Älä alistu! -kampanjan jälkipyykkiä

Muutamien kirkon konservatiivisten tahojen järjestämä älä alistu! -kampanja sai valtavan mediahuomion.  Näin monta ihmistä tavoittavaa kampanjaa olisi tuskin mikään mainostoimistokaan osannut suunnitella. Internetin aikakaudella yksittäiset ihmiset voivat tehdä paljon ja saada laajaa huomiota.

Joka tapauksessa kampanja on ilmeisesti loppumassa, joten arvioin tässä hieman kampanjan vaikutusta kirkon elämään ja kirkossa käytävään keskusteluun. Kirjoitin jo aiemmassa blogitekstissä tästä aiheesta kysellen, mitä eettisesti väärää tässä kampanjassa muka on.

Kampanja on testannut kirkollisen keskustelun. Voi kysyä, onko kirkossa tilaa erilaisille mielipiteille? Näyttää siltä, että ei ole. Arkkipiispa Mäkinen halusi tukahduttaa keskustelun alkuunsa ja vaati kampanjan lopettamista. Se siitä moniarvoisesta kirkosta, jota hän on itse kovasti ajanut. Paljon siis puhutaan moniarvoisuudesta, mutta käytännössä sallitaan vain oma mielipide. Tosipaikassa moniarvoisuus paljastuu sanahelinäksi, jolla ajetaan ympäröivän yhteiskunnan arvot kirkkoon.

Sinänsä arkkipiispa toimii järkevästi, sillä en itsekään kannata moniarvoista ja relativistista kirkkoa. Kirkossa ei voi olla monta totuutta. Kun Jeesus puhuu siitä, että hän on tie, totuus ja elämä, hän ei suinkaan tarkoita sitä, että teitä olisi monta, totuuksia useampia tai elämiä muutamia. Kristinusko ei voi hyväksyä relativismia missään muodossaan. Meillä on joko totuus tai meillä ei ole sitä. Olemme joko oikeassa tai väärässä. Näiden välillä ei ole mitään välimuotoa.

Kirkossa ei voida suvaita harhaoppeja, koska jos ne pääsevät valtaan, kirkko menettää alkuperäisen identiteettinsä ja lakkaa olemasta kirkko. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkkoomme eivät voi mahtua ne, jotka irtautuvat Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta. Siitä seuraa, että kirkko-opillisesti samaan kirkkoon eivät voi mahtua konservatiiviset herätysliikkeet ja homoseksuaalien siunausta ajavat tahot. Ja miksi niiden pitäisi mahtua?

Kiistan kumpikaan osapuoli ei halua toisiaan saman kirkon alle. Näyttää siltä, että kirkon johto on hyppäämässä SETAn kelkkaan, joten konservatiivisille herätysliikkeille näytetään pikkuhiljaa ovea. Rahoitusta ollaan ainakin jo supistamassa. Merkit ovat siis jo ilmassa.

Mediahässäkässä tuli kyllä selväksi, että kotipaikkaoikeutta ei mielellään myönnettäisi konservatiiveille kirkossa. Voitaneen kysyä saako kirkossa enää esittää mielipiteitä, joissa homoseksuaalisuuden harjoittaminen tuomitaan synniksi? Eli saako kirkossa esittää mielipiteitä, jotka kuuluvat kirkon tunnustukseen?

Arkkipiispa Mäkisen mukaan homoseksuaalisuus ei ole minkäänlainen synti. Kysymys kuuluu voiko tämän selkeämmin enää irtautua kirkkomme perustasta, Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta? Konservatiivien tulisi herätä siihen, että kyse ei ole siitä onko meillä kotipaikkaoikeus kirkossa ja saammeko julistaa sitä mitä julistamme, vaan myös siitä, että emme voi sallia samanaikaisesti muiden julistavan harhaoppeja samassa kirkossa. Emme voi aina vain puolustautua ja vetäytyä syvemmälle poteroihimme. Joskus on myös hyökättävä ja todettava se, että kirkko on irtautunut omasta oppiperustastaan.

Tämän perusteella on selvää, että viime syksyn kirkolliskokouksen päätöksellä on kauaskantoiset seuraukset. Virallisen selityksen mukaan kirkolliskokous päätti, että homoseksuaalien puolesta voi rukoilla. Nyt nähdyn keskustelun perusteella on selvää, että tämä ei ole koko totuus, vaan kirkko on muuttanut oppiaan.