Saarna 10. sunnuntai helluntaista
Luuk. 16:1–9
Kuvittele, että olet juuri saanut potkut töistäsi. Irtisanomisaikaa on vielä pari viikkoa jäljellä ja mietit, mitä sitä sitten tekisi. Tulevaisuutesi on vaakalaudalla. Sinulla ei ole omaisuutta tai sijoituksia, joiden varassa elää. Olet todella pahassa ahdingossa, kunnes keksit nerokkaan mutta moraalisesti arveluttavan suunnitelman. Päätät huijata työnantajaasi, mutta teet sen tavalla, joka takaa sinulle jatkossa ystäviä ja turvallisen tulevaisuuden ehkä kilpailijan palveluksessa.
Juuri tällaisen tarinan Jeesus kertoo meille nyt Luukkaan evankeliumissa. Se on tarina epärehellisestä taloudenhoitajasta, joka yllättää meistä jokaisen. Se herättää kysymyksiä ja monet pitävät sitä yhtenä vaikeimmista Jeesuksen vertauksista. Se haastaa käsityksemme oikeasta ja väärästä sekä rehellisyydestä ja viisaudesta. Miksi Herra kehuu tämän epärehellisen taloudenhoitajan viisautta? Pitäisikö meidänkin toimia samalla tavoin epärehellisesti? Mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän puhuu ystävien tekemisestä väärällä rikkaudella?
Kun lähdemme pohtimaan näitä kysymyksiä, on hyvä tiedostaa, että Jeesuksen vertauksissa on usein odottamaton käänne. Tämä vertaus on siitä erikoislaatuinen, että niitä yllättäviä käänteitä ei ole vain yksi, vaan kaksi. Palataan niihin myöhemmin.
Vertaus alkaa kuvauksella rikkaasta miehestä ja hänen taloudenhoitajastaan. Kyseessä on hyvin rikas mies, jolla on niin paljon omaisuutta, että hän ei itse pysy siitä enää kärryillä. Tuohon aikaan niin kuin tänäänkin hyvin rikkaat ihmiset palkkasivat jonkun hoitamaan omaa talouttaan ja päättämään omista sijoituksistaan. Taloudenhoitajalla oli kaikki valta hoitaa isäntänsä omaisuutta, niin kuin parhaaksi näki.
Vertauksessa rikas mies kuulee, että taloudenhoitaja tuhlaa hänen omaisuuttaan. Tässä käytetään samaa verbiä kuin tuhlaajapoikavertauksessa, jossa poika rellestää isänsä rahat menemään vierailla mailla. Tätä voisikin nimittää vertaukseksi tuhlaajapalvelijasta. Nyt poika ei tuhlaa isänsä rahoja, vaan palvelija isäntänsä rahat. Huomaa myös, että nämä kaksi vertausta ovat Luukkaan evankeliumissa peräkkäin. Näin tämä opetus tuhlaajapalvelijasta jatkaa siitä, mihin Jeesus tuhlaajapoikavertauksessa jäi. Selvästikin ne liittyvät toisiinsa.
Tuhlaamisen tultua julki isäntä antaa palvelijalleen potkut ja vaatii palvelijaa tekemään tilin toimistaan. Palvelija joutuu ahdistavaan pinteeseen: hän ei jaksa tehdä enää raskasta ruumiillista työtä ja on liian ylpeä kerjätäkseen. Mikä siis neuvoksi?
Silloin tämä ovela palvelija kutsuu isäntänsä velalliset luokseen ja järjestää tilikirjat uusiksi. Yhden velallisen velka putoaa sadasta astiasta öljyä viiteenkymmeneen. Toisen velka viljasta pienenee myös. Kyseessä on selkeä varkaus. Taloudenhoitaja ei anna velkoja anteeksi omista rahoistaan, vaan isäntänsä omaisuudesta. Hän kirjaimellisesti varastaa isännältään turvatakseen oman tulevaisuutensa. Hän luo itselleen uuden turvaverkon, ystäviä, jotka ovat kiitollisuudenvelassa hänelle.
Pelin henki on tullut selväksi. On valtavan rikas isäntä ja epärehellinen juonitteleva palvelija, joka pyrkii turvaamaan tulevaisuutensa hinnalla millä hyvänsä.
Mutta sitten vertauksessa tulee käännekohta ja täysin odottamaton yllätys, jota pidämme aivan järjettömänä. Tekstissämme sanotaan: ”Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.” Huomatkaa, että kehuja ei ole Jeesus tai Jumala, vaan tämä rikas isäntä, joka oli juuri joutunut petoksen ja kavalluksen kohteeksi. Hän kehuu palvelijaansa. Hän ei vaadikaan palvelijaansa tilille tai vankilaan tai ruoskittavaksi tai teloitettavaksi tai maksamaan velkaansa, vaan kehuu hänen viisauttaan. Aika erikoista.
Miksi isäntä kehuu palvelijaansa? Joku saattaa ajatella ja ehkä monesti täältä saarnatuolista selitetäänkin, että palvelija oli jotenkin ystävällinen hyväntekijä ja hoiti asiat kuitenkin kaikkien kannalta parhain päin ja siksi tämä oli hyvä juttu. Kaikkia tällaisia selityksiä vastaan on heti tehtävä selväksi, että kyseessä todella oli varkaus.
Kreikan kielessä isäntä kehuu kirjaimellisesti palvelijan ”epävanhurskautta” eli väärää toimintaa. Kyse ei ollut moraalisesti oikeasta teosta. Hänellä ei ollut mitään oikeutta antaa velkoja isäntänsä puolesta anteeksi. Summat olivat myös niin isoja, että sellaisia asioita ei tehdä isännän selän takana hänen tietämättään, varsinkaan sen jälkeen, kun isäntä on juuri antanut sinulle potkut.
Silti isäntä kehuu häntä sen vuoksi viisaaksi tai harkitsevaksi. Tässä kohtaa käytetään sanaa, joka on kaikille filosofiaa lukeneille tuttu. Antiikin Kreikassa phronesis oli keskeinen käsite, joka voidaan kääntää käytännölliseksi viisaudeksi tai käytännölliseksi järjeksi. Se oli yksi neljästä päähyveestä, joihin kuuluivat sen lisäksi rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Aristoteleen mukaan phronesis oli älyllinen hyve, joka erottui teoreettisesta viisaudesta. Phronesis koski käytännön toimintaa ja moraalisia valintoja konkreettisissa tilanteissa. Se on kyky harkita ja tehdä hyviä päätöksiä sen suhteen, mikä on ihmiselle hyvää ja oikein. Henkilö, jolla on tämä kyky, osaa valita oikeat keinot saavuttaakseen oikean päämäärän. Tästä hyveestä siis taloudenhoitajaa kehutaan. Samaa sanaa Jeesus käyttää myös niistä viisaista neitsyistä, joilla oli jäljellä öljyä lampussa toisessa vertauksessa.
Isäntä siis kehuu palvelijaa käytännöllisesti viisaaksi, vaikka tämä oli samalla epärehellinen ja epävanhurskas. Vaikka hän toimi väärin, hän osoitti silti hyveellisyyttä. Hän teki nopean ja harkitun päätöksen turvatakseen itsensä. Hän ymmärsi, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, ja toimi sen mukaisesti, vaikka hänen keinonsa olivatkin moraalisesti vääriä. Voisimme kääntää tämän jakeen siis kirjaimellisesti: ”Herra kehui taloudenhoitajan epäoikeudenmukaisuutta, koska hän toimi käytännöllisesti viisaasti”.
Jeesus itse selittää tätä toimintaa seuraavasti: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.” Näitä sanoja ymmärtääksemme tulee tietää, että juutalaisuudessa ajateltiin olevan kaksi maailmaa: tämä maailma ja tuleva maailma. Tämä maailma on synnin maailma, jonka lopulta korvaisi uusi maailma, joka on valon ja rauhan valtakunta, jossa on ikuinen elämä. Jeesus puhuu tässä siis kahdesta erilaisesta ihmisryhmästä. Niistä, jotka kuuluvat tähän langenneeseen maailmaan ja niihin, jotka elävät jo tulevan maailman lainalaisuuksien mukaan. Nämä jälkimmäiset ovat valon lapsia.
Jako pimeyden ja valon lapsiin olikin keskeinen kategoria hyvälle ja pahalle Jeesuksen ajan juutalaisuudessa. Se löytyy esimerkiksi Qumranin teksteistä. On pimeyden lapset, jotka elävät synnissä ja valon lapset, jotka tulevat elämään tulevassa maailmassa.
Taloudenhoitaja on tämän maailman lapsi. Hän rakastaa rahaa ja rakentaa tulevaisuutensa sen varaan. Silti hän toimii viisaammin kuin monet meistä, jotka kutsumme itseämme valon lapsiksi. Hän ymmärtää, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, ja toimii sen mukaan.
Entä me? Ymmärrämmekö me, valon lapset, mikä on todella tärkeää ikuisuuden kannalta?
Tässä kohtaa tulee vertauksen toinen käänne, joka on vielä edellistäkin hämmentävämpi. Jeesus kehottaa opetuslapsiaan: ”hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”
Käytännössä Jeesus sanoo, että tehkää ystäviä varastetulla rahalla. Mammona on aramealainen sana rahalle ja alkutekstissä sen edessä on sana epävanhurskas tai epäoikeudenmukainen, joka tarkoittaa käytännössä varastettua tai epärehellisillä keinoilla saatua rahaa. Jeesus siis sanoo, että tehkää varastetulla rahalla ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, sitten kun se raha loppuu. Kreikan alkuteksti puhuu asuntojen kohdalla kirjaimellisesti ikuisista teltoista tai tabernaakkeleista. Jeesus ei siis puhu maallisesta hyödystä tai maallisesta tilanteesta tässä. Hän ei käske varastamaan, jotta meillä olisi ajallisessa elämässä asiat paremmin tulevaisuudessa, niin kuin epärehellinen taloudenhoitaja toimi. Hän käskee panostamaan kaiken ikuisuuteen.
Koko vertaus on eskatologinen. Se puhuu tulevaisuudesta, aikojen lopusta, lopullisesta Jumalan valtakunnasta ja sen järjestyksestä.
Jeesus opettaa opetuslapsiaan maksamaan toisten ihmisten velat Herransa rahoilla, omaisuudella, joka ei oikeasti kuulu heille. Sitten kun ne rahat loppuvat, nämä toiset ihmiset toivottavat teidät tervetulleeksi taivaallisiin asuntoihin. Meitä siis kehotetaan käyttämään tuhlailevasti isäntämme omaisuutta. Mistä tässä kaikessa on kyse?
Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Aramean kielessä velka ja synti ovat sama sana. Taloudenhoitajan toiminta oli viisasta, koska hän antoi velkoja anteeksi. Ja siinä piilee vertauksen syvä totuus.
Jeesus on täydellinen taloudenhoitaja, joka alensi meidän syntivelkamme ristillä nollaan. Hänen uhrinsa kautta Jumala antoi anteeksi meidän velkamme. Ja tämä armo kutsuu meitä tekemään samoin toisille.
Miksi isäntä kehui palvelijaansa? Koska palvelija antoi velkoja anteeksi. Aivan kuten Jumala kehuu niitä, jotka julistavat syntejä anteeksi hänen nimessään.
Monen mielestä Jeesus käytti väärin isäntänsä omaisuutta antaessaan syntejä anteeksi. Kenelläkään ei ole oikeutta antaa syntejä anteeksi – paitsi Jumalalla. Mutta Jeesus julisti syntejä anteeksi ja antoi siihen vallan myös opetuslapsilleen. Ja isäntä kehuu tätä toimintaa.
Kun annamme anteeksi, osallistumme Jumalan valtakunnan talouteen, jossa armo ja anteeksianto ovat valuuttaa. Valuuttaa, joka johtaa ikuisiin asuntoihin – yhteyteen Jumalan kanssa. Jokainen syntien anteeksianto tapahtuu Jumalalta varastetulla valuutalla.
Muistatteko tuhlaajapoikavertauksen isoveljen? Hän ei tahtonut pikkuveljensä palaavan kotiin eikä pitänyt siitä, että isä järjesti juhlat hänen kunniakseen. Samalla tavalla meidän oikeustajuamme vastaan rikkoo se, että palvelija antoi isäntänsä puolesta velat anteeksi. Se onkin käsittämätöntä, että kristityille on annettu valta antaa pahimmillekin pahantekijöille Jumalan nimissä synnit anteeksi.
Kuunnellessamme tätä vertausta me paljastumme tuhlaajapojan isoveljiksi. Emme haluaisi, että tuhlaajapalvelija saisi antaa isäntänsä velkoja anteeksi. Mutta isännälle se on täysin hyväksyttävää. Hän kehuu sitä. Samoin kuin isä ottaa mielellään vastaan tuhlaajapojan, hän pitää siitä, että hänen taloudenhoitajansa antaa velallisilleen hänen nimissään anteeksi.
Rakkaat ystävät, tämä vertaus ei puhu pelkästään Jumalasta. Se on kutsu meille kaikille. Missä Isän nimissä ihmisten syntikuormaa kevennetään, siitä Isä pitää. Hän kehuu sellaisen palvelijan toimintaa, joka Isän omaisuutta hyväksi käyttäen keventää ihmisten velkoja suhteessa Jumalaan. Meidän tehtävämme on sumeilematta julistaa ihmisten syntejä anteeksi, vaikka se herättäisi vastustusta ja nurinaa niissä, joiden oikeustajuun se ei uppoa.
Kuinka rohkeasti me käytämme sitä valtaa, jonka Kristus on meille antanut?
Jeesuksen opetus on selvä: Toimikaa viisaasti ikuisuuden kannalta. Viekää mahdollisimman paljon ihmisiä armon valtakuntaan.
Näemme, kuinka ääretöntä Jumalan armo on. Se ylittää kaikki käsityksemme oikeasta ja väärästä. Se haastaa meidät ajattelemaan uudella tavalla siitä, mikä on viisasta.
Maailman viisaus sanoo: "Pidä kiinni omastasi. Älä anna ilmaiseksi mitään." Jumalan viisaus sanoo: "Anna anteeksi. Kevennä toisten taakkaa. Armahda. Julista evankeliumia syntien anteeksiannosta."
Taloudenhoitaja oli viisas, koska hän ymmärsi, että tulevaisuus rakentuu suhteista, ei omaisuudesta. Meitä valon lapsia kutsutaan olemaan vielä viisaampia: Rakentamaan tulevaisuutemme ikuisista suhteista. Suhteista, jotka syntyvät armon ja syntien anteeksiantamuksen varaan.
Kuvittele, että olet juuri saanut potkut töistäsi. Irtisanomisaikaa on vielä pari viikkoa jäljellä ja mietit, mitä sitä sitten tekisi. Tulevaisuutesi on vaakalaudalla. Sinulla ei ole omaisuutta tai sijoituksia, joiden varassa elää. Olet todella pahassa ahdingossa, kunnes keksit nerokkaan mutta moraalisesti arveluttavan suunnitelman. Päätät huijata työnantajaasi, mutta teet sen tavalla, joka takaa sinulle jatkossa ystäviä ja turvallisen tulevaisuuden ehkä kilpailijan palveluksessa.
Juuri tällaisen tarinan Jeesus kertoo meille nyt Luukkaan evankeliumissa. Se on tarina epärehellisestä taloudenhoitajasta, joka yllättää meistä jokaisen. Se herättää kysymyksiä ja monet pitävät sitä yhtenä vaikeimmista Jeesuksen vertauksista. Se haastaa käsityksemme oikeasta ja väärästä sekä rehellisyydestä ja viisaudesta. Miksi Herra kehuu tämän epärehellisen taloudenhoitajan viisautta? Pitäisikö meidänkin toimia samalla tavoin epärehellisesti? Mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän puhuu ystävien tekemisestä väärällä rikkaudella?
Kun lähdemme pohtimaan näitä kysymyksiä, on hyvä tiedostaa, että Jeesuksen vertauksissa on usein odottamaton käänne. Tämä vertaus on siitä erikoislaatuinen, että niitä yllättäviä käänteitä ei ole vain yksi, vaan kaksi. Palataan niihin myöhemmin.
Vertaus alkaa kuvauksella rikkaasta miehestä ja hänen taloudenhoitajastaan. Kyseessä on hyvin rikas mies, jolla on niin paljon omaisuutta, että hän ei itse pysy siitä enää kärryillä. Tuohon aikaan niin kuin tänäänkin hyvin rikkaat ihmiset palkkasivat jonkun hoitamaan omaa talouttaan ja päättämään omista sijoituksistaan. Taloudenhoitajalla oli kaikki valta hoitaa isäntänsä omaisuutta, niin kuin parhaaksi näki.
Vertauksessa rikas mies kuulee, että taloudenhoitaja tuhlaa hänen omaisuuttaan. Tässä käytetään samaa verbiä kuin tuhlaajapoikavertauksessa, jossa poika rellestää isänsä rahat menemään vierailla mailla. Tätä voisikin nimittää vertaukseksi tuhlaajapalvelijasta. Nyt poika ei tuhlaa isänsä rahoja, vaan palvelija isäntänsä rahat. Huomaa myös, että nämä kaksi vertausta ovat Luukkaan evankeliumissa peräkkäin. Näin tämä opetus tuhlaajapalvelijasta jatkaa siitä, mihin Jeesus tuhlaajapoikavertauksessa jäi. Selvästikin ne liittyvät toisiinsa.
Tuhlaamisen tultua julki isäntä antaa palvelijalleen potkut ja vaatii palvelijaa tekemään tilin toimistaan. Palvelija joutuu ahdistavaan pinteeseen: hän ei jaksa tehdä enää raskasta ruumiillista työtä ja on liian ylpeä kerjätäkseen. Mikä siis neuvoksi?
Silloin tämä ovela palvelija kutsuu isäntänsä velalliset luokseen ja järjestää tilikirjat uusiksi. Yhden velallisen velka putoaa sadasta astiasta öljyä viiteenkymmeneen. Toisen velka viljasta pienenee myös. Kyseessä on selkeä varkaus. Taloudenhoitaja ei anna velkoja anteeksi omista rahoistaan, vaan isäntänsä omaisuudesta. Hän kirjaimellisesti varastaa isännältään turvatakseen oman tulevaisuutensa. Hän luo itselleen uuden turvaverkon, ystäviä, jotka ovat kiitollisuudenvelassa hänelle.
Pelin henki on tullut selväksi. On valtavan rikas isäntä ja epärehellinen juonitteleva palvelija, joka pyrkii turvaamaan tulevaisuutensa hinnalla millä hyvänsä.
Mutta sitten vertauksessa tulee käännekohta ja täysin odottamaton yllätys, jota pidämme aivan järjettömänä. Tekstissämme sanotaan: ”Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.” Huomatkaa, että kehuja ei ole Jeesus tai Jumala, vaan tämä rikas isäntä, joka oli juuri joutunut petoksen ja kavalluksen kohteeksi. Hän kehuu palvelijaansa. Hän ei vaadikaan palvelijaansa tilille tai vankilaan tai ruoskittavaksi tai teloitettavaksi tai maksamaan velkaansa, vaan kehuu hänen viisauttaan. Aika erikoista.
Miksi isäntä kehuu palvelijaansa? Joku saattaa ajatella ja ehkä monesti täältä saarnatuolista selitetäänkin, että palvelija oli jotenkin ystävällinen hyväntekijä ja hoiti asiat kuitenkin kaikkien kannalta parhain päin ja siksi tämä oli hyvä juttu. Kaikkia tällaisia selityksiä vastaan on heti tehtävä selväksi, että kyseessä todella oli varkaus.
Kreikan kielessä isäntä kehuu kirjaimellisesti palvelijan ”epävanhurskautta” eli väärää toimintaa. Kyse ei ollut moraalisesti oikeasta teosta. Hänellä ei ollut mitään oikeutta antaa velkoja isäntänsä puolesta anteeksi. Summat olivat myös niin isoja, että sellaisia asioita ei tehdä isännän selän takana hänen tietämättään, varsinkaan sen jälkeen, kun isäntä on juuri antanut sinulle potkut.
Silti isäntä kehuu häntä sen vuoksi viisaaksi tai harkitsevaksi. Tässä kohtaa käytetään sanaa, joka on kaikille filosofiaa lukeneille tuttu. Antiikin Kreikassa phronesis oli keskeinen käsite, joka voidaan kääntää käytännölliseksi viisaudeksi tai käytännölliseksi järjeksi. Se oli yksi neljästä päähyveestä, joihin kuuluivat sen lisäksi rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Aristoteleen mukaan phronesis oli älyllinen hyve, joka erottui teoreettisesta viisaudesta. Phronesis koski käytännön toimintaa ja moraalisia valintoja konkreettisissa tilanteissa. Se on kyky harkita ja tehdä hyviä päätöksiä sen suhteen, mikä on ihmiselle hyvää ja oikein. Henkilö, jolla on tämä kyky, osaa valita oikeat keinot saavuttaakseen oikean päämäärän. Tästä hyveestä siis taloudenhoitajaa kehutaan. Samaa sanaa Jeesus käyttää myös niistä viisaista neitsyistä, joilla oli jäljellä öljyä lampussa toisessa vertauksessa.
Isäntä siis kehuu palvelijaa käytännöllisesti viisaaksi, vaikka tämä oli samalla epärehellinen ja epävanhurskas. Vaikka hän toimi väärin, hän osoitti silti hyveellisyyttä. Hän teki nopean ja harkitun päätöksen turvatakseen itsensä. Hän ymmärsi, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, ja toimi sen mukaisesti, vaikka hänen keinonsa olivatkin moraalisesti vääriä. Voisimme kääntää tämän jakeen siis kirjaimellisesti: ”Herra kehui taloudenhoitajan epäoikeudenmukaisuutta, koska hän toimi käytännöllisesti viisaasti”.
Jeesus itse selittää tätä toimintaa seuraavasti: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.” Näitä sanoja ymmärtääksemme tulee tietää, että juutalaisuudessa ajateltiin olevan kaksi maailmaa: tämä maailma ja tuleva maailma. Tämä maailma on synnin maailma, jonka lopulta korvaisi uusi maailma, joka on valon ja rauhan valtakunta, jossa on ikuinen elämä. Jeesus puhuu tässä siis kahdesta erilaisesta ihmisryhmästä. Niistä, jotka kuuluvat tähän langenneeseen maailmaan ja niihin, jotka elävät jo tulevan maailman lainalaisuuksien mukaan. Nämä jälkimmäiset ovat valon lapsia.
Jako pimeyden ja valon lapsiin olikin keskeinen kategoria hyvälle ja pahalle Jeesuksen ajan juutalaisuudessa. Se löytyy esimerkiksi Qumranin teksteistä. On pimeyden lapset, jotka elävät synnissä ja valon lapset, jotka tulevat elämään tulevassa maailmassa.
Taloudenhoitaja on tämän maailman lapsi. Hän rakastaa rahaa ja rakentaa tulevaisuutensa sen varaan. Silti hän toimii viisaammin kuin monet meistä, jotka kutsumme itseämme valon lapsiksi. Hän ymmärtää, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta, ja toimii sen mukaan.
Entä me? Ymmärrämmekö me, valon lapset, mikä on todella tärkeää ikuisuuden kannalta?
Tässä kohtaa tulee vertauksen toinen käänne, joka on vielä edellistäkin hämmentävämpi. Jeesus kehottaa opetuslapsiaan: ”hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”
Käytännössä Jeesus sanoo, että tehkää ystäviä varastetulla rahalla. Mammona on aramealainen sana rahalle ja alkutekstissä sen edessä on sana epävanhurskas tai epäoikeudenmukainen, joka tarkoittaa käytännössä varastettua tai epärehellisillä keinoilla saatua rahaa. Jeesus siis sanoo, että tehkää varastetulla rahalla ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, sitten kun se raha loppuu. Kreikan alkuteksti puhuu asuntojen kohdalla kirjaimellisesti ikuisista teltoista tai tabernaakkeleista. Jeesus ei siis puhu maallisesta hyödystä tai maallisesta tilanteesta tässä. Hän ei käske varastamaan, jotta meillä olisi ajallisessa elämässä asiat paremmin tulevaisuudessa, niin kuin epärehellinen taloudenhoitaja toimi. Hän käskee panostamaan kaiken ikuisuuteen.
Koko vertaus on eskatologinen. Se puhuu tulevaisuudesta, aikojen lopusta, lopullisesta Jumalan valtakunnasta ja sen järjestyksestä.
Jeesus opettaa opetuslapsiaan maksamaan toisten ihmisten velat Herransa rahoilla, omaisuudella, joka ei oikeasti kuulu heille. Sitten kun ne rahat loppuvat, nämä toiset ihmiset toivottavat teidät tervetulleeksi taivaallisiin asuntoihin. Meitä siis kehotetaan käyttämään tuhlailevasti isäntämme omaisuutta. Mistä tässä kaikessa on kyse?
Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Aramean kielessä velka ja synti ovat sama sana. Taloudenhoitajan toiminta oli viisasta, koska hän antoi velkoja anteeksi. Ja siinä piilee vertauksen syvä totuus.
Jeesus on täydellinen taloudenhoitaja, joka alensi meidän syntivelkamme ristillä nollaan. Hänen uhrinsa kautta Jumala antoi anteeksi meidän velkamme. Ja tämä armo kutsuu meitä tekemään samoin toisille.
Miksi isäntä kehui palvelijaansa? Koska palvelija antoi velkoja anteeksi. Aivan kuten Jumala kehuu niitä, jotka julistavat syntejä anteeksi hänen nimessään.
Monen mielestä Jeesus käytti väärin isäntänsä omaisuutta antaessaan syntejä anteeksi. Kenelläkään ei ole oikeutta antaa syntejä anteeksi – paitsi Jumalalla. Mutta Jeesus julisti syntejä anteeksi ja antoi siihen vallan myös opetuslapsilleen. Ja isäntä kehuu tätä toimintaa.
Kun annamme anteeksi, osallistumme Jumalan valtakunnan talouteen, jossa armo ja anteeksianto ovat valuuttaa. Valuuttaa, joka johtaa ikuisiin asuntoihin – yhteyteen Jumalan kanssa. Jokainen syntien anteeksianto tapahtuu Jumalalta varastetulla valuutalla.
Muistatteko tuhlaajapoikavertauksen isoveljen? Hän ei tahtonut pikkuveljensä palaavan kotiin eikä pitänyt siitä, että isä järjesti juhlat hänen kunniakseen. Samalla tavalla meidän oikeustajuamme vastaan rikkoo se, että palvelija antoi isäntänsä puolesta velat anteeksi. Se onkin käsittämätöntä, että kristityille on annettu valta antaa pahimmillekin pahantekijöille Jumalan nimissä synnit anteeksi.
Kuunnellessamme tätä vertausta me paljastumme tuhlaajapojan isoveljiksi. Emme haluaisi, että tuhlaajapalvelija saisi antaa isäntänsä velkoja anteeksi. Mutta isännälle se on täysin hyväksyttävää. Hän kehuu sitä. Samoin kuin isä ottaa mielellään vastaan tuhlaajapojan, hän pitää siitä, että hänen taloudenhoitajansa antaa velallisilleen hänen nimissään anteeksi.
Rakkaat ystävät, tämä vertaus ei puhu pelkästään Jumalasta. Se on kutsu meille kaikille. Missä Isän nimissä ihmisten syntikuormaa kevennetään, siitä Isä pitää. Hän kehuu sellaisen palvelijan toimintaa, joka Isän omaisuutta hyväksi käyttäen keventää ihmisten velkoja suhteessa Jumalaan. Meidän tehtävämme on sumeilematta julistaa ihmisten syntejä anteeksi, vaikka se herättäisi vastustusta ja nurinaa niissä, joiden oikeustajuun se ei uppoa.
Kuinka rohkeasti me käytämme sitä valtaa, jonka Kristus on meille antanut?
Jeesuksen opetus on selvä: Toimikaa viisaasti ikuisuuden kannalta. Viekää mahdollisimman paljon ihmisiä armon valtakuntaan.
Näemme, kuinka ääretöntä Jumalan armo on. Se ylittää kaikki käsityksemme oikeasta ja väärästä. Se haastaa meidät ajattelemaan uudella tavalla siitä, mikä on viisasta.
Maailman viisaus sanoo: "Pidä kiinni omastasi. Älä anna ilmaiseksi mitään." Jumalan viisaus sanoo: "Anna anteeksi. Kevennä toisten taakkaa. Armahda. Julista evankeliumia syntien anteeksiannosta."
Taloudenhoitaja oli viisas, koska hän ymmärsi, että tulevaisuus rakentuu suhteista, ei omaisuudesta. Meitä valon lapsia kutsutaan olemaan vielä viisaampia: Rakentamaan tulevaisuutemme ikuisista suhteista. Suhteista, jotka syntyvät armon ja syntien anteeksiantamuksen varaan.
Kommentit
Lähetä kommentti