Saarna palmusunnuntai
Joh. 12:12-24
Seisoin eräänä heinäkuisena maanantaina vuonna 2018 Mannerheimintien varrella Eduskuntatalon paikkeilla. Olin keskellä valtavaa, odottavaa ihmismassaa, joka täytti tienvarren joka suuntaan. Helikopterit pörräsivät yläpuolellamme ja poliisit partioivat tiiviisti. Uteliasta joukkoa oli vaikea pitää aisoissa.
Odotimme pitkän aikaa kärsimättöminä katsellen tyhjentynyttä Mannerheimintietä. Sitten edestämme ajoi parin poliisiajoneuvon saattamana musta limusiini, jonka keulalla liehui Suomen lippu. Sen jälkeen tuli taas hiljaista. Pitkähkön odotuksen jälkeen kaukaa alkoi kuitenkin näkyä liikettä. Kohta edestämme porhalsi usean kymmenen auton ja moottoripyörän saattue. Isot, pelottavan näköiset mustat autot kaasuttivat silmiemme editse vaikuttavassa muodostelmassa selvästi yli nopeusrajoitusten. Kaikki viesti siitä, että tätä saattuetta ei pysäytä mikään.
Monissa letkan autoista oli Yhdysvaltojen lippuja. Tien varsille kerääntyneet ihmiset yrittivät edes vilaukselta nähdä Yhdysvaltain presidentin. Se ei ollut helppoa, sillä valtavia mustia limusiineja oli useita, eikä voinut täysin varmuudella tietää, missä niistä Trump istuskeli. Itse näin jonkin isomman auton ikkunasta heiluttelevan käden, joten voinen sanoa, että olen nähnyt henkilökohtaisesti tämä aikamme puhutuimman miehen tai ainakin osan hänestä.
Tilanne ei kuitenkaan loppunut tähän. Ehkä tunnin odotettuamme edestämme ajoi uusi valtava mustien autojen saattue, joka ei paljon uhkaavuudessaan jäänyt toiseksi ensimmäiselle saattueelle. Nämä autot oli puolestaan koristeltu Venäjän lipuilla, sillä se kuljetti itse Vladimir Putinia.
Kun autosaattueet olivat menneet, ihmiset hajaantuivat eri suuntiin. Ehkä ilmoilla oli vähän tyhjäkin tunne, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Maailman mahti oli tullut pääkaupunkiimme tavalla, jota ei voinut olla huomaamatta.
Päivän evankeliumitekstissä seuraamme vastaavia tapahtumia kahdentuhannen vuoden takaa. Siinä vielä suurempi kuningas tulee ensimmäistä kertaa pääkaupunkiinsa Jerusalemiin. Lähes kuuteen sataan vuoteen kaupungissa ei ollut istunut kuningasta valtaistuimellaan. Kun kansa kuulee, että Jeesus Nasaretilainen – mies, joka herätti Lasaruksen kuolleista ja teki monia muita ihmeitä – on tulossa kaupunkiin, ilmapiiri sähköistyy. Ehkä vihdoinkin vuosisatoja patoutuneisiin odotuksiin saadaan täyttymys.
Niinpä ihmiset riensivät häntä vastaan taittaen palmunoksia – voiton ja kansallisen riemun symboleita. Makkabilaisaikana, vajaa pari sataa vuotta aiemmin, Israelin kansa sai hetkeksi itsenäisyyden. Silloin ensimmäisenä puhdistettiin Jerusalemin temppeli pakanallisten epäjumalien kuvista. Kun tämä tapahtui, riensi kansa palmunoksia heiluttaen kaduille riemuitsemaan.
Palmunoksia heilutteleva kansa odotti siis uudenlaista itsenäisyyttä ja vapautta, jossa ei enää oltaisi pakanoiden vallan alla eikä heidän epäjumaliensa saastuttamia. Alkaisi uusi messiaaninen aika, jossa temppeli puhdistettaisiin ja Jumala hallitsisi uudella tavalla. Ja tätä Jeesus tietoisesti toteutti: Hän ratsasti kuninkaana Jerusalemiin ja meni ensimmäiseksi puhdistamaan temppelin.
Samalla kun palmunoksat tanssivat tuulessa kuin voiton liput, ihmiset huusivat ”Hoosianna!” – ”Oi, auta!” tai ”Pelasta nyt!”. Tässä tilanteessa huuto kaikui vahvana poliittisena ja kansallisena toiveena. Hoosiannan lisäksi kansa nimittäin huusi: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” Se oli suora tunnustus, että messias ja kuningas on tulossa kaupunkiin. Voitonmerkkejä heiluttava kansa näki Jeesuksessa Daavidin valtaistuimen perijän, joka tulisi mahtavasti hallitsemaan heitä ja karkottamaan väärät hallitsijat.
Mutta minkälaista voittoa te odotitte, Jerusalemin väki? Rooman sortovallanko piti kaatua? Vai sydämenne kahleet, jotka synti oli takonut? Huusitte pelastusta, mutta ette nähneet, että pelastus oli jo keskellänne – ei sotapäällikkönä, vaan vehnänjyvänä, valmiina putoamaan maahan ja kuolemaan. Kuinka sokea ihmismieli onkaan omille toiveilleen! Kansa näki kuninkaan, mutta ei hänen ristiään.
Katsokaa siis, minkälaisella saattueella ja valtaistuimella Kuninkaiden Kuningas saapuu! Hän ei ratsasta sotahevosella voittoisien sotajoukkojen kärjessä kuin maailman kuninkaat. Hän ei tule kultavaunuilla tai ukkosen jylinällä kuin tarujen jumalolennot. Sen sijaan hän etsii aasin varsan ja istuu sen selkään. Hänen ratsunaan on hiljainen ja nöyrä olento, joka kantaa raskaita taakkoja sanomatta sanaakaan. Mikä vastakohta maailman vallan ja voiman näytöksille!
Aasilla ratsastaminen oli mitä suurin symbolinen teko. Valitsemalla aasin Jeesus toteutti Sakarjan kirjan ennustuksen ja julisti kuninkuutensa koko Jerusalemille.
Silti Jeesuksen kuninkuus oli erilaista kuninkuutta. Sakarjan kirja kyllä lupaa, että kuningas on vanhurskas ja voittoisa. Hän tuo pelastuksen kansalleen. Mutta samaan aikaan kuningas olisi myös nöyrä: ”Hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”.
Kristuksen kuninkuutta leimaa nöyryys. Hän tuo valtakunnan, joka ei rakennu miekalle ja verelle, vaan rauhalle, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumalan valtakunta ei perustu maalliseen valtaan, sotilaalliseen voimaan tai poliittiseen pakkoon, vaan rauhaan, nöyryyteen ja vanhurskauteen. Kansa odotti leijonaa, mutta sai karitsan; odotti valloittajaa, mutta sai palvelijan. Tämä nöyryys ei ole heikkoutta – se on voima, joka murtaa synnin ja kuoleman vallan. Aasilla ratsastaminen julistaa: Jumalan valtakunta ei ole tyranniaa, vaan rakkautta, joka laskeutuu alas pelastamaan meidät.
Edes lähimmät opetuslapset eivät heti käsittäneet tämän kaiken merkitystä. Niin radikaalisti erilainen Jeesuksen kuninkuus oli heidän omiin, syvälle juurtuneisiin odotuksiinsa verrattuna. Vasta hänen kirkastamisensa eli hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen he alkoivat ymmärtää.
Meidänkin on kuultava hänen omat sanansa ymmärtääksemme, miten hänen valtansa toteutuu: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Näin itse elämän herra puhuu kuolemasta porttina uuteen elämään. Kuten vehnänjyvä haudataan multaan, hän laskeutui hautaan, jotta tuottaisi kuolemallaan runsaan sadon ja me nousisimme hänen kanssaan uuteen elämään. Jos Jeesus olisi varjellut omaa henkeään, pelastus olisi jäänyt toteutumatta. Hänen oli kuoltava sovittaakseen syntimme ja avatakseen tien Isän luo. Siinä on hänen voittonsa ja kirkkautensa.
Siksi palmusunnuntain riemussa aavistamme jo ristin. Jeesuksen todellinen kirkastaminen tapahtuu ristillä, toteuttaen vehnänjyvän logiikan: suurin voitto tulee suurimman uhrauksen kautta. Maailma etsii kirkkautta kruunuista ja valtaistuimista, mutta Jumala paljastaa sen ristissä. Heiluttakaamme siksi palmunoksia nöyrästi tunnustaen: kuningas, joka tulee ratsastaen aasin varsalla, on kuningas, joka kirkastaa itsensä kuolemassa.
Vehnänjyvän tie ei ole pelkästään hänen tiensä, vaan myös meidän. Minkälaisia jyviä me puristamme käsissämme, peläten päästään niistä irti? Itsekkyyden jyviä, katkeruuden siemeniä, mukavuuden murusia? Heittäkää ne maahan, antakaa niiden kuolla, ja nähkää, kuinka Jumala kasvattaa niistä sadon, joka ruokkii nälkäiset ja lohduttaa murheelliset.
Vehnänhyvän kuolema tarkoittaa meidän oman tahtomme ja itsekkäiden halujemme alistamista Jumalan tahdolle. Se on palvelua ja rakkauden osoittamista toisille, vaikka se olisi vaivalloista ja maksaisi jotain. Se on anteeksiantamista, silloin kuin se tuntuu mahdottomalta. Se on luopumista oman elämän kontrolloinnista ja luottamista Jumalan johdatukseen. Se on oman maineen ja mukavuuden asettamista toissijaiseksi Jumalan valtakunnan rinnalla.
Samalla tavoin kuin Jeesus marssi kerran omaan pääkaupunkiinsa, hän haluaa tulla kuninkaana myös meidän elämäämme. Sillä meidän sydämemme on kuin Jerusalem, kaupunki täynnä ristiriitoja: Se on paikka, jossa Jumala haluaa asua, mutta myös kapinan ja itsekkyyden pesä. Samojen muurien sisällä palmunoksat heiluvat ja fariseukset nurisevat.
Tänäänkin Jeesus ratsastaa nöyränä kuninkaana meidän sydämemme porteille. Olemmeko valmiit ottamaan hänet vastaan palmunoksin, riemuiten hänen erilaisesta kuninkuudestaan? Vai valitammeko kuin fariseukset, koska hän häiritsee rutiinejamme ja aiheuttaa levottomuutta? Saako kuningas vapaasti astua sydämemme temppeliin ja puhdistaa sen, vai onko se erilaisten turhuuksien kaupittelijoiden markkinapaikka, jonka pöydät hänen on ensin kaadettava? Hyväksymmekö hänet sellaisena kuninkaana kuin hän on, vai asetammeko omia ehtojamme sille, miten hänen tulee kuninkaana hallita?
Taittakaa siis palmunoksia! Ottakaa riemuiten vastaan nöyrä ja kärsivä kuningas, joka osoittaa meille todellisen elämän tien. Avatkaa sydämenne portit hänelle, joka kulkee vehnänjyvän tietä. Seuratkaamme häntä, joka kulkee edellämme valtakuntansa pääkaupunkiin. Olkaa itsekin jyviä, jotka putoavat maahan, olkaa aasin varsoja, jotka kantavat hänen rauhaansa maailmaan. Sillä tässä on evankeliumin voima: nöyryydessä on kirkkaus, kuolemassa elämä, ristissä pelastus. Ylistys olkoon Hänelle, joka kerran kuninkaana ratsasti Jerusalemiin ja hallitsee ikuisesti! Aamen.
Seisoin eräänä heinäkuisena maanantaina vuonna 2018 Mannerheimintien varrella Eduskuntatalon paikkeilla. Olin keskellä valtavaa, odottavaa ihmismassaa, joka täytti tienvarren joka suuntaan. Helikopterit pörräsivät yläpuolellamme ja poliisit partioivat tiiviisti. Uteliasta joukkoa oli vaikea pitää aisoissa.
Odotimme pitkän aikaa kärsimättöminä katsellen tyhjentynyttä Mannerheimintietä. Sitten edestämme ajoi parin poliisiajoneuvon saattamana musta limusiini, jonka keulalla liehui Suomen lippu. Sen jälkeen tuli taas hiljaista. Pitkähkön odotuksen jälkeen kaukaa alkoi kuitenkin näkyä liikettä. Kohta edestämme porhalsi usean kymmenen auton ja moottoripyörän saattue. Isot, pelottavan näköiset mustat autot kaasuttivat silmiemme editse vaikuttavassa muodostelmassa selvästi yli nopeusrajoitusten. Kaikki viesti siitä, että tätä saattuetta ei pysäytä mikään.
Monissa letkan autoista oli Yhdysvaltojen lippuja. Tien varsille kerääntyneet ihmiset yrittivät edes vilaukselta nähdä Yhdysvaltain presidentin. Se ei ollut helppoa, sillä valtavia mustia limusiineja oli useita, eikä voinut täysin varmuudella tietää, missä niistä Trump istuskeli. Itse näin jonkin isomman auton ikkunasta heiluttelevan käden, joten voinen sanoa, että olen nähnyt henkilökohtaisesti tämä aikamme puhutuimman miehen tai ainakin osan hänestä.
Tilanne ei kuitenkaan loppunut tähän. Ehkä tunnin odotettuamme edestämme ajoi uusi valtava mustien autojen saattue, joka ei paljon uhkaavuudessaan jäänyt toiseksi ensimmäiselle saattueelle. Nämä autot oli puolestaan koristeltu Venäjän lipuilla, sillä se kuljetti itse Vladimir Putinia.
Kun autosaattueet olivat menneet, ihmiset hajaantuivat eri suuntiin. Ehkä ilmoilla oli vähän tyhjäkin tunne, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Maailman mahti oli tullut pääkaupunkiimme tavalla, jota ei voinut olla huomaamatta.
Päivän evankeliumitekstissä seuraamme vastaavia tapahtumia kahdentuhannen vuoden takaa. Siinä vielä suurempi kuningas tulee ensimmäistä kertaa pääkaupunkiinsa Jerusalemiin. Lähes kuuteen sataan vuoteen kaupungissa ei ollut istunut kuningasta valtaistuimellaan. Kun kansa kuulee, että Jeesus Nasaretilainen – mies, joka herätti Lasaruksen kuolleista ja teki monia muita ihmeitä – on tulossa kaupunkiin, ilmapiiri sähköistyy. Ehkä vihdoinkin vuosisatoja patoutuneisiin odotuksiin saadaan täyttymys.
Niinpä ihmiset riensivät häntä vastaan taittaen palmunoksia – voiton ja kansallisen riemun symboleita. Makkabilaisaikana, vajaa pari sataa vuotta aiemmin, Israelin kansa sai hetkeksi itsenäisyyden. Silloin ensimmäisenä puhdistettiin Jerusalemin temppeli pakanallisten epäjumalien kuvista. Kun tämä tapahtui, riensi kansa palmunoksia heiluttaen kaduille riemuitsemaan.
Palmunoksia heilutteleva kansa odotti siis uudenlaista itsenäisyyttä ja vapautta, jossa ei enää oltaisi pakanoiden vallan alla eikä heidän epäjumaliensa saastuttamia. Alkaisi uusi messiaaninen aika, jossa temppeli puhdistettaisiin ja Jumala hallitsisi uudella tavalla. Ja tätä Jeesus tietoisesti toteutti: Hän ratsasti kuninkaana Jerusalemiin ja meni ensimmäiseksi puhdistamaan temppelin.
Samalla kun palmunoksat tanssivat tuulessa kuin voiton liput, ihmiset huusivat ”Hoosianna!” – ”Oi, auta!” tai ”Pelasta nyt!”. Tässä tilanteessa huuto kaikui vahvana poliittisena ja kansallisena toiveena. Hoosiannan lisäksi kansa nimittäin huusi: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” Se oli suora tunnustus, että messias ja kuningas on tulossa kaupunkiin. Voitonmerkkejä heiluttava kansa näki Jeesuksessa Daavidin valtaistuimen perijän, joka tulisi mahtavasti hallitsemaan heitä ja karkottamaan väärät hallitsijat.
Mutta minkälaista voittoa te odotitte, Jerusalemin väki? Rooman sortovallanko piti kaatua? Vai sydämenne kahleet, jotka synti oli takonut? Huusitte pelastusta, mutta ette nähneet, että pelastus oli jo keskellänne – ei sotapäällikkönä, vaan vehnänjyvänä, valmiina putoamaan maahan ja kuolemaan. Kuinka sokea ihmismieli onkaan omille toiveilleen! Kansa näki kuninkaan, mutta ei hänen ristiään.
Katsokaa siis, minkälaisella saattueella ja valtaistuimella Kuninkaiden Kuningas saapuu! Hän ei ratsasta sotahevosella voittoisien sotajoukkojen kärjessä kuin maailman kuninkaat. Hän ei tule kultavaunuilla tai ukkosen jylinällä kuin tarujen jumalolennot. Sen sijaan hän etsii aasin varsan ja istuu sen selkään. Hänen ratsunaan on hiljainen ja nöyrä olento, joka kantaa raskaita taakkoja sanomatta sanaakaan. Mikä vastakohta maailman vallan ja voiman näytöksille!
Aasilla ratsastaminen oli mitä suurin symbolinen teko. Valitsemalla aasin Jeesus toteutti Sakarjan kirjan ennustuksen ja julisti kuninkuutensa koko Jerusalemille.
Silti Jeesuksen kuninkuus oli erilaista kuninkuutta. Sakarjan kirja kyllä lupaa, että kuningas on vanhurskas ja voittoisa. Hän tuo pelastuksen kansalleen. Mutta samaan aikaan kuningas olisi myös nöyrä: ”Hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”.
Kristuksen kuninkuutta leimaa nöyryys. Hän tuo valtakunnan, joka ei rakennu miekalle ja verelle, vaan rauhalle, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumalan valtakunta ei perustu maalliseen valtaan, sotilaalliseen voimaan tai poliittiseen pakkoon, vaan rauhaan, nöyryyteen ja vanhurskauteen. Kansa odotti leijonaa, mutta sai karitsan; odotti valloittajaa, mutta sai palvelijan. Tämä nöyryys ei ole heikkoutta – se on voima, joka murtaa synnin ja kuoleman vallan. Aasilla ratsastaminen julistaa: Jumalan valtakunta ei ole tyranniaa, vaan rakkautta, joka laskeutuu alas pelastamaan meidät.
Edes lähimmät opetuslapset eivät heti käsittäneet tämän kaiken merkitystä. Niin radikaalisti erilainen Jeesuksen kuninkuus oli heidän omiin, syvälle juurtuneisiin odotuksiinsa verrattuna. Vasta hänen kirkastamisensa eli hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen he alkoivat ymmärtää.
Meidänkin on kuultava hänen omat sanansa ymmärtääksemme, miten hänen valtansa toteutuu: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Näin itse elämän herra puhuu kuolemasta porttina uuteen elämään. Kuten vehnänjyvä haudataan multaan, hän laskeutui hautaan, jotta tuottaisi kuolemallaan runsaan sadon ja me nousisimme hänen kanssaan uuteen elämään. Jos Jeesus olisi varjellut omaa henkeään, pelastus olisi jäänyt toteutumatta. Hänen oli kuoltava sovittaakseen syntimme ja avatakseen tien Isän luo. Siinä on hänen voittonsa ja kirkkautensa.
Siksi palmusunnuntain riemussa aavistamme jo ristin. Jeesuksen todellinen kirkastaminen tapahtuu ristillä, toteuttaen vehnänjyvän logiikan: suurin voitto tulee suurimman uhrauksen kautta. Maailma etsii kirkkautta kruunuista ja valtaistuimista, mutta Jumala paljastaa sen ristissä. Heiluttakaamme siksi palmunoksia nöyrästi tunnustaen: kuningas, joka tulee ratsastaen aasin varsalla, on kuningas, joka kirkastaa itsensä kuolemassa.
Vehnänjyvän tie ei ole pelkästään hänen tiensä, vaan myös meidän. Minkälaisia jyviä me puristamme käsissämme, peläten päästään niistä irti? Itsekkyyden jyviä, katkeruuden siemeniä, mukavuuden murusia? Heittäkää ne maahan, antakaa niiden kuolla, ja nähkää, kuinka Jumala kasvattaa niistä sadon, joka ruokkii nälkäiset ja lohduttaa murheelliset.
Vehnänhyvän kuolema tarkoittaa meidän oman tahtomme ja itsekkäiden halujemme alistamista Jumalan tahdolle. Se on palvelua ja rakkauden osoittamista toisille, vaikka se olisi vaivalloista ja maksaisi jotain. Se on anteeksiantamista, silloin kuin se tuntuu mahdottomalta. Se on luopumista oman elämän kontrolloinnista ja luottamista Jumalan johdatukseen. Se on oman maineen ja mukavuuden asettamista toissijaiseksi Jumalan valtakunnan rinnalla.
Samalla tavoin kuin Jeesus marssi kerran omaan pääkaupunkiinsa, hän haluaa tulla kuninkaana myös meidän elämäämme. Sillä meidän sydämemme on kuin Jerusalem, kaupunki täynnä ristiriitoja: Se on paikka, jossa Jumala haluaa asua, mutta myös kapinan ja itsekkyyden pesä. Samojen muurien sisällä palmunoksat heiluvat ja fariseukset nurisevat.
Tänäänkin Jeesus ratsastaa nöyränä kuninkaana meidän sydämemme porteille. Olemmeko valmiit ottamaan hänet vastaan palmunoksin, riemuiten hänen erilaisesta kuninkuudestaan? Vai valitammeko kuin fariseukset, koska hän häiritsee rutiinejamme ja aiheuttaa levottomuutta? Saako kuningas vapaasti astua sydämemme temppeliin ja puhdistaa sen, vai onko se erilaisten turhuuksien kaupittelijoiden markkinapaikka, jonka pöydät hänen on ensin kaadettava? Hyväksymmekö hänet sellaisena kuninkaana kuin hän on, vai asetammeko omia ehtojamme sille, miten hänen tulee kuninkaana hallita?
Taittakaa siis palmunoksia! Ottakaa riemuiten vastaan nöyrä ja kärsivä kuningas, joka osoittaa meille todellisen elämän tien. Avatkaa sydämenne portit hänelle, joka kulkee vehnänjyvän tietä. Seuratkaamme häntä, joka kulkee edellämme valtakuntansa pääkaupunkiin. Olkaa itsekin jyviä, jotka putoavat maahan, olkaa aasin varsoja, jotka kantavat hänen rauhaansa maailmaan. Sillä tässä on evankeliumin voima: nöyryydessä on kirkkaus, kuolemassa elämä, ristissä pelastus. Ylistys olkoon Hänelle, joka kerran kuninkaana ratsasti Jerusalemiin ja hallitsee ikuisesti! Aamen.
Kommentit
Lähetä kommentti