Saarna 3. sunnuntai ennen paastonaikaa
Matt. 20:1-16
Aloittakaamme torilla notkuvista miehistä, jotka odottivat, että joku palkkaisi heidät. Jostakin heidän oli saatava päivän ruokansa ja siksi he olivat jo aamuvarhaisessa menneet torin laidalle odottelemaan, että joku tarjoaisi töitä. Paikalle saapuukin aamulla kuuden aikaan varakas maanomistaja, jolla on töitä viinitarhassaan. Sadonkorjuu on käsillä ja avoimia työpaikkoja on paljon. Hän palkkaa heti suuren joukon väkeä mukaansa. He sopivat keskenään, että miehet palkataan päiväksi töihin ja päivän lopuksi heille maksetaan palkka päivän työstä.
Sama maanomistaja tulee paikalle seuraavan kerran yhdeksän aikaan ja palkkaa taas lisää väkeä. Sitten hän ilmaantuu kahdeltatoista ja ottaa taas joukon mukaansa töihin. Vielä hän tulee iltapäivälläkin kolmen aikoihin ja ottaa miehiä palvelukseensa. Kun yksitoista tuntia työpäivää on kulunut, kello tulee viisi. Tällöin isäntä ilmaantuu vielä kerran paikalle ja kysyy ihmisiltä ”miksi seisotte täällä toimettomina?”. He vastaavat: ”kukaan ei ole palkannut meitä”. Nämä kaverit ovat siis istuskelleet torin laidalla nyt jo yksitoistatuntia tekemättä mitään. Ehkä siinä on jo vähän nälkäkin ehtinyt tulla.
Voimme hyvin kuvitella minkälaista porukkaa torin laidalla tähän aikaan iltapäivästä enää maleksi. Kukaan ei heitä huolinut edes yksinkertaisiin marjanpoimintahommiin tai peltotöihin. Voi olla, että joukossa oli vanhoja ja raajarikkoja. Ehkä joku oli todella sairas ja huonossa kunnossa, mutta hänen oli pakko henkensä pitimiksi yrittää tehdä edes vähän töitä. Varmasti joukkoon mahtui myös kaikenlaisia työn vieroksujia. Joka tapauksessa he olivat joukkoa, jota kukaan muu ei ollut huolinut töihin. Silti tämä isäntä hakee heidät viimeisellä tunnilla töihin. Eivät he tunnissa kovin paljoa saaneet aikaiseksi ja työn laatukin oli varmasti vähän sellaista tein itse ja säästin -tasoa.
Näemme selvästi, että Jumala toimii armosta ja hyvyydestään käsin. Hän etsii jatkuvasti työläisiä ja pyrkii palkkaamaan heitä riippumatta siitä, saako hän itse heidän työpanoksestaan juurikaan hyötyä. Aamun jälkeen hänen ei olisi tarvinnut enää palkata ketään. Siitä huolimatta isäntä jatkuvasti tulee etsimään uusia työntekijöitä. Näin hän tekee ihan viime hetkeen asti. Torilla istuvien miesten tilanne oli huono. Jos heitä ei palkattu, heiltä jäi syömättä sinä päivänä. Näin isäntä toimii rakkaudesta heitä kohtaan. Mikään, mitä hän heille tekee, ei olisi hänelle itselleen tai viinitarhalle välttämätöntä. Hän etsii näiden ihmisten parasta ja siksi kutsuu heitä mukaansa.
Tänäänkin Jumala etsii ihmisiä viinitarhaansa. Ei hän kysy kokemusta, osaamista tai aiempia suorituksiasi. Hän kutsuu jokaista oman elämänsä torin laidalla maleksijaa. Vieläkään ei ole liian myöhäistä, vaikka pahasti jo vaikuttaisi siltä, että oma elämä on mennyt pitkälti hukkaan torilla maleksiessa sillä välin kun muut ovat puuhailleet kaikenlaista arvokasta. Jumalalla on käyttöä kaikille ja hän kutsuu jokaista yhä uudestaan ja uudestaan.
Kun kello tuli kuusi, aurinko laski mailleen. Pimeän tultua ei enää voitu työskennellä. Ei ollut katuvaloja tai otsalamppuja. Niinpä työt täytyi kuudelta lopettaa ja ihmisille ryhdyttiin maksamaan palkkoja.
Viimeiseksi tulleet olivat työskennelleet vain tunnin viidestä kuuteen iltapäivän viilentyessä. Heillä oli varsin mukava työvuoro verrattuna aamukuudesta työskennelleisiin, jotka olivat työskennelleet kaksitoista tuntia päivän paahtavassa kuumuudessa. Palkkojen maksaminen aloitettiin viimeksi tulleista. Isäntä maksaa tunnin työskennelleille jokaiselle yhden denaarin eli työmiehen päiväpalkan. Luonnollisesti he, jotka olivat aamusta asti olleet töissä, odottivat, että saisivat kaksitoista denaaria, koska olivat työskennelleet 12 tuntia. Hekin saivat kuitenkin vain yhden denaarin.
Lähes aina Jeesuksen vertauksissa on yllättävä käänne. Tässä vertauksessa käänne on siis se, että viinitarhan omistaja vaikuttaa todella epäoikeudenmukaiselta maksaessaan vain yhden denaarin 12 tuntia työskennelleille. Isännän toiminta vaikuttaa raivostuttavan epäreilulta pitkään työskennelleiden silmissä. Tällainen kuitenkin on Jumalan valtakunta. Siellä eivät meidän luonnolliset käsityksemme oikeudenmukaisuudesta päde.
Isäntä vastaa, että ei ole epäreilu, koska antoi sen mitä lupasi. Hän oli sopinut denaarista ja denaarin hän myös maksoi. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista siihen. Huomaa tämä. Jumala toteuttaa aina lupauksensa. Hän antoi kaikille viinitarhan työntekijöille lupaustensa mukaan. Sinäkin voit rohkein mielin tarrautua Jumalan lupauksiin Raamatussa. Ne hän on luvannut toteuttaa ja kerran toimii niiden mukaan, sinunkin kohdallasi.
Yksi poikkeus lupausten kohdalla kuitenkin on. Joskus Jumala saattaa antaa paljon enemmän kuin lupaa. Isäntä kysyykin: ”kai minä saan omallani tehdä mitä haluan?” Jumala ei ole mikään tarkan markan vartija. Jumala antaa ylitsevuotavasti omastaan, eikä se ole keneltäkään pois, vaikka hän lahjoittaisi hyvyyttään säästelemättä jollekin toiselle ihmiselle. Hän voi antaa kenelle tahansa kuinka paljon tahansa. Siksi Jumalan toiminta on täysin ennakoimatonta. Se ei noudata mitään karman lakeja tai muita kuvittelemiamme lainalaisuuksia, joissa hyvät saavat hyvää ja pahat pahaa ja joissa jokaiselle maksetaan kolmikantaneuvottelussa sovittujen työehtosopimusten mukaan.
Älä siis pistä pahaksesi Jumalan hyvyyttä niin kuin nuo aamusta asti työskennelleet työmiehet. Isäntä kysyykin heiltä: ”katsotko karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Kirjaimellisesti käännettynä hän kysyy, onko silmäsi paha, kun minä olen hyvä? Kuvaus puhuu siis kateellisesta tai pahasta silmästä, jolla katsomme lähimmäisiämme, jotka ovat saaneet jotain sellaista hyvää, josta ajattelemme, että se ei kuulu heille. Paha silmä viittaa ehkä myös siihen, että nuo aamusta asti työskennelleet olivat niin vihaisia, että olisivat olleet valmiita jopa vahingoittamaan viinitarhan omistajaa tästä epäoikeudenmukaisuudesta.
Meidän ei tulisi koskaan olla vihaisia Jumalan anteliaisuudesta. Usein haluaisimme saada sellaista, mitä lähimmäinen saa, vaikka se ei kuulu meille. Se ei ole oikea asenne Jumalan valtakunnassa. Meidän tulisi kaikin tavoin varoa hengellistä ylpeyttä. Kaikille kuuluu työmiehen palkka ja sen Jumala on luvannut antaa. Se, mitä sen päälle tulee, on Jumalan itsensä vapaasti päätettävissä ja lahjoitettavissa. Se on vain Jumalan hyvää hyvyyttä. Ei meidän pidä siitä kimpaantua. Vertaus varoittaa meitä siis hengellisen kateuden synnistä. Olemme kateellisia niille, jotka ovat saaneet Jumalalta meidän näkökulmastamme enemmän, vaikka niin ei pitäisi olla. Olemmehan jokainen saaneet Jumalalta aivan määrättömästi armoa, hyvyyttä ja rakkautta. Ei sitä pidä vertailla toisiin.
Jumalan valtakunta on ilmainen lahja. Siellä ei vertailla suorituksia tai saavutuksia. Taivaassa ei ole enää kateutta tai kilpailua menestyksestä. Joka sinne pääsee, ei takuulla valita siitä, että nuokin pääsivät tänne. Kukaan ei voi tehdä itsestään taivaskelpoista ja siksi syyttää muita siitä, että he ovat päässeet tänne jotenkin helpommalla.
Jumalan armo on siis niin suurta, että se ylittää luontaisen käsityksemme oikeudenmukaisuudesta. Jumalan valtakunta kääntää kaiken ympäri. Siellä arvojärjestyksetkin kääntyvät ylösalaisin. Siksi ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Tässäkin vertauksessa viimeiset saavat palkkansa ensimmäisenä ja ensimmäiset viimeisenä.
Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme. Meidän mittarimme eivät yletä Jumalan tasolle. Meillä ei ole varaa arvostella Jumalaa hänen laupeudestaan ja armeliaisuudestaan. Jumala on niin rakastava ja niin armollinen, että se ei enää tunnu meistä oikealta. Jumala on niin äärettömän hyvä, että me sokeudessamme pidämme sitä epäoikeudenmukaisuutena. Hänen rakkautensa ylittää käsityksemme oikeudenmukaisuudesta. Se on arvojemme kannalta vallankumouksellista.
Viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja ensimmäiset viimeiseksi ainakin kolmella tavalla. Ensimmäiseksi evankeliumit näyttävät selvästi toteen sen, että uskonnolliset arvojärjestykset kääntyvät ylösalaisin. Jumalan valtakuntaan tulevat veronkiskojat ja prostituoidut ennen kuin uskonnolliset johtajat ja vallanpitäjät. Toiseksi ne opetuslasten joukossa, jotka asettuvat muiden yläpuolelle ja pitävät itseään jonakin, joutuvat nöyrtymään. Nöyrät ja vähän työskennelleet sen sijaan palkitaan suuresti.
Kolmanneksi koko pelastushistoria kääntää ensimmäiset viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Aivan maailman alussa, kaikista ylimmäinen maanomistaja istutti puutarhan Eedeniin ja palkkasi sinne ihmiskunnan kantavanhemmat työmiehikseen. Aadamin ja Eevan tuli viljellä ja varjella tuota puutarhaa. Heidät kuitenkin ajettiin puutarhasta rikkomuksensa vuoksi pois. Jumala ei kuitenkaan hylännyt viinitarhaansa, vaan kutsui sinne työläisiksi ensiksi aamun tunteina Nooa ja Eenokia. Vähän myöhemmin hän kutsui Israelin kansan kantaisät, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin. Keskipäivän aikaan hän taas tarttui asiaan ja kutsui Mooseksen. Sen jälkeen hän kutsui useita profeettoja ja kuninkaita. Pitkälle iltapäivään asti hän toimi kansansa parissa kutsuen sitä töihin viinitarhaansa.
Yhdennellätoista tunnilla hän tuli vielä viimeisen kerran paikalle ja löysi suuren joukon väkeä, jota kukaan ei ollut palkannut. Silloin Jumala kutsui pakanakansat luokseen ja otti heidät töihin omaan viinitarhaansa. Nuo pääsivät ikään kuin ilmaiseksi, vain tunnin työllä, sisään Jumalan valtakuntaan verrattuna Israelin kansaan, joka oli pitkän historiansa ajan pyrkinyt noudattamaan Jumala käskyjä ja pitämään liiton voimassa vaikeuksien keskellä ja muiden kansojen ahdistamana.
Me olemme näitä yhdennentoista tunnin työmiehiä. Tässäkin ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Pakanakansat tulevat Jumalan valtakuntaan siinä missä ensimmäisenä kutsuttu Israel. Me saamme elää tarinan aivan loppuvaihetta. Elämme maailmanhistorian viimeistä tuntia. Kohta tulee se aika, että aurinko menee mailleen ja palkkoja aletaan jakamaan. Toivottavasti sinäkin olet silloin Herran työmiesten joukossa.
Aloittakaamme torilla notkuvista miehistä, jotka odottivat, että joku palkkaisi heidät. Jostakin heidän oli saatava päivän ruokansa ja siksi he olivat jo aamuvarhaisessa menneet torin laidalle odottelemaan, että joku tarjoaisi töitä. Paikalle saapuukin aamulla kuuden aikaan varakas maanomistaja, jolla on töitä viinitarhassaan. Sadonkorjuu on käsillä ja avoimia työpaikkoja on paljon. Hän palkkaa heti suuren joukon väkeä mukaansa. He sopivat keskenään, että miehet palkataan päiväksi töihin ja päivän lopuksi heille maksetaan palkka päivän työstä.
Sama maanomistaja tulee paikalle seuraavan kerran yhdeksän aikaan ja palkkaa taas lisää väkeä. Sitten hän ilmaantuu kahdeltatoista ja ottaa taas joukon mukaansa töihin. Vielä hän tulee iltapäivälläkin kolmen aikoihin ja ottaa miehiä palvelukseensa. Kun yksitoista tuntia työpäivää on kulunut, kello tulee viisi. Tällöin isäntä ilmaantuu vielä kerran paikalle ja kysyy ihmisiltä ”miksi seisotte täällä toimettomina?”. He vastaavat: ”kukaan ei ole palkannut meitä”. Nämä kaverit ovat siis istuskelleet torin laidalla nyt jo yksitoistatuntia tekemättä mitään. Ehkä siinä on jo vähän nälkäkin ehtinyt tulla.
Voimme hyvin kuvitella minkälaista porukkaa torin laidalla tähän aikaan iltapäivästä enää maleksi. Kukaan ei heitä huolinut edes yksinkertaisiin marjanpoimintahommiin tai peltotöihin. Voi olla, että joukossa oli vanhoja ja raajarikkoja. Ehkä joku oli todella sairas ja huonossa kunnossa, mutta hänen oli pakko henkensä pitimiksi yrittää tehdä edes vähän töitä. Varmasti joukkoon mahtui myös kaikenlaisia työn vieroksujia. Joka tapauksessa he olivat joukkoa, jota kukaan muu ei ollut huolinut töihin. Silti tämä isäntä hakee heidät viimeisellä tunnilla töihin. Eivät he tunnissa kovin paljoa saaneet aikaiseksi ja työn laatukin oli varmasti vähän sellaista tein itse ja säästin -tasoa.
Näemme selvästi, että Jumala toimii armosta ja hyvyydestään käsin. Hän etsii jatkuvasti työläisiä ja pyrkii palkkaamaan heitä riippumatta siitä, saako hän itse heidän työpanoksestaan juurikaan hyötyä. Aamun jälkeen hänen ei olisi tarvinnut enää palkata ketään. Siitä huolimatta isäntä jatkuvasti tulee etsimään uusia työntekijöitä. Näin hän tekee ihan viime hetkeen asti. Torilla istuvien miesten tilanne oli huono. Jos heitä ei palkattu, heiltä jäi syömättä sinä päivänä. Näin isäntä toimii rakkaudesta heitä kohtaan. Mikään, mitä hän heille tekee, ei olisi hänelle itselleen tai viinitarhalle välttämätöntä. Hän etsii näiden ihmisten parasta ja siksi kutsuu heitä mukaansa.
Tänäänkin Jumala etsii ihmisiä viinitarhaansa. Ei hän kysy kokemusta, osaamista tai aiempia suorituksiasi. Hän kutsuu jokaista oman elämänsä torin laidalla maleksijaa. Vieläkään ei ole liian myöhäistä, vaikka pahasti jo vaikuttaisi siltä, että oma elämä on mennyt pitkälti hukkaan torilla maleksiessa sillä välin kun muut ovat puuhailleet kaikenlaista arvokasta. Jumalalla on käyttöä kaikille ja hän kutsuu jokaista yhä uudestaan ja uudestaan.
Kun kello tuli kuusi, aurinko laski mailleen. Pimeän tultua ei enää voitu työskennellä. Ei ollut katuvaloja tai otsalamppuja. Niinpä työt täytyi kuudelta lopettaa ja ihmisille ryhdyttiin maksamaan palkkoja.
Viimeiseksi tulleet olivat työskennelleet vain tunnin viidestä kuuteen iltapäivän viilentyessä. Heillä oli varsin mukava työvuoro verrattuna aamukuudesta työskennelleisiin, jotka olivat työskennelleet kaksitoista tuntia päivän paahtavassa kuumuudessa. Palkkojen maksaminen aloitettiin viimeksi tulleista. Isäntä maksaa tunnin työskennelleille jokaiselle yhden denaarin eli työmiehen päiväpalkan. Luonnollisesti he, jotka olivat aamusta asti olleet töissä, odottivat, että saisivat kaksitoista denaaria, koska olivat työskennelleet 12 tuntia. Hekin saivat kuitenkin vain yhden denaarin.
Lähes aina Jeesuksen vertauksissa on yllättävä käänne. Tässä vertauksessa käänne on siis se, että viinitarhan omistaja vaikuttaa todella epäoikeudenmukaiselta maksaessaan vain yhden denaarin 12 tuntia työskennelleille. Isännän toiminta vaikuttaa raivostuttavan epäreilulta pitkään työskennelleiden silmissä. Tällainen kuitenkin on Jumalan valtakunta. Siellä eivät meidän luonnolliset käsityksemme oikeudenmukaisuudesta päde.
Isäntä vastaa, että ei ole epäreilu, koska antoi sen mitä lupasi. Hän oli sopinut denaarista ja denaarin hän myös maksoi. Kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista siihen. Huomaa tämä. Jumala toteuttaa aina lupauksensa. Hän antoi kaikille viinitarhan työntekijöille lupaustensa mukaan. Sinäkin voit rohkein mielin tarrautua Jumalan lupauksiin Raamatussa. Ne hän on luvannut toteuttaa ja kerran toimii niiden mukaan, sinunkin kohdallasi.
Yksi poikkeus lupausten kohdalla kuitenkin on. Joskus Jumala saattaa antaa paljon enemmän kuin lupaa. Isäntä kysyykin: ”kai minä saan omallani tehdä mitä haluan?” Jumala ei ole mikään tarkan markan vartija. Jumala antaa ylitsevuotavasti omastaan, eikä se ole keneltäkään pois, vaikka hän lahjoittaisi hyvyyttään säästelemättä jollekin toiselle ihmiselle. Hän voi antaa kenelle tahansa kuinka paljon tahansa. Siksi Jumalan toiminta on täysin ennakoimatonta. Se ei noudata mitään karman lakeja tai muita kuvittelemiamme lainalaisuuksia, joissa hyvät saavat hyvää ja pahat pahaa ja joissa jokaiselle maksetaan kolmikantaneuvottelussa sovittujen työehtosopimusten mukaan.
Älä siis pistä pahaksesi Jumalan hyvyyttä niin kuin nuo aamusta asti työskennelleet työmiehet. Isäntä kysyykin heiltä: ”katsotko karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Kirjaimellisesti käännettynä hän kysyy, onko silmäsi paha, kun minä olen hyvä? Kuvaus puhuu siis kateellisesta tai pahasta silmästä, jolla katsomme lähimmäisiämme, jotka ovat saaneet jotain sellaista hyvää, josta ajattelemme, että se ei kuulu heille. Paha silmä viittaa ehkä myös siihen, että nuo aamusta asti työskennelleet olivat niin vihaisia, että olisivat olleet valmiita jopa vahingoittamaan viinitarhan omistajaa tästä epäoikeudenmukaisuudesta.
Meidän ei tulisi koskaan olla vihaisia Jumalan anteliaisuudesta. Usein haluaisimme saada sellaista, mitä lähimmäinen saa, vaikka se ei kuulu meille. Se ei ole oikea asenne Jumalan valtakunnassa. Meidän tulisi kaikin tavoin varoa hengellistä ylpeyttä. Kaikille kuuluu työmiehen palkka ja sen Jumala on luvannut antaa. Se, mitä sen päälle tulee, on Jumalan itsensä vapaasti päätettävissä ja lahjoitettavissa. Se on vain Jumalan hyvää hyvyyttä. Ei meidän pidä siitä kimpaantua. Vertaus varoittaa meitä siis hengellisen kateuden synnistä. Olemme kateellisia niille, jotka ovat saaneet Jumalalta meidän näkökulmastamme enemmän, vaikka niin ei pitäisi olla. Olemmehan jokainen saaneet Jumalalta aivan määrättömästi armoa, hyvyyttä ja rakkautta. Ei sitä pidä vertailla toisiin.
Jumalan valtakunta on ilmainen lahja. Siellä ei vertailla suorituksia tai saavutuksia. Taivaassa ei ole enää kateutta tai kilpailua menestyksestä. Joka sinne pääsee, ei takuulla valita siitä, että nuokin pääsivät tänne. Kukaan ei voi tehdä itsestään taivaskelpoista ja siksi syyttää muita siitä, että he ovat päässeet tänne jotenkin helpommalla.
Jumalan armo on siis niin suurta, että se ylittää luontaisen käsityksemme oikeudenmukaisuudesta. Jumalan valtakunta kääntää kaiken ympäri. Siellä arvojärjestyksetkin kääntyvät ylösalaisin. Siksi ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Tässäkin vertauksessa viimeiset saavat palkkansa ensimmäisenä ja ensimmäiset viimeisenä.
Jumalan tiet eivät ole meidän teitämme. Meidän mittarimme eivät yletä Jumalan tasolle. Meillä ei ole varaa arvostella Jumalaa hänen laupeudestaan ja armeliaisuudestaan. Jumala on niin rakastava ja niin armollinen, että se ei enää tunnu meistä oikealta. Jumala on niin äärettömän hyvä, että me sokeudessamme pidämme sitä epäoikeudenmukaisuutena. Hänen rakkautensa ylittää käsityksemme oikeudenmukaisuudesta. Se on arvojemme kannalta vallankumouksellista.
Viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja ensimmäiset viimeiseksi ainakin kolmella tavalla. Ensimmäiseksi evankeliumit näyttävät selvästi toteen sen, että uskonnolliset arvojärjestykset kääntyvät ylösalaisin. Jumalan valtakuntaan tulevat veronkiskojat ja prostituoidut ennen kuin uskonnolliset johtajat ja vallanpitäjät. Toiseksi ne opetuslasten joukossa, jotka asettuvat muiden yläpuolelle ja pitävät itseään jonakin, joutuvat nöyrtymään. Nöyrät ja vähän työskennelleet sen sijaan palkitaan suuresti.
Kolmanneksi koko pelastushistoria kääntää ensimmäiset viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Aivan maailman alussa, kaikista ylimmäinen maanomistaja istutti puutarhan Eedeniin ja palkkasi sinne ihmiskunnan kantavanhemmat työmiehikseen. Aadamin ja Eevan tuli viljellä ja varjella tuota puutarhaa. Heidät kuitenkin ajettiin puutarhasta rikkomuksensa vuoksi pois. Jumala ei kuitenkaan hylännyt viinitarhaansa, vaan kutsui sinne työläisiksi ensiksi aamun tunteina Nooa ja Eenokia. Vähän myöhemmin hän kutsui Israelin kansan kantaisät, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin. Keskipäivän aikaan hän taas tarttui asiaan ja kutsui Mooseksen. Sen jälkeen hän kutsui useita profeettoja ja kuninkaita. Pitkälle iltapäivään asti hän toimi kansansa parissa kutsuen sitä töihin viinitarhaansa.
Yhdennellätoista tunnilla hän tuli vielä viimeisen kerran paikalle ja löysi suuren joukon väkeä, jota kukaan ei ollut palkannut. Silloin Jumala kutsui pakanakansat luokseen ja otti heidät töihin omaan viinitarhaansa. Nuo pääsivät ikään kuin ilmaiseksi, vain tunnin työllä, sisään Jumalan valtakuntaan verrattuna Israelin kansaan, joka oli pitkän historiansa ajan pyrkinyt noudattamaan Jumala käskyjä ja pitämään liiton voimassa vaikeuksien keskellä ja muiden kansojen ahdistamana.
Me olemme näitä yhdennentoista tunnin työmiehiä. Tässäkin ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Pakanakansat tulevat Jumalan valtakuntaan siinä missä ensimmäisenä kutsuttu Israel. Me saamme elää tarinan aivan loppuvaihetta. Elämme maailmanhistorian viimeistä tuntia. Kohta tulee se aika, että aurinko menee mailleen ja palkkoja aletaan jakamaan. Toivottavasti sinäkin olet silloin Herran työmiesten joukossa.
Kommentit
Lähetä kommentti