Puhe Kansanlähetyspäivillä: "Jeesuksen armo riittää"
1. Kor. 15:1-11
Tänään meille markkinoidaan monia erilaisia pelastuksia ja hyviä uutisia. Milloin meidät pelastaa tekniikka, milloin politiikka, milloin terveelliset elämäntavat, milloin henkinen hyvinvointi, milloin ympäristönsuojelu, milloin talous. Nämä asiat saattavat tarjota jonkinlaisia ratkaisuja ongelmiimme, mutta usein yhtä löydettyä ratkaisua kohden synnytetään kymmenen uutta ongelmaa.
Niistä ei ole pelastamaan meitä ahdistavilta turmiovalloilta. Synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan edessä ja niiden vallan kietoutuessa syvästi elämäämme mitkään itse kehitetyt pelastukset eivät johda mihinkään. Meitä eivät myöskään pelasta nihilistiset latteudet, jotka kertovat meille, että sinä riität sellaisena kuin olet. Turhaan etsimme itsestämme parannuskeinoa kurjuuteemme. Kaikki älykkyytemme voi saada meidät vain ymmärtämään, että emme löydä itsestämme totuutta emmekä hyvää. Siksi tarvitsemme todellisen pelastuksen ja oikeaa apostolien julistamaa evankeliumia.
Tekstissämme Paavali muistuttaa korinttilaisia evankeliumista, jonka hän on julistanut. Tämä sanoma on nyt siis Paavalin julistuksen ydin ja tärkein asia, joka meidänkin tulisi omaksua. Olemme siksi tänään kaikista keskeisimmän asian äärellä. Mistä kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys? Mikä on se hyvä uutinen eli evankeliumi, jota apostolit julistivat ja meidät on kutsuttu viemään eteenpäin?
On tärkeä ymmärtää, että evankeliumi ei ole Paavalin oma keksintö. Paavali itsekin vastaanotti sen. Paavali siis vetoaa kristittyjen julistukseen, joka oli olemassa jo ennen häntä ja joka oli yleisesti tiedossa. Korinttilaiskirje on yksi varhaisimpia Uuden testamentin tekstejä, kirjoitettu vain parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen eli tässä evankeliumi on nyt määritelty kaikista varhaisimmassa muodossa. Tämä on se aito ja alkuperäinen evankeliumi. Tätä sanomaa apostolit lähtivät julistamaan Jeesuksen valtuuttamina maailmaan.
Kyse on niin merkittävästä asiasta, että siitä riippuu kaikki. Paavalin mukaan nimittäin tämän evankeliumin avulla me pelastumme, jos pidämme siitä kiinni. Uskon sisältö on pelastuskysymys. Jos uskomme vääriä asioita, meillä ei ole pelastusta. Jos ihminen on hukkumassa, hänen täytyy saada pelastusrengas tai jotain kelluvaa. Kiven heittäminen hänelle ei auta. Se, mihin me turvaamme, on elämämme tärkein asia. Mikä tahansa uskomus ei meitä pelasta.
Jos meillä ei ole oikeaa evankeliumia, on turhaa olla uskova, niin kuin Paavali tässä kirjoittaa. Vaikka meillä olisi kristityn nimi ja identifioituisimme kristityiksi, se ei auta, jos meillä on väärä evankeliumi. Meidän pelastuksemme on ehdollinen sille, pidämmekö kiinni Paavalin saarnaamasta sanomasta. Tämä on kova sana, mutta tarpeellinen sana, sillä aikamme haluaa suvaitsevaisuuden nimissä purkaa ja muovata uudelleen monet keskeiset Raamatun ajatukset.
Kuinka paljon me puhumme evankeliumin säilyttämisestä? Paavali sanoo, että pelastumme vain, jos säilytämme evankeliumin sellaisena kuin Paavali sen julisti. Säilyttäminen on ratkaisevaa, sillä ei ole mitään toista evankeliumia, ei ole evankeliumi kaksi piste nollaa, ei ole parempaa uutista kuin evankeliumi. Minkä evankeliumista muutamme, sen me tuhoamme. Mistä evankeliumissa vaikenemme, sen me menetämme. Alkuperäinen evankeliumi tulee säilyttää tai kadotamme sen ja sen myötä kaiken. Meille on annettu valtava aarre, jota meidän on kaikin voimin vaalittava eikä pyrittävä muokkaamaan sitä omien mieltymystemme mukaan.
Paavali määrittelee evankeliumin hyvin selkeästi ja tarkkarajaisesti. Se ei ole mitään hämmennyksen teologiaa, vaan sillä on selvä sisältö. Alkukirkossa ei ole evankeliumin suhteen opillista moninaisuutta tai näkökulmien runsautta, vaan opetuksellinen ykseys. Ei ollut kahta erilaista evankeliumikäsitystä, joiden kummankin ajateltiin olevan yhtä aikaa voimassa. Ei, vaan jos Paavalin ja apostolien opettamasta yksiselitteisestä evankeliumista ei pitänyt kiinni, ei ollut pelastuksesta osallinen. Siksi myös Korinttilaisten oli syytä pitää siitä kiinni muuttamatta siitä mitään. Samoin meidänkin on tehtävä, jotta pelastusisimme ja säilyttäisimme evankeliumin muuttumattomana seuraaville sukupolville.
Mitä siis on tämä pelastava evankeliumi? Paavalin määritelmässä on kolme osaa. Ensinnäkin Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi. Toiseksi Paavali sanoo, että Kristus haudattiin ja hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä. Kolmanneksi näissä molemmissa kohdissa on lisämääre ”niin kuin oli kirjoitettu”, jonka voisi suomentaa kirjoitusten mukaan.
Yksinkertaisimmillaan evankeliumi tarkoittaa siis sitä, että Kristus sovitti meidän syntimme ja nousi ylös kuolleista ja tästä Raamatun kirjoitukset todistavat. Evankeliumi on hyvä uutinen syntien anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemisen kautta. Tämä hyvä uutinen meillä on kokonaisuudessaan Raamatussa.
Pelastuksen perusta on siis Kristuksen suorittama sovitus. Hän kuoli meidän syntiemme tähden. Me emme itse pysty kantamaan syntiemme kuormaa. Jonkun muun täytyy ottaa se kannettavakseen ja poistaa se meiltä. Siksi se, joka väittää olevansa vanhurskas ilman uskoa, on valehtelija. Hän asettuu itsensä Jumalan rinnalle oikeudenmukaisuuden mittariksi. Tällainen ylpeys johtaa väistämättä pahempaan lankeemukseen ja paatumukseen.
Viisaus arvioi kaikki asiat suhteessa Jumalaan ja sielujen pelastukseen, kun taas tyhmyys arvioi kaiken, jopa Jumalan, suhteessa itseemme. Joka viisaasti ja rehellisesti tarkastelee omaa elämäänsä, joutuu toteamaan, että ei kelpaa sen varassa Jumalalle.
Ihmisluonto on turmeltunut. Ilman Kristusta ihminen voi olla vain paheellinen ja kurja. Kristuksen kanssa ihminen vapautuu synnistä ja kurjuudesta. Hänessä on kaikki hyveemme ja onnellisuutemme. Ilman häntä on vain synti, kurjuus, erehdys, pimeys, kuolema, epätoivo. Tarvitsemme häntä vapauttajaksemme ja lunastajaksemme.
Koska Jumala on pyhä ja odottaa meidänkin olevan pyhiä, meillä ei ole mitään mahdollisuutta tulla Jumalan luokse ilman syntiemme sovitusta. Siksi Kristus suorittaa hyvityksen tekemistämme synneistä kuolemalla puolestamme. Hän korjaa vahingon, joita pahat tekomme ovat aiheuttaneet. Se, mikä syntiemme vuoksi rikkoutui, korjataan hänen kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän avaa meille uudestaan tien Jumalan luokse.
Koko Raamatun läpäisee ajatus syntien sijaissovituksesta. Vanhassa testamentissa sovitus tapahtui eläinuhrien kautta. Jumala vaati israelilaisia uhraamaan eläimiä temppelissä pyhissä rituaaleissa syntien sovitukseksi. Ajatus oli, että ihmiset ansaitsivat kuolla syntiensä takia, mutta Jumala salli heidän uhrata eläimiä tilallaan. Eläinten kuolema sovitti ihmisten synnit. Samalla tavoin Jeesus kuolee meidän puolestamme syntiuhrina, joka on ottanut kantaakseen meidän syntimme. Hänen sovittava kuolemansa poistaa Jumalan vihan ja rangaistuksen yltämme.
Tänä päivänä ei uskalleta puhua Jumalan vihasta. Ajatellaan, että se on jotenkin vastoin hänen rakkauttaan. Päinvastoin. Ilman Jumalan kiivasta vihaa ei ole hänen palavaa rakkauttakaan. Juuri siksi, että Jumala rakastaa meitä, hän ei halua, että tuhoamme elämäämme ja toistemme elämää synneillämme. Jumala vihaa syntiä, sillä kaikki synti tuhoaa elämää ja johtaa kuolemaan. Rakkauden väistämätön kääntöpuoli on viha kaikkea sitä kohtaan, joka voi tuhota rakkauden kohteen elämän. Juuri rakkautensa vuoksi rakastava on vihainen silloin kun rakkauden kohteelle tapahtuu jotain pahaa. Siksi Jumalan viha on osoitus hänen rakkaudestaan. Jumalan rakkaus ei ole välinpitämättömyyttä ja sormien läpi katsomista. Jumala on rakastava ja oikeudenmukainen vihatessaan ja tuomitessaan synnin.
Meitä tietenkin kauhistuttaa puhe Jumalan vihasta ja tuomiosta, sillä sisimmässämme tiedostamme, että tuomion tulisi kohdistua myös meihin. Olemme synnin ja kuoleman vankeja ja turmeltuneessa tilassamme palvelemme niitä orjien tavoin. Juuri tämän vuoksi evankeliumi on valtava ilouutinen. Jeesus tuli maailmaan maksamaan hinnan meidän synneistämme. Hän otti koko maailman synnit hänen päällensä ja sovitti ne kuolemallaan Jumalan edessä. Tämä palauttaa ihmiskunnan rikkoutuneen yhteyden Jumalaan. Meidän ei tarvitse syntiemme takia kohdata Jumalan vihaa ja joutua tuomituksi, vaan Jeesuksen Kristuksen pyhän ristinuhrin tähden saamme armosta uskoa syntimme anteeksi.
Koska Kristus oli vapaa synnistä, hänen kuolemansa tyydyttää synnin aiheuttaman rangaistuksen, joka oli tarpeen ihmiskunnan syntivelan maksamiseksi. Kristus kantoi rangaistuksen ei omistaan, vaan meidän synneistämme. Kristus ansaitsi kuolemallaan pelastuksen kaikille, jotka ovat osallisia häneen. Kun olemme uskon ja kasteen kautta liittyneitä Kristukseen, Kristuksen ansiot tulevat meidän osaksemme. Olemme liitetyt toisiimme kuin rakastunut aviopari. Silloin kumpikaan ei pidä mitään omanaan, vaan toinen kantaa toisen viat. Kun olemme uskossa liittyneitä häneen, joka on kärsinyt rangaistuksemme, syntiemme rangaistus ei tule meidän päällemme.
Kristuksen sovitustyöllä ei olisi merkitystä, ellei Kristus olisi noussut kuolleista. Siksi evankeliumin toinen keskeinen puoli on Jeesuksen ylösnousemus. Ylösnousemus todistaa, että Kristus todella on elävä Jumalan Poika, joka pystyi sovittamaan meidät Jumalan kanssa ja joka voi lahjoittaa meille uuden elämän.
Todistukseksi ylösnousemuksen todellisuudesta Paavali kertoo, kenelle Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyi. Tämä listaus Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista on vanhin tuntemamme. Se on kirjoitettu vain parikymmentä vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Aikajänne on sama kuin mitä tänään on kulunut syyskuun yhdennentoista päivän iskuista. Muistan tarkkaan missä olin tuona päivänä vuonna 2001. Samalla tavoin Jeesuksen ylösnousemus oli tekstimme kirjoittamishetkellä silminnäkijöiden muistissa terävästi. Kyse ei ole vuosikymmeniä myöhemmin tapahtuneesta myyttien rakentamisesta Jeesuksen hahmon ympärille.
Meillä on siis käsissämme hyvin varhainen ja aito kirje mieheltä, joka tunsi henkilökohtaisesti ensimmäiset opetuslapset. Hän kertoo heidän nähneen Jeesuksen elävänä hänen kuolemansa jälkeen. Paavali toteaa, että Jeesus ilmestyi ensiksi Pietarille ja kahdelletoista opetuslapselle. Sen jälkeen Jeesus ilmestyi viidellesadalle veljelle. Tapahtumalla oli siis paljon tunnettuja todistajia, joita Paavali tässä luettelee.
Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi veljelleen Jaakobille. Jaakobista tiedämme, että hän ei Jeesuksen elämän aikana uskonut Jeesukseen, mutta Apostolien teoissa hän oli alkuseurakunnan merkittävä johtaja. Tämän muutoksen selittää parhaiten Jeesuksen historiallinen ylösnousemus. Sen jälkeen Paavali mainitsee Jeesuksen ilmestymisen kaikille apostoleille eli ilmeisesti kaikille sananjulistajien joukolle, joka ehkä kahtatoista opetuslasta suurempi. Viimeisenä Paavali mainitsee Jeesuksen ilmestymisen hänelle itselleen. Tämä tapahtuma muutti koko Paavalin elämän.
Kuvatessaan näissä jakeissa evankeliumin sisältöä Paavali lainaa ikivanhaa uskontunnustusta. Vanhan uskontunnustuksen lyhyet ja täsmälliset lauseet kertovat Kristuksen työn täyttämisestä maan päällä: Hän kärsi, hän kuoli ja hänet haudattiin, mutta kolmantena päivänä hän nousi kuolleista. Puhe Kristuksen ylösnousemuksesta ei ole toiveajattelua. Apostolit olivat nähneet ylösnousseen ja heidän todistuksensa on luotettava. Usko lepää varmalla pohjalla.
Oppi Kristuksen sovittavasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta on kristinuskon perusta. Jos se poistetaan, kaikki menetetään. Me uskomme turhaan, ellemme pysy tässä evankeliumin uskossa. Vanhan testamentin profetiat vahvistavat tämän totuuden, ja monet näkivät Kristuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Uuteen testamenttiin on talletettu näiden todistajien kertomus Jeesuksesta. Siksi Raamattu on tärkeä eikä sen arvovallasta tule tehdä kompromisseja. Pyhät kirjoitukset olivat olennainen osa ensimmäisten kristittyjen uskoa.
Kirkko kuolee, jos sen paimenet pelkäävät puhua selkeästi Raamatun totuuden. Me pelkäämme mediaa, pelkäämme yleistä mielipidettä, pelkäämme omia veljiämme! Sen sijaan hyvä paimen antaa henkensä lampaidensa puolesta. Julistakaamme siis rohkeasti sanomaa kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Tässä maailmassa kaikki muu katoaa, vain totuus säilyy. Jos siis ihmiset järkyttyvät totuudesta, on parempi sallia järkytys, kuin hylätä totuus.
Paavalin luettelema lista Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista ei ole täydellinen. Tässä listassa hän vetoaa erityisesti apostolien arvovaltaan. Paavali katsoo selvästi myös ilmestykset päättyneiksi. Hän katsoo, että on itsekin päässyt tähän ilmestysten joukkoon ikään kuin keskosena syntyneenä. Ilmaisun voisi kääntää myös epänormaalisti syntyneenä. Se kuvaa, miten apostoli ajattelee kääntymystä edeltävästä itsestään. Hän ajattelee itseään jonkinlaisena hengellisenä keskosena tai vielä syntymättömänä lapsena.
Tuohon aikaan ihmiset harvoin selvisivät elossa, jos synnytys tapahtui ennen aikojaan. Paavali siis toteaa, että ylösnoussut Kristus ilmestyi hänelle, kun hän oli hengellisesti käytännössä kuollut. Paavali oli hyvin pitkällä paatumuksen tilassa vainotessaan kristittyjä. Jopa kaikista suurimmat Jumalan ihmiset ovat omassa itsessään hengellisesti kuolleita.
Siksi sinäkin, joka koet Jumalan hylänneen sinut, tai sinä, joka haluaisit lähestyä Jumalaa, mutta et tiedä miten, kun kaikki tuntuu kuivalta autiomaalta, et ole armon ulottumattomissa. Jumalan armo yltää joka paikkaan ja toimii kaikkialla. Meidän ei tule koskaan luovuttaa niidenkään kohdalla, jotka näyttävät niin hengellisesti kuolleilta, ettei mikään voi pelastaa heitä.
Paavali vakuuttaa, että hän oli itse kerran niin hengellisesti kuollut, että hän edelleen piti siksi itseään apostoleista vähäisimpänä. Hän myöntää, että ei ansaitse edes sitä, että häntä kutsuttaisiin apostoliksi. Eikä kukaan, joka julistaa evankeliumia, ansaitse sitä etuoikeutta. Jumala luo evankeliumin julistajat tomusta, joka on meidän hengellisesti kuollut itsemme. Hän herättää ja sytyttää innon sananjulistukseen. Kaikki on Jumalan työtä ja hänen armoaan.
Tätä Paavali tarkoittaa sanoessaan: "Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan." Hän oli hengellisesti yhtä kuollut kuin ristiinnaulittu Jeesus oli kerran fyysisesti kuollut. Mutta aivan kuten Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, Jumala herätti myös Paavalin kuolleista. Tekstissämme on siis Jeesuksen ylösnousemuksen lisäksi myös toinen ylösnousemuskertomus. Se on kertomus siitä, kuinka Jumala herättää ihmisiä uskoon ja uuteen elämään.
Siksi Jumalan ihmeellinen armo ja ylösnousemus liittyvät yhteen. Paavali mainitseekin armon kolme kertaa samassa jakeessa: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on voimani.” Jumalan armo on se, joka tekee työtään ja joka on voimamme.
Jumalan armo toimii tänäänkin. Kristuksen sovitustyö on voimassa olevaa todellisuutta. Hänen ylösnousemuksensa voima vaikuttaa uskovissa ja herättää uutta elämää. Luopukaamme siksi omista vahvuuden ja pärjäämisen kuvitelmista ja avatkaamme sydämemme Jumalan armolle ja hänen työlleen. Tulkaamme hänen luokseen kadoksissa olleina lampaina, köyhinä syntisinä ja arvottomina palvelijoina. Kieltäkäämme itsemme ja ottakaamme ristimme. Silloin koko toivomme ja uskomme on Kristuksen kallisarvoisessa veressä, joka on vuodatettu meidän edestämme ja meidän pelastuksemme tähden.
Rakastuminen Jumalaan on suurin romanssi; hänen etsimisensä suurin seikkailu; hänen löytämisensä suurin inhimillinen saavutus. Mutta kaiken tämän hän vaikuttaa armollaan. Jumalan armo on syvempi kuin vakavimmat lankeemuksemme, leveämpi kuin kaukaisimmat harharetkemme, korkeampi kuin hienoimmat haaveemme, kestävämpi kuin pisimmät ihmissuhteemme, kirkkaampi kuin loistavimmat menestyksemme, vaikuttavampi kuin mahtavimmat hallitsijamme ja merkityksellisempi kuin voimakkaimmat tunteemme. Armo riittää ja kantaa perille.
Tänään meille markkinoidaan monia erilaisia pelastuksia ja hyviä uutisia. Milloin meidät pelastaa tekniikka, milloin politiikka, milloin terveelliset elämäntavat, milloin henkinen hyvinvointi, milloin ympäristönsuojelu, milloin talous. Nämä asiat saattavat tarjota jonkinlaisia ratkaisuja ongelmiimme, mutta usein yhtä löydettyä ratkaisua kohden synnytetään kymmenen uutta ongelmaa.
Niistä ei ole pelastamaan meitä ahdistavilta turmiovalloilta. Synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan edessä ja niiden vallan kietoutuessa syvästi elämäämme mitkään itse kehitetyt pelastukset eivät johda mihinkään. Meitä eivät myöskään pelasta nihilistiset latteudet, jotka kertovat meille, että sinä riität sellaisena kuin olet. Turhaan etsimme itsestämme parannuskeinoa kurjuuteemme. Kaikki älykkyytemme voi saada meidät vain ymmärtämään, että emme löydä itsestämme totuutta emmekä hyvää. Siksi tarvitsemme todellisen pelastuksen ja oikeaa apostolien julistamaa evankeliumia.
Tekstissämme Paavali muistuttaa korinttilaisia evankeliumista, jonka hän on julistanut. Tämä sanoma on nyt siis Paavalin julistuksen ydin ja tärkein asia, joka meidänkin tulisi omaksua. Olemme siksi tänään kaikista keskeisimmän asian äärellä. Mistä kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys? Mikä on se hyvä uutinen eli evankeliumi, jota apostolit julistivat ja meidät on kutsuttu viemään eteenpäin?
On tärkeä ymmärtää, että evankeliumi ei ole Paavalin oma keksintö. Paavali itsekin vastaanotti sen. Paavali siis vetoaa kristittyjen julistukseen, joka oli olemassa jo ennen häntä ja joka oli yleisesti tiedossa. Korinttilaiskirje on yksi varhaisimpia Uuden testamentin tekstejä, kirjoitettu vain parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen eli tässä evankeliumi on nyt määritelty kaikista varhaisimmassa muodossa. Tämä on se aito ja alkuperäinen evankeliumi. Tätä sanomaa apostolit lähtivät julistamaan Jeesuksen valtuuttamina maailmaan.
Kyse on niin merkittävästä asiasta, että siitä riippuu kaikki. Paavalin mukaan nimittäin tämän evankeliumin avulla me pelastumme, jos pidämme siitä kiinni. Uskon sisältö on pelastuskysymys. Jos uskomme vääriä asioita, meillä ei ole pelastusta. Jos ihminen on hukkumassa, hänen täytyy saada pelastusrengas tai jotain kelluvaa. Kiven heittäminen hänelle ei auta. Se, mihin me turvaamme, on elämämme tärkein asia. Mikä tahansa uskomus ei meitä pelasta.
Jos meillä ei ole oikeaa evankeliumia, on turhaa olla uskova, niin kuin Paavali tässä kirjoittaa. Vaikka meillä olisi kristityn nimi ja identifioituisimme kristityiksi, se ei auta, jos meillä on väärä evankeliumi. Meidän pelastuksemme on ehdollinen sille, pidämmekö kiinni Paavalin saarnaamasta sanomasta. Tämä on kova sana, mutta tarpeellinen sana, sillä aikamme haluaa suvaitsevaisuuden nimissä purkaa ja muovata uudelleen monet keskeiset Raamatun ajatukset.
Kuinka paljon me puhumme evankeliumin säilyttämisestä? Paavali sanoo, että pelastumme vain, jos säilytämme evankeliumin sellaisena kuin Paavali sen julisti. Säilyttäminen on ratkaisevaa, sillä ei ole mitään toista evankeliumia, ei ole evankeliumi kaksi piste nollaa, ei ole parempaa uutista kuin evankeliumi. Minkä evankeliumista muutamme, sen me tuhoamme. Mistä evankeliumissa vaikenemme, sen me menetämme. Alkuperäinen evankeliumi tulee säilyttää tai kadotamme sen ja sen myötä kaiken. Meille on annettu valtava aarre, jota meidän on kaikin voimin vaalittava eikä pyrittävä muokkaamaan sitä omien mieltymystemme mukaan.
Paavali määrittelee evankeliumin hyvin selkeästi ja tarkkarajaisesti. Se ei ole mitään hämmennyksen teologiaa, vaan sillä on selvä sisältö. Alkukirkossa ei ole evankeliumin suhteen opillista moninaisuutta tai näkökulmien runsautta, vaan opetuksellinen ykseys. Ei ollut kahta erilaista evankeliumikäsitystä, joiden kummankin ajateltiin olevan yhtä aikaa voimassa. Ei, vaan jos Paavalin ja apostolien opettamasta yksiselitteisestä evankeliumista ei pitänyt kiinni, ei ollut pelastuksesta osallinen. Siksi myös Korinttilaisten oli syytä pitää siitä kiinni muuttamatta siitä mitään. Samoin meidänkin on tehtävä, jotta pelastusisimme ja säilyttäisimme evankeliumin muuttumattomana seuraaville sukupolville.
Mitä siis on tämä pelastava evankeliumi? Paavalin määritelmässä on kolme osaa. Ensinnäkin Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi. Toiseksi Paavali sanoo, että Kristus haudattiin ja hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä. Kolmanneksi näissä molemmissa kohdissa on lisämääre ”niin kuin oli kirjoitettu”, jonka voisi suomentaa kirjoitusten mukaan.
Yksinkertaisimmillaan evankeliumi tarkoittaa siis sitä, että Kristus sovitti meidän syntimme ja nousi ylös kuolleista ja tästä Raamatun kirjoitukset todistavat. Evankeliumi on hyvä uutinen syntien anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemisen kautta. Tämä hyvä uutinen meillä on kokonaisuudessaan Raamatussa.
Pelastuksen perusta on siis Kristuksen suorittama sovitus. Hän kuoli meidän syntiemme tähden. Me emme itse pysty kantamaan syntiemme kuormaa. Jonkun muun täytyy ottaa se kannettavakseen ja poistaa se meiltä. Siksi se, joka väittää olevansa vanhurskas ilman uskoa, on valehtelija. Hän asettuu itsensä Jumalan rinnalle oikeudenmukaisuuden mittariksi. Tällainen ylpeys johtaa väistämättä pahempaan lankeemukseen ja paatumukseen.
Viisaus arvioi kaikki asiat suhteessa Jumalaan ja sielujen pelastukseen, kun taas tyhmyys arvioi kaiken, jopa Jumalan, suhteessa itseemme. Joka viisaasti ja rehellisesti tarkastelee omaa elämäänsä, joutuu toteamaan, että ei kelpaa sen varassa Jumalalle.
Ihmisluonto on turmeltunut. Ilman Kristusta ihminen voi olla vain paheellinen ja kurja. Kristuksen kanssa ihminen vapautuu synnistä ja kurjuudesta. Hänessä on kaikki hyveemme ja onnellisuutemme. Ilman häntä on vain synti, kurjuus, erehdys, pimeys, kuolema, epätoivo. Tarvitsemme häntä vapauttajaksemme ja lunastajaksemme.
Koska Jumala on pyhä ja odottaa meidänkin olevan pyhiä, meillä ei ole mitään mahdollisuutta tulla Jumalan luokse ilman syntiemme sovitusta. Siksi Kristus suorittaa hyvityksen tekemistämme synneistä kuolemalla puolestamme. Hän korjaa vahingon, joita pahat tekomme ovat aiheuttaneet. Se, mikä syntiemme vuoksi rikkoutui, korjataan hänen kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän avaa meille uudestaan tien Jumalan luokse.
Koko Raamatun läpäisee ajatus syntien sijaissovituksesta. Vanhassa testamentissa sovitus tapahtui eläinuhrien kautta. Jumala vaati israelilaisia uhraamaan eläimiä temppelissä pyhissä rituaaleissa syntien sovitukseksi. Ajatus oli, että ihmiset ansaitsivat kuolla syntiensä takia, mutta Jumala salli heidän uhrata eläimiä tilallaan. Eläinten kuolema sovitti ihmisten synnit. Samalla tavoin Jeesus kuolee meidän puolestamme syntiuhrina, joka on ottanut kantaakseen meidän syntimme. Hänen sovittava kuolemansa poistaa Jumalan vihan ja rangaistuksen yltämme.
Tänä päivänä ei uskalleta puhua Jumalan vihasta. Ajatellaan, että se on jotenkin vastoin hänen rakkauttaan. Päinvastoin. Ilman Jumalan kiivasta vihaa ei ole hänen palavaa rakkauttakaan. Juuri siksi, että Jumala rakastaa meitä, hän ei halua, että tuhoamme elämäämme ja toistemme elämää synneillämme. Jumala vihaa syntiä, sillä kaikki synti tuhoaa elämää ja johtaa kuolemaan. Rakkauden väistämätön kääntöpuoli on viha kaikkea sitä kohtaan, joka voi tuhota rakkauden kohteen elämän. Juuri rakkautensa vuoksi rakastava on vihainen silloin kun rakkauden kohteelle tapahtuu jotain pahaa. Siksi Jumalan viha on osoitus hänen rakkaudestaan. Jumalan rakkaus ei ole välinpitämättömyyttä ja sormien läpi katsomista. Jumala on rakastava ja oikeudenmukainen vihatessaan ja tuomitessaan synnin.
Meitä tietenkin kauhistuttaa puhe Jumalan vihasta ja tuomiosta, sillä sisimmässämme tiedostamme, että tuomion tulisi kohdistua myös meihin. Olemme synnin ja kuoleman vankeja ja turmeltuneessa tilassamme palvelemme niitä orjien tavoin. Juuri tämän vuoksi evankeliumi on valtava ilouutinen. Jeesus tuli maailmaan maksamaan hinnan meidän synneistämme. Hän otti koko maailman synnit hänen päällensä ja sovitti ne kuolemallaan Jumalan edessä. Tämä palauttaa ihmiskunnan rikkoutuneen yhteyden Jumalaan. Meidän ei tarvitse syntiemme takia kohdata Jumalan vihaa ja joutua tuomituksi, vaan Jeesuksen Kristuksen pyhän ristinuhrin tähden saamme armosta uskoa syntimme anteeksi.
Koska Kristus oli vapaa synnistä, hänen kuolemansa tyydyttää synnin aiheuttaman rangaistuksen, joka oli tarpeen ihmiskunnan syntivelan maksamiseksi. Kristus kantoi rangaistuksen ei omistaan, vaan meidän synneistämme. Kristus ansaitsi kuolemallaan pelastuksen kaikille, jotka ovat osallisia häneen. Kun olemme uskon ja kasteen kautta liittyneitä Kristukseen, Kristuksen ansiot tulevat meidän osaksemme. Olemme liitetyt toisiimme kuin rakastunut aviopari. Silloin kumpikaan ei pidä mitään omanaan, vaan toinen kantaa toisen viat. Kun olemme uskossa liittyneitä häneen, joka on kärsinyt rangaistuksemme, syntiemme rangaistus ei tule meidän päällemme.
Kristuksen sovitustyöllä ei olisi merkitystä, ellei Kristus olisi noussut kuolleista. Siksi evankeliumin toinen keskeinen puoli on Jeesuksen ylösnousemus. Ylösnousemus todistaa, että Kristus todella on elävä Jumalan Poika, joka pystyi sovittamaan meidät Jumalan kanssa ja joka voi lahjoittaa meille uuden elämän.
Todistukseksi ylösnousemuksen todellisuudesta Paavali kertoo, kenelle Jeesus kuolemansa jälkeen ilmestyi. Tämä listaus Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista on vanhin tuntemamme. Se on kirjoitettu vain parikymmentä vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Aikajänne on sama kuin mitä tänään on kulunut syyskuun yhdennentoista päivän iskuista. Muistan tarkkaan missä olin tuona päivänä vuonna 2001. Samalla tavoin Jeesuksen ylösnousemus oli tekstimme kirjoittamishetkellä silminnäkijöiden muistissa terävästi. Kyse ei ole vuosikymmeniä myöhemmin tapahtuneesta myyttien rakentamisesta Jeesuksen hahmon ympärille.
Meillä on siis käsissämme hyvin varhainen ja aito kirje mieheltä, joka tunsi henkilökohtaisesti ensimmäiset opetuslapset. Hän kertoo heidän nähneen Jeesuksen elävänä hänen kuolemansa jälkeen. Paavali toteaa, että Jeesus ilmestyi ensiksi Pietarille ja kahdelletoista opetuslapselle. Sen jälkeen Jeesus ilmestyi viidellesadalle veljelle. Tapahtumalla oli siis paljon tunnettuja todistajia, joita Paavali tässä luettelee.
Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi veljelleen Jaakobille. Jaakobista tiedämme, että hän ei Jeesuksen elämän aikana uskonut Jeesukseen, mutta Apostolien teoissa hän oli alkuseurakunnan merkittävä johtaja. Tämän muutoksen selittää parhaiten Jeesuksen historiallinen ylösnousemus. Sen jälkeen Paavali mainitsee Jeesuksen ilmestymisen kaikille apostoleille eli ilmeisesti kaikille sananjulistajien joukolle, joka ehkä kahtatoista opetuslasta suurempi. Viimeisenä Paavali mainitsee Jeesuksen ilmestymisen hänelle itselleen. Tämä tapahtuma muutti koko Paavalin elämän.
Kuvatessaan näissä jakeissa evankeliumin sisältöä Paavali lainaa ikivanhaa uskontunnustusta. Vanhan uskontunnustuksen lyhyet ja täsmälliset lauseet kertovat Kristuksen työn täyttämisestä maan päällä: Hän kärsi, hän kuoli ja hänet haudattiin, mutta kolmantena päivänä hän nousi kuolleista. Puhe Kristuksen ylösnousemuksesta ei ole toiveajattelua. Apostolit olivat nähneet ylösnousseen ja heidän todistuksensa on luotettava. Usko lepää varmalla pohjalla.
Oppi Kristuksen sovittavasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta on kristinuskon perusta. Jos se poistetaan, kaikki menetetään. Me uskomme turhaan, ellemme pysy tässä evankeliumin uskossa. Vanhan testamentin profetiat vahvistavat tämän totuuden, ja monet näkivät Kristuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Uuteen testamenttiin on talletettu näiden todistajien kertomus Jeesuksesta. Siksi Raamattu on tärkeä eikä sen arvovallasta tule tehdä kompromisseja. Pyhät kirjoitukset olivat olennainen osa ensimmäisten kristittyjen uskoa.
Kirkko kuolee, jos sen paimenet pelkäävät puhua selkeästi Raamatun totuuden. Me pelkäämme mediaa, pelkäämme yleistä mielipidettä, pelkäämme omia veljiämme! Sen sijaan hyvä paimen antaa henkensä lampaidensa puolesta. Julistakaamme siis rohkeasti sanomaa kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Tässä maailmassa kaikki muu katoaa, vain totuus säilyy. Jos siis ihmiset järkyttyvät totuudesta, on parempi sallia järkytys, kuin hylätä totuus.
Paavalin luettelema lista Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista ei ole täydellinen. Tässä listassa hän vetoaa erityisesti apostolien arvovaltaan. Paavali katsoo selvästi myös ilmestykset päättyneiksi. Hän katsoo, että on itsekin päässyt tähän ilmestysten joukkoon ikään kuin keskosena syntyneenä. Ilmaisun voisi kääntää myös epänormaalisti syntyneenä. Se kuvaa, miten apostoli ajattelee kääntymystä edeltävästä itsestään. Hän ajattelee itseään jonkinlaisena hengellisenä keskosena tai vielä syntymättömänä lapsena.
Tuohon aikaan ihmiset harvoin selvisivät elossa, jos synnytys tapahtui ennen aikojaan. Paavali siis toteaa, että ylösnoussut Kristus ilmestyi hänelle, kun hän oli hengellisesti käytännössä kuollut. Paavali oli hyvin pitkällä paatumuksen tilassa vainotessaan kristittyjä. Jopa kaikista suurimmat Jumalan ihmiset ovat omassa itsessään hengellisesti kuolleita.
Siksi sinäkin, joka koet Jumalan hylänneen sinut, tai sinä, joka haluaisit lähestyä Jumalaa, mutta et tiedä miten, kun kaikki tuntuu kuivalta autiomaalta, et ole armon ulottumattomissa. Jumalan armo yltää joka paikkaan ja toimii kaikkialla. Meidän ei tule koskaan luovuttaa niidenkään kohdalla, jotka näyttävät niin hengellisesti kuolleilta, ettei mikään voi pelastaa heitä.
Paavali vakuuttaa, että hän oli itse kerran niin hengellisesti kuollut, että hän edelleen piti siksi itseään apostoleista vähäisimpänä. Hän myöntää, että ei ansaitse edes sitä, että häntä kutsuttaisiin apostoliksi. Eikä kukaan, joka julistaa evankeliumia, ansaitse sitä etuoikeutta. Jumala luo evankeliumin julistajat tomusta, joka on meidän hengellisesti kuollut itsemme. Hän herättää ja sytyttää innon sananjulistukseen. Kaikki on Jumalan työtä ja hänen armoaan.
Tätä Paavali tarkoittaa sanoessaan: "Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan." Hän oli hengellisesti yhtä kuollut kuin ristiinnaulittu Jeesus oli kerran fyysisesti kuollut. Mutta aivan kuten Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, Jumala herätti myös Paavalin kuolleista. Tekstissämme on siis Jeesuksen ylösnousemuksen lisäksi myös toinen ylösnousemuskertomus. Se on kertomus siitä, kuinka Jumala herättää ihmisiä uskoon ja uuteen elämään.
Siksi Jumalan ihmeellinen armo ja ylösnousemus liittyvät yhteen. Paavali mainitseekin armon kolme kertaa samassa jakeessa: ”Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on voimani.” Jumalan armo on se, joka tekee työtään ja joka on voimamme.
Jumalan armo toimii tänäänkin. Kristuksen sovitustyö on voimassa olevaa todellisuutta. Hänen ylösnousemuksensa voima vaikuttaa uskovissa ja herättää uutta elämää. Luopukaamme siksi omista vahvuuden ja pärjäämisen kuvitelmista ja avatkaamme sydämemme Jumalan armolle ja hänen työlleen. Tulkaamme hänen luokseen kadoksissa olleina lampaina, köyhinä syntisinä ja arvottomina palvelijoina. Kieltäkäämme itsemme ja ottakaamme ristimme. Silloin koko toivomme ja uskomme on Kristuksen kallisarvoisessa veressä, joka on vuodatettu meidän edestämme ja meidän pelastuksemme tähden.
Rakastuminen Jumalaan on suurin romanssi; hänen etsimisensä suurin seikkailu; hänen löytämisensä suurin inhimillinen saavutus. Mutta kaiken tämän hän vaikuttaa armollaan. Jumalan armo on syvempi kuin vakavimmat lankeemuksemme, leveämpi kuin kaukaisimmat harharetkemme, korkeampi kuin hienoimmat haaveemme, kestävämpi kuin pisimmät ihmissuhteemme, kirkkaampi kuin loistavimmat menestyksemme, vaikuttavampi kuin mahtavimmat hallitsijamme ja merkityksellisempi kuin voimakkaimmat tunteemme. Armo riittää ja kantaa perille.
Kommentit
Lähetä kommentti