Miten kirkko voi uudistua?
Olen moneen kertaan todennut, että kirkon tulevaisuus ei näytä hyvältä. Ehkä suurin ongelma on maallistuminen, joka vaivaa melkein kaikkia länsimaisia kirkkoja. Se vierottaa kirkon jäseniä kirkon uskosta ja arvoista. Ihmiset eivät koe enää kirkkoa tärkeäksi ja eroavat siitä rahan säästämiseksi. Jotain tulisi kirkossa tehdä, mutta yksimielisyyttä siitä, mitä se olisi, ei ole. Yhtä kaikki vaikuttaa selvältä, että kirkon on jollakin tavoin uudistuttava, jotta nykyinen kehitys voitaisiin pysäyttää.
Moni näkee ratkaisuksi nykyiseen tilanteeseen kirkon oppien uudistamisen. Kun yhteiskunta maallistuu, kirkko juoksee perässä ja maallistuu itsekin, jotta voisi kelvata ihmisille. Tämä on tuhon tie. Yksikään tälle tielle lähtenyt kirkko ei ole onnistunut pysäyttämään jäsenkatoaan. Kaikista suurin ongelma on, että tällöin menetetään kirkon identiteetti kirkkona, koska juuri kirkon opit ja uskontunnustuksista kiinnipitäminen tekevät kirkosta kirkon ja erottavat sen kaikista muista yhteisöistä. Kirkon opit eivät siis voi muuttua.
Toiset ajattelevat, että kun kirkon ylätasolla vähän muokataan rakenteita, niin sitten kirkko uudistuu ja sillä tavoin säilytetään kirkon asema muutuvassa yhteiskunnassa. Tämä on kuitenkin utopistista toiveajattelua. Kirkon uudistus ei tapahdu laatimalla työryhmiä tai toimikuntia, tehostamalla hallintoa tai muuttamalla kirkon organisaatiota. Näillä keinoin voidaan saada jotain aikaiseksi, mutta vallassa olevaa maallistumista ja kirkosta eroamisen trendiä ei näin pysäytetä. Se on vain puuhastelua, joka ehkä näyttää ulospäin siltä, että jotain tehdään, mutta jolla ei ole mitään todellista tai ainakaan kovin suurta vaikutusta kirkon huolestuttavaan tulevaisuuteen.
Miten kirkkoa sitten voi uudistaa? Kirkon uudistus lähtee kaikkien kirkon jäsenten, pappien ja maallikoiden henkilökohtaisesta uudistumisesta ja kasvamisesta uskossa. Vallitsevaa maallistumiskehitystä ei voi pysäyttää muuten kuin pysäyttämällä se omassa sisimmässä. Jokaisen kirkon tilasta huolestuneen tulisi katsoa ennen muuta omaan sydämeensä ja olla huolestunut sen tilasta. Olenko minä osa ongelmaa vai ratkaisua? Tämän kysymyksen joutuu myös blogisti esittämään itselleen.
Kirkolla on olemassa ja omistuksessa työkalut maallistumisen pysäyttämiseen. Nuo työkalut ovat vain valitettavan usein piilotettu tai työnnetty häpeillen syrjään ja menty vallitsevan ilmapiirin mukana maallistuen itsekin. Nimittäin kirkon uudistus on uskon uudistumista. Usko syntyy kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Jumalan sanassa on voima uudistaa kirkkoa. Tämä asia unohtuu monesti tulevaisuusselonteoista ja muista kirkon uudistamista käsittelevistä julkaisuista.
Meillä on käytössä Jumalan sana, rukous ja sakramentit. Näillä konsteilla voidaan taistella maallistumista vastaan. Kun Jumalan sana otetaan tosissaan, sitä saarnataan ja siihen uskotaan, se voi uudistaa jokaisen ihmisen ja kun ihmiset uudistuvat uskossaan, kirkko uudistuu. Myös sakramentit uudistavat ja kasvattavat uskoa. Siksi nekin ovat kirkon uudistumisen kannalta tärkeitä. Kirkon todellinen uudistus tulee vain ja ainoastaan Jumalalta. Siksi sitä on myös rukoiltava ahkerasti.
On tärkeää muistaa, että nämä konstit eivät ole jotain sellaisia, jotka tulisi ottaa pelkästään kirkon ylätasolla huomioon, vaan näitä on käytettävä omassa elämässä oman uskon uudistamiseksi. Kirkon uudistus lähtee yksilöstä liikkeelle. Jokaisen on ajateltava, että kirkon uudistus lähtee minusta itsestäni liikkeelle. Kirkko ei voi uudistua, jos sen jäsenet eivät uudistu. Kirkon uudistus ei ole organisatorista tai opillista, vaan ihmisten hengellistä uudistumista.
Kirkon uudistuminen ei koskaan voi olla itsetarkoitus, vaan sen on palveltava jotain suurempaa päämäärää. Kirkon yhteiskunnallisen aseman tai jäsenmääränkään säilyttäminen ei voi olla ainoa syy kirkon uudistamiseksi. Ne ovat ihan arvokkaita asioita, mutta eivät välttämättömiä tai edes tarpeellisia. Kristityt ovat monessa paikkaa pienenä vähemmistönä, eikä se ole mikään ongelma. Kirkon uudistamisen on aina tähdättävä evankeliumin leviämiseen, ihmisten hengelliseen uudistumiseen ja kirkon lähetystehtävän toteuttamiseen. Paradoksaalista kyllä, joskus se voi tarkoittaa myös kirkon yhteiskunnallisesta asemasta luopumista tai jäsenmäärän laskua, koska ihmiset, jotka eivät evankeliumia ota vastaan, hylkäävät kirkon.
Maallistumista vastaan ei taistella maallistumalla, vaan evankeliumilla. Ja tämä taistelu käydään jokaisen sydämessä eikä kirkossa jollakin ylätasolla.
Moni näkee ratkaisuksi nykyiseen tilanteeseen kirkon oppien uudistamisen. Kun yhteiskunta maallistuu, kirkko juoksee perässä ja maallistuu itsekin, jotta voisi kelvata ihmisille. Tämä on tuhon tie. Yksikään tälle tielle lähtenyt kirkko ei ole onnistunut pysäyttämään jäsenkatoaan. Kaikista suurin ongelma on, että tällöin menetetään kirkon identiteetti kirkkona, koska juuri kirkon opit ja uskontunnustuksista kiinnipitäminen tekevät kirkosta kirkon ja erottavat sen kaikista muista yhteisöistä. Kirkon opit eivät siis voi muuttua.
Toiset ajattelevat, että kun kirkon ylätasolla vähän muokataan rakenteita, niin sitten kirkko uudistuu ja sillä tavoin säilytetään kirkon asema muutuvassa yhteiskunnassa. Tämä on kuitenkin utopistista toiveajattelua. Kirkon uudistus ei tapahdu laatimalla työryhmiä tai toimikuntia, tehostamalla hallintoa tai muuttamalla kirkon organisaatiota. Näillä keinoin voidaan saada jotain aikaiseksi, mutta vallassa olevaa maallistumista ja kirkosta eroamisen trendiä ei näin pysäytetä. Se on vain puuhastelua, joka ehkä näyttää ulospäin siltä, että jotain tehdään, mutta jolla ei ole mitään todellista tai ainakaan kovin suurta vaikutusta kirkon huolestuttavaan tulevaisuuteen.
Miten kirkkoa sitten voi uudistaa? Kirkon uudistus lähtee kaikkien kirkon jäsenten, pappien ja maallikoiden henkilökohtaisesta uudistumisesta ja kasvamisesta uskossa. Vallitsevaa maallistumiskehitystä ei voi pysäyttää muuten kuin pysäyttämällä se omassa sisimmässä. Jokaisen kirkon tilasta huolestuneen tulisi katsoa ennen muuta omaan sydämeensä ja olla huolestunut sen tilasta. Olenko minä osa ongelmaa vai ratkaisua? Tämän kysymyksen joutuu myös blogisti esittämään itselleen.
Kirkolla on olemassa ja omistuksessa työkalut maallistumisen pysäyttämiseen. Nuo työkalut ovat vain valitettavan usein piilotettu tai työnnetty häpeillen syrjään ja menty vallitsevan ilmapiirin mukana maallistuen itsekin. Nimittäin kirkon uudistus on uskon uudistumista. Usko syntyy kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Jumalan sanassa on voima uudistaa kirkkoa. Tämä asia unohtuu monesti tulevaisuusselonteoista ja muista kirkon uudistamista käsittelevistä julkaisuista.
Meillä on käytössä Jumalan sana, rukous ja sakramentit. Näillä konsteilla voidaan taistella maallistumista vastaan. Kun Jumalan sana otetaan tosissaan, sitä saarnataan ja siihen uskotaan, se voi uudistaa jokaisen ihmisen ja kun ihmiset uudistuvat uskossaan, kirkko uudistuu. Myös sakramentit uudistavat ja kasvattavat uskoa. Siksi nekin ovat kirkon uudistumisen kannalta tärkeitä. Kirkon todellinen uudistus tulee vain ja ainoastaan Jumalalta. Siksi sitä on myös rukoiltava ahkerasti.
On tärkeää muistaa, että nämä konstit eivät ole jotain sellaisia, jotka tulisi ottaa pelkästään kirkon ylätasolla huomioon, vaan näitä on käytettävä omassa elämässä oman uskon uudistamiseksi. Kirkon uudistus lähtee yksilöstä liikkeelle. Jokaisen on ajateltava, että kirkon uudistus lähtee minusta itsestäni liikkeelle. Kirkko ei voi uudistua, jos sen jäsenet eivät uudistu. Kirkon uudistus ei ole organisatorista tai opillista, vaan ihmisten hengellistä uudistumista.
Kirkon uudistuminen ei koskaan voi olla itsetarkoitus, vaan sen on palveltava jotain suurempaa päämäärää. Kirkon yhteiskunnallisen aseman tai jäsenmääränkään säilyttäminen ei voi olla ainoa syy kirkon uudistamiseksi. Ne ovat ihan arvokkaita asioita, mutta eivät välttämättömiä tai edes tarpeellisia. Kristityt ovat monessa paikkaa pienenä vähemmistönä, eikä se ole mikään ongelma. Kirkon uudistamisen on aina tähdättävä evankeliumin leviämiseen, ihmisten hengelliseen uudistumiseen ja kirkon lähetystehtävän toteuttamiseen. Paradoksaalista kyllä, joskus se voi tarkoittaa myös kirkon yhteiskunnallisesta asemasta luopumista tai jäsenmäärän laskua, koska ihmiset, jotka eivät evankeliumia ota vastaan, hylkäävät kirkon.
Maallistumista vastaan ei taistella maallistumalla, vaan evankeliumilla. Ja tämä taistelu käydään jokaisen sydämessä eikä kirkossa jollakin ylätasolla.
Kommentit
Lähetä kommentti