Saarna uskonpuhdistuksen muistopäivä

Matt. 16:1-4

Aika moni ihminen on toiminut niin kuin päivän tekstissämme fariseukset ja saddukeukset. On vaadittu merkkiä taivaasta, ennen kuin voi uskoa, että Jeesus on Jumalan lähettämä tai että Jumala on ylipäätään olemassa. Ehkä sinäkin olet tehnyt niin jossakin oikein tiukassa paikassa tai uskon kriisissä. Usein juuri silloin näyttää siltä, että Jumala ei vastaa. Merkkiä ei kuulu eikä tässä evankeliumitekstissäkään Jeesus anna merkkiä itsestään. Miksi näin on? Miksi Jumala ei tee kerta kaikkiaan meille selväksi itseään ja omaa todellisuuttaan?

Kun pohdimme näitä kysymyksiä, joudumme osapuoliksi aivan keskeisiin jumalakuvaan liittyviin kysymyksiin. On siis käytävä tiettyjä asioita läpi Raamatun ilmoittamasta Jumalasta ennen kuin voimme käsitellä Jumalan itsensä ilmoittamisen tapaa ja hänen antamiaan merkkejä tarkemmin.

Raamattu tekee monessa kohtaa selväksi, että luotu ja Luoja ovat täysin eri asioita. Jumala ja ihminen eivät ole samalla tasolla. Raamatullisen jumalakuvan perusajatus on se, että Jumala on näkymätön. Hänestä ei saa tehdä kuvaa. Kuvakielto on tässä mielessä hyvin tärkeä osa Vanhan testamentin opetusta. Jumala on aina luodun todellisuuden yläpuolella, eikä aistein havaittavissa. Sellainen Jumala, jota pystytään katselemaan aisteillamme tai josta tehdään kuvia tai patsaita, on lähtökohtaisesti epäjumala.

Ihminen aina tarkastelee aisteillaan luotua todellisuutta ja on rajoittunut siihen. Jumala ei kuitenkaan löydy tältä alueelta. Hän on määritelmällisesti transsendentti eli tuonpuoleinen eikä tämän maailmankaikkeuden sisäinen asia, jonkinlainen kappale täällä ajassa ja paikassa muiden kappaleiden joukossa. Jumalaa ei siksi voi havaita eikä mitata millään tästä maailmasta löytyvällä mittarilla. Hänen kädenjälkensä ovat kyllä nähtävissä, mutta itsessään hän on aina salattu. Siksi kaikenlaiset vaatimukset aisteihin perustuvasta jumalatodistuksesta ovat määritelmällisesti mielettömiä. Miten voit havaita asian, joka määritelmän mukaan on aistien havainnointikyvyn ulkopuolella? Tämän vuoksi Jumala ei alistu empiiriselle tutkimukselle eikä hän voi olla koskaan tieteellisen tutkimuksen kohde. Siksi tiede ei voi koskaan sanoa, että Jumalaa ei ole olemassa. Jos joku näin väittää, hän ei ole ymmärtänyt, mitä Jumalalla tarkoitetaan.

Jumala ei myöskään ole sellainen, että hän on aivan aistiemme rajamailla ja melkein kuin kappale tätä todellisuutta. Ei ole niin, että jos vähän vielä kuljemme edemmäs tai löydämme jonkin uuden havainnointikeinon tai tieteellisen metodin, havaitsemme Jumalan. Ei, vaan Jumala on aina olennaisesti ja määritelmällisesti näkökenttämme ulkopuolella. Juri Gagarin ei näe avaruudessa Jumalaa, vaikka matkustaisi kaikki vieraat galaksit läpi. Eikä minkään valtakunnan elektronimikroskooppi tai röntgenlaite pääse käsiksi näkymättömään todellisuuteen, vaan kaikki tekemämme havainnointi koskee aina vain luotua todellisuutta eli näkyvää todellisuutta.

Tästä lähtökohdasta pystymme toteamaan jotain siitä, mitä usko on. Niin kuin Heprealaiskirje sanoo: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Usko ei ole näkemistä, vaan sen todellisuutta, mitä ei voida nähdä. Usko tarkoittaa, että ihminen ei ajattele näkemisen, kuulemisen ja koskettamisen olevan koko todellisuus, jonka pohjalta ajattelumme ja maailmankuvaamme rakennamme. Maailma ei rajoitu vain siihen, mitä voimme nähdä ja koskettaa. Aistien sijaan uskova etsii toista tapaa päästä käsiksi syvimpään todellisuuteen. Tätä tapaa nimitämme uskoksi. Sen kautta koko maailmankatsomuksemme avartuu uudella tavalla, joka ei aistein tapahtuvan havainnoinnin kautta ollut mahdollinen.

Jos asia on näin, silloin usko tarkoittaa aivan uutta tapaa olla ja elää. Se ei ole vain sitä, että toteamme tämän tai tuon asian olevan uskottavaa, vaan aivan perustava näkökulman muutos, joka koskettaa syvimpiä juuria myöten maailmankuvaamme ja sitä, miten katsomme maailmaa. Se merkitsee valintaa olla rajoittumatta vain aisteihin. Silloin tunnustamme, että se, mitä ei voi nähdä tai mikä koskaan ei voi tulla näkökenttäämme, on siitä huolimatta todellista. Ja vielä enemmänkin. Se, mitä ei voi nähdä, edustaa varsinaista todellisuutta, kun taas se mikä voidaan nähdä, pikemminkin vain selittyy sen valossa, mitä ei voi nähdä. Ei-näkeminen korvaa näkemisen ensisijaisuuden.

Jos hyväksymme ei-näkemisen ensisijaisuuden, se tarkoittaa, että ihmiselämä on jollakin tapaa aina vajaata, jos rajoitumme vain siihen, mikä on nähtävää ja koettavaa. Uskon kautta voimme ymmärtää, että inhimillisen olemassaolon syy ja päämäärä on meidän aistiemme ulkopuolella, niiden tavoittamattomissa. Ihmisen sisällä on kohta, jota mikään näkyvä tai aistein mitattava ei pysty täyttämään tai ravitsemaan. Näkymätön voi kuitenkin sitä puhutella. Näkymätön on lopulta olennaisin osa meidän olemassaoloamme. Vain siihen kiinnittymällä löydämme todellisen olemassaolomme ja sen tarkoituksen. On välttämätöntä tulla kosketuksiin näkymättömän kanssa. Niin kuin kirkkoisä Augustinus sanoo, levoton on sydämemme, kunnes se löytää levon sinussa.

Näkymättömän ensisijaisuus ei ole meille luonnollista. Sellaista asennetta ei ole helppo saavuttaa. Jotta siihen voidaan päästä, tarvitaan asia, jota Raamattu kutsuu nimellä kääntymys. Luontaisesti ihminen aina suuntautuu kohti näkyvää. Tarvitaan ihmisen sisimmän orientaation perusteellinen muutos, jotta hän voisi nähdä enemmän kuin vain sen, mitä on aistein nähtävissä. Jos luotamme vain siihen, mitä silmämme näkevät, olemme oikeastaan todella sokeita. Seuraamme illuusiota, jos omistaudumme vain sille, mitä voimme käsin koskettaa. Siksi tarvitaan olemassaolon käänne, jossa ihminen vastustaa tätä luontaista suuntautumistaan kohti näkyvää. Ilman tätä käännettä ei ole uskoa. Usko on jokapäiväistä kääntymistä havaittavasta todellisuudesta aistein havaitsemattomaan todellisuuteen.

Juuri tämä on se syy, miksi usko ei ole todistettavissa tai miksi siitä ei voi antaa sellaista merkkiä, että se varmasti vakuuttaisi jokaisen. Usko on olemisen täyskäännös ja vain sellainen, joka kääntyy, voi vastaanottaa sen. Ja koska koko ajan meidän olemisemme haluaa kiinnittyä havaittuun todellisuuteen, tulee meidän sen vuoksi jatkuvasti kääntyä näkymättömään. Usko on näin siis elämän mittainen kääntymys kaikista syvällisimmällä todellisuuden tasolla kohti näkymätöntä todellisuutta.

Jos saisimme Jumalalta merkkejä, jotka olisivat aisteillemme yksiselitteisen selviä, emme oikeastaan puhuisi enää uskosta. Olisivatko sellaiset merkit uskollemme edes hyväksi? Ehkä tällaisten merkkien vuoksi vain entistä enemmän kiinnittyisimme siihen, mikä on mitattavaa, mikä on havaittavaa ja mikä on käsin kosketeltavaa. Jäisimme kokonaan paitsi oikeasta kääntymisestä, jossa suljemme silmämme siltä, mikä on näkyvää ja katselemme sitä, mitä ei voi nähdä - Jumalan todellisuutta.

Ehkä juuri siksi Jeesus kutsuu merkkiä pyytäviä pahaksi ja uskottomaksi sukupolveksi. Merkkejä tahtoo laskelmoiva itsekkyys ja luontainen uskonnollisuus. Se tahtoo takeita, että siihen, mihin Jumala kutsuu, kannattaa panostaa. Se haluaa jonkin muun pohjan, jolle rakentaa, kuin usko ja luottamus.

Enkä kiellä sitä, etteikö Jumala joskus tekisi ihmeitä tai antaisi yliluonnollisia merkkejä. Olen varma siitä, että niin tapahtuu. Jeesus itse todella teki ihmeitä ja antoi maanpäällisen toimintansa aikana lukemattomia tunnustekoja ja merkkejä, joiden puolesta ei pitäisi jäädä mitään epäselväksi. Jumala ei kuitenkaan ole meidän käskettävissämme. Ei hän anna välttämättä juuri silloin merkkiä, kun sitä pyydämme. Usko on Jumalan lahjaa, jonka hän synnyttää milloin hän sen parhaaksi näkee niitä välineitä käyttäen, jotka hän parhaaksi näkee. Pahalle ja uskottomalle sukupolvelle ei siksi anneta merkkiä, vaikka se sitä kuinka pyytäisi. Uskolle puolestaan koko maailma ja kaikki mitä täällä on, on yhtä jatkuvaa valtavaa merkkien tulvaa. Uskon kautta voimme nähdä, että lopulta kaikki viittaa Jumalaan.

Kaikesta edellä sanomastani huolimatta kaksi erityistä merkkiä on kuitenkin aina olemassa: Aikojen merkit ja Joonan merkki. Mitä ovat aikojen merkit, joita Jeesuksen kuulijat eivät osanneet lukea? Ajalla tässä ei nyt tarkoiteta mitä tahansa kellonaikaa tai ajan kulumista, joka pitäisi ottaa huomioon. Kreikan sana kairos, joka tässä on taustalla, tarkoittaa oikeastaan aikakautta tai määräaikaa. Aikakausi on vaihtumassa. Jumalan suuri suunnitelma ja Jumalan aikataulu, jonka hän jo ennen maailman luomista on määrännyt, on kääntymässä. Vanha aikakausi on kääntymässä uuteen. Vanha on lopussa ja uusi on murtautumassa esiin. Jeesuksen kautta maailmanhistoriassa alkaa uusi aika, jonka alusta vuosilukuja edelleen sekulaarissa lännessäkin mittaamme. Hän tuo esiin ajan, jolloin jumalayhteys tapahtuukin aivan uudella tavalla. Tätä aikojen merkkiä eivät fariseukset ja saddukeukset osanneet lukea, vaikka osasivat kyllä lukea säätiloja ja monia muita asioita, joiden perusteella pystyi jotain lähitulevaisuudesta päättelemään. Tästä aikojen merkistä meidänkin olisi otettava onkeemme.

Toinen merkki, joka pahalle ja uskottomalle sukupolvelle jätetään, on Joonan merkki. Jeesus on tämä Joonan merkin selittänyt Matteuksen evankeliumissa jo kertaalleen. ”Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!”

Joonan merkki viittaa siis Vanhan testamentin Joonan kirjaan ja siellä profeetta Joonan elämänvaiheisiin. Joonan merkissä on oikeastaan kaksi puolta. Ensinnäkin Joonan merkki on profeetta Joonan voimallinen parannussaarna. Sen kuultuaan Niniven kaupunki kääntyi ja katui syntejään. Toiseksi Joonan merkki on profeetan näennäinen kuolema ja ihmeellinen pelastus kolmen päivän kuluttua.

Molemmat selitykset sisältävät tärkeän näkökulman. Jeesuksen antama merkki on siis toisaalta hänen ennenkuulumaton opetuksensa ja julistuksensa, jossa hän kutsuu ihmisiä kääntymykseen ja uskoon. Toisaalta se on myös hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa, joka on oikeastaan sellainen merkki, että sitä suurempaa merkkiä on vaikeampi keksiä. Joka ei näistä kahdesta merkistä vakuutu, se ei vakuutu mistään.

Seuraavan kerran kun pyydät merkkiä Jumalalta, mieti sitä, että sinulle on jo annettu kaksi merkkiä, joista voit tehdä tarvittavat johtopäätökset. Varma merkki on Jumalan sana, joka on oppaamme kaikessa, uskon ja elämän ylin ohje. Tutki sitä ja elä sen mukaan, niin Jumala kyllä näyttää todellisuutensa. Toinen yhtä varma merkki on Kristuksen ylösnousemus, johon sinut on kasteessa liitetty. Kristus elää tänäänkin ja on kohdattavissa sanassa ja sakramenteissa. Näissä merkeissä Jumala todella on keskellämme ja sille, joka haluaa näissä merkeissä vastaanottaa Jumalansa, ei jää mitään epäselväksi.

Kommentit

Suositut tekstit