Saarna 3. sunnuntai helluntaista
Hes. 33:30-33
Hesekiel toimi profeettana ensimmäisten pakkosiirtolaisten parissa Babyloniassa. Hänen symboliset tekonsa olivat niin omalaatuisia, että nykymittareilla niitä voisi pitää jopa hulluina. Ensimmäisenä tekonaan hän maalasi piiritetyn Jerusalemin kaupungin savitiilille. Sen jälkeen hän asettui makuulleen taideteoksensa viereen. Siinä hän makasi ensiksi 390 päivää vasemmalla kyljellään ja sen jälkeen 40 päivää oikealla kyljellään merkkinä Israelin ja Juudan syntien ajasta. Tämän makoiluperformanssinsa ajan hän sai käskyn syödä pelkkää vettä ja leipää, joka oli paistettu ihmislannalla. Myöhemmin hän ei saanut surra ollenkaan vaimonsa kuolemaa. Hän myös teki talonsa seinään ison reiän, josta hän kulki pois merkkinä Israelin kansan tulevasta pakkosiirtolaisuudesta.
Hesekielin kutsuminen profeetaksi oli yhtä mieleenpainuva kuin hänen myöhemmät tekonsa. Tuolloin hän näki ihmeellisen näyn, joka on ollut omiaan herättämään kaikenlaisia spekulaatioita tulevien sukupolvien viisastelijoiden keskuudessa. Siinä esiintyy silmiä täynnä olevien pyörien kanssa lentäviä nelikasvoisia ja nelisiipisiä olentoja ja lopulta päästään kurkistamaan itsensä Jumalan kirkkauteen.
Kirjan kolmannessa luvussa Hesekiel saa kuulla, minkälaista hänen profeettana toimimisensa tulisi pääosin olemaan. Siellä kerrotaan näin: ”Silloin minuun tuli henki, ja se nosti minut pystyyn ja puhui minulle näin: "Mene kotiisi ja sulkeudu sinne. Ihminen, näin sinun käy: Sinut pannaan köysiin, sinut sidotaan niillä, niin ettet pääse toisten luo. Ja kielesi minä kiinnitän kitalakeesi, niin ettet voi puhua etkä nuhdella heitä. He ovat uppiniskaista kansaa. Kun sitten sinulle puhun, minä avaan sinun suusi, ja sinun on sanottava heille tämä: 'Näin sanoo Herra Jumala: Kuulkoon se, joka haluaa kuulla, ummistakoon korvansa, joka ei halua.' He ovat uppiniskaista kansaa.” (Hes. 3:24-27).
Toisin sanoen Hesekielistä tuli mykkä ja hän puhui vain silloin, kun Jumala antoi hänelle erityisen sanan. Hän ei myöskään voinut lähteä kotoaan, vaan ihmisten oli tultava hänen luokseen. Hesekielin tehtävä oli siis huolehtia ainoastaan siitä, että hän puhuisi luokseen tulleille ihmisille sen, mitä Jumala antaa hänelle sanottavaksi. Muuten hän olisi yksin kotona hiljaisuudessa.
Ehkä juuri erikoisuutensa takia Hesekiel oli jollain tavalla suosittu profeetta. Varmaankin hänessä oli jonkinlaista viihdearvoa tylsistyneelle kansalle tai sitten hän oli jotain niin tavallisuudesta poikkeavaa ja tuonpuolista, että häntä mentiin pelkästään uteliaisuudesta katsomaan. Hänen maamiehensä puhuivat hänestä kaduilla ja toreilla. Innoissaan he lähtivät kuulemaan häntä ja kutsuivat vielä ystävänsäkin mukaan. Periaatteessa he myös pitivät hänen sanojaan Jumalan sanana tai ainakin puheissaan he sanoivat lähtevänsä hänen luokseen kuulemaan millainen sanoma Herralta on tullut.
Israelin kansan keskellä asui siis outo profeetta, joka toimi erikoisilla tavoilla ja joka ei puhunut mitään muuta kuin sen, minkä Herralta sai. Moni mietti, mikä mies tämä oikein oli. Suuren kiinnostuksen vallassa he lähtivät hänen luokseen, asettuivat innostuneena istumaan hänen ympärilleen, olivat täynnä uteliaisuutta ja odotusta, istuvat hiljaa paikallaan kuunnellen profeetan sanoja. Mikään heidän ulkoisessa käyttäytymisessään ei saanut epäilemään heidän aikeidensa jaloutta.
Hesekielin profetia tälle innostuneelle joukolle oli varsin tyly. Vaikka ihmiset näyttivät kiinnostuneilta, todellisuudessa se oli vain pintaa ja halpaa amatööriteatteria. Vaikka kansa kävi profeetan luona ja kuunteli hänen sanojaan, se ei elänyt niiden mukaan. Heidän sydämensä ei ollut kiinni siinä, mitä profeetta julisti. He eivät olleet valmiita toimimaan kuulemiensa sanojen mukaan.
Vaikka he tulivat kuulemaan Jumalan sanaa, sisimmässään he tavoittelivat omaa etuaan. Heidän suunsa oli täynnä valheita. Kaikessa toiminnassaan he pyrkivät vain kasvattamaan itseään, omaisuuttaan ja asemaansa. Heprean alkuteksti viittaa tässä kohdassa petolliseen ja väkivaltaiseen oman edun tavoitteluun. Vaikka he saattoivat kehua Hesekielin saarnoja hienoiksi ja vetoaviksi, Hesekielin puheet eivät muuttaneet heidän sydäntään tai itsekästä elämäänsä. Jumalan ja lähimmäisen sijaan he rakastivat vain omaa itseään ja paisuttivat omaa egoaan.
Tällainen ulkoisen hurskauden ja sisäisen jumalattomuuden yhdistelmä on oikeastaan paatumuksen vakavin muoto. Turhaan ei toinen Timoteuskirje kehota karttamaan sellaisia ihmisiä, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta jotka kieltävät uskon voiman. Profeetan puhe on heille kuin kaunis konsertti, jota käydään huvikseen kuuntelemassa ja nauttimassa esityksestä. Se oli viihdettä, josta ehkä sai hienoja uskonnollisia kokemuksia tai puheenaiheita seuraavaan päivään, mutta oikeasti sitä ei otettu tosissaan.
Uskonnosta onkin helppo tehdä elämän pieni rajoittunut osa-alue, jonkinlainen harrastus, joka tarjoaa syvällisyyttä, kivoja kokemuksia ja nostaa mukavasti omanarvontuntoamme. Tällainen uskonto palvelee vain meitä ja meidän sisäistä hyvinvointiamme. Siitä tulee itsensä toteuttamisen väline eikä se silloin enää ole meidän yläpuolellamme. Emme palvo enää Jumalaa, vaan itseämme.
Tänäänkin on paljon ihmisiä, jotka arvostavat kristillistä kulttuuria ja laulavat mielellään kouluissa suvivirttä, mutta eivät halua elää Jumalan sanan mukaan. Hyvä esimerkki on kuuluisa uusateisti Richard Dawkins, joka oli 2000-luvun alussa yksi äänekkäimpiä kristinuskon kriitikkoja. Tänä keväänä Dawkins kertoi olevansa kulttuurikristitty. Hän täsmensi, että ei usko sanaakaan siitä, mitä kristinusko opettaa, mutta ajattelee silti kristinuskon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin islamin. Dawkinsin mukaan olisi todella kauheaa, jos korvaisimme kristinuskon millä tahansa vaihtoehtoisella uskonnolla. Hän myös kertoi rakastavansa virsiä ja joululauluja, ja tuntevansa olonsa kotoisaksi kristillisessä eetoksessa.
Hesekielillä olisi tähän paljon sanottavaa. Kristillinen kulttuuri ei nimittäin voi kestää kauaa sellaisessa maassa, jonka väestössä ei ole todellista, elettyä kristillistä uskoa. Jos Jumalan sanan mukaan ei toimita, ei pelkkä kristinuskoa kohtaan osoitettu arvostus kanna kovin pitkälle. Esimerkiksi Dawkinsin on turha haaveilla kulttuurikristillisyydestä, jos hän itse hyökkää kristillisiä uskomuksia vastaan. Ilman elettyä kristillistä uskoa myös niin sanotut perinteiset arvot katoavat ja kuihtuvat kuin kasvit ilman vettä, joka niitä ravitsee.
Tällä hetkellä tilastot näyttävät siltä, että kulttuurikristillisyys on katoamassa maastamme ja kristilliset tavat ohenevat. Vaikka kristillisen kulttuuriperinnön arvostaminen onkin positiivista, pelkkä arvostus ei riitä pitämään sitä elossa. Kestävän ja elinvoimaisen kristillisen kulttuurin ylläpitäminen edellyttää aitoa, sydämestä kumpuavaa uskoa. Emme usko Jumalaan sen vuoksi, että saisimme kauniin kristillisen kulttuurin, vaan meillä on kaunis kristillinen kulttuuri siksi, että uskomme Jumalaan.
Hesekielin osoittama ristiriita ulkoisen arvostuksen ja sisäisen tyhjyyden välillä on näin vakava varoitus meille kaikille. On helppo tulla kirkkoon, istua penkissä ja kuunnella saarnaa, mutta todellinen haaste on antaa Jumalan sanan muuttaa sydämemme ja elämämme. On myös helppo elää kristillisen kulttuurin keskellä ja nauttia kaikista sen tuotoksista, mutta samalla toimia vastoin kaikkea sitä, mikä tuota kulttuuria pitää yllä.
Mekin kuulemme tänään profeettojen viestin. Mekin olemme tulleet sankoin joukoin kuulemaan, millainen sanoma Herralta on nyt tullut. Siksi meidän tulee jatkuvasti kysyä itseltämme, toimimmeko samoin kuin Israelin kansa Hesekielin aikana. Kuinka usein me kuulemme sanan ilman, että se todella vaikuttaa meihin? Kuinka usein me näytämme ulospäin kristinuskon arvostusta ja kunnioitusta, mutta sydämemme jäävät silti kylmiksi ja muuttumattomiksi? Kuinka usein meistä tulee sanan kuulijoita, mutta ei sen tekijöitä?
Tietenkin on tärkeä kuunnella Jumalan sanaa. Jumalan sana on edelleen elävä ja voimallinen. Se on uskon ja elämän ylin opas ja tie pelastukseen. Kuuleminen on ensimmäinen askel – on tärkeää olla valmis vastaanottamaan ja kuulemaan, mitä Jumala haluaa meille sanoa. Se on perusta kaikelle muulle, mitä uskonelämässämme sitten seuraa. Ilman kuulemista emme voi ymmärtää Jumalan tahtoa eikä Jumalan sana voi tehdä meissä työtään. Ilman kuulemista uskoa ei voi syntyä, niin kuin Roomalaiskirje toteaa.
Mutta pelkkä kuuleminen ei riitä. Hesekielin kuulijat tulivat kuulemaan, mutta heidän kuulemisensa jäi pinnalliseksi. He kuuntelivat uteliaisuudesta, mielenkiinnosta ja saadakseen viihdykettä. He istuivat profeetan edessä, kuuntelivat hänen sanojaan ja näyttivät kiinnostuneilta, mutta heidän sydämensä ei ollut mukana. He eivät antaneet Jumalan sanan vaikuttaa ja muuttaa elämäänsä.
Jumala näkee sydämemme. Ja vain hän tietää, olemmeko vilpittömiä vai tekopyhiä. Hän kutsuu meitä aitoon suhteeseen kanssaan, suhteeseen, joka perustuu rehellisyyteen ja totuuteen. Hän haluaa, että annamme hänelle koko elämämme. Hän haluaa, että tunnustamme rehellisesti hänelle oman tilamme. Hän haluaa, että elämme todeksi sen, mitä kuulemme hänen sanastaan. Hän haluaa, että uskomme siihen, mitä hän sanassaan lupaa.
Jumalan sanat käyvät toteen. Sitten kun Jumalan sanat toteutuvat, ihmiset ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta. Niin kävi myös Hesekielin aikana. Hän oli ennustanut Jerusalemin tuhon, ja juuri ennen tätä lukemaamme tekstiä, Hesekiel saa Jerusalemista viestin, jossa kerrotaan, että kaupunki on kukistunut.
Yksin Jumala tuntee tulevaisuuden. Hän tuntee myös sinun elämäsi syvimmät salaisuudet. Siksi meidän on syytä kuunnella hänen sanaansa ja pyrkiä elämään sen mukaan. Hesekielin aikana ihmiset tajusivat liian myöhään, että heidän keskellään oli ollut profeetta. Jerusalem tuhoutui, eikä hänen varoituksiaan kuunneltu eikä hänen sanojensa mukaan toimittu.
Samalla tavalla Jumalan sana on meille merkkinä tänäänkin. Meidän on tartuttava sen tarjoamaan pelastukseen ennen kuin on liian myöhäistä. Tänäänkin hän kutsuu meitä puoleensa ja haluaa ottaa meidät valtakuntamme jäseneksi. Älä anna tämän kutsun mennä sinulta ohi.
Kommentit
Lähetä kommentti