Saarna laskiaissunnuntaina

Luuk. 18:31-43

Olemme viimeisen viikon aikana heränneet valtavaan epävarmuuteen tulevaisuudesta. Emme tiedä tai pysty mitenkään kontrolloimaan, mitä Euroopassa ja ihan Suomen lähialueilla tulee tapahtumaan. Monella on varmasti aika neuvoton ja hätääntynyt olo. Pieni ihminen joutuu katsomaan avuttomana historian suuria tapahtumia ja vastoin omaa tahtoaan päätyy niiden kuljettamaksi.

Tällaisia tuntoja kokevalle päivän evankeliumiteksti on oikeastaan erittäin lohdullista kuultavaa. Jeesuksella ei nimittäin ole mitään epäselvyyttä siitä, mitä tulee tapahtumaan ja mitä hän tulee tekemään. Kristuksella on kaikki valta ja hän on Herra myös maailmanhistorian tapahtumien suhteen. Pelkästään Luukkaan evankeliumissa hän ennustaa kolme kertaa kärsimyksensä ja kuolemansa. Nyt käsillä on niistä ennustuksista viimeinen, joka tapahtuu matkalla kohti Jerusalemia.

Jeesus ennustaa, mitä hänelle tulee Jerusalemissa käymään. Vastakkainasettelu ja alistuminen on edessä. Hän tietää, että hänen matkansa on kohti kärsimystä ja kuolemaa. Se tulee tapahtumaan erityisen häpeällisesti: ”Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat hänet ja tappavat hänet.”

Tämä on Jumalan suunnitelma, jonka Jeesus tuntee, mutta joka meille ihmisille on salattu. Jeesus on osa tapahtumia, mutta silti niiden yläpuolella. Hän ei ole vain virran vietävänä, vaan toteuttaa lähettäjänsä tahtoa. Mikään ei tapahdu hänen tietämättään. Hän kuitenkin alistuu siihen, mitä tulee tapahtumaan, koska se on parhaaksi ihmiskunnalle.

Jeesus sanookin, että ”siellä käy toteen se, mitä profeetat ovat ihmisen pojasta kirjoittaneet”. Pyhät kirjoitukset ovat tämän siis jo ennustaneet. Näemme, että Jeesuksen kuolema ei tule yllätyksenä. Profeetat ovat siitä etukäteen kirjoittaneet ja Jeesus itse ennustaa näin käyvän. Se, minkä Kristus kärsii, hän kärsii tietoisesti ja oman tahtonsa mukaan. Jeesus tietää täysin mihin hän on matkalla. Ja hän on matkalla sinne yksin, sillä opetuslapset ovat niin sidoksissa omiin kuvitelmiinsa, että he eivät ymmärrä asiaa ollenkaan. Asia pysyi heiltä salassa eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.

Koska ihmiset eivät näitä ennustuksia käsittäneet, Jeesus todella jätettiin kärsimykseensä yksin. Kirjoitukset ennustivat, että oma kansa hylkäisi messiaansa. Niin tuli käymään. Opetuslapset pakenivat, kun Jeesusta tultiin pidättämään. Siitä huolimatta, että he olivat kuulleet mitä Jeesukselle käy, he eivät sitä pystyneet sisäistämään. Eivät he voineet kuvitella, että niin tulisi oikeasti käymään. Kun Jeesus kuoli, hän todella seisoi yksin Jumalan edessä meidän puolestamme. Kaikki muut olivat hylänneet hänet. Meistä ei ollut itseämme pelastamaan.

Minne me emme uskaltaneet mennä, sinne Kristus meni. Mitä meistä ei ollut kantamaan, sen Kristus kantoi. Mitä me emme ymmärtäneet, sen Kristus toteutti. Mitä me pakenimme, sen Kristus otti vastaan. Minkä me olimme rikkoneet, sen hän korjasi. Viaton syyllisten puolesta. Puhdas saastaisten puolesta. Opettaja oppilaidensa puolesta. Jumala ihmisten puolesta.

Kuolemansa lisäksi Jeesus ennusti myös ylösnousemuksensa varsin tarkasti: ”Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Vasta ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen sanat. Luukas kertookin meille luvussa 24 Emmauksen tien kulkijoista. He ylösnousemuksen jälkeen ihmettelevät, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Silloin Jeesus ”selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” Vasta tuossa vaiheessa nämä kärsimyksen ja ylösnousemuksen ennustukset tulivat heille ymmärrettäviksi.

Pelastushistorian ratkaisevissa käänteissä opetuslapset pysyivät siis sokeina aivan viime metreille asti. Siksi kertomus sokeasta miehestä ei varmasti ole sattumalta heti samassa yhteydessä. On huomattava, että sokean miehen parantaminen on Luukkaan evankeliumissa Jeesuksen viimeinen ihmeteko. Sen jälkeen Jeesus ei enää ihmeitä tee, vaan marssii kohti Jerusalemia, jossa hän tulee kärsimään ja kuolemaan.

Siksi tämä teko on erityisen täynnä merkitystä. Käsillä on ensimmäinen julkinen, suora Jeesuksen tunnustaminen messiaaksi, joka tuo lähelle hänen odotetun kuolemansa Jerusalemissa. Luukas kyllä kertoo, että jo aiemmin Galileassa Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan voidelluksi. Mutta silloin vain opetuslapset olivat olleet paikalla, eikä kukaan muu asiaa kuullut. Heti tuon tilanteen jälkeen Jeesus myös ensimmäisen kerran ennusti kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Jeesuksen ikään kuin tarvitsi koko ajan muistutella minkälainen messias hän on. Muuten hänet ymmärrettäisiin vääriin maallisena poliittisena vapauttajana, jollaiseksi hänet tänäänkin usein kuvitellaan.

Nyt Jeesus siis lähestyy Jerikoa, jossa sokea mies istuu tien vieressä kerjäämässä. Sokea kuulee hälyä ja ison lähestyvän ihmisjoukon. Hän kysyy, mitä on tapahtumassa, jolloin hänelle vastataan, että Jeesus Nasaretilainen on menossa siitä ohi. Tällöin hän aloittaa huutamaan: ”Jeesus Daavidin Poika, armahda minua.” Vaikka sokea mies pyritään vaientamaan, hän huutaa entistä kovemmin samaa huutoaan.
Vaikka miehen fyysiset silmät olivat sokeat, hän näkee kuka Jeesus todella on. Jostakin hän on kuullut ja osaa tunnustaa, että Jeesus on Daavidin poika. Hän kutsuu Jeesusta messiaanisella tittelillä ja tuo näin kaikille julki Jeesuksen todellisen identiteetin, joka tähän asti on ollut ikään kuin kätkettynä. Ehkä juuri siksi nämä kiusalliset ja poliittisesti epäkorrektit huudot pyritään nopeasti vaientamaan. Jeesus ei kuitenkaan hätäänny, vaan käskee tuoda miehen luokseen. Tämän jälkeen seuraa lyhyt keskustelu, jonka päätteeksi Jeesus sanoo, että ”saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Näin mies paranee sokeudestaan.

Niin kuin sanoin tämä parantaminen on täynnä merkitystä. Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, hän Luukkaan mukaan aivan ensimmäiseksi meni Nasaretissa synagogaan. Siellä hän luki Jesajan kirjasta seuraavan lainauksen: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:17-18). Tämän jälkeen hän totesi, että ”tänään teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

Voimme piirtää suuren kaaren Jeesuksen ensimmäisistä sanoista hänen viimeiseen ihmetekoonsa. Nyt käy selväksi se, että messias on todella tullut. Köyhille ilmoitetaan hyvä sanoma ja sokeat saavat näkönsä. Näin Jeesuksen viimeinen ihme toteuttaa sen, mitä hän aivan ensimmäiseksi sanoi. Hän on Daavidin Poika, joka tuo messiaanisen ajan kansansa pariin. Sokea mies on tunnustanut Jeesuksen messiaaksi, Daavidin Pojaksi ja uskonut Vanhan testamentin lupauksiin messiaanisesta ajasta. Kovaan ääneen hän huutaa Jeesukselta armoa itselleen. Siksi hän saa näkönsä jälleen. Näön palauttamisen myötä messiaanisen uskon voima Daavidin poikaan tulee näkyväksi kaikille. Kenellekään ei jää epäselväksi, mitä Jeesus sanoo itsestään tällä tunnusteollaan.

Oikeastaan sokeus on koko ihmiskunnan symboli. Tässä kerjäläisessä on kuvattuna meistä jokainen, myös Jeesuksen opetuslapset, jotka eivät pystyneet näkemään ja käsittämään, mitä Jeesukselle tuli tapahtumaan, vaikka se heille selvällä aramean kielellä kerrottiin. Ihmiskunta on joutunut synnin sokeuden valtaan, hengellisen pimeyden valtaan, josta se ei näe itse tietänsä ulos. Tähän pimeyteen meissä itsessämme ei ole mitään valoa. Olemme epätoivoisia ja harhailemme pimeässä peläten tulevaisuutta.

Kuitenkin valo loistaa pimeässä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Sana oli valo sille, joka oli sokea, koska se oli sen sana, joka oli todellinen valo. Valo tuli maailmaan antamaan näön sokeille. Sen vuoksi sokeista tulee näkeviä ja näkevistä sokeita. Jos emme sokean miehen tavoin näe, kuka Jeesus on, olemme todella pahasti sokeita. Näkeminen on siis syvimmiltään sydämen asia, eikä silmien asia.

Jeesus on tullut valona maailmaan, jotta sokeat saisivat näkönsä ja vangitut vapautettaisiin. Siksi meillä on toivoa. Huutakaamme sokean kerjäläisen tapaan kovaäänisesti Daavidin poikaa armahtamaan meitä sokeudestamme. Ehkä silloin sydämen silmämme avautuvat näkemään todellisen valon.

Silloin meidät parannetaan ja saamme sokean tavoin ylistää Jumalaa hänen teoistaan. Näemme Jumalan hyvyyden virtaavan ihmisestä ihmiseen ja lähimmäisestä lähimmäiseen. Jeesus Nasaretilainen on luvattu Daavidin Poika, joka tuo messiaaniset ja lopunajalliset siunaukset niille, jotka uskovat häneen. Hänen tekonsa tuovat esiin Jumalan kunnian ja ylistyksen. Sokean miehen esimerkkiä noudattaen nousemme nyt ylistämään Jumalaa hänen suurista teoistaan Nikean uskontunnustuksen sanoin.