdeksi meidän kanssamme ja jakaa ihmisyytemme, ilomme ja surumme. Tällöin ihmisyys ylennetään uuteen käsittämättömään yhteyteen Jumalan kanssa.
Kun me puolestamme kasteen ja uskon kautta liitymme Kristukseen, tulemme silloin osalliseksi tästä samasta elämästä – itsensä Jumalan elämästä. Kristus on kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta avannut meille tien uuteen elämään Jumalassa. Siksi Poika voi antaa elämän kenelle tahtoo – tänäänkin se on tarjolla meistä jokaiselle. Tälläkin hetkellä hän, joka on olemukseltaan täydellinen rakkaus, katsoo sinua ja rakastaa. Avaa sydämesi tälle rakkaudelle. Silloin löydät todellisen elämän.
Rakkaat kristityt, käsi pystyyn, kuinka moni teistä ymmärsi jotakin äsken kuullusta tekstistä? En ihmettele, jos moni teistä jätti kätensä nostamatta. Tässä meinasi saarnaa valmistellessa myös itselläni mennä sormi suuhun. Tämä johtuu siitä, että tekstimme on oikeasti aika hankala.
Nimittäin sukellamme syvälle salaisuuteen, josta meidän on mahdotonta saada tietoa luonnollisia väyliä pitkin. Tämä salaisuus ylittää myös meidän järkemme käsityskyvyn. Kurkistelemme kuin verhon läpi itsensä Jumalan sisäiseen elämään. Siinä loppuu väistämättä oppineimmaltakin teologilta sanat, ajatukset ja pelimerkit kesken.
Tänään siis ihmettelemme Jeesuksen sanoja Isän ja Pojan suhteesta. Teemme sen nöyrällä mielellä, kaukaa kiikaroiden ja hänen mysteerinsä edessä kumartaen. Tämä ei ole asia, jossa voi päsmäröidä ja rehennellä suurella ymmärryksellään. Sen, mitä Jeesus avaa, se avautuu, mutta paljon jää pimeäksi.
Samalla kyseessä on mitä merkityksellisin asia. Helposti teemme sellaisen johtopäätöksen, että jos en jotain asiaa ymmärrä, se ei kosketa minua eikä sen kanssa kannata olla tekemisissä. Näinhän asia ei ole. Harva meistä miehistä esimerkiksi ymmärtää kovin hyvin naisten sisäistä maailmaa, mutta olisi silti väärin tehdä siitä sellainen johtopäätös, että sen vuoksi ei kannata olla naisten kanssa missään tekemisissä.
Päinvastoin se on Jumalan luomistyön suurta rikkautta, että olemme erilaisia. Se, mitä emme ymmärrä, voi olla juuri se, mikä tuo elämään syvyyttä ja suurta merkityksellisyyttä. Me miehet saamme suuresti kiittää Jumalaa siitä, että meillä on niin mahtavia, mutta kuitenkin pohjimmiltaan mysteeriksi jääviä olentoja kuin naiset täällä keskellämme. Ylipäätään tästä erilaisuudesta avautuu koko rakkauden ydin: rakkaus ei ole itserakkautta, vaan se suuntautuu johonkin toiseen, johonkin sellaiseen, joka on erilainen kuin minä.
Tämä näkyy myös Jumalassa itsessään. Vaikka uskomme yhteen Jumalaan, hän ei ole pelkästään perimmäinen ykseys, joka hengailisi maailmankaikkeuden huipulla omin neuvoin äärimmäisimmässä yksinäisyydessään. Sen sijaan päivän tekstissä tehdään selväksi, että Isä on erillinen Pojasta. He eivät ole sama asia. Vaikka Jumala on yksi, hänessä on kuitenkin jotain erillistä.
Johanneksen evankeliumin alussa kerrotaan, kuinka ennen maailman luomista oli jo olemassa sana. Evankeliumin ensimmäinen jae kuuluu: ”Alussa oli sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Ennen kuin Jumala oli luonut mitään, hänessä oli jotain erillistä, sana, joka oli Jumalan luona, mutta joka kuitenkin oli Jumala. Sitten Johannes kertoo, että sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Poika siis oli olemassa jo ikuisuudessa Isän rinnalla, mutta omaksui ihmisluonnon ja tuli tänne joukkoomme.
Näin meille on tullut selväksi, että jumaluudessa on sekä Isä että Poika. Tekstissämme Jeesus avaa asiaa vielä tarkemmin ja sanoo, että ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee”. Nyt meillä onkin edessämme yhtäkkiä kolmas elementti, joka saattaa jäädä huomiotta. Isän ja Pojan lisäksi on rakkaus. Isä rakastaa Poikaa. Isän ja Pojan välillä on ääretön rakkaus, joka yhdistää rakastavan ja rakastetun. Isä ja Poika rakastavat niin täydellisesti, että rakkaus muodostuu omaksi persoonakseen, Pyhäksi Hengeksi. Rakkaus sitoo Jumalan persoonat yhteen sillä tavoin, että he ovat samaan aikaan sekä erillisiä että yksi Jumala.
Näin olemme johtaneet koko kristillisen kolminaisuusopin. Samalla näemme, miksi kolminaisuus on niin tärkeä asia. Sen tehtävä on kertoa, että Jumala on olemukseltaan rakkaus. Ilman kolminaisuutta Jumala ei voi olla rakkaus, koska ykseys ei voi rakastaa muuta kuin itseään. Puhtaassa ykseydessä on vain yksinäisyys, ei rakkautta.
Vain kristinuskossa rakkaus sisältyy itseensä Jumalaan. Rakkaus ei siis ole asia, jonka Jumala on keksinyt tai joka nyt vain sattuu syntymään, vaan rakkaus on Jumalassa itsessään. Siksi rakkaus on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Se on olemassaolomme perustavin voima. Kun rakastamme, osallistumme johonkin luomattomaan, johonkin ikiaikaiseen, johonkin, joka ei koskaan katoa, johonkin joka on tämän maailmakaikkeuden pohjimmaisella tasolla. Rakkaudessa näemme ja koemme jotain siitä, mitä Jumala itse on.
Koska Jumala on rakkaus, hän halusi laajentaa rakkautensa mahdollisimman laajaksi ja loi siksi maailmankaikkeuden. Maailma on luotu, jotta Jumalan rakkauden kohteiden määrä kasvaisi ja jotta Jumalan rakkaus sitä kautta laajentuisi kaikkialle. Hänen luomakuntansa on tarkoitettu vastaanottamaan ääretön rakkaus ja levittämään sitä edelleen yhä pidemmälle rakastamalla itsekin. Luominen on rakkauden vallankumous, jonka tarkoitus oli räjäyttää rakkauden määrä eksponentiaalisiin mittakaavoihin.
Vaikka Jumala on olemukseltaan rakkaus, monella on kuitenkin hyvin kaksijakoinen kuva hänestä ja hänen rakkaudestaan. Moni ajattelee, että Vanhassa testamentissa on vihainen Jumala, jota kutsutaan Isäksi ja Uudessa testamentissa puolestaan on rakastava Jumala, jota sanotaan Pojaksi. Tällöin Jumala olisi ikään kuin vain puoliksi on rakkaus. Tai sitten Jumala olisi jonkinlainen kaksijakoinen olento, joka vuoroin olisi hyvä ja vuoroin paha. Pahimmillaan samaistetaan kristinuskon Jumala Uuden testamentin Jumalaan ja sitten taas Vanhan testamentin ärtyisästä isähahmosta tehdään vanhan liiton tai pelkästään juutalaisuuden Jumala.
Jeesus torppaa tällaisen ajattelun heti lähtötelineisiin. Hän sanoo: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” Isän ja Pojan toiminnalla ei ole eroa. Nikean uskontunnustuksessa toteamme, että Poika on samaa olemusta kuin Isä. Ei ole niin, että Isä vastaisi pelkästään oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja Poika rakastamisesta, vaan he ovat olemukseltaan samanlaisia. Sekä Isä että Poika ovat kumpikin olemuksensa puolesta täydellinen oikeudenmukaisuus ja täydellinen rakkaus.
Raamatun mukaan nimittäin juuri Poika tulee kerran tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Siten tuomiovalta on Pojalla. Hän vastaa oikeudenmukaisesta tuomiosta. Samaan aikaan tekstimme mukaan sekä Isä että Poika ovat yhtälailla myös armahtavia. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”
Kolmiyhteinen Jumala kyllä vaatii ihmiskunnan oikeudenmukaisesti tilille pahoista teoistaan, koska hän ei rakkaudessaan halua, että täällä satutetaan ja tehdään pahaa toisille. Mutta samalla hän on yhtä aikaa rakastava ja on valmistanut pelastuksen meille pahoihin tekoihin jumittuneille ihmisille, jotka emme itse pysty nostamaan itseämme tästä pahuuden suosta. Jumalassa ei siis ole ristiriitaa oikeudenmukaisuuden ja rakkauden välillä. Kolmiyhteinen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti ja rakastaa täydellisesti.
Kolminaisuuden persoonia ei voi laittaa toimimaan toisiaan vastaan. Persoonat toimivat aina yhdessä. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Kolminaisuuden teot ovat ulospäin jakamattomat niin tuomioissaan kuin pelastuksessaan. Meillä ei ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Isä, Poika ja Pyhä henki toimivat yhdessä ja heidän toimintansa näyttää ulospäin yhden Jumalan toiminnalta. Kaikki kolme Jumalan persoonaa osallistuvat luomiseen, lunastukseen ja pyhitykseen.
Isä luo maailman Pojan kautta. Pyhä Henki puolestaan on elämää antava voima, josta luomiskertomuksesta sanotaan, että Jumalan henki liikkui vetten yllä. Luominen ei ole vain Isän työ, vaan koko kolmiyhteisen Jumalan työ. Lunastuksessa Isä rakastaa maailmaa niin paljon, että lähettää Poikansa maailman, joka ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta pelastaa ihmiskunnan. Pyhän Hengen kautta Jumalan pelastava työ liittyy yksittäisen ihmisen elämään. Henki tekee Kristuksen pelastustyön todelliseksi uskovan elämässä. Hän antaa uskon, uudestisynnyttää ja antaa uuden elämän. Myös pyhityksessä Isä on päämäärä, jonka tahdon mukaiseksi haluamme tulla, Poika on pyhityksen esikuva ja malli, joka vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja Pyhä Henki on aktiivinen voima pyhityksessämme.
Näin koko pelastuksemme on koko kolmiyhteisen Jumalan työ, jonka kaikissa vaiheissa kaikki Jumalan persoonat toimivat. Siksi myös kunnioitamme ja palvomme kaikkia Jumalan persoonia yhtä lailla, emmekä pidä Poikaa parempana kuin Isää, niin kuin saattaa käydä silloin, jos ajattelemme Pojan edustavan rakkautta ja Isän tuomiota. Nikean uskontunnustus toteaa myös Pyhästä Hengestä, että häntä yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan. Kumarramme kaikkia Jumalan persoonia samalla tavoin ja samanarvoisesti.
Tästä seuraa luonnollisesti, että se, mitä Jeesus opettaa, ei voi olla ristiriidassa niiden käskyjen kanssa, jotka Isä on antanut. Se, mitä Isä käskee, on yhteensopivaa Pojan paljastaman rakkauden kanssa. Ja vielä enemmän, käskyt ovat nimenomaan määritelmä siitä, mitä on rakastava suhtautuminen toiseen ihmiseen. Rakkaus ja käskyt eivät ole ristiriidassa, sillä ne tulevat samasta lähteestä. Poika ei voi johtaa meitä toimimaan toisin kuin mikä Isän tahto on. Poika ei tee mitään omin neuvoin.
Samalla Poika on ainoa, joka todella täyttää Isän tahdon. Hän elää moraalisesti täydellisen elämän ilman yhtään virhettä tai vikaa. Siksi vain hän pystyy pelastamaan meidät. Vain täydellisen puhdas ihminen voi kantaa syntiemme taakan puolestamme. Jos Poika ei olisi puhdas, hän joutuisi tuomituiksi omista synneistään. Mutta hän eli täydellisesti Isän tahdon mukaan ja siksi on kelvollinen ottamaan meidän syntimme hänen päälleen. Siksi hänestä tulee sijaiskärsijä, joka voi kantaa syntiemme rangaistuksen ja sovittaa meidät Jumalan kanssa.
Kun poika omaksui ihmisluonnon, hän liitti ihmisyyden Jumalaan tavalla, mihin me emme itse kykene. Hänen persoonassaan ihmisyys ja jumaluus, jotka syntiinlankeemuksessa joutuivat eroon toisistaan, ovat taas yhdistyneet. Jumala ei enää ole ainoastaan luojamme ja ylläpitäjämme, vaan hän tulee yhdeksi meidän kanssamme ja jakaa ihmisyytemme, ilomme ja surumme. Tällöin ihmisyys ylennetään uuteen käsittämättömään yhteyteen Jumalan kanssa.
Kun me puolestamme kasteen ja uskon kautta liitymme Kristukseen, tulemme silloin osalliseksi tästä samasta elämästä – itsensä Jumalan elämästä. Kristus on kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta avannut meille tien uuteen elämään Jumalassa. Siksi Poika voi antaa elämän kenelle tahtoo – tänäänkin se on tarjolla meistä jokaiselle. Tälläkin hetkellä hän, joka on olemukseltaan täydellinen rakkaus, katsoo sinua ja rakastaa. Avaa sydämesi tälle rakkaudelle. Silloin löydät todellisen elämän.
Kommentit
Lähetä kommentti