Halpaa kristinuskoa
On itsestään selvä totuus, että mitä enemmän joudut jostakin asiasta maksamaan, sen arvokkaampi se on. Toisin sanoen joudut tekemään enemmän työtä tiettyjen hyödykkeiden hankkimiseksi kuin toisten. Siksi pidät niitä hyödykkeitä, joiden eteen joudut työskentelemään enemmän, arvokkaampina kuin niitä, jotka saa itselleen vähemmällä työllä.
Jos olet säästänyt jotain tiettyä asiaa varten pitkään, pidät siitä varmasti hyvää huolta asian hankittuasi. Sellaiset asiat puolestaan, jotka eivät ole kovin arvokkaita, menevät meiltä helposti hukkaan tai unohduksiin. Saatamme luopua niistä miettimättä asiaa juurikaan.
Ehkä tässä piilee syy, miksi kristinuskosta on nykyään tullut monelle yhdentekevää ja monet ovat luopuneet siitä. Olemme opettaneet kristinuskoa, jossa ei vaadita ihmiseltä mitään ja joka ei maksa ihmiselle mitään. Siitä on tullut halpaa - sellaista, jolla ei ole mitään arvoa ja jonka vuoksi ei joudu muuttamaan omassa elämässä mitään tai tekemään mitään uhrauksia.
Elämämme arvojärjestyksen näyttääkin parhaiten se, minkä eteen olemme valmiita näkemään vaivaa. Rahan eteen moni uurastaa ja tekee pitkää päivää epämiellyttävässä työssä. Samoin moni voi kestää paljon perheen ja lastensa vuoksi. Mutta kuinka paljon vaivaa tai hankaluutta kestämme uskon vuoksi?
Vuoden 1948 katekismus totesi, että elämämme kallein asia on Jumalan ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Jos se todella on elämämme kallein asia, se tarkoittaa, että uskon vuoksi meidän tulisi nähdä kaikista suurinta vaivaa ja kestää suurimpia kärsimyksiä.
Mitä minä tästä saan, on monen ihmisen kysymys. Tämän kysymyksen sijaan pitäisi kysyä, mikä on niin tärkeä asia, että olen valmis kärsimään sen vuoksi ja menettämään sen vuoksi jotakin. Jos kristinusko ei ole sellainen asia, se saakin mennä. Siitä on silloin tullut vain arvoton näytelmä ja ruma koriste, jolla ei ole mitään todellista sisältöä ja annettavaa.
Uskonnon kohdalla näyttääkin pätevän seuraava sääntö: mitä suurempi on jäsenyyden hinta, sen suurempi on sitoutumisen taso. Tämähän toki pätee elämässä muutenkin. Jos ihminen maksaa maltaita vaikkapa Golf-klubin jäsenyydestä, hän todennäköisesti viettää siellä paljon aikaansa.
Jos siis haluamme mahdollisimman sitoutuneita kristittyjä, heiltä pitäisi uskaltaa vaatia paljon. Kynnysten laskeminen ja sanoman väljentäminen on puolestaan väärä strategia. Kristinuskossa on kyse suhteesta Jumalan kanssa. Mitä enemmän siitä suhteesta joudumme maksamaan, sen arvokkaampaa se meille on.
Siksi kristillinen kirkko on aina ihannoinut marttyyreita. Henkensä antaminen uskonsa vuoksi on sitoutumisen korkein aste. Kun ihmiset ovat valmiita maksamaan uskostaan kaikista korkeimman hinnan ja luopumaan sen vuoksi kaikesta, silloin usko todella on arvokasta. Juuri siksi marttyyrien veressä on kristinuskon siemen.
Jos olet säästänyt jotain tiettyä asiaa varten pitkään, pidät siitä varmasti hyvää huolta asian hankittuasi. Sellaiset asiat puolestaan, jotka eivät ole kovin arvokkaita, menevät meiltä helposti hukkaan tai unohduksiin. Saatamme luopua niistä miettimättä asiaa juurikaan.
Ehkä tässä piilee syy, miksi kristinuskosta on nykyään tullut monelle yhdentekevää ja monet ovat luopuneet siitä. Olemme opettaneet kristinuskoa, jossa ei vaadita ihmiseltä mitään ja joka ei maksa ihmiselle mitään. Siitä on tullut halpaa - sellaista, jolla ei ole mitään arvoa ja jonka vuoksi ei joudu muuttamaan omassa elämässä mitään tai tekemään mitään uhrauksia.
Elämämme arvojärjestyksen näyttääkin parhaiten se, minkä eteen olemme valmiita näkemään vaivaa. Rahan eteen moni uurastaa ja tekee pitkää päivää epämiellyttävässä työssä. Samoin moni voi kestää paljon perheen ja lastensa vuoksi. Mutta kuinka paljon vaivaa tai hankaluutta kestämme uskon vuoksi?
Vuoden 1948 katekismus totesi, että elämämme kallein asia on Jumalan ja vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Jos se todella on elämämme kallein asia, se tarkoittaa, että uskon vuoksi meidän tulisi nähdä kaikista suurinta vaivaa ja kestää suurimpia kärsimyksiä.
Mitä minä tästä saan, on monen ihmisen kysymys. Tämän kysymyksen sijaan pitäisi kysyä, mikä on niin tärkeä asia, että olen valmis kärsimään sen vuoksi ja menettämään sen vuoksi jotakin. Jos kristinusko ei ole sellainen asia, se saakin mennä. Siitä on silloin tullut vain arvoton näytelmä ja ruma koriste, jolla ei ole mitään todellista sisältöä ja annettavaa.
Uskonnon kohdalla näyttääkin pätevän seuraava sääntö: mitä suurempi on jäsenyyden hinta, sen suurempi on sitoutumisen taso. Tämähän toki pätee elämässä muutenkin. Jos ihminen maksaa maltaita vaikkapa Golf-klubin jäsenyydestä, hän todennäköisesti viettää siellä paljon aikaansa.
Jos siis haluamme mahdollisimman sitoutuneita kristittyjä, heiltä pitäisi uskaltaa vaatia paljon. Kynnysten laskeminen ja sanoman väljentäminen on puolestaan väärä strategia. Kristinuskossa on kyse suhteesta Jumalan kanssa. Mitä enemmän siitä suhteesta joudumme maksamaan, sen arvokkaampaa se meille on.
Siksi kristillinen kirkko on aina ihannoinut marttyyreita. Henkensä antaminen uskonsa vuoksi on sitoutumisen korkein aste. Kun ihmiset ovat valmiita maksamaan uskostaan kaikista korkeimman hinnan ja luopumaan sen vuoksi kaikesta, silloin usko todella on arvokasta. Juuri siksi marttyyrien veressä on kristinuskon siemen.
Kommentit
Lähetä kommentti