Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Kristinusko ja kriittinen itsereflektio

Jumalauskosta on psykologisia hyötyjä. Uskominen itsensä ulkopuoliseen korkeimpaan prinsiippiin mahdollistaa ihmiselle oman itsensä suhteellistamisen. Jumalauskon vuoksi ihminen ei ole enää itse itselleen suurin absoluutti, vaan hän suhteellistuu johonkin korkeampaan. Tämä antaa mahdollisuuden rehelliseen ja kriittiseen itsereflektioon. Itseensä voi jopa suhtautua ironisesti, koska se ei enää ole kaikki kaikessa.

Toisaalta ilman uskoa itsensä ulkopuolella sijaitsevaan korkeimpaan absoluuttiin ei kriittinen itsereflektio ole niin helppoa. Jos ihminen on kaiken mitta, ei jää mitään mittaria ihmisen kriittiseen arviointiin. Vaarana on omaan itseensä käpertyminen. Tällöin ei ole samanlaisia välineitä katsoa itseään itsensä ulkopuolelta. Tietenkin se on kristityllekin vaikeaa, mutta jokapäiväinen tieto siitä, että elää korkeimman olennon vaikutuspiirissä, tekee omasta toiminnasta suhteellisempaa.

Joka sunnuntain jumanlanpalvelus alkaa tämän vuoksi aina synnintunnustuksella. Siinä ikään kuin…

Taistelu someraivoa vastaan

Viimeaikaiset sosiaalisen median aiheuttamat kohut herättivät muutamia ajatuksia. Näyttää nimittäin siltä, että olemme sosiaalisen median aikana taantuneet ihmisyhteisönä alkukantaiseen tilaan.

Ranskalaisen antropologi Rene Girardin mukaan primitiivisellä ihmisyhteisöllä on rituaaleja, joiden kautta se puhdistaa itsensä vihan tunteesta. Alkukantainen yhteisö ei pysty katkaisemaan väkivaltaa. Kun tällainen yhteisö ajatuu väkivallan kierteeseen, johtaa tilanne lopulta siihen, että väkivalta kohdistuu rajattuun joukkoon tai jopa yhteen ihmisyksilöön, joka Girardin mukaan uhrataan syntipukkina. Yksilön lynkkaamisen kautta yhteisö pääsee irti sitä häirinneestä väkivallasta. Tämä helpotus tulkitaan uhrin asioksi, sillä hän on pahuutensa vuoksi syynä yhteisön kriisin, mutta toisaalta hän on hyvä, sillä hänet uhraamalla saavutetaan taas jonkinlainen yhteyden tunne.

Ihmisyhteisö tarvitsee Girardin mukaan uhreja. Sitä kautta yhteisön sisäinen väkivalta saa purkautua ja ihmisyhteisö taas eheytyä. …

Saarna 3. sunnuntai helluntaista

Luuk. 9:57-62

Tänään pääsemme sivustakatsojina tarkkailemaan kuinka kolme erilaista miestä harkitsi seuraavansa Jeesusta. Kaikki kolme ovat periaatteessa kiinnostuneita Jeesuksen mukaan lähtemisestä, mutta kun pitäisi konkreettisesti tehdä jotakin, ilmeneekin heti ongelmia. Intoa siis on, mutta ei asian vaatimaa harkintaa tai vakavuutta.

Ensimmäinen mies väitti seuraavansa Jeesusta minne ikinä hän menee. Miehen väitteeseen sisältyy tietty ironia, sillä tässä luvussa kerrotaan aiemmin, että Jeesus suuntasi nyt kulkunsa kohti Jerusalemia. Jeesus ei ole matkalla siis minne tahansa kivaan seikkailuun. Hän ei ole viettämässä kivoja piknik-hetkiä ympäri Galilean kauniita maisemia, vaan hänen askeleensa käyvät kohti kärsimystä ja kuolemaa Jerusalemissa.

Kristuksen seuraajan matka vie kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta samalla se vie voittoon. Voitto ei tule ohitse kärsimyksen ja kuoleman, vaan niiden kautta ja niiden läpi. ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se …

Pyhän katoaminen kristinuskosta

Uskonto ylittää sen arkisen todellisuuden, jossa ihminen elää. Lähtökohtaisesti se puhuu jostakin tuonpuoleisesta eli transsendentista. Maallistuminen ajaa puolestaan pelkän tämänpuolisen eli immanentin todellisuuden piiriin. Se pyrkii karsimaan elämästämme ja arkitodellisuudestamme tuonpuoleisen.

Uskonnollinen usko näkee, että tässä ei ole kaikki. Se mitä aistein havaitsemme, ei ole vielä koko totuus maailmasta. Maailma ja koko olemassaolo on suuri mysteeri, joka viittaa jonnekin itsensä ulkopuolelle.

Charles Taylor on kuvannut kirjassaan Secular Age syitä ja kehityslinjoja sille, miksi länsimaiset yhteiskunnat ovat maallistuneet ja miksi elämme maallistunutta aikaa. Syitä on tietenkin monia ja takana on pitkä historiallinen prosessi.

Mielenkiintoisesti Taylor toteaa, että ennen maallistumista ihmiset elivät maailmassa, jonka nähtiin osoittavan itsensä ulkopuolelle. Oli siis olemassa jotain enemmän kuin luonto. Koko todellisuus oli tietyllä tapaa lumottu. Luonto oli täynnä läsnäoloa,…

Kirkon näkyvästä luonteesta

Protestanttisissa kirkoissa on usein painotettu Kristuksen kirkon näkymätöntä luonnetta. Kirkon näkymätön luonne tarkoittaa sitä, että emme voi tietää kirkon todellisia rajoja, vaan todellinen kirkko on vielä täällä maan päällä näkymätön ja näyttäytyy vasta taivaassa, jossa lopulta paljastuu ketä siihen kuulu. Ajattelen kuitenkin, että jos kirkkoa pidetään puhtaasti näkymättömänä ja hengellisenä suureena, joudutaan jonkinmoisiin kirkko-opillisiin ongelmiin.

Inkarnaatiosta eli Jumalan ihmiseksi tulemisesta seuraa, että Jumala käyttää materiaalista maailmaa oman valtakuntansa eteenpäinviemiseen. Hän oli valmis omaksumaan ihmisluonnon pelastaakseen meidät. Samaten kasteessa ja ehtoollisessa sana yhdistyy aineeseen ja siksi emme kristittyinä elä uskoamme todeksi pelkästään hengen maailmassa, vaan ihan konkreettisten ja materiaalisten asioiden äärellä. Ilman sakramentteja meille jää käteen jonkinlainen kristillinen platonismi, jossa kaikki tapahtuu pelkästään hengellisellä tasolla ilman ma…