Saarna 3. adventtisunnuntaina

Matt. 11:11-19

Johannes Kastaja oli varsin erikoinen hahmo. Kamelinkarvavaatteessaan hän julisti erämaassa parannusta ja kastoi ihmisiä Jordan-virrassa. Juutalaiset olivat ymmällään, mitä hänestä pitäisi ajatella. Menivät kuitenkin uteliaisuuttaan katsomaan mistä oli kyse. Jeesuskin joutui ottamaan kantaa siihen, mikä Johannes oikein on miehiään. Tällöin Jeesus kuvaa häntä varsin poikkeuksellisesti: ”Yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.”

Ymmärtääksemme näitä sanoja lähdemme liikkeelle Jeesuksen sanoista, joiden mukaan ”kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta”. Tämä on huomattava lause. Profeetat ja laki nimittäin viittaavat koko tuntemaamme Vanhaan testamenttiin. Jeesuksen aikana ei ollut sellaista termiä kuin Vanha testamentti, koska ei ollut Uutta testamenttia, joten vanhastakaan ei voinut puhua. Sen sijaan yleisnimitys Vanhalle testamentille oli juuri laki ja profeetat, joka esiintyy Jeesuksen puheissa usein. Tällä nimellä kutsuttiin siis Vanhan testamentin kirjoituskokoelmaa.

Jeesus määrittelee näin koko Vanhan testamentin teologian. Hän sanoo, että koko Vanha testamentti Johannekseen asti on ollut ennustusta. Jeesus ei sano, että jotkut tärkeät Vanhan testamentin kohdat ovat ennustusta, vaan kaikki profeetat ja laki. Siis esimerkiksi viisi Mooseksen kirjaa kokonaisuudessaan kummallisine lakeineen tai sukuluetteloineen ennustaa Kristuksesta. 

Jeesuksen sanat ovat tärkeä muistutus, että emme voi väheksyä Vanhaa testamenttia. Se on ihan yhtä lailla Jumalan ilmoitusta kuin uusikin. Vanha testamentti ei kuitenkaan ole helppo kirja. Siksi sieltä tulee etsiä aina Kristusta. Luemme siis Vanhaa testamenttia kuolleen ja ylösnousseen Kristuksen valossa. Luemme Vanhaa testamenttia etsien sieltä esikuvia siitä, minkä Jumala sitten myöhemmin toteutti Kristuksessa. Näin Uusi testamentti on kätketty vanhaan ja Vanha testamentti paljastuu uudessa. Vanha testamentti valmistelee Uutta, kun taas Uusi toteuttaa Vanhan. Kumpikin valaisee toisiaan. Molemmat ovat Jumalan sanaa.

Vanhan testamentin profeettojen tehtävä oli ennustaa Kristuksesta ja julistaa häntä. Nämä ennustukset ja esikuvat ovat kuitenkin monin tavoin kätkettyjä. Vanhan testamentin profeetat katsovat ikään kuin verhon takaa tulevaan messiaaseen. Ennustukset tarkentuvat jonkin verran Vanhan testamentin loppua kohden, mutta silti paljon jää niiden pohjalta epäselväksi ja jäsentymättömäksi.

Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää Johannes Kastajan aseman kaikista suurimpana naisista syntyneistä. Pari jaetta ennen tekstiämme Jeesus sanoi Johannes kastajasta, että tämä on enemmän kuin profeetta. Hän oli vielä enemmän kuin messiaan ennustaja, hän raivasi itse tietä messiaalle. Hänellä oli kaikista suurin tehtävä, jonka rinnalla Vanhan testamentin muut profeetat kalpenevat. Kun muut katsoivat messiasta kaukaa ja ennustivat hänen tuloaan hämärin kuvin ja sanankääntein, Johannes saa katsoa läheltä ja osoittaa Kristusta sanoen: ”Katsokaa Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnit”. Johannes näyttää siis selkeästi kuka messias on ja mikä on hänen tehtävänsä. Sitä suurempi profeetta, mitä lähempänä Kristusta. Siksi Johannes on suurin profeetta ja jopa suurin naisista syntyneistä. Hän saa tehtävän, jollaista ei kenelläkään muulla ole.

Toki Johanneksen julistus Jumalan karitsasta on Vanhasta testamentistakin luettavissa, mutta se on siellä vielä kätkettynä. Vanhan testamentin keskeisin kertomus on Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta. Vapautuessaan se sai Jumalalta käskyn viettää pääsiäisjuhlaa. Juhlassa keskuksena oli karitsa, jonka verta siveltiin ovenpieliin. Karitsan veren vuoksi kansa säästyi tuholta eikä kuolema kohdannut Israelin esikoisia. Sama uhrattu karitsa myös syötiin pääsiäisaterialla.

Toisekseen karitsaan viitataan Jesajan kirjan luvussa 53, jossa kerrotaan Herran palvelijan kärsimyksistä kansansa puolesta: ”Kuin karitsa häntä teuraaksi viedään.” Näin puhe Jeesuksesta karitsana viittaa hänen uhrikuolemaansa kansansa puolesta. Vanhassa liitossa karitsa oli muutenkin tärkein uhrieläin. Siksi Jumalan karitsa ottaa pois maailman synnin. Jeesus on lopullinen uhri, joka riittää kaikkien syntien pois ottamiseen.

Tällaista Johannes julistaa ja näin tekee selväksi, keneen kaikki Vanhan testamentin profeetat viittasivat. Johannes on kuitenkin edelleen vanhan liiton hahmo. Hän seisoo eräällä tavalla vanhan ja uuden liiton rajalla. Hän on suurin vanhan liiton profeetoista, mutta jokainen uudessa liitossa on suurempi kuin kukaan Vanhassa liitossa. Siksi vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Johannes suurin Kristusta edeltäneistä, mutta pienin Kristuksen jälkeen tulleista on suurempi kuin Johannes.

Uudessa liitossa on tarjolla paljon enemmän kuin Vanhassa. Uudessa liitossa Kristus hallitsee armollaan ja anteeksiannollaan. Jokainen kristitty saa kasteen ja uskon kautta olla täydessä yhteydessä Kristukseen. Vanhan liiton profeetat siis vain näkivät tämän todellisuuden ennalta, mutta me saamme elää siinä. Siinä on mahdottoman iso ero. Johanneskin vain osoitti tähän todellisuuteen, mutta ei vielä ehtinyt nähdä tämän toteutumista, koska Johannes mestattiin ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

Johanneksen kohtalossa näkyy Israelin kansan tragedia. Se ei ota vastaan Johannesta eikä Jeesusta kuten ei useita muitakaan Vanhan testamentin profeettoja. Siksi Jeesus vertaa tätä sukupolvea torilla istuviin lapsiin. Terminä tämä sukupolvi viittaa Raamatussa uskottomaan sukupolveen. Uskoton sukupolvi on Esimerkiksi Nooan aikalaisten sukupolvi, jotka hukkuvat vedenpaisumuksessa tai ne israelilaiset, jotka jäivät erämaavaellukselle eivätkä koskaan päässeet luvattuun maahan. Jeesuksen mukaan siis ne, jotka eivät ota Johannesta tai häntä vastaan, ovat samassa asemassa kuin vedenpaisumuksessa hukkunut paha ihmiskunta tai erämaassa kapinoinut Israelin kansa.

Torilla istuvat lapset eivät halunneet tanssia kun niille soitettiin huilua eikä itkeä kun vietettiin valittajaisia. Vertauksessa kyse on kahdesta keskeisestä juhlasta eli häistä ja hautajaisista. Tuon ajan kulttuurissa pojat tanssivat häissä ja kutsuivat ystävänsä tanssimaan. Tytöt puolestaan lauloivat valitusvirsiä hautajaisissa ja kutsuivat ystävänsä suremaan. Näillä kuvilla Jeesus luonnehtii hänen ja Johannes kastajan julkista toimintaa. Jeesus kutsui ihmiset hääjuhlaan iloitsemaan, syömään ja juomaan. Johannes puolestaan oli askeetti, joka kutsui ihmisiä parannukseen ja paastoon. He kutsuivat siis kansaa häihin ja hautajaisiin, mutta kutsutut eivät tahtoneet tulla.

Johannes ei viettänyt juhlia, vaan asui erämaassa syöden heinäsirkkoja ja hunajaa. Hän ei tiennyt viinistä ja pidoista mitään. Hänen toimintansa oli niin erikoista, että jotkut luulivat hänen olevan pahojen henkien vallassa. Jeesus puolestaan söi syntisten pöydissä ja hänen koko toimintansa alkoi hääjuhlista, joissa viini virtasi, muistammehan hänen ensimmäisen ihmeensä. Häntä pidettiin syömärinä ja juomarina, jota ei tule ottaa tosissaan ja joka ei ainakaan voi olla Jumalan lähettämä messias. 

Juutalaiset kansanjoukot kieltäytyvät siis sekä juhlimasta että suremasta. He hylkäävät sekä Johanneksen kutsun parannukseen että Jeesuksen kutsun ilojuhlaan. Mikään ei tyydyttänyt Jeesuksen aikalaisia. He käänsivät selkänsä ja hylkäsivät messiaan viisauden. 

Sama toistuu langenneessa maailmassa edelleen. Monet hylkäävät kristinuskon siksi, että se on ahdasmielistä ja tuomitsevaa eikä kannusta toteuttamaan omia mieltymyksiämme ja halujamme. Samaan aikaan kuitenkin juuri kristinuskon opetukseen armosta ja Jeesuksen sovittavasta kuolemasta loukkaannutaan ja sitä paheksutaan. Sehän on aivan liikaa, että Jumala armosta ottaisi jotkut yhteyteensä. Ihmisen on omilla teoillaan pärjättävä sekä pelastettava itsensä ja maailma. Tuomio tai armo ei kumpikaan kelpaa.

Usein kristinuskoa vastustetaan nimenomaan keskenään ristiriitaisilla väitteillä: Samaan aikaan kristinusko on liian pessimististä synkistelyä, mutta tarjoaa liian positiivisen ja utopistisen toivon, oopiumia kansalle. Kristinusko on liian pasifistista ja lammasmaista, mutta sen historia on liian väkivaltainen. Kristinusko on liian vetäytyvä maailmasta ja tuonpuoleisuuteen keskittyvä, mutta vaikuttaa liikaa politiikkaan. Kristinusko keskittyy liikaa yksilön pelastukseen, mutta sillä kontrolloidaan liikaa kansanjoukkoja. Kristinusko on liian naisvihamielinen, mutta kuitenkin kirkon penkissä istuu lähinnä vanhoja naisia. Ja niin edelleen.

Englantilainen kirjailija G. K. Chesterton kirjoittaakin: ”Oletetaan, että kuulemme monien puhuvan jostakusta ihmisestä, jota emme itse tunne. Oletetaan, että meitä ihmetyttää kuulla yksien sanova hänen olevan liian pitkä ja toisten liian lyhyt. Jotkut arvostelevat hänen lihavuuttaan, toiset voivottelevat hänen solakkuuttaan. Joidenkin mielestä hän on liian tumma, toisten mielestä liian vaalea. Eräs selitys olisi, että hän saattaa olla eriskummallisen muotoinen. Mutta on toinenkin selitys. Hän saattaa olla juuri oikean muotoinen. Hillittömän pitkistä ihmisistä ehkä tuntuu, että hän on lyhyt. Hyvin lyhyistä ihmistä ehkä tuntuu, että hän on pitkä… Ehkäpä kristinusko loppujen lopuksi onkin järjissään ja kaikki sen arvostelijat hulluja – vaihtelevin tavoin.” 

Älkäämme me lähtekö tällaiselle arvostelun tielle, jossa hylkäämme sekä Jeesuksen että Johanneksen. Ottakaamme tästä opiksi ja hyväksykäämme sekä Johanneksen kutsu parannukseen että Jeesuksen kutsu iloitsemaan suuresta armosta. Olkaamme siis niin kuin lapset, jotka sekä tanssivat häissä että itkevät hautajaisissa. 

Hautajaisissa ja häissä on lopulta kuvattuna koko kristityn elämä. Kaste on hautajaiset, joissa vanha luontomme haudataan. Sitä seuraa häät, joissa uusi ihminen yhdistyy uskossa Kristukseen niin kuin morsian sulhaseen. Meidän tehtävämme on päivittäin tanssia näitä häitä ja itkeä näitä hautajaisia.


Kommentit

Suositut tekstit